Viimeisen kahden kuukauden sisään mun kaikki ajatukset omasta koiran hankkimisesta on muuttuneet. Vielä puoli vuotta sitten en olisi voinut suoraan sanoa mitä mä oikein etsin tai koiralta haluan. Tai osasin mä. Mut en mä oikeesti tiennyt sitä. Virheet opettaa.
Aiemmin olen etsinyt nimenomaan harrastuskoiraa. Oon halunnut olla varma siitä, että kai mä voin lähteä sen kanssa kokeilemaan miltä tuntuu hakuilla, tehdä jälkeä ja treenata agilityä, ja et kai se koira nyt varmasti jaksaa ne parin tunnin mettälenkit. Mä haluan harrastaa ja olen valmis pitämään ovet auki sille lajille, joka nyt omalta koiran kanssa tuntuu. Silti ensisijaisesti haluan kivan koiran arkeen ja ylipäänsä ihan normaaliin elämään. Haluan ehdottomasti myös harrastaa, mut ennen kaikkea mä haluan, että arki on sen koiran kanssa kivaa. Rodut joita olen miettinyt, ovat kuitenkin onneksi sellaisia, että luultavasti saisin kivan koiran sekä arkeen että harrastuksiin. Enemmän mä uskon, että se kiikastaa siitä, onko se koira sellainen jonka kanssa mulla kemiat kolahtaa yksiin. Ennen mua ei pelottanut se asia, nyt pelottaa. Entä jos seuraavankaan koiran kanssa ei suju? Vaihdanko kultakaloihin? Kissoihin? Ainoo, että maailman täydellisin kissa, Harvey, jäi Englantiin.
Multa joskus kysyttiin, että haluaisinko mä mieluummin todella hienon harrastuskoiran joka ei olisi helppo arjessa vaiko kivan koiran arkeen ja ns. normaaliin elämiseen mutta sen kanssa olisi haastavempaa harrastaa. Sitä asiaa oli silloin todella vaikea miettiä, koska olisin tietenkin halunnut 50-50 kivan harrastuskoiran ja arkikoiran. En kyennyt päättämään niiden väliltä. Nyt mä valitsisin sen kivan koiran arkeen. Kun koira otetaan ja kun kaikki menee putkeen, sen koiran kanssa eletään seuraavat 10-15 vuotta. Haluan mieluummin elää ne vuodet niin, että se koira on kiva arjessa ja sen kanssa on oikeesti kiva elää. Harrastuksia voi aina sumplia koirankin mukaan ja niiden suhteen olen valmis joustamaan enemmän.
Mä olen aina ollut sitä mieltä, että koiran tulee olla narttu. Ehkä tähän on omalta osaltaan vaikuttanut se, että meillä on aina ollut kotona vain narttukoiria. Oon pääni sisällä ja varmaan ehkä jopa ääneenkin nauranut sille ajatukselle, että mulle ikinä tulisi uroskoiraa. Eläessäni vuoden Särmän kanssa, aloin ajatella tätä asiaa enemmän. Tulin siihen lopputulokseen, että jos mulle tulee göötti niin sen tulee olla narttu. Muussa rodussa sillä ei ole loppupeleissä mitään merkitystä. Tulevaisuudessa haluaisin kasvattaa gööttejä, joten sen vuoksi mulla oli vähän ideana etsiä mulle narttukoiraa, jota voisin tulevaisuudessa käyttää jalostukseen.
Nyt Särmän lähdöstä on aikaa pian kaksi kuukautta ja olen pyöritellyt ties minkälaisia ajatuksia päässäni. Ei sillä sukupuolella oikeesti oo niin merkitystä. Tällä hetkellä mulle on mun tulevan koiran sukupuoli ihan yksi ja sama. Salaa jopa enemmän haaveilen uroksesta. Mun mittari on niin täynnä narttujen juoksuja ja kaikkia luonteiden muutoksia ennen ja jälkeen juoksujen. Uroksen kanssa oli niin helppoa, kun ei tullut mitään tollasta turhaa säätämistä. Mut tosin Särmä nyt oli muutenkin spesiaali. Se toimi aina kuin ajatus :)
Mä olen ihan tajuttoman kiitollinen mun äidille, koska se ensinnäkin mahdollisti mulle yhden haaveen toteutumisen. Sain sen aussien, jota olin toivonut. Ei kukaan voinut tietää että tässä käy näin. Äiti myös piti Vinnaa hoidossa yhteensä monen monen kuukauden ajan, kun musta tuntui mahdottomalta elää sen koiran kanssa, mutten kyennyt päättää mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Mulla vaan on parhaat vanhemmat. Silloinkin kun Eppu sairastui, niin sain kuulla joiltain ihmisiltä kissoja saavan ilmaiseksi sieltä sun täältä. Mulle puhuttiin mun kissasta ihan kuin sen olisi pitänyt olla mulle ihan yhdentekevä asia. Ihan kuin se ois ollut sama asia hankkia vaan uus vanhan tilalle. Mut isä ja äiti yhdessä auttoi mua eläinlääkärimaksujen kanssa ja isä ajoi Vantaalta Kannukseen Epun leikkauspäivänä
Nyt on aika lähteä itse toteuttamaan seuraavia haaveita, joista yksi toivottavasti toteutuu syksyn aikana ♥
Liekö tähän loppuun pitäisi vielä sanoa, että meidän Martta ultrattiin kahdesti ja pentuja ei valitettavasti ole tiedossa tänä syksynä. Ei saatu tällä kertaa Ruotsista tuliaisia. Jospa seuraavalla kerralla onnistaisi.
Ensimmäisen kuvan on ottanut Eija Parviainen, toisen Jemina Manninen, kolmannen Pia Ikonen, neljännen Linnea Skogberg, viidennen Kirsi Hotanen, seitsemännen Oona Pesonen, kahdeksannen Ari Nieminen, yhdeksännen eräs sukulaiseni. Kiitos kuvien ottajille! :)
