kirottu joulukuu tai jotain sinne päin?

Hyvä tuuri jatkuu ja seuraa minua.. Tää joulukuu on varmaan jotenkin kirottu? Helmi on kipulääkekuurilla. Se oli joulun tienoilla kolmijalkainen, mutta venyttelyllä käytti jalkaa taas. Hetken päästä uudelleen kolmijalkainen, mutta hetken päästä käytti jalkaa taas. Myöhemmin se sitten alkoi uudelleen ontua, jonka jälkeen aloitettiin kipulääkkeet joita oli edellisestä kerrasta kaapissa jäljellä.

Vinna on ollut vähän jännä minun kanssa. Se kyllä kuuntelee, mutta sillä ei ole mitään mielenkiintoa treenata minun kanssa tai tehdä oikeastaan mitään. Sille riittää, että vien sen päivittäin ulos ja että se saa ruokaa eteensä. Se yleensä nukkuu minun vieressä yöt, mutta nyt se ei halunnut tulla lainkaan edes koko huoneeseen. Nukkukoot sitten muualla :)

Ylihuomenna vietetään Martan 2v synttäreitä ja 1.1 vuorostaan Helmin 11v synttäreitä. Tiitillä tuli tänään täyteen 11 viikkoa :) Huomenna pitäisi olla minun loman ensimmäinen päivä, jolloin ei pitäisi sataa vettä! Toivon, että päästäisiin huomenna sitten ulkoiluttamaan koirien kanssa kameraa. Tähän alle nyt ensin pari Tiitin 11vk kuvaa ja sitten joululahjakuvia noista koiruuksista.

Tiitiäinen 11vk

Näyttelyreeniä ;) Ollaan reenattu jo remmissäkin kulkua ja naksuteltu paljon seisomisesta. Kyllä se vielä oppii :)

Minni osasi avata itse joululahjansa

Martaltakin homma sujui leikiten!

Tiiti olisi halunnut varastaa muiden lahjat, sille piti näyttää että hei tää on sun ja avata sitä vähän. Sen jälkeen osasi itse avata loppuun.

Helmi nyt on vanha konkari jo pakettien avaamisessa, minun pikkuveljet antoi Helmin avata niidenkin paketit kun se siitä niin tykkää.

Martta oli nopein syömään oman siankorvansa ja vaani tilaisuutta varastaa Helmin lahja. Onnistuikin siinä (ihmettelen miten), mutta jäi nopeasti kiinni ja lahja palautui oikealle omistajalleen :)

Vinna ei osannut avata lahjapakettiaan, se pureskeli papereiden sisällä olevaa siankorvaa ja paketin joutui avata sille ettei se vahingossa olisi syönyt papereita..

Särmä ei osannut avata lahjapakettiaan ollenkaan, se vain iloisena kantoi sitä kun sen antoi sille. Kun sen avasi, niin kyllä se sitten kas kummaa sille upposi ;)

Loppuun vielä kuva paremmin voivasta Epusta!

Hyvää joulua!

Eli otsikko sen kertoo, hyvää joulua kaikille! :) Ulkona sataa ja sataa ja sataa vettä, siksi ei kuvia.

Me Helmin, Vinnan ja Särmän kanssa oltiin eilen viettämässä joulua Vantaalla minun isän ja hänen vanhempien luona. Kotiin tultiin sitten eilen illalla puoli kahdeksan aikaan. Olipa kiva taas käydä "etelässä" päin. Vielä reilu viikko ollaan vielä Pöytyällä ennen kuin lähdetään takaisin Kannukseen.

Pipsan kanssa asiat menee miten menee. Se oli ensimmäiset päivät minun kanssa outo, eikä suostunut syödä mitään. Nyt se jo syö ja on suht okei, mutta ei kyllä vieläkään ihan normaali. Katsellaan vähän päivä kerrallaan mitä tästä nyt tulee.

Poistin eilen Epulta tikit ja sen antibioottikuuri loppui eilen. Vielä sillä on pieni patti mahassa, mutta muuten kaikki alkaa olla suht ok. Sitten eilen, kun tulin Pöytyälle, niin Teppo oksensi vaaleanpunaista vaahtoa, jossa oli muovinpala ja verta. Yöllä joku oli oksentanut pöydälle ruokaa, mutta ei tietoa kuka. Huoh!

Koska tämä joulukuu ei ole mennyt ihan putkeen eläinlääkärikäyntien osalta, niin toissapäivänä koirien kanssa lenkillä päätin huitaista itseäni Vinnan remmillä naamaan. Hampaani sitten lohkesi siinä, huuleen tuli kahteen kohtaan haava ja se turposi. Nyt sitten pitää seuraavana arkipäivänä soittaa hammaslääkäriin ja varata aika paikkaukseen.

Tänään oon tehnyt koirille ruokaetsintää ja naksutellut Tiitille näyttelyseisomisesta. Hitto oon kyllä niin myyty. Erilaisia pintoja tuo pentu varoo ja jäätyy jos sen sellaiselle laittaa. Ensimmäisessä ruokaetsinnässä se hipsi varovaisesti syömään makupaloja ja jos kuului joku kova ääni (kuten Martta raapi oven takana), se oli heti pakenemassa pois paikalta. Jospa seuraavalla kertaa ei jännittäisi niin paljoa.

Mäkin haluan pienen göötin. Täällä Tiiti möyrii mattojen alla hurjasti muristen ja mattoja syöden. Välillä kömpii sieltä pois voidakseen purra äristen ja muristen muita koiria. Ulkona se lähtee täysiä karkuun, kun se pitäisi hakea sisälle. Se repii lelua paremmin kuin Särmä ikinä. Vähän hassu otus.

Onkohan olemassa gööttiä, jolla ei oo kiva luonne? Vai onko meillä vaan käynyt hyvä tuuri, kun ollaan saatu kolme gööttiä, joilla on kaikilla tosi kiva luonne.

Kuvatuksia

Tiiti 10vk

jouluksi kotiin !

Meillä voidaan hyvin. Käytiin torstaina aamulla eläinlääkärissä, kissalla kaikki ok. Mikä tärkeintä, ei tyrää. Kova patti on mahdollisesti arpikudosta, näin eläinlääkäri epäili. Tammikuussa pitää käydä näyttämässä pattia vielä uudelleen, mutta tällä erää kaikki hyvin. Maanantaihin asti pikkukissalla ab-kuuri ja sen jälkeen pitäisi poistaa tikitkin.

Nyt istutaan Särmän ja Epun kanssa junassa. Pitäisi saapua Turkuun klo 16.55 (tässä on yksi vaihto vielä Tampereella), eli tuntia aiemmin mitä alunperin muistin. Tää odottaa niin, että pääsee näkemään oman pienen pienen lapsen taas. Treenikamppeet mukana, että myö päästään taas treenaamaan!

Särmän kanssa on niin kiva matkustaa, kun se nukkuu niin kiltisti vaan junassa. Saa nähdä, mitä meidän Kannukseen paluusta lopulta tulee kera kahden koiran ja kissan. Eevan kanssa pohdittiin, että mun pitää varmaan ostaa joku pulkka missä vedän Eppua sitten Kannuksessa.. Ja siihen vois saada jotain muutakin tavaraa. Hienoja suunnitelmia, jotka menee pilalle jollain tapaa aina!

Kannuksessa on taas liikkeellä nenäpunkkia, toivon todella, että me vältytään siltä. Ei Särmä ole ollut kontaktissa nenäpunkkikoirien kanssa, mutta samoissa paikoissahan sitä kuiteen liikutaan. Eipä tuo ainakaan vielä pärski tai mitään. Toivottavasti ei alakaan pärskiä.

Vinna on myöhässä juoksujensa kanssa! Se on aina aloittanut ne ennen Hippiä, mutta nyt ei kuulu eikä näy, vaikka Hippikin aloitti juoksunsa jo! Mun tuurilla Pips aloittaa ne viikon sisällä siitä, kun ollaan tultu Kannukseen.

pikkukissa ja pikkukissan patti

Kirjoitin tänään aiemmin siitä, kun kaikki on hyvin. Epulle ilmestyi leikkauksen jälkeen jossain vaiheessa patti vatsaan. Se on suhteellisen iso pienellä kissalla ja se on kova. Oon kokoajan ajatellut, ettei se oo mitään pahaa, se vaan kuuluu olla siinä ja se lähtee kyllä pois kun haava paranee. Sitten menin ja kysyin siitä eläinlääkäriltä.

Viestin keskellä oli tälläinen lausahdus "toivottavasti ei tyrää". En enää tiedä, mitä pahaa ollaan tuon kissan kanssa oikeasti tehty. Eikö ollut jo tarpeeksi se suolitukos ja se puolentoista viikon sairastelu ja mun yöheräämiset? Kissa voi edelleen hyvin, mutta voi itku jos sillä on nyt joku napatyrä.

En ole varma, voi olla että muistan väärin. Mielestäni aiemmin tuo patti oli osittain kova, mutta osittain sellainen ällön löllö. Nyt se on kokonaan kova. Olen nyt sitten perehtynyt napatyrään kissoilla ja voi itku että taitaa taas tulla ell-reissu. Jos vaan saadaan aika elälle enää tälle viikolle. Toivon todella, että saadaan.

Koskahan nää murheet mahtaa jo riittää? Eiköhän ala olla pieni kissakin kokenut jo ihan tarpeeksi. En enää tän jälkeen sano, että joku eläin taitaa olla terve ja että se taitaa parantua. Viimeksi kävi ihan samalla tavalla.

Kunpa se nyt olisikin jotain muuta. Vaikka sitä kudosnestettä tai sidekudosta tai mitä tahansa. Jotain mitä ei tarvitse leikata.Voisiko se vaan nyt vihdoin olla ihan kunnossa?

ikävä pienen pientä paimenkoiraa.. ♥

Nyt uskallan sanoa, että minun kissa taitaa oikeasti parantua. Se syö, juo ja nukkuu sekä käy laatikolla. Se kehrää, pesee itseään ja tulee luokse kun kutsun sitä. Aamulla kun nousen ylös sängystä, se juoksee ensimmäisenä ovelle maukumaan ruokaa. Se on se minun kissa. ♥ Niinä hetkinä, kun pikkukissa vaan makasi sängyn alla, eikä reagoinut sanomalla "kur" kun koskin siihen, pelkäsin etten näe sitä tälläisenä enää ikinä. Mutta onneksi se on nyt kunnossa.

Vielä olisi Epulla edessä tikkien poisto, ei mitään käsitystä koska, mutta ehkäpä se selviää kunhan saan eläinlääkäriin yhteyden tässä toivottavasti tämän päivän puolella. Toivon niin, että ne saataisiin poistettua ennen kuin mennään Pöytyälle, koska jos ei saada niin siitä tulee niin hankalaa. Kaksi kissaa ja viisi koiraa, plus yksi kissa jolla kauluri ja tikit. Ei mikään kovin hyvän kuuloinen juttu.

Enää kolme yötä, niin saan oman mustan paimenen syliin. On sitä ihan hirmuinen ikävä, toivottavasti silläkin on ollut mua ja Särmää ikävä.. ♥ Niiin odotan, että pääsen sen kanssa treenaamaan. Kaamea treenikuume.

Särmästä on kasvanut muuten ihan hirmuisen iso poika. Se on muka 55cm korkea, eli se on mennyt Vinnan ohi! Särmä on ikuisesti pikku-Särmä, joten on niin hassua että se on jo Vinnaa isompi.

Mikään koti ei ole täydellinen ilman kissan tassujen tepsutusta.

Tänään on päivä numero 11 Epun sairastamisen alkamisesta. Olin jo pohtinut, että odotetaan maanantaihin. Seurataan kissaa ja toivotaan, ettei sen kunto romahda. Ja lopetetaan se maanantaina.

Perjantaina Eppu oksensi antibiootit ulos. Sen jälkeen se vähän piristyi. Se suostui syödä Nutriplus -geeliä itse ja vesi pysyi sisällä. Pohdin ja pohdin, pystyykö sen kanssa odottaa maanantaihin. Sitten juteltiin eläinlääkärin kanssa. "Se pitäisi ilmeisesti avata ja kontrolloida suolisto. Heikko kunto aina arveluttaa." Ja näin klo 14.30 lähdettiin koulun kautta järjestetyllä kyydillä eläinlääkäriin.

Ell varmisti minulta moneen kertaan, että tiedostanhan minä riskit. Ja tottakai ymmärsin ne. Pakko se oli avata, koska sen olo ei kohentunut ja ell tunsi suolessa jotain kovaa. Kissa nukutettiin ja vietiin leikkauspöydälle. Ell valmisteli sitä leikkaukseen ja sitten meni sähköt. Onneksi ei ollut kerennyt avata kissaa. Sähköjä ei kuulunut takaisin, joten ell haki lisävalaistuista ja aloitti leikkauksen. Suolistoa suojaavasta paikasta löytyi märkivä tulehdus, jossa oli ilmeisesti vähän mätää. Sen jälkeen ell löysi tukoksen. Pian tämän jälkeen sähköt palasivat, juuri sopivasti vierasesineen poistoon.

Vierasesine. Se oli joku todella kova muovinpala. Tummaa vihreää muovia. Minulla ei ole mitään käsitystä, mistä se on syönyt sen. Ja kuinka se on ylipäänsä päätynyt syömään niin ison, kovan palan muovia. Se varmaan jääkin arvoitukseksi.

Päästiin eläinlääkäristä pois taksilla. Illalla odoteltiin kisun heräämistä ja sieltähän se sitten heräsi ♥ Siinä itse osasi huokaista syvään helpotuksesta. Tänään se on syönyt, juonut, kehrännyt, pessyt itseään ja hakenut ihmiseltä huomiota. Kun sille juttelee, se katsoo päin. Se loikkii tasoille. Vähän epäilyttää huokaista helpotuksesta, mutta ehkä uskallan tehdä sen.

Minun pieni kissa taitaa parantua ♥


ps. Tarkoitus uudistaa nämä sivut lähipäivien aikana!

pps. Viikon päästä minulla on oma aussielapsi sylissä.

Wäliharjun Dallas Diwa

Meidän äidille on viikko sitten tullut perheenlisäystä pienen pienen pentusen muodossa.

Kyseessä on siis Wäliharjun Dallas Diwa "Tiiti", joka on syntynyt 12.10.2013. Sen isä on Mystarz Grande Design ja emä Fennican Rosamunda. Tiiti on sijoituksessa kasvattajaltaan Kirsi Liikoselta.

Tämä on ollut ihmeiden vuosi. Meidän äiti alotti agilityn ja tokon Martan kanssa (jota meille ei pitänyt ikinä tulla, koska saksanpaimenkoira on ainoa oikea koira, länsigöötanmaanpystykorva on korva). Nyt sillä on jopa jonkunlaisia kisatavoitteita tulevaisuuteen Martan kanssa ja sillä on kolmas göötti talossa. Nyt äiti vielä aloitti pitämään blogia meidän tööttien elämästä! Pienten pystykorvien elämää voi siis seurata täältä.

pienen kissan taistelu

Mulla menee päivät jo ihan sekaisin. Tätä on jatkunut liian kauan.

Maanantaina käytiin Pentti Tapion luona Kälviällä. Otettiin verikokeet, 12 päivän antibioottipistos sekä kortisonia. Verikokeissa joku munuaisarvo koholla, muut ok. Tämäkin saattoi johtua juomattomuudesta. Väittäisin, että Nutriplus on se syy miksi muut arvot oli ok. Olen sitä syöttänyt Epulle, kun se ei mitään muuta ole suostunut syödä. Ell tunsi suolessa jonkun kovan jutun, mutta sovittiin että annetaan parafiiniöljyä tai levolacia.

 Maanantaina illalla annoin parafiiniöljyä. Vaikutti ettei se olisi tullut läpi ollenkaan. Tiistaina tehtiin lämpimällä saippuavedellä ns. perähuuhtelu. Ei mitään. Sovittiin että keskiviikkona aamulla soitto ell. Päätin antaa vielä illalla levolacia apteekin ohjeistuksen mukaan. Odotin koko illan kissan ulostavan, mutta ei. Keskiviikkona aamulla herätyskello herättää ja pyörin sängyssä, kun en olisi jaksanut millään nousta. Sitten kuulin sen maagisen äänen. Kissa raapii hiekkalaatikon reunoja. Se oli ulostanut! Olisin voinut itkeä onnesta.

Keskiviikkopäivän Eppu piristyi tosi paljon. Se pesi itseään kunnolla, suostui syömään märkäruokaa, tuli luokse kun kutsuin sitä. Totesin meidän äidille, että ehkä mulla onkin kissa vielä viikon päästä. Olisinpa koputtanut puuta.

Keskiviikkona illalla Eppu oksensi. Kaikki ne syödyt ruoat ulos. Koska edelleen ruiskujuotin sitä, annoin sille tottakai vettä pitkin iltaa. Se oksensi vedetkin ulos. Torstaina aamulla noustiin ylös, kävin päästämässä Särmän pissalle, kävin suihkussa ja tulin huoneeseeni. Eppu oksensi kellertävää nestettä lattialle. 8.15 lähdettiin kohti Kälviää ja Pentti Tapion vastaanottoa.

Kello 8.45 päästiin eläinlääkärin vastaanotolle torstaiaamuna. Suoraan röntgenkuvat, suolessa näkyi ulostetta ja ilmaa, muuten ei mitään. Eläinlääkäri edelleen tunsi kovan jutun vatsassa, jonka vuoksi ajeltiin karvoja vatsasta ja ultrattiin. Ei mitään. Ell sanoi leikkauksesta, että kissa on niin heikossa kunnossa, että se voisi kuolla siihen. Siispä rauhoitettiin Eppu ja alettiin nesteyttää sitä. Eppu oli varmaan puolisen tuntia nesteytettävänä, sen jälkeen herätettiin se ja otettiin verikokeet. Verikokeissa valkosolut (=tulehdussolut) korkeala, joten ell soitti lisäantibiootin apteekkiin.

© Oona

 Torstaina viiden ja kuuden välillä Eppu oksensi suuren määrän nestettä ulos. Eläinlääkärikäynnin jälkeen se on oikeastaan vain nukkunut. Mennään eteenpäin tunti kerrallaan, päivä kerrallaan. Ruiskujuotan sitä ja annan nutriplus -geeliä, jota se syö itse.

Nyt perjantaina aamulla pitäis siinä kasin aikaan soittaa/laittaa txt elälle. Katsellaan täytyykö sitä huomennakin lähteä käymään, jos lähdetään niin mitä tehdään. Vai yritetäänkö selvitä maanantaihin. Minä niin toivon, että tuo pieni eläin paranisi. Mutta aina ei mee kaikki toiveet tasan.

Onneksi mulla on maailman parhaat ystävät ja vanhemmat.

sairastelu jatkuu..

Tänään klo 11.10 lähdettiin uudelleen kohti Kokkolaa ja Ari Murnieksin vastaanottoa. Eppu oli koko eilisen päivän todella kipeä, juotin sille vettä ruiskulla ja illaksi sain sille Nutri-plus geeliä. Se ei syönyt koko eilisenä päivänä ollenkaan, eikä se olisi Nutriplussaakaan syönyt, jos sitä ei olisi voinut suoraan annostella sen suuhun.

Päästiin vastaanotolle vähän klo 12 jälkeen, Eppu ei ollut tehnyt laatikolle mitään yli vuorokauteen eikä myöskään syönyt. Kissa nukutettiin lähes samantien ja eläinlääkäri sanoi ottavansa röntgenkuvan siitä. Sen jälkeen oli piinaavaa odotusta lähes tunnin ajan. Epulle tehtiin perähuuhtelu ja siitä otettiin toinen kuva. Se sai myös parafiiniöljyä ja jotain muita öljyjä. Nyt pitäisi suoli olla tyhjä ja kissan alkaa voida paremmin. Vielä sillä on ilmeisen paha olo, eikä ole halunnut syödä, mut odotellaan.

Eläinlääkäri suositteli, että otettaisiin siltä jossain vaiheessa verikokeet ja olen itse täysin samaa mieltä. Eppu on sairastellut neljä päivää ja ollut syömättä lähes mitään. Ummetuksen syynä voi olla myös munuaisissa oleva vika. Ja tuo paastoaminen on myös voinut tehdä hallaa. Tällä hetkellä ei auta muu kuin toivoa, että kissalla olisi kaikki ihan kunnossa.

Tulevaisuudessa ei saa tehdä ruokinnanmuutoksia ja pitää syöttää mielellään eläinkauppatasoista ruokaa, kuten Royal Caninia. Jos ei ole rahaa ja haluaa markettitasoista ruokaa, niin niistä Latz on kuulema paras vaihtoehto. Tultiin eläinlääkäriltä kotiin Mustin ja Mirrin kautta, ostin Epulle Canaganin kuivaruokaa sekä Applawsin märkäruokaa. Kotona sillä tosin onkin vielä jäljellä Applawsin kuivaruokaa lähes kaksi kiloa.

Nyt vaan odotetaan ja toivotaan, että kissan olotila muuttuu paremmaksi. Epun torstainen eläinlääkärikäynti maksoi 53 euroa ja tämänpäiväinen 118 euroa. Ruokaa sille tuli ostettua liki 70 eurolla. Ell sanoi, että verikokeet tulee maksamaan 60 euroa.

Vieläkään en kerkeä kunnolla päivittää, mutta paljastettakoot, että meidän perheeseen on tullut Pöytyällä perheenlisäystä! Yhden punaruskean töpöhäntäisen muodossa ;)

pikku kissa sairastaa

Viikko että Vinna tulee kotiin.

Epulla on todennäköisesti suolistotulehdus tai joku sellainen. Käytiin eilen eläinlääkärissä, Kokkolassa Ari Murnieksilla. Saatiin ab-kuuri ja nyt pyörii kolmas päivä minä tuo kissa on kipeä ja oon itsekin niin huolesta kipeänä, vaikka se kai voi jo paremmin. Eilen söi kupillisen kanaa ja riisiä, tänään ei ole suostunut syödä mitään vielä. Eikä ole ulostanut eläinlääkärikäynnin jälkeen.

Suolistotulehduksen mahdollinen syy on raakaruokinta, joten en usko että Epulle sitä enää uskallan syöttää.. Meidän raakaruokintakokeilut oli siis siinä. Vaikka kyllä tuo raakaruuan ohella on tähänkin asti syönyt märkäruokia ja kuivaruokaa.

Ei meidän taloon varmaan tällä hetkellä kuulu muuta. Odotellaan kissan parantumista ja pohditaan tuleeko messariviikonlopusta sittenkään mitään. Tänään ois hallilla mätsäri ja ois kiva lähteä sinne Särmän kanssa. Mutta liekö uskallan jättää Eppua yksin.

Pöytyän perheelle on varmaan tänään tiedossa pieniä muutoksia.. Toivon mukaan pääsen niistä tänne tänään vielä tarkemmin kirjoittamaan... ;)

tyhjyys

Ei mulla ole mitään kirjoitettavaa, kun ei ole varsinaisesti koiraa josta kirjoittaa. Särmähän täällä jolkottaa, mutta ei tässä mitään sen suurempaa ole tapahtunut mistä kirjoitella. Se on hieno koira ja siitä näillä näkymin tulee vielä hieno työkoira. Tyhjyys ja hiljaisuus on vallannut meidän elämän, kun Vinna ei ole ollut täällä.

Ensi viikolla saattaa tapahtua jotain pieniä suunnitelman muutoksia.. ♥ Ei varsinaisesti minua koskettavia, mutta toisaalta joo. Kenties saan uuden näyttelykaverin..

Koska ei muita kuvia, niin katsellaan pieniä gööttipentukvuia Bodeneis G-pentueesta (sekä myös ihan vaan meidän Martasta). On ne vaan söpöjä.

© Kirsi Hotanen

© Kirsi Hotanen

© Kirsi Hotanen

© Kirsi Hotanen

© Oona Mäki

pieni australialainen 2v

Vinnan synttärit oli vajaa viikko sitten. Se täytti kaksi vuotta. Siitä on nyt yli kaksi vuotta, kun sain tietää, että parin kuukauden päästä minulle muuttaa pentu. Se kauan odotettu australianpaimenkoira. Ja nyt se on arvokkainta mitä minulla tällä hetkellä on.

Lumo/Milla, Vinna, Korppu, Milla/Lumo & Ronja © Eija Parviainen

En ole juuri kirjoittanut tänne nyt, mutta ehkä kaikelle on järkeen käyvä selitys. Vinna lähti viime viikon perjantaina, syntymäpäivänään, lomalle mun äidin luokse. Nyt tuli vaan tilanne, kun se ei sovi meidän kotiin. Se tekee juoksujaan ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, se lähti "juoksulomalle". Ei mikään kovin helppo päätös, mutta uskon että oikea.

© Oona Mäki

Eppu jostain syystä alkoi pissata Vinnan kevythäkkiin ja huomasin että Vinna välillä yritti minunkin kotona ollessa ajaa Eppua sinne. Jouduin pitämään koiraa lähes kokoajan käskyn alla, koska sille tuli todella paha pakkomielle kissasta. Jos kesken kynsien leikkaamisen kissa teki jotain, Vinna alkoi rimpuilla ja ölistä, eikä leikkuusta tullut enää sen jälkeen mitään. Aloin epäillä, että Vinna ei anna Epun edes liikkua kotona silloin kun en ole paikalla.

Olen lauantaina tullut takaisin kotiin ja tänään minusta tuntuu, että tuo kissa on oikeesti nyt normaali. Se hakee enemmän huomiota, leikkii, jopa yrittää leikkiä Särmän kanssa ja käyttäytyy kuten aikaisemmin muutenkin. Parina ekana päivänä huomasin, että jos Eppu teki jonkun liikkeen, se jähmettyi paikalle odottamaan että jäiks, nyt se koira tulee. Mutta sitten se tajusi, ettei se koira vaan tulekaan ja nyt se on oikeasti rento kotona.

Todella toivon ja uskon, että tämä Vinnan lisääntynyt kissalta vahtiminen johtuu sen tulevista juoksuista. Se alkoi merkkailla ulkona, karkaili riistan perään ja vahtia kissalta kaikkea. Toivon vain, että se pian alottaisi ne juoksunsa, jotta se voisi pian olla kotona taas. Olen meidän ryhmänohjaajan kanssa puhunut aiheesta ja saanut vinkkejä kuinka saataisiin Epun ja Vinnan yhteiselo toimimaan, jos tämä ei olekaan juoksuista johtuvaa. Lähdetään sitä sitten työstämään tarvittaessa Vinnan kotiinpaluun jälkeen.

Vinna ei tule kaikkien koirien kanssa toimeen. Mutta kuitenkin edelleen uskon voivani päästää sen vieraassa ympäristössä, vieraaseen koiralaumaan irti, eikä se tapa niitä koiria. Tiedän sen tulevan muiden koirien kanssa toimeen, mutta hihnassa se uskaltaa sikailla kun saa minusta tarvittavan tuen. Kun se oppii tuntemaan toiset koirat, se ei kuitenkaan välttämättä enää tule niiden kanssa toimeen.
Kuitenkin jos Vinna saa jonkun syyn vahtia tuttujenkin koirien seurassa, tiedän sen tekevän niin. Ja sen vahtiminen menee liian pitkälle. Se on kuitenkin aussie, aussiet vahtivat, vaikkei näin suuri vahtiminen suotavaa olekaan. Olen kuullut muiltakin aussieihmisiltä heidän vahtivista koiristaan, joten olen osannut sen puolesta sopeutua asiaan nyt paremmin. En edelleenkään pidä Vinnan vahtimisesta, mutta siedän sen ja pyrin ennaltaehkäisemään sitä. Kaikki vahtiminenhan on tietenkin kiellettyä, mutta aina se ei riitä.

© Oona Mäki

Meidän kahteen vuoteen on mahtunut yhtä sun toista. Kaikkein tärkeimpänä pidän sitä, kuinka ollaan opittu vasta tuntemaan toisemme. Tiedän, miten Vinna reagoi missäkin tilanteessa, mistä se pitää ja mistä ei. Millaisten koirien kanssa se tulee todennäköisesti toimeen ja millaisten ei. Missä tilanteissa se vahtii, kuinka yrittää ennaltaehkäistä näitä tilanteita.

© Oona Pesonen

 Mä niin muistan sen pienen aussiepaholaisen. Se ei syönyt, karkaili ulkona, rakasti ihmisiä, teki 24/7 pahojaan, ei väsynyt millään, tuli kaikkien koirien kanssa toimeen. Muistan, kuinka itkin ulkona, koska se oli niin kamala. Muistan, kun se oppi kiipeämään mun sänkyyn ja veteli mun peitot ja tyynyt lattialle. Kuinka se repi mun patjan kummaltakin puolelta rikki. Muistan, kuinka se on monet kerrat käynyt toisen koiran päälle vahtiessaan tai ollessaan muuten vain äkäinen. Silti se on ollut minun paras ensimmäinen aussie.

© Oona Pesonen

Nyt olen siis Särmän ja Epun kanssa kolmistaan. Ja meidän talossa vallitsee rauha. Ja tää on toisaalta ihan kivaa, vaikka tässä onkin totuttelemista. Kun tuun koulusta, niin ei tarvii pelätä kotona katastrofia, kukaan ei riehu täällä kun yritän yöllä nukkua ja voin huoletta pitää puruluita lattialla vailla pelkoa vahtimisesta. Silti täältä puuttuu jotain. Kaikkeen niin tyytyväinen, maailman onnellisin pieni australianpaimenkoira. Ja mun on sitä niin ikävä.

Pipsa 24kk © Nea Paul

Pipsa & Micke viime lukuvuonna © Oona Pesonen

syyskuvia

 Oikeesti mä yritän aktivoitua! Haasteita on kolmisen kappaletta, oon kaikkiin aloittanut vastaamaan, vielä kun saisin vastattua niihin kokonaan niin voisin julkaistakin ne vastaukset..

Minni 2v 4kk

Ei olla tehty oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Särmän kanssa käytiin lentokentällä ja tuli ihan huippuhyvä fiilis, kun Särmää kovin kehuttiin ja sain kuulla tehneeni hyvää työtä sen kanssa :)

Särmä 5kk 2vk

Lukion ekan jakson numerot on julkaistu. TE1 7, MAB3 4, ENA3 5, RUB3 6, UE1 7 ja AI3 8. Liikkunnanhan sain hyväksiluettua kutosena. Kieltämättä harmittaa toi matikka, mutta tulee vaan mieleen se ensimmäinen matematiikan tunti viime jaksossa. Heti ekasta tunnista alkaen olin kujalla, enkä ymmärtänyt niitä asioita.

Vinna 1v 11kk

Vinna on vajaa kuukauden päästä kaksi. Siitä on kaksi vuotta, kun jännättiin että tuleeko mulle koiranpentu. Ihan hirmuisen pitkä aika. Muistan vieläkin kun odotin vaan sitä viestiä, että on syntynyt mulle narttu pentu :)

epätoivoinen yritys aktivoitua

Ollaan siis treenitaukoiltu, kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi. Viime viikolla kokeiltiin pitkästä aikaa sitä hakua onnistunein tuloksin sekä nyt jälkeä! Kahtena eri päivänä tein Vinnalle metsään jäljen ja nyt pitää heti todeta, että mun täytyy merkitä ne jäljet seuraavalla kerralla!

Vinna rakastaa yli kaiken metsäjälkeä. En tiedä olisiko haku omalta osaltaan vaikuttanut siihen, koska Vinna on todella paljon ottanut maasta hajua. Tein Vinnalle ensimmäisellä kerralla vain n. 40 metrin jäljen, jotta saisi katsottua muistaako se edes koko juttua. Ja mitä tekee koira jäljen päässä? On selkeästi pettynyt, kun jälki loppui siihen eikä enää jatkunut.

Seuraavalla kerralla tein n. 60 metrin pituisen jäljen ja Vinna niin hienosti meni sitä. Ainoa juttu, että mä yritin pilata sen jäljestyksen. Olin ihan varma, ettei se mun tekemä jälki mennyt siitä, mistä Vinna halusi mennä. Odotin, että se etsisi oikean kohdan, mutta ja mitä vielä. Se haisteli vähän ympärilleen ja keskeytti paineistuessaan. Sen jälkeen mietin hetken meidän pinkkiä namikippoa siellä jossain metsässä ja päätin että pakko se on siihen koiraan luottaa kun en itsekään tiedä missä se jälki menee.. Ja kun sanoin uudelleen koiralle käskyn lähteä etsimään, niin sehän lähti! Ja oikein hienosti seurasi jälkeä. Kerran se taisi mennä itsekin hukkaan ja selkeästi pyöri ja etsi jälkeä, mutta löysi kuitenkin takaisin jäljelle.

Vinna paineistuu peltojäljellä, mutta metsässä se menee ihan eri tahtiin. Se oikeasti tykkää siitä ja sillä on halu edetä jäljellä. En tiedä miks näin peltojäljellä, mutta ehkä se on se, kun kuljen niin lähellä sitä. Metsässä se saa työskennellä ns. omaan tahtiinsa.

Eilen päätin illalla kokeilla, miten Vinna tokottaa tauon jälkeen. Mulla ei ollut mitään odotuksia sen suhteen, enkä halunnut edes kuvitella mitä meidän treenit tulee olemaan. Pitänee tähän väliin sanoa, että nykyään vaadin Vinnalta ennen ruokailua paikallamakuun (meidän paikallaolo on täysin murusina, Vinna ei pysy siinä enää juuri ollenkaan) tai sivulle tulon ja lyhyen seuruupätkän. Ruokakuppi on sen aikaa jossain lattialla palkintona. Jos haen Vinnan ulkoa sisälle ja se käy ihan kierroksilla, sen pitää rauhoittua ja tulla perusasentoon ja sen jälkeen päästän sen vasta sisälle. Minä menen meillä ulko-ovista ensimmäisenä sisään ja mun sängyssä ei leikitä millään. Joko koirat on siellä vuorotellen tai sitten molemmat rauhassa.

Mutta siitä eilisestä tokoilusta: Vinna oli hieno tokopiski. Tehtiin lelun kanssa tosi kivoja seuruupätkiä, luoksetulo, liikkeestä seisomisia sekä lyhyt paikkis. Ja leikittiin lelulla ihan hirmuisen paljon! Seuruut meni siis todella kivasti, luoksetulossa se ei ensin meinannut jäädä paikalleen istumaan, mutta toisella käskyllä jäi. Se tuli vauhdilla luokse, meinasi juosta mua päin ja tuli perusasentoon. Päinjuokseminen pois niin se ois täydellinen! Liikkeestä seisomisessa Vinna ei ensin meinannut pysähtyä seisomaan. Toisella käskyllä jäi vasta ja kun olin palaamassa takaisin luokse alkoi ravistaa itseään ja liikkui muutamia askeleita. Tehtiin sitä muutama toisto ja sen jälkeen sekin sujui tosi kivasti. Paikallamakuussa jätin sille eteen palkan ja vapautin sen sitten lopuksi sille palkalle. Tämän jälkeen mietin, että voitaisiin ottaa takapalkka paikkikseen käyttöön, se voisi toimia Vinnalla.

Lukiolla meillä on koeviikko menossa ja tänään aamulla kävin tekemässä siellä Ruotsin kokeen ja puoli yhden aikaan pitäs mennä vielä matikan kertaustunneille. Huomenna sitten matikan koe ja se ois siinä! Tämän lukuvuoden ensimmäinen lukiojakso nimittäin! :) Toivon todella, että kokeet ois menneet läpi, mutta saapas nähdä. Vähän epäilen tiettyjen aineiden kohdalla.