Toivo oli viime viikolla muutaman päivän lomalla Tampereella, kuten jo aikaisemmin siitä mainitsinkin. Tampereella Toivolla oli treffit ihanan Elli-neidon kanssa! Nyt on pieniä tulevaisuuden toivoja yritetty laittaa alulle ja jännityksellä odotamme Ellin ultraa. Huisin jännää. Toivottavasti olisi aikaansaatu sopiva määrä pieniä gööttejä!
Elli on kennel Nordvillen oma kasvatti, viralliselta nimeltään Nordville Futura Figlia. Oikein sievä tyttö ja luonnekin kohdallaan. Elli käy ultrassa helmikuun puolivälissä/lopulla ja pentuja odotellaan sitten viikolla 13 mikäli niitä on sieltä tullakseen. Ultraan asti täytyy jännittää kovasti! ;)
Tässä yhdistelmä koiranetissä. Yhdistelmästä muuten tarkemmin tietoa kennel Nordvillen sivuilla.
maanantai 29. tammikuuta 2018
torstai 25. tammikuuta 2018
Helmivin
Paljon pyörittelin hakuvaiheessa eri nimivaihtoehtoja mielessäni. Lopulta hain ensimmäisenä vaihtoehtona kennelnimeä Helmivin ja toisena vaihtoehtona Heiluhännän. Heilurihännän flätit oli liian lähellä ja nyt tulevaisuudessa on sitten mahdollisuus saada Helmivin länsigöötanmaanpystykorva.
Helmi ja Vinna oli molemmat omalta osaltaan ensimmäisiä koiria. Toinen oli ensimmäinen "harrastekoira" ja toinen ensimmäinen oma koira. Molemmat opetti minua ihan käsittämättömän paljon, vaikka toinen ei loppuun asti minulla ollutkaan.
Danskun koulupäivää
Ollaan Danskun kanssa oltu nyt pari päivää lähiviikolla Iisalmessa. Tultiin vasta keskiviikkona, kun maanantain olin töissä ja tiistaina piti saattaa Toivo pienelle lomalle.
Keskiviikkona Dansku pääsi koekaniiniksi mukaani tunnille, kun vaihtoehtoina oli mennä kouluttamaan pieneläimiä tai sitten sheipata omalle koiralle jotain uutta käytöstä. Danskun kanssa sitten vähän vaihtelevasti kokeiltiin erilaisia toimintoja ja lopputulemana tehtiin eniten kuonon työntämistä renkaan läpi. Alkuperäinen ajatus oli, että Dansku olisi nostellut rengasta minulle käteen. Esineiden nostaminen on sille tuttua, joten ajattelin sen olevan kiva helppo juttu. Kuitenkin oltiin niin tehty hetkeä aikaisemmin kuonojuttuja, että se tuli paljon helpommin sieltä läpi. Danskulla oli sitten kivaa, kun tehtiinkin sitä.
Illalla Danskun iltapalalla päätin kokeilla jollain esineellä sen esineen nostamista minulle käteen. Esineeksi valikoitui hammastahnatuubi (:D). Ensin naksuttelin Danskulle siitä, että se tökkäsi sitä kuonollaan. Seuraavana Dansku siirteli sitä kuonollaan pitkin lattiaa. Tässä kohtaa päätin korottaa kriteeriä ja vaatia siltä hammaskosketusta. Jännitti, että tapahtuiko kriteerin korottaminen liian aikaisin, mutta Dansku hiffasi sen hyvin nopeasti! Saatiin edelleen pidettyä vahvistetiheys riittävänä ja Danskulla oli hauskaa. Saman illan aikana saatiin myös hyviä hammastahnatuubin nosteluita maasta. Kivaa iltapuuhaa koiralle, kun sai käyttää vähän hoksottimiaan. Itse sain myös naksautettua oikeissa ajankohdissa ja palkattua sitä oikeista asioista.
Päänvaivaa ja miettimistä aiheuttaa se, että koska ollaan toistettu liikaa (...sopivasti) samaa ja koska olisi oikea ajankohta korottaa kriteeriä. Koulussa sain vaivata pieniä aivojani sillä liiaksi, mutta koulupäivän jälkeen tuntui, että saatiin paljon hyviä toistoja aikaan! Ja itsekin taisin tehdä jotain oikein, kun homma eteni eikä tössännyt aina kriteerien korottamiseen.
Tänään minulla oli koulussa kovasti yritystoimintaa, huomenna sitä samaa ja alkusammutuskoulutus. Sen jälkeen pitäisikin lähteä kotimatkalle ja hirvittää jo etukäteen pitkä kotimatka liukkailla teillä! Toivottavasti selvitään joskus kotiinkin asti, mutta ainakin autossa on nyt uudet renkaat ja pitäisi olla turvallisempaa ajella..
Keskiviikkona Dansku pääsi koekaniiniksi mukaani tunnille, kun vaihtoehtoina oli mennä kouluttamaan pieneläimiä tai sitten sheipata omalle koiralle jotain uutta käytöstä. Danskun kanssa sitten vähän vaihtelevasti kokeiltiin erilaisia toimintoja ja lopputulemana tehtiin eniten kuonon työntämistä renkaan läpi. Alkuperäinen ajatus oli, että Dansku olisi nostellut rengasta minulle käteen. Esineiden nostaminen on sille tuttua, joten ajattelin sen olevan kiva helppo juttu. Kuitenkin oltiin niin tehty hetkeä aikaisemmin kuonojuttuja, että se tuli paljon helpommin sieltä läpi. Danskulla oli sitten kivaa, kun tehtiinkin sitä.
Illalla Danskun iltapalalla päätin kokeilla jollain esineellä sen esineen nostamista minulle käteen. Esineeksi valikoitui hammastahnatuubi (:D). Ensin naksuttelin Danskulle siitä, että se tökkäsi sitä kuonollaan. Seuraavana Dansku siirteli sitä kuonollaan pitkin lattiaa. Tässä kohtaa päätin korottaa kriteeriä ja vaatia siltä hammaskosketusta. Jännitti, että tapahtuiko kriteerin korottaminen liian aikaisin, mutta Dansku hiffasi sen hyvin nopeasti! Saatiin edelleen pidettyä vahvistetiheys riittävänä ja Danskulla oli hauskaa. Saman illan aikana saatiin myös hyviä hammastahnatuubin nosteluita maasta. Kivaa iltapuuhaa koiralle, kun sai käyttää vähän hoksottimiaan. Itse sain myös naksautettua oikeissa ajankohdissa ja palkattua sitä oikeista asioista.
Päänvaivaa ja miettimistä aiheuttaa se, että koska ollaan toistettu liikaa (...sopivasti) samaa ja koska olisi oikea ajankohta korottaa kriteeriä. Koulussa sain vaivata pieniä aivojani sillä liiaksi, mutta koulupäivän jälkeen tuntui, että saatiin paljon hyviä toistoja aikaan! Ja itsekin taisin tehdä jotain oikein, kun homma eteni eikä tössännyt aina kriteerien korottamiseen.
Tänään minulla oli koulussa kovasti yritystoimintaa, huomenna sitä samaa ja alkusammutuskoulutus. Sen jälkeen pitäisikin lähteä kotimatkalle ja hirvittää jo etukäteen pitkä kotimatka liukkailla teillä! Toivottavasti selvitään joskus kotiinkin asti, mutta ainakin autossa on nyt uudet renkaat ja pitäisi olla turvallisempaa ajella..
torstai 18. tammikuuta 2018
Mitä minä odotan vuodelta 2018?
En oikeastaan tiedä. En ehkä suurempia kuitenkaan. En aio tehdä tyhjiä lupauksia, mutta tietysti ainahan sitä jos jonkun näköistä miettii. Mitä minä sitten olen miettinyt?
Toivoisin, että oma kärsivällisyys ja jaksaminen riittäisi viemään jo aloitetut eläintenkouluttaja -opinnot loppuun asti. Aika kuluu lopulta niin nopeasti aina, että olisi hyvä kun jaksaisi kärsivällisesti panostaa asioihin silloin, kun niiden aika on. Niihin hetkiin kun ei pääse ikinä enää takaisin, vaikka mieli kovastikin jälkikäteen tekisi.
No entä sitten omat koirat ja koiraharrastaminen? Vai joko olen päättänyt luopua siitä täysin? Välillä treenataan koirien kanssa aktiivisemmin ja välillä taas pidetään vähän enemmän hiljaiseloa. Lähinnä koirat on nyt olleet minulle nimenomaan niitä perheenjäseniä enkä ole vaatinutkaan niiltä sen enempää. Kärsin ikuisesta aikapulasta ja samalla kaipaisin lisää voimavaroja kaikenlaiseen harrasteluun niiden kanssa. Lihashuolto on ollut isossa asemassa meidän loppuvuotta 2017 ja myös tänä vuonna aion pitää siitä kiinni.
Toivon kanssa yritetään puuhata agilityn parissa kesäkaudella. Vähän sen mukaan, miten aika riittää. Talvikauden treenaaminen on niin vaikeaa täällä, että yritetään panostaa agilityyn edes vähän enemmän sitten kesällä. Mieli tekisi myös kovasti viedä Toivo loppuihin virallisiin selkäkuviin (SP, IDD), mutta katsellaan nyt vähän miltä rahatilanne tuntuu. Silmäpeili olisi myös edessä ensi syksynä ja silmäpeiliin haluaisin suunnata Elina Pietilän luokse. Muutamaa näyttelyäkin olen meille suunnitellut. Tykkään kiertää Toivon kanssa näyttelyissä, sillä Toivokin tykkää niin paljon olla kehässä. Se on aina niin maailman onnellisin siellä ja touhua täynnä valmis esiintymään.
Danskulta lähtee kohtu tänä vuonna. Toivottavasti yksiäkään juoksuja ei tule enää vaan kohtu saadaan ennen seuraavia pois. Voitaisiin myös tähdätä yhteen viralliseen tokokokeeseen tälle vuotta. Metsäjälkeä haluaisin tehdä enemmän kuin viime vuonna, mutta koehaaveet taidan hylätä edelleenkin. Haluaisin tehdä Danskun kanssa paljon enemmän harrastusrintamalla, mutta siihen tulee aika ja raha vastaan. Ähtärissä ei ole mitään ja aina pitäisi lähteä kauemmas harrastamaan. Teen niin paljon viikonlopputöitä, että työt ei vaan sovi yhteen harrastusten kanssa. Nyt olen pyhittänyt vapaaviikonloput Toivoon ja näyttelyihin, mutta ehkä tänä vuonna voisin antaa Danskullekin oman viikonloppunsa.
Tältä vuodelta pentukuumeinen ihminen odottaa myös jotain pientä ja pörröistä. Mutta pentukuumeinen ihminen kärsivällisenä odottaa, tuumaa ja pohtii ;) Yrittää pitää järjen matkassa mukana ja miettiä oikeita ratkaisuja.
No entä sitten omat koirat ja koiraharrastaminen? Vai joko olen päättänyt luopua siitä täysin? Välillä treenataan koirien kanssa aktiivisemmin ja välillä taas pidetään vähän enemmän hiljaiseloa. Lähinnä koirat on nyt olleet minulle nimenomaan niitä perheenjäseniä enkä ole vaatinutkaan niiltä sen enempää. Kärsin ikuisesta aikapulasta ja samalla kaipaisin lisää voimavaroja kaikenlaiseen harrasteluun niiden kanssa. Lihashuolto on ollut isossa asemassa meidän loppuvuotta 2017 ja myös tänä vuonna aion pitää siitä kiinni.
Toivon kanssa yritetään puuhata agilityn parissa kesäkaudella. Vähän sen mukaan, miten aika riittää. Talvikauden treenaaminen on niin vaikeaa täällä, että yritetään panostaa agilityyn edes vähän enemmän sitten kesällä. Mieli tekisi myös kovasti viedä Toivo loppuihin virallisiin selkäkuviin (SP, IDD), mutta katsellaan nyt vähän miltä rahatilanne tuntuu. Silmäpeili olisi myös edessä ensi syksynä ja silmäpeiliin haluaisin suunnata Elina Pietilän luokse. Muutamaa näyttelyäkin olen meille suunnitellut. Tykkään kiertää Toivon kanssa näyttelyissä, sillä Toivokin tykkää niin paljon olla kehässä. Se on aina niin maailman onnellisin siellä ja touhua täynnä valmis esiintymään.
Danskulta lähtee kohtu tänä vuonna. Toivottavasti yksiäkään juoksuja ei tule enää vaan kohtu saadaan ennen seuraavia pois. Voitaisiin myös tähdätä yhteen viralliseen tokokokeeseen tälle vuotta. Metsäjälkeä haluaisin tehdä enemmän kuin viime vuonna, mutta koehaaveet taidan hylätä edelleenkin. Haluaisin tehdä Danskun kanssa paljon enemmän harrastusrintamalla, mutta siihen tulee aika ja raha vastaan. Ähtärissä ei ole mitään ja aina pitäisi lähteä kauemmas harrastamaan. Teen niin paljon viikonlopputöitä, että työt ei vaan sovi yhteen harrastusten kanssa. Nyt olen pyhittänyt vapaaviikonloput Toivoon ja näyttelyihin, mutta ehkä tänä vuonna voisin antaa Danskullekin oman viikonloppunsa.
Tältä vuodelta pentukuumeinen ihminen odottaa myös jotain pientä ja pörröistä. Mutta pentukuumeinen ihminen kärsivällisenä odottaa, tuumaa ja pohtii ;) Yrittää pitää järjen matkassa mukana ja miettiä oikeita ratkaisuja.
Vuosi 2017
Minulla on ties miten monta julkaisematonta blogitekstiä luonnoksissa, kun kirjoitan ja kirjoitan, mutta en saa mitään julkaisuun asti. Olen niin ylpeä itsestäni, jos tulen tämän tekstin saamaan pihalle jossain vaiheessa.
Mitä viime vuonna sitten tapahtui? Näin ajateltuna tuntuu, ettei mitään ihmeellistä. Kuvittelisin silti, että eiköhän me jotain saatu aikaan.
Tammikuussa Alma tuli meille hoitoon Turun KV-näyttelyn jälkeen. Siellä kävin Alman kanssa ensimmäistä kertaa extemporena kehässä ja Alma oli PEK3 saaden KP:n. Alma hävisi ainoastaan omille sisaruksilleen. Alma aiheutti minussa hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta teki mieli jättää se kotiin lopullisesti ja toisaalta mieli huuti, että ei ei ei. Moneen kertaan olin täysin varma siitä, että Alma tulee jäämään meille, mutta jostain löytyi se päättäväisyys lähettää se takaisin äidin luo näyttelyturneen päätyttyä. Aivan ihana koira.
Helmikuussa käytiin Alman ja Toivon kanssa Kauhavan ryhmänäyttelyssä. Toivo vei sieltä potin kotiin ollen rotunsa paras koira ja saaden ensimmäisen sertinsä. Alma ei ollut yhtään sen huonompi, sillä se oli toiseksi paras narttu varasertin kanssa. Olin ihan järjettömän iloinen ja onnellinen tänä päivänä, sillä ikinä aikaisemmin ei oma koirani ole ollut esitettäessä rotunsa paras.
Maaliskuussa käytiin Korpilahden ryhmänäyttelyssä ja siellä sekä Toivo että Alma saivat erittäin
hyvän laatumaininnan. Huhtikuussa oli Vaasan kansainvälisen näyttelyn vuoro. Siellä Toivo oli toiseksi paras uros ja sai toisen sertinsä ja varacacibin. Alma sai Vaasan näyttelyssä hyvän eikä tuomari tykännyt siitä yhtään. Nähtiin molemmissa näyttelyissä paljon kivoja göötti-ihmisiä ja oli kiva, kun kehänlaidalla oli hyvä henki. Vaasan näyttelyn jälkeen Alma lähti takaisin äidin luo. Koirien yksinoloista tuli helpompia, kun ei ollut tylsyyttään räksyttävää Almaa. Silti ikävä kolkutti mielessä, sillä Alma on todella ihana koira.
Toukokuussa Toivo sairastui furunkuloosiin ja pitkään taisteltiin tassuvaivan parissa. Vihdoin kun siitä parannuttiin, niin pelkäsin kokoajan sen uusiutuvan. Edelleen kuivaan Toivon tassut extrahuolella, mutta en pakonomaisesti kyttää niitä jatkuvasti. Tulehdus tulee, jos tulee eikä sille sitten mahda mitään. Koko syksyn ja alkutalven oli tosi märkää ulkoilla koirien kanssa enkä olisi yhtään ihmetellyt, jos vaiva olisi tullut takaisin. Onneksi ei. Toukokuussa aloitettiin Toivon kanssa myös agilityn alkeiskurssi ja saatiin huisin kivaa yhteistä puuhaa!
Kesäkuussa oli Danskun spesiaalipäivä. Käytiin sen kanssa Tuurissa koiranäyttelyssä. Dansku sai laatumaininnakseen tyydyttävän eikä tuomari tykännyt sen liikkeistä yhtään - eihän se liiku niin näyttävästi kuin jotkut muut näyttelyitä kiertävät saksalaiset. Hyvää mieltä minulle toi tänä päivänä suuresti se, kun eräs käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria kasvattava henkilö kävi kehumassa Danskua erittäin hyvän arvoiseksi koiraksi. Tykkäsi Danskun päästä ja ilmeestä. Minun rinsessa se onkin! Heinäkuussa jatkettiin Danskumaisessa teemassa, sillä käytin Danskun virallisissa selkäkuvissa. Selässä oli pari alkavaa spondyloosipiikkiä, mutta ei mitään muuta. Ranteet kuvattiin samalla nivelrikottomiksi.
Elokuussa käytiin kolmessa näyttelyssä Toivon kanssa. Kaksi ryhmänäyttelyä Seinäjoella ja yksi kaikkien rotujen näyttely Mäntyharjulla. Ensimmäisestä näyttelystä Toivo sai erittäin hyvän ja kahdessa muussa se oli rotunsa paras. Samalla Toivosta tuli Suomen muotovalio. Kuumeisena kahdessa näyttelyssä käyneenä olin todella ylpeä ja onnellinen sen valioituessa!
Syyskuussa kävin itse kasvattajan peruskurssin ja anoin minulle omaa kennelnimeä. Jos jonain päivänä meidänkin taloon tulisi pieniä gööttipupseja! Samalla syyskuussa tuli täyteen vuosi siitä, kun jouduin sanomaan Tiitille lopullisesti hyvää yötä. Edelleen saan vollotettua sen päivän tähden sitä miettiessäni. Edelleen sillä pienellä punaisella töpöhännällä on paikka minun sydämessäni ja välillä on sitä kova ikävä. Lokakuussa aloitin opiskeluni eläintenkouluttajaksi. Extemporena käytin koirat myös petotestissä. Dansku kävi haukkumassa karhua ja Toivo leikkimässä suden kanssa.
Marraskuussa käytiin Toivon ja Martan kanssa Virossa näyttelyissä. Molemmat olivat erinomaisia koiria, mutta kumpikaan ei sertifikaatin arvoinen. Joulukuussa käytiin Koiramessuilla ilman koiria. Oli kiva päivä, kun pääsi rauhassa ihastelemaan ihania gööttejä!
Mitä viime vuonna sitten tapahtui? Näin ajateltuna tuntuu, ettei mitään ihmeellistä. Kuvittelisin silti, että eiköhän me jotain saatu aikaan.
Helmikuussa käytiin Alman ja Toivon kanssa Kauhavan ryhmänäyttelyssä. Toivo vei sieltä potin kotiin ollen rotunsa paras koira ja saaden ensimmäisen sertinsä. Alma ei ollut yhtään sen huonompi, sillä se oli toiseksi paras narttu varasertin kanssa. Olin ihan järjettömän iloinen ja onnellinen tänä päivänä, sillä ikinä aikaisemmin ei oma koirani ole ollut esitettäessä rotunsa paras.
Maaliskuussa käytiin Korpilahden ryhmänäyttelyssä ja siellä sekä Toivo että Alma saivat erittäin
Toukokuussa Toivo sairastui furunkuloosiin ja pitkään taisteltiin tassuvaivan parissa. Vihdoin kun siitä parannuttiin, niin pelkäsin kokoajan sen uusiutuvan. Edelleen kuivaan Toivon tassut extrahuolella, mutta en pakonomaisesti kyttää niitä jatkuvasti. Tulehdus tulee, jos tulee eikä sille sitten mahda mitään. Koko syksyn ja alkutalven oli tosi märkää ulkoilla koirien kanssa enkä olisi yhtään ihmetellyt, jos vaiva olisi tullut takaisin. Onneksi ei. Toukokuussa aloitettiin Toivon kanssa myös agilityn alkeiskurssi ja saatiin huisin kivaa yhteistä puuhaa!
Elokuussa käytiin kolmessa näyttelyssä Toivon kanssa. Kaksi ryhmänäyttelyä Seinäjoella ja yksi kaikkien rotujen näyttely Mäntyharjulla. Ensimmäisestä näyttelystä Toivo sai erittäin hyvän ja kahdessa muussa se oli rotunsa paras. Samalla Toivosta tuli Suomen muotovalio. Kuumeisena kahdessa näyttelyssä käyneenä olin todella ylpeä ja onnellinen sen valioituessa!
Syyskuussa kävin itse kasvattajan peruskurssin ja anoin minulle omaa kennelnimeä. Jos jonain päivänä meidänkin taloon tulisi pieniä gööttipupseja! Samalla syyskuussa tuli täyteen vuosi siitä, kun jouduin sanomaan Tiitille lopullisesti hyvää yötä. Edelleen saan vollotettua sen päivän tähden sitä miettiessäni. Edelleen sillä pienellä punaisella töpöhännällä on paikka minun sydämessäni ja välillä on sitä kova ikävä. Lokakuussa aloitin opiskeluni eläintenkouluttajaksi. Extemporena käytin koirat myös petotestissä. Dansku kävi haukkumassa karhua ja Toivo leikkimässä suden kanssa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)