Blogin päivitystä

No nyt lopunkaiken tein kuitenkin sen ratkaisun, että kuoppaan tämän blogin ja aloitan puhtaalta pöydältä kokonaan uudelleen. Vanha tuttu cheltu.blogspot.com säilyy osoitteena ja tämän blogin osoite muuttui ja jossain kohtaa arkistoin tämän kokonaan.

Kiitän ja kuittaan, lukekaahan uuttakin blogia!

Tokoa Seinäjoella

Työpaikalta saaduille smartumeille piti vuoden lopussa keksiä jotain käyttöä. Seinäjoella on Lakeuden koiraurheilukeskus, Hau Hau Champion -areena, jonka kenttiä saa vuokrata käyttöönsä ja sinne sai käyttää myös smartumeita. Näin ollen tein reilut 10 kenttävuokraa. Saavutus olisi, jos jokunen niistä tulisi edes käytettyä!

Viime viikon maanantaina oli meidän ensimmäinen kenttävuokra. Danskulla on juoksut, joten se sai jäädä kotiin ja otin göötit mukaan. Vasta ensimmäisen kenttävuokran jälkeen minulle selvisi, että juoksunarttu on myös tervetullut hallille pöksyt jalassa. Hallissa ei saa viettää ylimääräistä aikaa, mutta oman suoritusvuoronsa verran saa käydä tekemässä pöksyjen kanssa.

Tein Toivon kanssa vähän seuraamista ja paikallamakuuta. Nessan kanssa katsekontaktia, perusasentoa, seuraamista ja maassa pysymistä. Toivolla oli liikaa hajuja haisteltavana eikä sen kanssa puuhaamisesta meinannut tulla mitään. Tekonurmimatto kaikkine hajuineen oli liikaa ja hajujen haistelu oli paljon palkitsevampaa kuin minun ja ruuan kanssa touhuaminen.

Viime lauantaina oli sitten jo meidän toinen kenttävuokra. Sinne otin mukaan Danskun juoksupöksyineen treenaamaan tokoa ja Nessan ihmettelemään meidän treeniseuraksi saapunutta Usvaa. Oli hämmästyttävää kerrankin olla jossain niin, että siellä on ylimääräinenkin koira ja vielä sellainen, joka on tullut meidän kanssa treenaamaan. Jokseenkin harvinaista.

Dansku pääsi tekemään alkuun paikallaoloa Usvan kanssa. Otettiin ensin paikallamakuu ja minä

menin istumaan sermin taakse piiloon. Dansku pysyi hienosti, mutta luokse palaamisessa meinasi ennakoida aina istumisen. Yritin päästä muutaman kerran tekemään niin, että palkkasin sen maahan ja vapautin suoraan sieltä. Paikallamakuun jälkeen kokeiltiin myös paikallaistumista. Se osoittautuikin pidemmällä ajalla haastavaksi, sillä Dansku olisi mieluusti käynyt maahan makaamaan. Kun itse ymmärsin helpottaa sitä koiraan nähden, niin saatiin onnistuneitakin paikallaistumisia. Helpotuksen tein niin, että palkkasin Danskun lyhyemmällä ajalla istumaan muutaman kerran.

Sen lisäksi saatiin tehtyä Danskun kanssa hiljaisia seuraamispätkiä ja perusasentoja. Yritettiin myös tehdä kosketusalustalla ruutua. Alkuun Danskulla ei ollut taas mitään käsitystä siitä, että mitä sen tulisi tehdä. Tehtiin helppoja alustalle menoja, niin päästiin haukkumisesta toimintaankin.

Nessa sai tehdä katsekontaktia, maahanmenoa, vähän lällyttelyseuraamista ja perusasentoja. Kun olen alkuun alkanut tehdä minkäänlaista tokoa Nessan kanssa, se ei ole millään halunnut tulla oikealle perusasentopaikalle: se oli mahdotonta saada jalan viereen, saatika istumaan. Edelleenkin sen perusasento on väljä ja se saattaa välillä tulla vinoon. Kuitenkin huima edistys siitä, kun se ei halunnut istua sivulle ollenkaan.

Kovinkaan paljoa en ole Nessan kanssa mitään tehnyt, etenkään siihen nähden että se täyttää 2v jo parin kuukauden päästä. Vähän jotain pientä, nyt lähiaikoina juuri enemmänkin. Katsekontaktiharjoittelu on ollut sille oivaa, ei olla aiemmin tehty sitä kuin ruokakupilla vain ja se on kuitenkin tällaista ihan "perusjuttua".

Nessa 1v 9kk

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Uutta vuotta on mennyt nyt pari päivää. Minulla ei ole juurikaan lupauksia uudelle vuodelle. Jos vaikka saisin kirjoitettua blogia aavistuksen enemmän kuin viime vuonna.

Toivoisin, että pääsisin Danskun kanssa edes yhteen kokeeseen tänä vuonna. Toisaalta, jos hankkii lisenssin, niin pitäisi sitä kai käydä useammassa kokeessa kuin vain yhdessä - pitäähän vuosilisenssin hinta saada kuitattua. Toko ja rallytoko vetää puoleensa, toivottavasti jommassa kummassa päästäisiin kokeeseen asti vielä.

Tärkeimpänä asiana toivoisin meille kuitenkin tervettä koiravuotta. Nessan kortisonilääkitys on toistaiseksi ainakin helpottanut oireita, toivottavasti saadaan oireet kokonaan pois ja vielä pysymään poissa. Toive olisi myös päästä jonain päivänä kortisonista kokonaan eroon. Nessa on syönyt kortisonia aiemmin 5mg/päivä, tällä hetkellä kuitenkin 10mg/päivä. Tällä yritetään saada viimeisetkin oireet häviämään. Ensi viikolla olen jälleen yhteydessä Nessan eläinlääkärin kanssa ja jos oireet ovat helpottaneet, niin lähdetään laskemaan annosta takaisin siihen 5mg. Peukutetaan sille!

Syyskuussa käytin Nessan ja sijoitusnarttu Lempin luustokuvissa Kankaanpäässä Ventelän luona. Molemmilla oli C/C -lonkat, 0-kyynärät sekä terve selkä. Polvet kopeloitiin myös terveiksi. Kummaltakin koiralta uupuu vielä silmäpeilaus. Lempi olisi tarkoitus peilata alkuvuodesta, kun sopiva tarkastus osuu vastaan ja Nessa myös jonain sopivana hetkenä. Tällä hetkellä kuitenkin yritetään sen kanssa ihan vaan parannella ja odottaa täyttä tervehtymistä.

Dansku täyttää keväällä jo 8 vuotta. Toivottavasti se pysyy hyvässä kunnossa vielä pitkään eikä tulisi vanhuudenvaivoja. Alkaa muka olla mummokoiran iässä jo!

En tiedä lukeeko tätä blogia enää kukaan, kun olen aika hiljaiseloa pitänyt pitkään. Ainakin omaksi ilokseni kirjoittelen.

Vuosi 2019

Koko vuosi on yhtäkkiä mennyt enkä ole kirjoittanut tänne yhtäkään blogipostausta. Viime vuosi päätettiin yhdessä Alman pentujen kanssa ja silloin oli tieto siitä, että meidän perheeseemme tulee lisäystä. Tällä kertaa lisäys ei ollut mikään eläin vaan perheeseemme syntyi elokuussa pieni tyttö.

Neela on jo 4 kuukautta vanha ja kasvanut kovaa vauhtia. Koirat ottivat sen hyvin vastaan perheeseen. Muuten en epäröinyt vauvan tuomista meidän kotiin, mutta jännitin Toivon suhtautumista siihen. Ensimmäinen kuukausi Toivolla menikin totutellessa uuteen perheenjäseneemme. Se mieluummin karttoi vauvaa, kuin kohtasi sen suoraan. Nyt se on jo oppinut vauvasta eikä epäröi käydä vaikka sen viereen nukkumaan sängylle. Salaa pusujakin vaihdetaan.

Kun tultiin kotiin vauvan kanssa, niin Dansku oli suoraan ottamassa lastenhoitajan roolin. Jos vauva itki, me vanhemmat oltiin huonoja hoitajia ja Dansku olisi varmasti hoitanut homman kotiin paljon paremmin. Se oli alkuun yhtä kiljumista saksalaisen puolelta, jos vauvalla oli joku huonosti. Dansku olisi halunnut itse hoitaa eikä luottaa ollenkaan muihin. Nyt se on jo tottunut ja suhtautuu vauvaan paljon maltillisemmin. Voi maata nätisti sohvalla tai sängyssä vieressä ja käydä välillä antamassa pusun leikkimatolla olevalle vauvalle. Hyvin siis.

Nessasta ei ollut epäilystäkään, etteikö se tykkäisi uudesta tulokkaasta. Nessa tulee usein vauvan kylkeen kiinni ja käy paljon pussailemassa. Siitä ja Neelasta tulee varmasti hyviä ystäviä, kun Neela kasvaa vähän isommaksi.

Nessan kanssa on ollut kuitenkin paljon murhetta ennestään. Se on kesästä asti oireillut erilaisin oirein. Alkuun en osannut ottaa asiaa vakavasti, ennen kuin toistuvat oksentelut ja vatsakivut saivat minut epäilemään vaikka ja mitä. Verikokeilla todennettiin haimatulehdus ja 1,5 kuukautta sen toteamisen jälkeen vatsalaukun tähystyksessä vissiinkin atrofinen gastriitti. Tämä asia on minulle edelleen hyvinkin uusi enkä oikein ole varma siitä mitä missäkin nyt oli. Joka tapuaksessa kyseessä on jonkinlainen autoimmuunisairaus ja Nessalla on tällä hetkellä kortisonikuuri kesken. Oireilua on edelleen, mutta toivottavasti pääsisimme niistä kortisonin avulla eroon. Nessa on syönyt kortisonia nyt viikon verran.

Ensi kesälle minulla oli olemassa pentuhaave ja tarkoitus olisi ollut astuttaa Nessa. Kuitenkin tämän autoimmuunisairauden myötä olen viimein tehnyt itseni kanssa sen päätöksen, ettei Nessalle tule ikinä pentuja. Tämä oli se viimeinen niitti siihen varmistamaan sen asian. Luonnesyistä olen miettinyt tätä asiaa jo aikaisemmin, mutta empinyt kahden vaiheilla. Kun näitä sairasteluita alkoi tulla, pystyin hyvin mielin sulkemaan kaikki ajatukset mahdollisista pennuista pois. Kaikkia koiria ei vain ole tarkoitettu lisääntymään. Jollain tasolla tämä huojentaa minua paljon, enää asiaa ei tarvitse jossitella vaan se on tällä selvä.

Alman viimetalvisista pennuista sijoitin ihanan narttupennun Seinäjoelle. Helka palautui kuitenkin nyt syksyllä takaisin meille ja oltuaan meillä parin kuukauden ajan, se muutti Vantaalle ystäväni luokse. Helkalla on nyt uusi koti siellä ja toivoisin kovasti, että se olisi myös se loppuelämän koti. Helka oli ihana narttu ollessaan tässä meillä. Kuitenkin tähän elämäntilanteeseen 4 koiraa olisi ollut ihan liikaa ja tästä syystä oli selvää, että se ei voisi jäädä meille pysyvästi.

Tässä tällainen pikainen tilannekatsaus meidän vuoteen. Ensi vuonna tämä blogi täyttää 10 (!!) vuotta, joten ajattelin voivan olla ihan kiva päivittää tätäkin välillä.

Viikko pentueloa

Pennut kasvaa kohisten. Kaikki ovat itsenäisyyspäivänä tuplanneet painonsa ja poika yrittää saada kilon painon rikki ennen kahden viikon ikää. Huomenna tulee kuluneeksi viikko pentujen syntymästä enkä ole saanut univelkoja kuitattua lähellekään... Poika -pentu herättää öisin vinkunallaan, sillekin on jäänyt vähän väärä unirytmi päälle. Salaa odotan jo vähän sitä hetkeä, että voisin muuttaa pentuhuoneesta omaan sänkyyn nukkumaan. Vielä ei kuitenkaan uskalla, kun Alma ei aina osaa ihan täysin varoa pentuja.

Tämä viikko menee oikein nätisti niin, ettei pentuja tarvitse vielä jättää työpäivien ajaksi yksin. Se koitos olisi tiedossa vasta ensi viikon tiistaina, kun minun pitäisi mennä ensimmäistä kertaa 7 tunnin ajaksi töihin. Kieltämättä jännittää jo nyt ihan kamalan paljon, mutta eiköhän Alma selviä hienosti pentujen kanssa. Onni on pentukamera, jolla voi vakoilla pentuja kotiin! Se on ollut oiva apu jo kauppareissujenkin aikana ja tuo mielenrauhaa kun pystyy vähän seurata että kaikki on kotona ok.

Alma on pennuille hyvä emo ja viihtyy niiden kanssa pentulaatikossa. Silti Alma olisi kuitenkin valmis lähtemään muiden koirien mukaan lenkille, eikä millään voi ymmärtää sitä jos pieni koira jätetään omien lasten kanssa kotiin. Toivon ja Nessan lenkitys on ollut haastavaa silloin, kun olen yksin kotona, mutta olen yrittänyt irtaantua siitäkin ja totuttaa Almaa siihen että se voi välillä joutua jäämään ihan yksinkin pentujen kanssa. Nessa nimittäin kunnostautuu asunnon remontoimisella, jos ei saa tarpeeksi puuhaa päivilleen.

Alle vielä kuvaspämmäys!

Tumma tyttö

Tumma tyttö

Poika

Vaalea tyttö

Meillä on pentuja!

Perjantaina aamulla lähdin töihin vähän epäileväisellä fiiliksellä - Alma ei syönyt aamuruokaansa, sen maha oli löysällä ja se oli hieman levottoman oloinen. Tuli vähän sellainen olo, että tänään meille syntyy pentuja. Kyselin Kimmolta kovasti Alman voinnin perään ja iltapäivällä kahden aikaan sain viestin, että Alma on oksentanut. Ruoka sille ei juuri ollut maistunut koko päivänä ja emänsä oli oksentanut vähän ennen synnytystä. Se riitti minulle, aloin kerätä tavaroita kasaan ja ilmoitin töissä, että nyt täytyy mennä! Onneksi olimme saaneet joustavasti sovittua asian niin, että voin vaan ilmoittaa kun täytyy lähteä ja minua tultiin tuuraamaan töihin.

Koko päivänä ei tapahtunut mitään, nukuin päikkärit ja yritin kerätä voimavaroja mahdolliseen yölliseen synnytykseen. Käytin Almaa yöllä pariin kertaan ulkona ja se oli hieman levoton. Pentuja ei kuitenkaan kuulunut. Minulla oli herätys puolen tunnin välein, jotta pystyin tarkistaa tilanteen ilman että tarvitsee koko yötä turhaan kuitenkaan valvoa. Kolmelta ulkoilimme ja päädyin neljän maissa nukkumaan vielä hetken. Suljin Alman kuitenkin pentuaitaukseen varmuuden varalta.

Vartin yli neljä heräsin siihen, että ensimmäinen pentu oli syntynyt, Alma oli putsannut sen hienosti ja purrut napanuoran sopivalta etäisyydeltä. Pennusta ei kuitenkaan tullut ilmi elonmerkkejä ja minulle iski ihan kamala stressi. Hieromalla se vähän äännähti ja liikahteli, mutta oli tosi vaisu. Martan kasvattajalle itsensäkeräyspuhelu, josta niin suuri kiitos edelleen. Seuraavan pennun syntyessä edelleen yritettiin saada pikkutypyä piristymään lisää. Paljon se virkosi lähtötilanteeseen verrattaen, mutta nisä ei oikein pysynyt suussa kunnolla.

Pennut syntyivät suhteellisen pitkin välein. Ensimmäisen ja toisen pennun välillä oli tunti,

kolmanteen väliä oli vajaa tunti. Kolmannen ja neljännen välillä taisi olla vaan parikymmentä minuuttia eli se tuli jo reippaammin. Neljännen pennun jälkeen Alma silminnähden rauhoittui ja nukkui pentujen kanssa. Saldona oli siis 1 uros ja 3 narttua. Itseäni alkoi epäilyttää, että minne se viides jäi ja odoteltiin sitä vähän väliä. Kävin kävelyttämässä Almaa reipasta kävelyä ulkona - välineet mukana mikäli olisi käynyt niin että pentu olisi syntynyt ulos. Mitään ei kuitenkaan kuulunut.

Kun neljä tuntia edellisestä pennusta oli kulunut, soitin eläinlääkäriin. Paikallista päivystävää en saanut kiinni, joten soitin Seinäjoelle. Näin pakattiin pennut ja äippä autoon, ja lähdettiin ajamaan röntgeniin. Tiineysrtg lupaili viittä pentua, joten neljän syntyessä oli huoli viimeisestä. Pelotti ihan kauhean paljon lähteä eläinlääkäriin pentujen kanssa (1h suuntaansa) ja alkoi pelottaa myös Alman mahdollinen leikkaaminenkin mikäli pentu ei tulisi itse ulos.

Mulla oli itselläni ihan kamala päänsärky eikä huoli emästä ja pennuista auttanut kamalaa oloa ollenkaan. Eläinlääkäri kopeloi Alman ja kokeili tuntuuko synnytyskanavassa pentua. Alman ruumiinrakenne on kuitenkin sellainen, että pentua ei välttämättä kopeloimalla tunne. Tästä syystä päätettiin varmistua asiasta röntgenillä. Toivoin niin paljon, että kuvassa ei näy yhtäkään pentua ja onnellisuus oli suuri sinä hetkenä, kun kuvassa ei näkynyt mitään. Eläinlääkäri tutki vielä pikkutytön eikä löytänyt siitä ulkoisesti mitään vikaa. Sen jälkeen saatiin lähteä takaisin kotimatkalle.

Pikkutyttö valitettavasti menehtyi seuraavana yönä. Muut pennut voivat hyvin ja Alma hoitaa niitä hienosti.

Viimeinen tiineysviikko käynnistyy

Jännittävä viikko starttaa! Alman pentujen pitäisi todennäköisimmin syntyä tämän viikon aikana. Alma on saanut tutustua pentulaatikkoon ja käy säännöllisesti siellä tuunaamassa itselleen sopivaa pesää.

Kävimme röntgenissä silloin viime viikolla ja sen jälkeen aloimme odottaa viittä pentua. Hyvällä tuurilla oikealla alhaalla pentusumpussa 6 pentua, mutta viittä me nyt odotellaan. Alma on laiskistunut ja rauhoittunut todella paljon, vaikka toisaalta se silti mieluusti rymyäisi Toivon ja Nessan kanssa kuin pahainen kakara.

Nyt ei muuta kuin odotellaan ❤️