Vuosi 2019

Koko vuosi on yhtäkkiä mennyt enkä ole kirjoittanut tänne yhtäkään blogipostausta. Viime vuosi päätettiin yhdessä Alman pentujen kanssa ja silloin oli tieto siitä, että meidän perheeseemme tulee lisäystä. Tällä kertaa lisäys ei ollut mikään eläin vaan perheeseemme syntyi elokuussa pieni tyttö.

Neela on jo 4 kuukautta vanha ja kasvanut kovaa vauhtia. Koirat ottivat sen hyvin vastaan perheeseen. Muuten en epäröinyt vauvan tuomista meidän kotiin, mutta jännitin Toivon suhtautumista siihen. Ensimmäinen kuukausi Toivolla menikin totutellessa uuteen perheenjäseneemme. Se mieluummin karttoi vauvaa, kuin kohtasi sen suoraan. Nyt se on jo oppinut vauvasta eikä epäröi käydä vaikka sen viereen nukkumaan sängylle. Salaa pusujakin vaihdetaan.

Kun tultiin kotiin vauvan kanssa, niin Dansku oli suoraan ottamassa lastenhoitajan roolin. Jos vauva itki, me vanhemmat oltiin huonoja hoitajia ja Dansku olisi varmasti hoitanut homman kotiin paljon paremmin. Se oli alkuun yhtä kiljumista saksalaisen puolelta, jos vauvalla oli joku huonosti. Dansku olisi halunnut itse hoitaa eikä luottaa ollenkaan muihin. Nyt se on jo tottunut ja suhtautuu vauvaan paljon maltillisemmin. Voi maata nätisti sohvalla tai sängyssä vieressä ja käydä välillä antamassa pusun leikkimatolla olevalle vauvalle. Hyvin siis.

Nessasta ei ollut epäilystäkään, etteikö se tykkäisi uudesta tulokkaasta. Nessa tulee usein vauvan kylkeen kiinni ja käy paljon pussailemassa. Siitä ja Neelasta tulee varmasti hyviä ystäviä, kun Neela kasvaa vähän isommaksi.

Nessan kanssa on ollut kuitenkin paljon murhetta ennestään. Se on kesästä asti oireillut erilaisin oirein. Alkuun en osannut ottaa asiaa vakavasti, ennen kuin toistuvat oksentelut ja vatsakivut saivat minut epäilemään vaikka ja mitä. Verikokeilla todennettiin haimatulehdus ja 1,5 kuukautta sen toteamisen jälkeen vatsalaukun tähystyksessä vissiinkin atrofinen gastriitti. Tämä asia on minulle edelleen hyvinkin uusi enkä oikein ole varma siitä mitä missäkin nyt oli. Joka tapuaksessa kyseessä on jonkinlainen autoimmuunisairaus ja Nessalla on tällä hetkellä kortisonikuuri kesken. Oireilua on edelleen, mutta toivottavasti pääsisimme niistä kortisonin avulla eroon. Nessa on syönyt kortisonia nyt viikon verran.

Ensi kesälle minulla oli olemassa pentuhaave ja tarkoitus olisi ollut astuttaa Nessa. Kuitenkin tämän autoimmuunisairauden myötä olen viimein tehnyt itseni kanssa sen päätöksen, ettei Nessalle tule ikinä pentuja. Tämä oli se viimeinen niitti siihen varmistamaan sen asian. Luonnesyistä olen miettinyt tätä asiaa jo aikaisemmin, mutta empinyt kahden vaiheilla. Kun näitä sairasteluita alkoi tulla, pystyin hyvin mielin sulkemaan kaikki ajatukset mahdollisista pennuista pois. Kaikkia koiria ei vain ole tarkoitettu lisääntymään. Jollain tasolla tämä huojentaa minua paljon, enää asiaa ei tarvitse jossitella vaan se on tällä selvä.

Alman viimetalvisista pennuista sijoitin ihanan narttupennun Seinäjoelle. Helka palautui kuitenkin nyt syksyllä takaisin meille ja oltuaan meillä parin kuukauden ajan, se muutti Vantaalle ystäväni luokse. Helkalla on nyt uusi koti siellä ja toivoisin kovasti, että se olisi myös se loppuelämän koti. Helka oli ihana narttu ollessaan tässä meillä. Kuitenkin tähän elämäntilanteeseen 4 koiraa olisi ollut ihan liikaa ja tästä syystä oli selvää, että se ei voisi jäädä meille pysyvästi.

Tässä tällainen pikainen tilannekatsaus meidän vuoteen. Ensi vuonna tämä blogi täyttää 10 (!!) vuotta, joten ajattelin voivan olla ihan kiva päivittää tätäkin välillä.