onnellinen, onnellinen, onnellinen

Mut itsenikin on yllättänyt se, kuinka tuo koira on niin kiva. Mitä enemmän päiviä kuluu, sitä omammalta Dansku tuntuu. Ollaan pöljän pienen saksalaisen kanssa ihan yhtä pöljiä molemmat. Reagoidaan asioihin samalla tapaa ja hölmöillään vaan kaiken aikaa. Vasta sit uskotaan, kun joku korottaa ääntään. Kaikki asiat mitkä on mulle okei, on myös Danskulle okei. Vähän sen äänenkäyttö mua ärsyttää, mutta sitä koitetaankin rajoittaa. Eikä sekään nyt niin mahdottoman kamalaa ole.

Kuinka joku kodinvaihtajakoira voi tuntua näin omalta? En viekäkään voi käsittää, että mikä sai mut laittamaan juuri tämän koiran kohdalla viestiä. Loistava päätös, eikä se mua kaduta yhtään, mut kuinka hyvä tuuri oikeasti kävikään. Kun kävin katsomassa Danskua sinä elokuisena lauantaina, en olisi uskonut tuon koiran olevan noin kiva. Kiva se oli silloinkin, mutta tähän mennessä se on ylittänyt kaikki odotukseni.

Tänään, kun käytiin lenkillä Danskun sekä Tiian ja Tiian koiran Pepen kanssa, ymmärsin että nyt osaan lukea tuota koiraa aikalailla kunnolla. Tiesin, miten se reagoi joihinkin tilanteisiin. Tiesin myös mitä se tulee tekemään ja mitä ei. Jokainen Danskun tekemä liike vain vahvisti omia käsityksiäni. Dans on hyvää vauhtia alkanut muodostautua mulle varjoksi, joka täsmällisesti noudattaa mun jokaista elettä ja ajatusta.

Danskusta on myös tullut sosiaalisempi, kuin mitä se on ollut minulle tullessaan. Se hyväksyy uusia koiria nopeammin ja jopa leikkii vieraidenkin koirien kanssa. Olen siitä kovin kovin ylpeä. Mielestäni oman koirani ei tarvitsisi kuin sietää vieraat ja tutut koirat (esim. kaverikoirien kanssa lenkillä, vieraat koirt treeneissä..), mutta tämä on tuplasti parempi näin. Jos toinen koira sietää Danskun, sekin varmasti sietää sen. Jos toinen koira taas ei tykkää Danskusta, niin ainakin hihnassa ollessaan uskon tuon sietävän toisen. Ei tuo tahallaan lähe riitaa haastamaan tai ketään ärsyttämään. Se vaan haluaa olla pieni saksalainen ja elää rauhassa omaa elämäänsä :)

Treenit saksalaisen kanssa sujuu hyvin. Olen alkanut katsella BH-kokeen kaaviota, josko me ensi keväänä päästäisi BH-kokeeseen? Kyllä koira siihen pystyy, mut entä minä.. Tokokokeita olen katsonut jo tälle vuodelle, ehkä mennään ehkä ei. Hyppy ja liikkeestä seisominen on ne epävarmimmat liikeet. Seisominen alkaa ehkä vähän sujua, mut hyppy tarvis ehdottomasti treeniä. Paikkikseen haluaisin seuraa, jotta saataisi siihen varmuutta häiriössä. Pitäis koittaa videoida tuon treenejä, niin sais tännekin laitettua. Ehkä vielä tällä viikolla.

Tylsää, kun ei ole edes kuvia laittaa. Pitää koittaa seuraavaan postaukseen saada niitäkin :)

Ps. Purri on laihtunut. Se painaa enää 6.5 kiloa, kun taas vielä kuukausi sitten painoa oli 7.1 kiloa. Hurjan iso läski kissa..

Kuukaudet vierii eteenpäin

Siitä on reilu 4 kuukautta, kun Särmä lähti Tullille. Reilu kolme kuukautta siitä, kun näin Vinnan mahdollisesti viimeistä kertaa ja se muutti uuteen kotiin. Kaksi kuukautta sitten näin Särmän mahdollisesti viimeistä kertaa ikinä. Kaksi kuukautta sitten Dansku muutti minun luo. Aika menee todella nopeasti.

Edelleen olen tyytyväinen ratkaisuuni pitää Dansku. Se on ollut aivan huippu ja tuntuu vaan päivä päivemmältä enemmän omalta. Tykkään tehdä sen kanssa mitä vaan ilman että tarvii ottaa stressiä siitä mitä tapahtuu milloinkin. Harrastuksissa se on aivan huippu, mitä tahansa kokeilen sen kanssa niin aina se on yhtä innoissaan mukana. Jo sen työskentelyhalu on ihan erilaista verrattuna aiempiin koiriini. Nyt ymmärrän, mitä äiti tarkoitti sanoessaan sen, että kun joskus saan saksanpaimenkoiran niin ymmärrän mitä meinataan palveluskoiralla. Vaikka Dansku onkin kiva harrastuksissa, se on edelleen myös kiva arjessakin. Epunkin kanssa sillä menee nykyään kivasti. Joskus voi kuulua murinaa, jos Dansku on nukkumassa ja Eppu menee sen luo, mutta pääasiassa ollaan murinatta.

Välillä sitä vaan miettii, et tulenkohan enää ikinä kohtaamaan samanlaista koiraa millainen Särmä oli? Oliko se vaan Särmä, joka sykähdytti täysillä vai onko se se rotu. Se koira oli kuin ajatus ja samalla mun varjo. Niin vaan mun elämäni koira. Muistan, kun sain elokuun toisen viikonlopun lauantaina puhelun Särmän kasvattajalta. Että Särmä tulee messariin sunnuntaina. Kyyneleet kohosi vaan silmiin kesken puhelun ja kun puhelu oli ohi, olisin vaan voinut itkeä. Tieto siitä, että näkisinkin sen koiran vielä, teki mut niin onnelliseksi.

 Tuntuu, että vasta Danskun myötä olen pystynyt laskea Särmästä irti. Muistot säilyy aina ja sillä on ikuisesti paikka mun sydämessä. Ihana myös aina välillä nähdä sen kuulumisia facebookin kautta. Olen niin ylpeä pienestä noutajasta, joka on hyvää vauhtia matkalla kohti työkoiran uraa ♡

Ps. Näin Helmin jengikin muuttaa nimensä. Pitkään aikaan se nimi ei ole tälle sopinut, mutta nyt vasta päädyin asialle jotain tekemään.