Luonnetesti

Käytiin Danskun kanssa eilen luonnetestissä Pöytyän Riihikoskella. En liiemmin stressannut testiä etukäteen enkä testipäivänäkään, sillä koira teki siellä juuri sitä mitä se halusi tehdä. Totisesti teki. Testi oli erittäin Danskumainen ja se olisi voinut lähteä suorittamaan testin heti uudelleen. Ei paineistunut testistä lainkaan vaan pysyi kokoajan ihanana omana itsenään. Kunhan vaan olisi päässyt uudelleen leikkimään, niin Danskun päivä olisi ollut pelastettu ;)

Luonnetestin järjesti Länsigöötanmaanpystykorvat ry ja tuomareina olivat Carita Koskinen ja Riitta Lehmuspelto. Molemmat tuomarit erittäin mukavia ja mieluusti veisin jonkun muun koirani tulevaisuudessakin heidän silmien alle.

Pehmeyttä Dansku osoitti lähinnä siinä, että se muisteli läpi testin kivaa tuomaria, joka sen kanssa leikki. Pimeässä huoneessa se kirmasi suoraan minun luokseni eikä tuomarit kerenneet kunnolla edes kolistella.

Danskun pisteet:

I Toimintakyky +1a kohtuullinen
II Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
IV Taisteluhalu +3 suuri
V Hermorakenne +1a hieman rauhaton
VI Temperamentti +1 erittäin vilkas
VII Kovuus +1 hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus +++ laukausvarma

Tulos 154p, laukausvarma

Vuosi yhteiseloa

Reilu vuosi sitten näin ilmoituksen. Uutta kotia etsi terveeksi tutkittu, harrastavassa kodissa ollut saksanpaimenkoiranarttu. Screenshot kaverille ja läpällä kysymys: pitäiskö mun ottaa yhteyttä? Olin juuri päättänyt päiväni Helsingin messukeskuksessa Maailmanvoittaja -näyttelyssä ja olin matkalla isäni luo Vantaalle. Koko matkan asia oli mielessäni ja isäni luona lähetin koiran silloiselle omistajalle yksityisviestiä facebookin kautta. Avoimesti kerroin juuri luopuneeni Vinnasta, kyselin Danskusta ja kerroin mitä itse olen ajatellut tulevalta koiraltani ja mitä haluaisin päästä tekemään.

Ensimmäinen kuva Danskusta kotimatkalla Kannukseen

Saatiin sovittua treffit jo seuraavalle päivälle, jolloin pääsin näkemään koiran tottisteluja. Pieni epäilys hiipi mielessä, mutta koira vaikutti kivalta. Päässä kolkutti ajatus, että voinko oikeasti ottaa itselleni saksanpaimenkoiran. Lauantaina illalla muutamien selvittelyjen jälkeen laitoin Danskun omistajalle viestiä. Pääsisin hakemaan koiran seuraavana päivänä näyttelyn jälkeen. Sovittiin tapaaminen huoltoasemalle, jossa kirjoiteltiin paperit koiran kuuden viikon koeajasta. Koeajan jälkeen - tai kesken sen - olisin saanut palauttaa koiran takaisin edelliselle omistajalle, mikäli se ei tuntuisi oikealta. Mielessä varmaan ikuisesti se, kun Danskun silloinen omistaja sanoi voivansa hyvin nähdä meidät tulevaisuudessa hyvinkin kivana parina yhdessä. Silloin pelkäsin, että joudunko tuottaa tälle vieraalle ihmiselle pettymyksen. En joutunut, vaan sain itselleni parhaan ystävän.

En saanut kannustusta tämän koiran ottamista varten. Kaverit sai tietää sinä päivänä, kun koira minun luokseni asteli ja äidille en uskaltanut edes alkuun kertoa. Vasta muutaman päivän jälkeen lähetin kuvan todeten, että tällainen tuli kokeilemaan elämää luonani. Niiden päivien aikana olin jo todennut koiran kivaksi: se oli sosiaalinen, tykkäsi touhuta ja siitä alkoi muodostua "minun" koira. Kun uskaltauduin kertomaan koirasta äidille, laitoin viestiä myös muutamalle sukulaiselle.

En ajatellut ottavani seuraavaksi koirakseni saksanpaimenkoiraa. Se ei käynyt mielessäkään. Läpällä heittelin kavereille mitä eriskummallisempia koirarotuja ja kyselin, että olisiko tuossa minun koirani. Kaikista sanottiin joo, vaikka koirarodut oli mitä typerämpiä. Danskusta ei edes ollut kuvaa nähtävillä. Ja kukaan ei kannustanut minua ottamaan sitä. Silti tuli tunne, että siitä koirasta haluan laittaa viestiä ja nähdä sen.

Alkuun koko koira vaikutti niin pehmeältä ja herkältä, että alkoi epäilyttää jo koko juttu. Se oli vaan niin kiltti pieni enkeli, joka oli joutunut pois kotoa vieraaseen hirveään paikkaan. Nyt kun ajattelee, niin tuo koira on vaan niin täydellinen juuri minulle. Se on juuri sitä, mitä koiraltani kaipasin. Olen vaan ikuisesti kiitollinen Danskun entiselle omistajalle siitä, että hän uskalsi täysin tuntematta luottaa Danskun minulle päivän varoajalla ♥

Vuodessa ollaan tutustuttu toisiimme, luotu hyvä suhde ja käyty kisaamassakin. Tammikuussa startattiin meidän kisaura. Haettiin Danskulle kaksi ensimmäistä ALO1 tulosta ja helmikuussa viimeinen Tk1 saamiseksi. Maaliskuussa käytiin kokeilemassa ensimmäistä kertaa avointa luokkaa, tuloksena AVO3. Kaikki palaset ei silloin osuneet kohdilleen ja jäätiin pienehkölle kisatauolle tokosta. Tokon kisatauko päättyi todelliseen stressiin heinäkuussa, kun haettiin Kokkolan kisoista AVO1 -tulos ja oikeus kilpailla voittaja -luokassa. Huhtikuussa testattiin ohjaajan muistia ja paineensietokykyä käyttäytymiskokeen muodossa. Tämä stressaava koitos päättyi siihen, että koiran titteliriviin saatiin lisätä BH. Ollaan treenattu pienesti rally-tokoa ja agilityä, sekä joitain pk-lajeja. Toistaiseksi mietitään vain tulevia koitoksia, saa nähdä tuleeko niitä vielä tälle syksyä vai ei. Luonnetestiin mennään tässä kuussa katsomaan mitä Dansku tuumaa.

Mitä minun perhe ja ystävät nykyään ajattelevat tuosta koirasta? No, alkuunhan meitä ei huolittu kylään juuri minnekään. Isä ei halunnut vihaista saksanpaimenkoiraa luokseen ja äidin luona Helmin ei uskottu sulattavan tuollaista. Ja kuinka kävikään, nykyään ollaan tervetulleita kumpaankin paikkaan ja Helmikin on hyväksynyt Danskun. Ystävillä ei kai pahempia ennakkoluuloja tuosta ollut eikä ole nykyäänkään. Vähän siitä oltiin möksmöks silloin, kun en aiemmin sen tulosta kertonut. Mut kuinka kertoa koiran tulosta, joka oli täysin varmaa vasta sinä hetkenä kun se oli autossa matkalla Kannukseen?

Joka tapauksessa olen maailman onnellisin siitä, että minulla on tuo koira. Särmän jälkeen en uskonut saavani tällaista enää. Täydellistä koiraa. Särmällä on edelleen paikka minun sydämessäni maailman täydellisimpänä koirana, mutta Dansku on toisella tapaa erittäin lähellä sitä samaa ♥