Treenisuunnitelmia

Kisakuume vaivaa ja sitä miettii että mitä sitä alkaisi touhuumaan. Danskun kanssa ylempien luokkien treeniin tarvitsee treenikamoja tai kulkumahdollisuuksia, ja niitä mulla ei ole. Vähän aloin pohtia tuollaista pientä länsigöötanmaanpystykorvaa ja sen tottisteluja. Siitä se ajatus vaan lähti. Tiitin kanssa tokokokeeseen? Jos täällä julkistaa, niin pitäähän sellaiset ajatukset sitten toteuttaa? Kaksi kuukautta meidän seuran kokeeseen ja sinne lähdetään mikäli paikka saadaan. Kaksi kuukautta aikaa saada pieni länsigöötanmaanpystykorva koekuntoon. Toisaalta kovin lyhyt aika ja toisaalta taas monen monta treenipäivää.

Tiiti rakastaa touhuta kaikkea ja minun on jo aiemmin pitänyt ottaa itseäni niskasta kiinni sen treenaamisen suhteen. Nyt otan. Ei tuloksella väliä, kunhan nyt käytäisiin kokeilemassa. Ei sinne treenaamatta tietenkään silti mennä, mutta katsotaan mitä saadaan aikaan!

Toivon kanssa on vähän myös koitettu tehdä jotain, mutta toko ei tunnu yhtään sen jutulta. Tiiti jaksaa jankuttaakin, mutta Toivon jutulta ei vaan tunnu. Agilityyn voisin kuvitella sen olevan omiaan, vielä kun olisi treenimahdollisuus sellaiseen! Oon agilitykoirasta haaveillut siitä asti, kun Helmin kanssa agility jouduttiin lopettamaan. Kenties minulla olisi nyt käsissäni pieni pötkö, josta sellaisen saisi leivottua. Toivolle pitäisi nyt lähinnä saada opetettua rauhoittumista ja kärsivällisyyttä. Se haluaa kaiken juuri nyt ja heti. Luulen, että tällaiset harjoitukset voisivat auttaa myös taistelussa sen eroahdistusta vastaan. Kuten Tiitilläkin oli pahaa eroahdistusta, niin Toivolla on myös. Tiitin eroahdistustaistelut on vihdoin käyty, se ei enää tuhoa tai huuda kurkkusuorana tai yritä raapia tietään minun perään. Toivoa sen sijaan stressaa nyt.

Tänään käytiin reenimimässä ja kaikki koirista oli päteviä. Sain uudemman kerran todeta, että toko ei ole yhtään Toivon juttu. Tii ja D sen sijaan rakastaa! Nämä treenit valoi muhun itseeni uskoa siitä, että kyllä Tiitin kanssa ois mahis päästä kisaamaankin. Tehtiin kaukoja, seuraamista, paikkista, luoksetuloa ja liikkeestä maahanmenoa. On töitä tehtävänä, mutta hyvät pohjat jatkaa.

Tän päivän treeneissä oma huippuhetki oli Danskun kaukot. Ajattelin kaiken muun tekemisen jälkeen kokeilla kaukoja. Seisominen ei edelleenkään sujunut yhtään toivottuun malliin. Jostain sain päähäni sitten haluta minun ja koiran väliin kaksi agilitysiivekettä. Tuomaan väliä minulle ja koirille ja Danskulle esteen ettei voi rynnistää syliini huutamaan. Agilitysiivekkeitä ei siihen hätään ollut saatavilla, mutta silmiini pisti kentän sivuilla olevat jalkapallomaalit. Ei muuta kuin koira verkon taakse maahan ja itse toiselle puolelle. Välimatkaa ei ollut kuin metri maksimissaan ja Danskulla oli mahdollisuus rynnistää edelleen luokseni. Se rauhoittui kuitenkin silminnähden. Annoin käskyjä istumasta ja maasta sille seisomaan. Ja Dansku nousi nätisti vinkumatta. Pari kertaa rauhassa otti askeleita minuun kohti kiertääkseen verkon, mutta muistutin mitä ollaan tekemässä ja palattiin hommiin.

Otettiin Danskulle yksi läpijuoksuluoksari ja toinen stopilla. Kumpikin oli ok, seuruut ja paikkis myös. Kaukoista oon vaan niin onnellinen! Niitä oon pitänyt kisaamisen kannalta suurimpana kompastuskivenä, mut nyt sain vähän lisää toivoa. Ehkä meidätkin vielä näkee joskus kisakentillä! ;)

Alla vielä pari Ihanhelmi -pentujen kuvaa.

Ihanhelmi A-pentue

Vihdoin olen äidin luona Riihikoskella ja saanut sylitellä pentuja mielin määrin. Maanantaina oli vuorossa pentutestaus. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni pentutestaamaan pentueen ja lopputulemaan olen ihan tyytyväinen. On asioita, joita tekisin nyt toisin, mutta pääasiassa olen tyytyväinen tähän testiin. Onni, että ensimmäinen kerta äidin pennuilla ;) Pentue on todella tasaisen oloinen luonteeltaan ja toisaalta kiva, että minun ensikosketus siihen oli pentutestin kautta.

Tänään oli vuorossa eläinlääkärillä terveystarkastus. Kaikilla pennuilla oli kaikki hyvin ja ovat terveitä lapsia. Aimolta ei löytynyt toista kivestä, mutta se ei kyllä malttanut olla paikoillaankaan yhtään. Ihmettelen suuresti, että eläinlääkäri löysi sieltä edes sen yhden sillä riekkumisella.

Toivoa pennut ällöttää kovasti eikä tykkää niistä yhtään. Pakenee sohvalle, tuoleille jne sekä hyppii jopa maasta keittiön pöydälle asti. Jos pentu tuijottaa Toivoa haukkuen, niin Toivo yksinkertaisesti vaan kääntää päänsä pois ja esittää ettei kuule eikä näe. Toivokin sai onneksi hetken lomaa pennuista päästessään iltalenkille Martan, Sylvin sekä Tellu-göötin kera ;)

Nyt alle vähän kuvasaastetta, tässä esittäytyvät kennel Ihanhelmin ensimmäiset pennut! Ikää heillä on kuvissa 6 viikkoa ja 5 päivää. Pennuista Aito Frendi eli Alma on jäämässä äidin luokse kotiin.

Ihanhelmi Armas Ahmatti

Ihanhelmi Ainoa Oikea

Ihanhelmi Aimo Aivastus

Ihanhelmi Aina Ilona

Ihanhelmi Aito Frendi "Alma"

Yritys olla aktiivi

Oon kovasti yrittänyt olla aktiivi ja ehkä siinä onnistunutkin jollain asteella. Danskun kanssa oon käynyt tottistelemassa, tehtiin metsäjälki ja muisteltiin esineruutua. Omistajalla niin järjetön treeni- ja kisakuume! Treeniseuran puute verottaa vaan siitä.

Tottisteluihin oon todella tyytyväinen. Seuruussa edelleen haukuttelen Danskua ja sen avulla koirakin saa pidettyä vinkumistaan vähän kurissa. Seuraaminen oli kokonaisuutena kivaa, mutta puutteita toki on niin kuin aina kaikessa ;) D välillä painoi ja välillä vuorostaan unohtui (!!!) katsomaan jonnekin muualle. Kahdesti sille muistutin siitä, että ollaan tekemässä muuten duunia ja koirakin heräsi.

Paikkista ei oltu otettu pitkään aikaan, epäilin muistaako koko koira sellaista. Aloitettiin treenit siis ihan alkuun kevyellä 10 minuutin paikallamakuulla. Siellä se pysyi! Kun palasin koiran luo, se ennakoi ja nousi istumaan. Jätin sen uudelleen maahan ja jatkettiin paikkista jonkun aikaa. Koiran luo palasin sen ympärillä aikani pyöriskellen.

Jäävissä saatiin kerrata paikallaan pysymistä myös siinä tapauksessa, että kävelen koiran taakse. Parilla ekalla kertaa D pyörähti minun ohi mennessäni ympäri, kunnes saatiin onnistuneitakin toistoja. Liikkeestä istuminen on meille kaikista vaikein jäävä liike, D meinaa herkästi jäädä seisomaan. Luoksetuloja tehtiin takapalkalla ja ilman. Ilman takapalkkaa ei ensin meinannut stopata, mutta kun tätäkin saatiin jankattua hetki, niin hyvin sujui!

Otettiin myös 3-4 eteenlähetystä pallolle. Danskulla oli superkivaa ja irtosi erinomaisesti. Dansku usein lähtee niin kiireellä, ettei välttämättä katso minne me menee. Samaa ongelmaa meillä on ollut tokossakin.

Esineruutuahan ei olla kovin paljoa tehty, mutta nyt päätin kokeilla. Vietiin yhdessä Danskun kanssa metsään lelu ja laukussa ollut lompakko. Lelu haettiin heti ja lompakon hakuun jouduin käskyttää ja kannustaa koiraa. Näin Danskun löytäneen lompakon aikalailla heti, mutta ei katsonut sitä merkitykselliseksi esineeksi. Lopulta haettiin lompakko yhdessä metsästä ja koiralle toivottavasti jäi fiilis että siellä voi olla omituisuuksiakin ;)

Metsäjäljen tein omana päivänään, kun kävimme grillaamassa Mustillavuorella yhdessä parin työkaverini kanssa. Göötit oli myös mukana juoksentelemassa, mutta Dansku oli ainoa joka joutui hommiin. Tein sille ehkä 200m pitkän jäljen metsään, ruokaa siellä täällä, keskellä jälkeä ruokapurkki ja lopussa pallo. Suoraa en päässyt kävelemään oikein missään kohti, maasto oli vähän huono jälkimaasto.. Sen huomasin viimeistäänkin siinä kohti, kun Danskun kanssa mentiin jäljelle suht tiheään metsään. Liina oli jatkuvasti kiinni jossain, mutta yksi ylpeyden aihe lisää - Danskua se ei haitannut vaan se keskittyi jäljestämään.

Jälki sujui todella hyvin ja olen supertyytyväinen koiranohjaaja. Pituutta olisi saanut olla paljon lisää, mutta valitsemani metsäpläntti loppui kesken. Saatiin kokemusta vähän erilaisesta maastosta ja keskellä jälkeä olikin suuri ylämäki. Tää ei ollut sitä mitä suunnittelin, mutta kävi se näinkin! Taas tuli jäljellä sellainen olo, että Dansku menee omia reittejään ja purkki jää metsään. Aikoja sitten kuitenkin päätin olla puuttumatta koiran jälkityöskentelyyn, sillä koira tietää jäljen kulun paremmin kuin minä. Niin tiesi tälläkin kertaa!

Olin Juhannuksen töissä ja nyt Dansku & Tiiti jäivät hoitoon. Ollaan Toivon kanssa junassa matkalla kohti Riihikoskea ja Ihanhelmi A-pentuetta!

Kolme vuotta

Kolme vuotta sitten sain syliini maailman täydellisimmän koiran. En vielä silloin tiennyt sen olevan oikea aarre, mutta jo parin kuukauden päästä aloin ymmärtää. Niin, siitä on kolme vuotta kun Särmä tuli kotiin. Ja pian vuosi, kun Särmästä tuli enkeli. Ikävä on tällaisina hetkinä niin valtava.

Voiko olla koti-ikävä, vaikka on jo kotona?

Aina Kannuksessa odotti sitä päivää, että pääsee muuttamaan pois sieltä. Enää en asu Kannuksessa, mutta odotan päivää jolloin pääsisin takaisin sinne. Ehkä sen uskaltaa nyt ääneenkin sanoa asiaa kauan ja paljon mietittyään. Mä vaan haluan muuttaa sinne takaisin. Tuntuu niin lopulliselta päätökseltä sanoa tää ääneen ja ajattelin taas aiemmin vain sitä, että mitä muut ihmiset ajatteleekaan. Mut tiedän et läheiset ihmiset ymmärtää kyllä jos niikseen tulee.

Ähtärissä on omalla tavallaan oma viehätyksensä. Niin on pääkaupunkiseudussakin. Vantaalle olen kaivannut, mut nyt järki ja tunteet huutaa vastaan. Meidän koti ei ole Ähtärissä. Ei Vantaallakaan. Se odottaa Kannuksessa. Kun oltiin kuun alussa Kannuksessa muutama päivä, niin mikäli mahdollista, olin maailman onnellisin. Koulun pääsykokeissa psykologi kysyi, että haluanko siis muuttaa lähemmäs perhettäni. Olin laittanut siis yhteishaussa ensimmäisen hakusijan Helsinkiin Metropoliaan. Olisihan se joo mukavaa asua lähempänä, mutta mun koti ei vaan nyt ole siellä. Kyllä vielä jonain päivänä, mutta nyt ei vaan tunnu siltä. Ainahan voisin palata muutaman vuoden päästä takaisin Kannukseenkin, mutta entä jos vaan tuntuu siltä että pitää palata nyt?

Olen pyöritellyt tätä asiaa paljon päässäni, mutta silti mieli ei muutu. Kaikkeen varmasti sopeutuisi niin tapahtuessa, mutta kun järki ja tunteet on eri mieltä aiemman kanssa, niin miksi tehdä asiat niin miten ei halua. Tällä hetkellä toivon koko sydämestäni saavani koulupaikan. En Helsingistä, en Espoosta enkä Turustakaan. Siellä on se yksi ja ainoa paikka jota odotan ja josta todella välittäisin omalle kohdalle sattuessa. Mikäli en saa koulupaikkaa ollenkaan, niin luulen sen olevan silti Kannus/Kokkola, joka kovasti kutsuu. Olen täysin valmis pakkaamaan omat ja koirieni tavarat heti ja suuntaamaan takaisin Keski-Pohjanmaalle. Haluaisin asua lähempänä perhettä ja tykkään töistäni Ähtärissä, mutta muttia riittää.

Yhteishaun aikaan maalis-huhtikuussa mieleni muuttui joka päivä. Sähköpostissa on varmaan 10 eri versiota yhteishaustani. Toisena päivänä halusin takaisin Vantaalle ja toisena Kokkolaan. Vantaa voitti viimeisenä hakupäivänä ja sitä olen katunut enemmän tai vähemmän sen jälkeen. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin koirat ja Eppu ovat kestäneet näitä muutoksia mukana. Niillä nyt on onneksi toisensa (ja minulla ne), joten sen puolesta kaikki muutokset meidän elämässä on sujuneet kohtuu hyvin. Onni on tietää, että nää kyllä tulee mukana vaikka mitä tapahtuisi!

Tän alun angstaustekstin jälkeen voisin mainita, että Toivo on ilmoitettu ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä Suomeen. Mennään Porin KV-näyttelyyn heinäkuun lopulla katsomaan mitä tuomarit siitä tuumaavatkaan. Sylvi on tulossa samaan näyttelyyn, oikein jännää siis! Nyt olen Juhannuksen töissä ja viikon päästä matkataan Toivon kanssa Riihikoskelle pentutestaamaan Ihanhelmi A-pentuetta.

Ylioppilasjuhlia ja koirajuttuja

Kiirettä pukkaa ja blogillekin yrittää repiä aikaa jostain. Viikonloppuna tehtiin visiitti Vantaalle ylioppilasjuhlieni viettoon. Dansku jäi työkavereideni hellään huomaan ja vain göötit lähtivät mukaani. Täpötäysissä junissa reissailun jälkeen voin vain todeta ratkaisun olleen täysin oikea, vaikka hirvittikin jättää tärkein muru pois matkasta!

Tiitille reissu taisi olla suhteellisen rankka. Rappukäytävässä tuli kannettua sitä ja junamatkalla kannoin sitä junassa poistuessa pitkin käytävää. Hengissä kuitenkin selvisi ja kotona on taas vähän helpompi olla. Toivo taas kävi hurmaamassa ihmisiä ihastuttavalla luonteellaan.

Heinäkuun alusta alkaen alan pitämään kahta kurssia Ähtärin Haukkujen alla. Pentutokoa ja sit perustokoa ihan aikuisille koirille. Huisin jännää! Odotan sitä niin innolla, ihanaa päästä pitkästä aikaa taas kouluttelemaan. Jospa sitä saisi sitä kautta myös koiraihmisiä ystäväpiiriinsä näin Ähtäristäkin. Nyt pitäis vaan alkaa suunnittelemaan kursseille sisältöä! Ilmoittautumisia on tullut ihan mukavasti, joten heinäkuussa aloittelee ihan mukava poppoo kurssilaisia.

Tässä on muuten Toivo. Toivo on minun ja äidin koira tätä nykyä. Ihana pieni Ruotsin tuonti, joka toivottavasti ihastuttaa minun koiralaumaa piiiitkän ajan. Ei pitänyt tulla gööttiä, ei urosta - ei ainakaan gööttiä tai Ruotsista, eikä kyllä todellakaan kolmatta koiraakaan. Ainakaan tähän elämäntilanteeseen tai tällaisella koirien ikäerolla. Tässä se silti on ollut viimeiset kahdeksan kuukautta ja tähän se jääkin. Perjantaina vietellään sitten 1v synttäreitä. Alla kuvissa Toivolla ikää siis 11 kuukautta.

Visiitti Kannukseen

Aloitin kirjoittamaan blogitekstiä viime viikon torstaina, kun oltiin reissaamassa kohti Kannusta. Tämä blogiteksti katosi kuin tuhka tuuleen yhden virheliikkeen seurauksena eikä minulla ole enää hajuakaan mitä olin siihen silloin kirjoittamassa.

Työkaverini kävi huolehtimassa Epusta tässä tämän vajaan viikon ajan, kun ollaan oltu poissa. Perjantaina oli lakkiaisten harjoitukset Kannuksessa, lauantaina itse juhla ja maanantaina kävin pääsykokeessa Kokkolan ammattikorkeakoulu Centriassa. Koirat otin mukaani ja majoituimme maaseutuopiston asuntolassa Lemmikin rivareissa.

Olen kyllä niin iloinen siitä, että kaikki koirat osaavat matkustaa junassa oikein nätisti. Göötit osaavat rauhoittua häkkiin ja Dansku nukkuu sievästi matkan jaloissani. Ei mitään turhia vinguta tai haukuta millekään! Kotimatka sujuu parhaillaan myös oikein rauhalliseen tahtiin. Toivottavasti yksinolot jatkuvat gööttien osalta nyt myös hiljaisina. Kun olen joutunut eristämään niitä Danskusta juoksujen aikaan, niin Toivo on välillä pitänyt konserttia pystyssä. Hiljaa se on ollut yleensä minun palatessani, mutta mekkalaa on saattanut alkaa kuulumaan juuri kun astun rapun ovesta ulos.

Danskun kanssa treenailtiin vähän Kannuksessa ollessamme ja ihan nättiä työskentelyä oli. 28.5. tapasin myös yhden Ähtärin haukkujen hallituksen jäsenen ja pääsin puhumaan ihan kasvotuste mahdollisesta kurssin pitämisestä. Mietittiin jonkunlaista pentukurssia, sillä niille on ollut nyt kovasti kyselyä. Kunpa löytäisin itsekin vielä treeniseuraa, sillä niin olisi paljon mukavampi touhuillakin jotain. Tällä hetkellä treenataan ainoastaan vailla mitään suunnitelmaa, vaikka kisaamisesta toki haaveilen.

Viikonloppuna oli tosiaan minun valmistujaiseni Kannuksen lukiolla. Sain vihdoin painaa kolmoistutkintolakin päähäni ja voin iloisin mielin tunnustaa olevani vastavalmistunut eläintenhoitaja ja ylioppilas. Sen lisäksi suoritin myös lukion oppimäärän. Työtä oli näissä neljässä vuodessa aivan riittävästi ja olen niin onnellinen siitä, että se on nyt ohi. Omat valmistujais-/ylioppilasjuhlani pidetään Vantaalla ensi viikonloppuna.

Eilen kävin myös tosiaan Kokkolan Centria ammattikorkeakoulussa pääsykokeissa. Hain tänne ja muutamaan muuhun paikkaan opiskelemaan sosionomiksi. Tuuri kävi, sillä esivalintakokeen jälkeen sain kutsun varsinaiseen pääsykokeeseen juuri Kokkolaan sille aikaa kun siellä olin. Koe tuntui menevän ihan hyvin, mutta nyt odotellaan lopullisia tuloksia heinäkuun alkuun asti.

Näin viisi yötä Kannuksessa viettäneenä voin salaa todeta kaipaavani sinne todella paljon. Tuntui niin kuin olisi kotiin tullut ja oli niin täydellistä käydä siellä koirien kera lenkkeilemässä tutuissa paikoissa. Tällä kertaa ei ollut Ollikkalankatua edes takaisin talsittavana ja se oli huomattavasti mukavempaa. Ollaan kyllä kotiuduttu jollain tapaa Ähtäriin, mutta nyt Kannuksessa ollessani vaan oli niin onnellinen fiilis.

Laitan loppuun vielä kuvan minusta ja Danskusta. Kunhan jossain välissä pääsen tietokoneelle, niin saan laitettua kuvan vielä minusta ja näistä kaikista koiruuksista!