yrittää olla pelastuskoiria

Tänään käytiin kodalla grillailemassa ja sen jälkeen tekemässä Danskille jälki metsään. Jäljen pituus oli n. 200 metriä ja siellä oli pari esinettä ja kaksi kulmaa. Dansku jäljesti pääasiassa hyvin, mutta joutui jäljeltä hukkaan pari kertaa. Dansku kuitenkin työskenteli itsenäisesti löytääkseen jäljen ja olen erittäin tyytyväinen siihen, ettei se kaivannut siihen minun apuani. Vähän epävarma olen kuitenkin vielä sen kanssa metsäjäljellä. Vinnan kanssa pystyi aina luottamaan siihen, että se löytää jäljen mistä vain ja se koirahan rakasti jäljestämistä yli kaiken. Danskun kanssa ei ole vielä sellaista fiilistä, vaikka se jäljestääkin todella hyvin. Jollain tapaa ei vaan vielä täysin luota.

Koska pitihän Tiitinkin saada jotain tekemistä Danskun jäljestyksen jälkeen, niin tehtiin sille pienimuotoisesti hakua. Saipa koira ainakin fiiliksen, että pääsi tekemään jotain kivaa. Kumppanini meni sille maalimieheksi metsään. Tehtiin näkölähdöllä ja Tiitiä myös kutsuttiin. Laskin heti irti, kun maalimies katosi kiven taakse ja Tii kirmasi samantien vikisten ja vinkuen perään. Olen ihan yllättynyt sen mielenkiinnosta lähteä perään. Yhdessä vaiheessa mietin, että kääntyykö koira takaisin, mutta ehei. Tiiti iloisena löysi maalimiehen ja sai palkaksi nakkia.

Hakua olisi niin kiva päästä tekemään sekä Danskun että Tiitin kanssa lisää, mutta vielä kun olisi maalimiehiä ja kiva porukka missä reeniä. Mut meillä on loppuelämä aikaa, katsotaan mitä tästä tulee.

BH TK1 Jamosch Dana

Talossa on pentu. Serri. Ei minun pentu, mutta samassa taloudessa kyllä asuu. Kumppanille tuli pieni opaskoirakokelas vuoden ajaksi harjoittelemaan, että kuinka sitä oikeasti tullaankaan hienoksi oppaaksi. Dansku & Tiiti ovat ottaneet pennun hyvin vastaan ja Danskulle pentu on edelleenkin näkymätön.

Mutta sitten olisi ihan "kunnonkin" asiaa! Tänään meidän seuran toimesta Kannuksessa järjestettiin käyttäytymiskoe, BH-koe. Ilmoitin Danskun sinne "sattumalta" ja lähdettiin sitten testaamaan omistajan muistia. Tiedän kyllä, että koira osaa vaikka ja mitä, mutta omistaja on se suurin ongelma ehkä tässä..

Kaikki meni ohjaajan pikkuvikoja huolimatta hyvin ja Dansku teki Danskumaisen hyvän suorituksen. Hihnaseuruussa mokasin Danskin hihnan kanssa täykkärin jälkeen ja koira meni remmin kansa solmuun. Kumottiin myös yksi tötsä vasemmalle käännöksessä. Paikkiksessa se pysyi oikein kauniisti. Vähän sitä epäilin alkuun, mutta onhan tuo oikeasti ollut aina varma paikkamakaaja. Sen on hyvällä mielellä voinut aina jättää paikkikseen, kun on tiennyt sen pysyvän siellä. Silti pieni epävarmuus itsellä. Tottiksesta saatiin kuitenkin hyvää ja erittäin hyvää ja päästiin kaupunkiosioon. Sielläkin tuo teki oikein kauniisti eikä ollut mitään ihmeellistä.

Lopputulemana Dansku on nyt sitten BH TK1 Jamosch Dana! Nyt sitten pk-puolen kisoja katsomaan ja miettimään mikä olisi se meidän juttu. Tokosta myös toiveissa TK2 tai edes AVO1 ennen sääntömuutosta. Katsellaan kisaamista sitten uusilla säännöillä uudelleen sen jälkeen tai sitten ei. Vähän olen salaa näyttelyäkin Danskulle katsellut, mutta saapa nähdä koska mennään ja minne.

Meidän koira on alusta-arka

Vuosi sitten havahduttiin siihen todellisuuteen, että meidän koira on alusta-arka. Ei sitä aiemmin ajatellut edes vaihtoehtona. Mutta nyt pieni epävarmuus on aina mukana. Aina joutuu suunnitella asiat etukäteen ja miettiä kuinka eri asioiden kohdalla toimitaan niin, ettei koira menetä toimintakykyään tai joudu paniikkiin. Itseäkin alkaa ahdistaa, kun tietää että tuossa tai tuossa tilanteessa koira jäätyy, ja yrittää itse miettiä koiraystävällistä toimintatapaa.

Joillakin koirilla ei vaan oo kaikki palikat kohdallaan päänsä sisällä. Mä olen todella iloinen siitä, miten Tiiti käyttäytyy Kannuksessa. Se on todellakin ollut avoin, reipas ja iloinen pieni koira. Sopeutunut erittäin hyvin, paremmin kuin kuvittelin. Lemmikkiin sopeutuminen vei aikoinaan siltä paljon enemmän aikaa. Osasin aavistaa, että Sepäntalo ei ole siitä niin hirvittävä paikka ja hyvin koiran tunsin ja sen tiesinkin. En ole painostanut sitä varsinaisesti mihinkään, mutta pikkuhiljaa vaatinut asioita. Ja tämä on toiminut ja pieni koira on vaivihkaa hyväksynyt asiat mitkä olen sen halunnutkin hyväksyvän. Silti edes arki sen kanssa ei ole täysin mutkatonta.

Oltiin muutama yö Mäntsälässä kyläilemässä ennen kuin lähdettiin takaisin kotiin. Tiitiä ahdisti ihan hirvittävän paljon. Ei tuollainen ole normaalia. Tiiti ei missään tapauksessa ole sellainen, millainen göötin tulisi olla. Ollaan vieraassa paikassa, niin koira makaa pöydän alla, tärisee ja läähättää. Ei voi rauhoittua nukkumaan paitsi, jos nostan sen viereeni sängylle tai sohvalle. Viimeisen yön Tiiti nukkui suljetussa kevythäkissä, jotta se pystyi edes vähän nukkumaan eikä vain stressiläähättänyt. En toivoisi kenellekään tälläistä koiraa. Kaikki kortit ei menneet tasan ja meidän koirasta tuli tälläinen. Onko vika pelkästään meissä? Kuinka kukaan aiemmista koirista ei ole ollut tälläinen, vaikka joitain on sosialistettu paljon ja joitain vähemmän? Niistä on kasvanut tasapainoisia koiria. Tiitiä sosialistettiin ihan tarkoituksella, ei varmasti liikaa muttei kyllä liian vähänkään. Olisi siitä kelpo koira pitänyt tulla, mutta sitä ei kukaan ikinä saa tietää, mitkä asiat tähän todellisuudessa lopulta ovat vaikuttaneet.

Tii on ensimmäinen jalostuskoiraksi otettu koira. Nyt kun tämä koira on perheessä, niin missään tapauksessa en siitä ole varsinaisesti eroon haluamassa. Kyllä sen kanssa elää ja osaa suhteuttaa omat menonsa koiran mukaan. Mutta onhan se tavallaan turha koira. Silti olen onnellinen siitä, että tämä koira on meillä eikä jollain muulla. Se avasi silmiä siitä, ettei gööttien luonne olekaan niin tasainen ja varma. Ei voikaan enää luottaa siihen, että göötillä on aina hyvä luonne. Tiiti on opettanut meidän perhettä todella paljon, ja sen kanssa on oppinut toimimaan. Ei kukaan olisi voinut tietää millainen tästä koirasta tulee. Ei sitä olisi vaan ennakkoon voinut tietää. Silti tuo on korvaamaton perheenjäsen.

Itse olen aina ajatellut, että kun göötti tulee minun talouteeni, niin se on minulle agility- ja näyttelykoira. Ensisijaisesti tietysti perheenjäsen, mutta toki tietyn rodun edustajan ottaessaan on käsitys siitä, millainen sen kuuluisi olla ja mitä sen kanssa voi tehdä. Tiiti ei vastaa sitä käsitystä. Se on toki ihana ja rakastettava perheenjäsen, mutta jos luonne ei vaan vastaa rotua, niin joku on pielessä. Ei sen kanssa voi harrastaa tavoitteellisesti - ei edes kunnolla niin tai näin. Se voi olla tavoitteellisesti vain ihana perheenjäsen kotona. Sen se osaa loistavasti. Meidän pieni Pikku-Tiitiäinen. Kaunis koira, ihana luonne lukuunottamatta alusta-arkuutta.

Danskussa on lahjoja moneksi. Se on minun paimenkoira, kun Tiitiä alkaa ahdistaa eikä se anna kiinni (Tiitin reaktio pelottaviin asioihin on paeta). Voin käskeä Danskun Tiitin toiselle puolelle maahan makaamaan ja kun itse lähestyn toiselta puolelta, Tiiti luulee olevansa saarrettu ja käy maahan istumaan. Tällöin sen saa otettua kiinni. Ikinä en kiellä sitä siitä, ettei se ole antanut kiinni vaan riehutaan siitä syystä, että se on lopulta antanut kiinni. Sillä on aina joku syy, miksei se anna kiinni. Tiitillä on välillä muutenkin harhaluulo siitä, että luoksetulo tarkoittaa jotain ikävää. Tätä luuloa edelleen korjaillaan.

Tämä teksti on vain minun näkemystä Tiitistä ja vähän myös rodun luonteesta. Tiiti ei ole minun mielestäni jalostuskelpoinen göötti, mutta eihän sitä kuin kokeilemalla tiedä mitä sen pennuista tulisi. Mikä Tiitin kasvattajan päätös Tiin jalostuskäytön suhteen onkaan, en sitä lähde kyseenalaistamaan. Entä jos tuon pennuista tulisikin kivoja koiria? Emäänsä parempia myös luonteen osalta? Tiin luonteessa on myös paljon hyvää. Alusta-arkuus on vain niin voimakas ja normaaliin elämäänkin vaikuttava. Jos se periytyy pennuille, niin se ei taas ole hyvä. Näitä asioita kun ei vaan voi tietää etukäteen. Toisaalta kuinka hyvä roolimalli Tii olisi pennuille ahdistuessaan välillä ties mistä asioista. Noh, näitä asioita ei nyt vaan voi tietää.

Uskon kaikella loppupeleissä olevan tarkoituksensa ja asioiden on ollut tarkoitus mennä näin kerta ne on näin menneet. Tii on kuitenkin meidän rakas perheenjäsen ja aivan ihastuttava koira sille päälle osuessaan.

Hempu sairastaa

Dansku menee BH-kokeeseen näillä näkymin kuun lopulla. Itseä hirvittää ihan kauhean paljon, mutta aika näyttää kyetäänköhän myö siihen ;)

Tänään sain ikäviä uutisia kotoa. Helmihän on vanhentunut ihan hirmuisen paljon lyhyen ajan sisällä. Eilen ja tänään ollut väsynyt ja tänään sen sai aamukävelyltä kantaa kotiin. Eläinlääkärikäynti ja kohdun ultraus paljasti märkäkohdun. Helmi olisi tarkoitus sterkata huomenna ja nyt sormet ja varpaat pystyssä, että pieni mummokoira kestää sen. 12v koiralle kuitenkin suurempi riski lähteä leikkaamaan. Helmillä on nyt antibiootti- ja kipulääkekuuri, mutta koska märkä ei vuoda kohdusta ulos, on todella tärkeää leikata koko kohtu pois.

Dansku 3v

Jospa sitä taas yrittäisi kirjoittaa. Tänään oli pitkälti taas koirien kera hallipäivä. Kiva olla opistolla. vaikka toisaalta ilmassa pyöriikin ahdistus. Tuntuu mahdottomuudelta, että saa kaiken muka tehtyä ennen kuin kalenteri näyttää päivämääräksi 1.8.2015. Niin, silloin mun pitäisi olla virallisesti eläintenhoitaja. Vielä uupuu 270 työssäoppimistuntia eikä ole mitään hajua siitä, kuinka ne saadaan. Mutta jospa ihan siihen asiaan eli tämän päivän hallireenailuihin.

 Danskun kanssa tehtiin alkuun kisanomaista tokotreeniä. Alkuun kahden minuutin paikkis ryhmässä, ohjaajat näkyvillä. Dansku vaihtoi lonkalleen paikkiksen aikaan, mutta siellä se pysyi oikein kauniisti. Sitten oli vuorossa seuruuta, joka meni myös suht hiljaa. Siihen alkuun tehtiin hiljaisuustreeni, josta suoraan seuruuseen. Nykyään palkkaan sen myös liikkeiden jälkeen suoraan makupaloin maahan. Tuntuu, että tämä syö Danskin motivaatiota, mutta tehdään myös pallon kanssa reeniä vaihdellen. Liikkeestä maahanmeno oli hyvä, vähän ääntelyä alkuun, mutta muuten hiljaa. Luoksetulo oli hyvä, tehtiin ilman stoppia läpijuoksuna.

Viimeisenä tehtiin sitten Danskun kaukoja, joihin saatiin oikein hyviä vinkkejä. Dansku välillä nimittäin jämähtää sinne maahan eikä sieltä sitten nouse ylös, sanoi mitä sanoi. Tänään tehtiin huomio, että se jämähtää maahan, jos se joutuu odottaa yhtään pidempään. Se menee johonkin paikkismoodiinsa. Tänään D teki sen taas ja aina kun se ei noussut ensimmäisellä tai toisella käskyllä, niin nostin sen kaulapannasta nätisti istumaan. Toistettiin tämä useampaan kertaan lyhyen välimatkan kera. Ja se alkoikin pikkuhiljaa tuottaa tulostaan! Tätä treeeniä jatketaan nyt, vähitellen matkaa pidentäen.

Tiitin kanssa tehtiin vähän tokoa ja vähän aksaa. Tokossa maahanmenoja, perusasentoa ja seuraamista. Maahanmeno sujuu jo paljon paremmin ja seuruita Tii tekee välillä kivasti lyhyitä pätkiä ja välillä vähän huonommin. Innokas se ainakin on. Aksassa tehtiin muutaman esteen rataa ja Tiiti on niin minussa kiinni eikä ole estehakuisuutta vielä kunnolla. Loikki vaan innoissaan mukana ja saatiin tehtyä kivoja pätkiä. Välillä sitä alkoi epäilyttää, että onko minulla joku muu taka-ajatus, mutta pääsi näistä ajatuksistaan ja teki iloisesti esteitä. Putki oli tänään vähän epäilyttävä, mutta teki sitäkin välillä kivasti. Agilitykontaktitreeni on Tiistä ihan hirmuisen kivaa ja sitä se tekee mielellään.

Dansku 3v

Dansku täytti tänään kolme vuotta ja yhteistä taivalta meillä on takana suunnilleen 8 kuukautta. Särmän jälkeen en vain uskonut kohtaavani samanlaista koiraa. En kohdannutkaan samanlaista, mutta sain silti käsiini jotain niin täydellistä.

Tiiti 1v 6kk

Tiiti aksaa ja Dansku tottistelee

Tänään oli ensimmäiset käytännöntunnit pieneen ikuisuuteen. Viime jaksossa pääsin käytännöntunneille vain muutaman hassun kerran, mutta tänään sitten oli tiedossa aksaa! Otin molemmat koirat mukaan ja tarkoitus oli ottaa Danskun kanssa vähän tottisteluja niin, että oli häiriötäkin ympärillä.

Ensin Tiitin aksailuista. Tiitihän on kahdesti käynyt äitini kanssa agilityn alkeiskurssia, joten hypyt ja putket jollain tapaa hallussa. Tehtiin alkuun putkea, sen jälkeen hyppysuoraa ja vielä putkea ja hyppysuoraa. Nämä useassa eri osassa, joiden välissä Tiiti kerkesi pissatakin agilitykentän ah niin ihanalle tekonurmimatolle.

Tiiti teki putkea ja hyppysuoraa oikein hienosti. Hypyissä oli osalla kertaa rimat ja osalla ponnarit, ponnareilla Tii teki paljon paremmin. Se on jollain tapaa kauhean kömpelö koira loikkiessaan. Hallilla Tiiti oli tosi hienosti, ei jännännyt esteitä vaan teki ihan sujuvasti. Kuitenkin päätettiin kokeilla putkea suoran alkuun toisesta suuntaa ja pienelle göötille iski paniikki. Se huomasi minun vieressä seinässä oven. Huomasin siitä heti, kun se vilkaisi ovea ja ahdistui, sillä sen koko olemus muuttui. Siitä tuli todella varovainen eikä halunnut tulla enää minun lähelle tai tehdä esteitä. Tiiti lähti juoksemaan karkuun, vaikka makupaloin yritin houkutella sen luokseni. Sitä vaan ahdisti aivan liikaa. Kun sain sen vihdoin istumaan maahan ja näin kytkettyä kiinni, se ei kyennyt ahdistukseltaan syödä edes makupaloja.

Tähän väliin otettiin tauko ja halusin ehdottomasti päästä sen jälkeen vielä Tiin kanssa radalle, jottei se muistaisi agikenttää ikävänä paikkana. Tauolla leikittiin ja pidettiin hauskaa, ettei toiselle göötille jäisi ikävä fiilis. Onni oli selkeästi mukana matkassa, sillä Tiiti ei muistanut agipuolella enää ikävää ovea vaan teki esteitä iloisesti. Välillä Tii haki putkea tehtäessä putkea hyvin ja välillä ei niin hyvin. Mut ihmekö kun ohjaajakaan ei sitä osaa ohjata. Viimeksi kun joskus aksaillut, niin ison koiran kanssa niitä pätkiä on tehty ja nyt se iso koira on vaihtunut pieneen taas erilaiseen koiraan.

Tehtiin Tiitin kanssa myös maahanmenoja, perusasentoja ja seuraamista. Maahanmenot sujui jo pienemmällä käsiavulla ja siellä pysyttiin aavistus kauemmin. Tiiti myös leikki ns. vieraan tutun ihmisen kanssa. Tiitin aiemmilta Kannus-vierailuilta tutun, mutta nyt tämän täälläolon jälkeen kuitenkin vieraan. Tehtiin kanssa agilityn kontakteja pöydän päältä lattialle menevällä puomin kontaktilaudalla. Se oli Tiitistä ihan hirmuisen kivaa ja teki oikein hienosti avustettuna.

Danskun kanssa otettiin seuruita, hiljaisuusharjoituksia seuruiden alkuun, jääviä liikkeitä, kaukoja ja luoksetuloa. Saksalainen teki oikein kivasti ja saatiin kentän laidaltakin palautetta siitä, että sehän seuraa hiljaa ;) Ongelma onkin nykyään lähinnä se, että se liikkeiden alussa huutaa. Pitäisi kokeilla tehdä enemmän liikkeitä ketjuttamalla ja katsoa mikä olisi paras tapa toimia niin, että se pitää naamansa ummessa. Koen, että niistä meidän hiljaisuusharjoituksista on ollut huiman paljon apua.

elämä on jännää t. tiiti

Ollaan oltu kohta kaksi viikkoa Kannuksessa niin, että Tiiti on ollut myös täällä. Miljoona kertaa olen aloittanut kirjoittamaan, mutta jotenkin se on aina vain jäänyt. Olen niin tajuttoman onnellinen siitä, että se göötin mentävä aukko sydämessäni on nyt ainakin toistaiseksi täytetty. Aika näyttää jatkaako sen paikkaamista tulevaisuudessa Tiiti vaiko joku muu.

Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin Tiiti on sopeutunut tänne. Ainoa jännempi paikka on meidän keittiö, mutta kun ei turhaan höösää niin Tiiti kykenee kävelemään sielläkin. Ensimmäiseen puoleentoista viikkoon sen ei tarvinnut tulla sinne, mentiin koiran rajojen mukaan. Sitten aloin pikkuhiljaa vaatimaan asioita ja hihnassa kannustin sen keittiöön. Kauheesti jännäsi, mutta toimintakyky säilyi. Ollaan syöty sisällä portaissa makupaloja, jottei ne olisi niin kauhea paikka. Ulkona on kohdattu jänniä siltoja ja jäisiä teitä, mutta kaikesta tuo on selvinnyt ja ollaan koitettu olla rauhallisia :)

Alan pikkuhiljaa taas saada käsitystä Tiitin toimintakyvystä ja sen säilymisestä tai kadottamisesta. Tiiti on saanut sellaisen käsityksen jostain, että jos se yllättäen kutsutaan luokse, niin se halutaan viedä johonkin jännään paikkaan. Ollaan tehty tosi paljon nyt ns. yllättäviä luoksetulokutsumisia ja välillä Tii tulee iloisesti luokse ja välillä paineistuu ja hiipparoi epäilevänä kauempana. Välillä se taas tulee luokse ihan maassa mielinkielin että ei kai nyt tapahdu mitään pahaa.

Kun totuttelen sen kanssa uusiin jänniin paikkoihin, pyrin nyt siihen etten millään tapaa kutsu sitä luokseni. Kehun ja saatan jutella jotain hölynpölyä, mutta en painosta sitä kutsumalla luokse. Haluan ehdottomasti siedättää siltä pois sitä harhaluuloa, että luoksetulosta voi seurata jotain tosi ikävää ja jännää. Luoksetulon tulee aina olla ehdottoman kiva ja paras juttu mistä seuraa vaan kaikkea kivaa. Lenkillä ei ole mikään paha juttu, jos Tiin kutsuu luokse. Se tulee aina yhtä iloisesti eikä ole mitään pelkoa jostain jännästä. Muualla Tiitiä saattaa alkaa kuitenkin epäilyttää eikä se olekaan täysin luottavainen.

Mittaan Tiitin toimintakykyä aina sekä makupaloin että leikkimällä. Tiiti rakastaa leikkiä ja yleensä makupalan nähdessään se alkaa onnellisena hyppimään ja miettimään mitä kivaa tehdään. Kun ollaan jännässä paikkaa ja se menettää toimintakykynsä se ei syö eikä yhtään riehaannu. Kun ei jännitä niin paljoa, se pystyy vähän syömään (maasta, ei kädestä) ja samoin kiihtyy vähän riehuttaessa. Kun haastan sitä leikkimään itseni kanssa, huomaan sen vapauttavan sitä, paitsi jos koira on menettänyt toimintakykyään liikaa. Tällöin pieni göötti makaa kyyryssä maassa ja varoo liikauttamatta edes korvaansa. Kun Tiiti on täysin vapautunut se pystyy riehumaan ja tavoittelee makupaloja varomatta alustaa. Tämän suhteen mietin alkavani pitää kirjaa kaikista jännistä jutuista mitä sen kanssa teen ja laitan ylös millä asteella se menettää toimintakykynsä (esim. asteikko 0-5, 0= ei ollenkaan, 5=täysin).

Toistaiseksi ainakin ollaan Tiitin kanssa otettu rennosti. Totuteltu asioihin, mutta en ole vaatinut siltä liikaa. Pieniä normaaleja juttuja, joiden pitää toimia. Muuten Tiiti saa tehdä asiat miten haluaa, se tulee jänniin paikkoihin halutessaan tai jättää tulematta. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa vein sen käymään hoitolan liukkaalla lattialla ja sen lisäksi käytiin tänään eläinlääkärissä, mutta siitä myöhemmin lisää. Se pystyi liikkua kaikkialla, vaikka jännäsi ihan hirmuisen paljon.

Jos Tiitille tulee "paniikki" päälle, olen pyrkinyt ainoastaan rauhoittamaan sen. Kun se on rauhallinen eikä kauho joka suuntaan päästääkseen pois, se pystyy ajatella selkeämmin eikä menetä toimintakykyään kokonaan kun on rauhoittunut. Kun se on paniikkitilassa, ei ole mitään järkeä lähteä namittamaan tai riehuttamaan sitä. Mieluummin rauhoittaa sen ja saa sille toimintakykyä takaisin sitä kautta.

Tiiti alkoi eilen siristelemään oikeaa silmäänsä. Putsailin sitä keitetyllä vedellä ja tälle aamulle oli aika eläinlääkärille KC-rokotetta varten ja täälä oli tarkoitus näyttää sitä silmää sitten myös eläinlääkärille. Ajattelin silmän olevan korkeintaan tulehtunut vähän tai siellä olevan roskan, mutta otettiin koira pöydälle ja reikä oli heti nähtävissä, kun ell silmään kurkkasi. 10 päivän ajaksi tipat silmään ja toivotaan, että sillä paranee. Mennään kahden viikon sisään uudelleen eläinlääkäriin - hakemaan se KC ja tarkistamaan silmä uudelleen.

Olen erittäin ylpeä pienestä Tiitistä. Pelkäsin Tiitin paineistuvan hoitotoimenpiteistä (silmätippojen laitto) ja yrittävän pakoon siinä samalla tavalla kun jännillä alustoilla. Kuitenkin olen erittäin tyytyväinen siihen, miten pieni göötti antaa laittaa tipat eikä yritäkään pakoon millään tapaa. Vaikka se tietyissä tilaneissa paineistuu, niin erittäin hyvä piirre ettei se siirrä sitä ahdistusta kaikkeen muuhunkin mikä voisi olla yhtä jännää.

Ollaan myö jotain reenittykin, mutta tää oli nyt tälläinen jännitystiitipostaus, ehkä seuraavalla kerralla jotain muutakin! Toivottavasti tästäkään saa edes mitään selkoa, yritin kirjoittaa ihan ymmärrettävästi, mutta ajatukset risteilee.