Helmikuu loppuu

Tämä on tämän blogin 500. blogiteksti. Hämmentävää. Tämän vuoden aikana olen kirjoittanut blogiin todella vähän, vaikka asiaa olisi välillä ollut enemmänkin. Nyt kuitenkin heti alkuun ilouutinen. Eli Martan juoksut ovat alkaneet ja astutus askeleen lähempänä. Kesäksi saadaan siis toivottavasti pieniä gööttilapsosia.

Danskun kanssa on otettu tottista, sillä itseä niin kutkuttelee se kisaamaan pääseminen. Hallikorttia ei tällä hetkellä ole (ja tuskin on tulossakaan enää tälle vuotta), joten se on vähän hankaloittanut treenaamista. Tuolla koiralla on ihan järjettömän hyvä motivaatio tehdä duunia. Seuruu on kivaa, käännöksiä ollaan tehty paljon. Luoksari on saanut jostain ihan uutta puhtia ja tykkään siitäkin todella paljon. Jääviä saa välillä muistutella. Kaikkein tärkein asia on kuitenkin se, että meillä on ihan hirmuisen kivaa treeniä keskenämme!

NoseWorkia ollaan treenattu muutamia kertoja sen jälkeen, kun päästiin nenäpunkista eroon. Ei se oikein muiden juttu ole kuin Danskun, joka siitä tykkää todella paljon. Sen nenä on niin super. Ylipäänsä on niin hyvä mieli treenata sen kanssa ihan mitä tahansa, kun se aina panostaa tehtävään duuniin sadalla prosentilla. Hiljaisuus ei ole ollut nyt missään meidän treeneissä sellainen "avainsana" tällä hetkellä vaan olen tehnyt lipsumisia sen suhteen. Panostetaan hiljaisuuteen nyt ihan jossain arkipäiväisissä asioissa, joten katsotaan niitä treenipuolella sitten kun arki sujuu ilman piippailua.

Koska rakastan kennellinjaa ja tykkään puhua kaikkea kivaa siitä, niin tähän haluan jakaa viime viikon hoitolakertomuksen. Minun piti tosiaan jättää koirat penkkareiden jälkeen torstai - perjantai väliseksi ajaksi koulun hoitolalle. Meille viimeiseksi vuodeksi sovittiin 5 euron päivähinta koiraa kohti ja tällä hinnalla olin koiria nytkin viemässä hoitoon. Hoidon hinnaksi olisi tullut 30 euroa. Kuitenkin minun päästessä hoitolalle sain kuulla etten saakaan edullisempaa hintaa. Hinnat oli päätetty nostaa meitä 4. vuoden opiskelijoita kohtaan normaalihintoihin eli yhden koiran hoitovuorokausi olisi ollut 15 euroa. Yhteensä kaksi vuorokautta minun koiriltani 90 euroa. Ei auttanut muu kuin napata koirat mukaani ja lähteä pois. 60 euron ilmoittamaton hinnan nouseminen ei jostain syystä innostanut minua yhtään. Katkeruus kennellinjaa kohti on noussut lisää ja yhtään positiivista sanaa tuskin tulen siitä koulusta enää sanomaan.

Huomenna mennään Tiitin ja Toivon kanssa gööttitreffeille! Päästään moikkaamaan taas Liljaa ja uutena tuttavuutena mukaan tulee myös Masi-göötti. Niin ihana, kun täältäkin löytyy nyt gööttiseuraa enemmän. Mieluusti treffaisi rotutovereita enemmänkin.

Helmin ruumiinavauslausunto

Helmin ruumiinavauslausunto tuli Eviralta viikko sitten. Siitä asti olen asiaa miettinyt ja yrittänyt kirjoittaa siitä. Tämä on vaan niin käsittämätöntä enkä meinaa löytää sopivia sanoja kirjoittamaan omia ajatuksiani esille. Helmi oli täysin terve koira. Kaikki sisäelimet olivat hyvässä kunnossa eikä mistään löytynyt edes kasvainta. Helmi kuoli isoon, halkaisijaltaan melkein 4 cm olevaan luunpalaan syvällä sen ruokatorvessa.

Viime viikon aikana olen miettinyt viestiä Turun eläinsairaalaan Helmiä hoitaneelle eläinlääkärille. Olen soittanut Eviraan Helmin avanneelle eläinlääkärille. Olen miettinyt kuinka tässä pääsi käymään näin enkä voi edelleenkään käsittää. Ruumiinavauslausunnossa luki, että Helmin ruokatorvessa oli 3,8 cm halkaisijaltaan oleva rosoinen luumöykky ja vatsassa lisää luusilppua.

Helmin kanssa oltiin ensimmäisen kerran 26.12. eläinlääkärissä päivystysreissulla yhteensä kuusi tuntia. Helmi oli syönyt luuta ja sen kunto romahti pari tuntia luun syönnistä. Ruoka ei pysynyt sisällä ja koira ainoastaan niiskutti. Sen maha alkoi myös paisua. Päivystyksessä eläinlääkäri kehtasi ensin epäillä koiralla nenäpunkkia eikä kertaakaan epäillyt meidän äidille oireilun johtuvan luutukoksesta. Helmi röntgenkuvattiin ja sille tehtiin vatsahuuhtelu. Eläinlääkäri epäili vatsassa käyvän jotain, jonka johdosta vatsahuuhteluun päädyttiin.

Nyt olemme ihmetelleet, kuinka vatsahuuhtelu vaan pystyi onnistumaan. Luutuke oli ruokatorven ahtaimmassa kohdassa, josta ruokatorvi liittyy vatsalaukkuun. Edes ihmisen ruokatorvi ei ole halkaisijaltaan 4 cm, kuinka siis pienellä koiralla voisi olla niin? Eviran eläinlääkäri epäili, että kaasuuntuminen on voinut vaikuttaa ruokatorveen hieman, mutta ei osannut sanoa kuinka letku olisi saatu koiran vatsaan. Hän epäili myös, että olisi voitu käyttää niin lyhyttä letkua ettei se yltänyt vatsalaukkuun asti. Näin tuke olisi jäänyt huomaamatta.

En vaan voi käsittää, että minun koirani röntgenkuvattiin ja vatsahuuhdeltiin eikä eläinlääkäri vain sattunut huomaamaan luuta. Ei meidän tehtävämme ole olla eläinlääkäreitä. Meidän tehtävänä on huolehtia eläimistämme, tarjota niille hyvää hoitoa ja viedä tarvittaessa eläinlääkäriin eläimen sairastaessa. Kertoa eläimen oireet ja huolestua poikkeavasta käytöksestä. Eläinlääkärin pitäisi olla se henkilö, joka keskittyy oireisiin (kuten siihen, että koiran kerrotaan syöneen luuta, niiskuttaneen, olleen täysin turvonnut). Helmiä ensin hoitanut eläinlääkäri sanoi, että kurkussa saattoi mahdollisesti olla jotain pientä. Onko se pientä, jos siellä on 4cm halkaisijaltaan oleva luukökkäre, joka lävistää ruokatorven aiheuttaen todella vakavan tulehduksen?

Helmi lopetettiin maanantaina 28.12., jolloin toinen eläinlääkäri huomasi ruokatorvessa olevan tukoksen. Meille ehdotettiin tähystystä vaihtoehtona, joten sen puolesta Eviran lausunto oli helpotusta tuova. Helmiä tuskin olisi voinut pelastaa enää maanantaina, vaikka olisimme lähteneetkin tähystämään ja leikkaamaan koiraa. Leikkaus olisi pitänyt suorittaa rintaontelon läpi ja se olisi ollut erittäin haastava. Sen lisäksi luunpala oli aiheuttanut Helmin ruokatorveen ruokatorvea kuolioittavan tulehduksen. Siellä oli ollut bakteeripesäkkeitä ja osa Helmin ruokatorvesta oli jo mennyt kuolioon. Mikäli bakteeripesäkkeet olisivat poksahtaneet, Helmi olisi kuollut suoraan verenmyrkytykseen bakteerien päästessä vereen. Meillä ei olisi enää edes ollut mahdollisuutta pelastaa rakasta perheenjäsentämme maanantaina toiselle eläinlääkärille päästäessä.

Minun koirani eivät tule syömään luita pitkään aikaan. Helmi söi normaalista ruokakaupasta ostettua koirille suunnattua paistettua/savustettua luuta, josta oli irronnut liian isoja palasia. Yksikään muu minun koiristani ei toivottavasti tule kuolemaan tällaiseen syyhyn enää ikinä. Harmi, että sen täytyi olla minun maailman parhain ensimmäinen koirani. Ensimmäinen koira opettaa paljon, mutta tällaisesta asiasta en olisi kaivannut opetusta rakkaan elämän tähden. Elämä on joskus vaan niin liian epäreilu.

Helmin kuolinsyy on nyt myös päivitetty jalostustietokantaan.