Alma on ollut nyt yli viikon meidän laumassa. Reipas tyttö, joka on ottanut paikkansa nopeasti täällä. Toivolla kesti aikansa hyväksyä kakara taloon, mutta nyt ne ovat hyviä kavereita keskenään. Kaikki kolme rakastaa painaa kimpassa oltiin sitten jäällä tai metsässä. Murut!
Aloitimme maanantaina Toivon ja Alman kanssa tokokurssit. Almalla on maanantaisin klo 17-18 tokoa ja Toivolla klo 18-19. En ole ikinä pitänyt Toivoa niinkään tokokoirana ja tämä ensimmäinen kurssikerta vahvisti vain käsityksiäni. Toivo tykkää puuhata, mutta tokopuuhastelu ei niinkään sytytä sitä. Agilityyn se vaan olisi varmaan niin omiaan! En nää mitään järkeä, miksi jankattaisi jotain juttua, mistä toinen ei niin tykkää. Agilityyn pitäisi löytää treenipaikka kevättä ja kesää ajatellen.
Olen miettinyt aiemmin, että miten ikinä päädyin tokoilemaan Helmin kanssa. Olen luullut, että lapsen innokas mieli vain innosti puuhaamaan koiran kanssa, jota ei niinkään se juttu kiinnostanut. Nyt tiedän, että kyllä Helmi tykkäsi puuhata ja sillä oli kivaa. Alman kanssa oli niin hyvä mieli tokotreeneissä. Se teki ihan mitä vaan siltä keksi pyytää ja sen motivaatio oli niin kohdallaan. Siinä olisi niin hienoa potentiaalia harrasteluun. Meillä oli niin hauskaa ja varmasti tulee tulevilla kurssikerroillakin olemaan!
Ensimmäisillä kurssikerroilla Alman ja Toivon tokokursseilla tuli ohituksia muiden koirien kanssa, vahvistettiin seuraamista ja sitä kautta kontaktia ohjaajaan. Alma ja Toivo osasi molemmat ottaa hyvin kontaktia ja tehdä pikkuseuraamisia. Vaikka molemmista kyllä oli aika jännää tulla yhtäkkiä paikkaan, missä oli paljon muitakin koiria. Maalaiskoiria ;) Mut taitogöötit oli silti siellä mun kanssa puuhailemassa, vaikka välillä pitikin kiinnittää vähän enemmän huomiota ympäristöönkin.
Enää 2,5 viikkoa meidän Kauhavan näyttelyyn. Niin jännää! Toivo taitaa olla nuorten luokassa uroksissa ja Alma vuorostaan menee junioriluokkaan nartuissa. Vielä ei ole osallistujamääriä ilmoitettu, mutta tuomarinmuutoksia on kuitenkin luvassa joillekin roduille yllättävän suurien osallistujamäärien johdosta. Ootellaan ootellaan! Gööttien tuomarina pitäisi olla Susanne Wendell, joka on vain kerran aikaisemmin arvostellut göötit Suomen näyttelyissä.
tiistai 31. tammikuuta 2017
maanantai 23. tammikuuta 2017
Ja jos siirryttäis vuoteen 2017
Ollaan uudessa vuodessa 2017. Viime vuosi oli aika hiljainen vuosi meidän koiraharrastusrintamalla. Käytiin parit näyttelyt ja vietettiin pääasiassa aika hiljaiseloa kaikilta osin. Käännettiin uusi sivu meidän elämässä, kun muutettiin pois Kannuksesta ja aloitettiin elämää Ähtärissä. Pitkään mun on pitänyt tännekin kirjoittaa, mutta aina jos tulee muuta, niin tämä jää. Oon yrittänyt petrata, mutta ehkä vähän laiskasti. Tykkään kirjoittaa, enkä tiedä miksi oon jättänyt sen niin vähälle viimeisen vuoden aikana.
Viime vuodelle asetin paljon tavoitteita, mutta lopunkaiken suuri osa niistä jäi toteutumatta. Ainoat tavoitteet taisin toteuttaa Tiitin kanssa. Tiiti kävi paimennustaipumustestissä ja luustokuvissa. Luustokuvissa minun elämäni mureni täysin enkä vieläkään koe olevani ehjä sen koettelemuksen jälkeen. Niin elävästi muistan sen pahan olon ja luulon siitä, etten ikinä tule saamaan itseäni kasaan riittävän hyvin. Vuosi sitten iloitsin siitä, että Tiitistä tuli minun oma koirani enkä missään tapauksessa kuvitellut vuoden kuluttua asioiden olevan näin.
Toivoin vuoden 2016 olevan suopeampi kuolemien osalta. Vuoden 2015 kesällä kuoli Särmä, joulukuussa Helmi. Vuosi 2016 ei ollut sen reilumpi, kun sanoin syyskuussa lopullisesti hyvää yötä syliini nukahtaneelle Tiitille. Minun pienelle tappajagöötille. Edelleen kyseenalaistan omia päätöksiäni: miksi en kuvannut koiraa aiemmin, miksen yrittänyt kipulääkitä sitä, miksen uskonut kun minulle sanottiin ettei se ole terve, oliko oikein lopettaa se.
Olen saanut opetella antamaan itselleni anteeksi ja joutunut vakuuttamaan itseäni siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin rankasti. Syyllisen etsiminen ei auta yhtään ketään missään. Syksyn ja talven olen myös opetellut olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Yrittänyt hokea itselleni, ettei mun tarvitse perustella mitään kenellekään ja etten ole tilivelvollinen mistään kenellekään. Teen asiat just niin, miten parhaalta tuntuu eikä mun tarvitse selittää sitä kenellekään. Edelleenkään en ole sitä oppinut, mutta alkanut ainakin oivaltamaan paremmin. Nyt tekisin joitain asioita toisin mitä kuluneen vuoden aikana, mutta onneksi virheistä oppii ja voin olla tekemättä niitä jatkossa.
Kesäkuussa Toivosta tuli minun oma koirani ja olen ihan tajuttoman onnellinen siitä. Dansku ja Toivo yhdessä on pitäneet mut järjissäni loppuvuoden myllerryksessä. Ei olla treenattu mahdottomasti koko vuonna, en ole ollut yhtään tyytyväinen meidän treenituloksiin. Mutta meillä on ollut silti hyvä vuosi. On tehty rallattelutottiksia, Danskun kanssa käytiin vepeilemässä, Toivo kävi näyttelyissä ja paimentamassa. Toivo oli luustokuvissa lokakuussa täysin terve. Mä olen näihin asioihin täysin tyytyväinen. Mulla on kaks maailman parasta koiraa.
Tällä hetkellä meidän laumassa on kolme koiraa. Ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn jälkeen. Stressasin etukäteen kovasti sitä, että mitä tästäkin vielä tulee. Etten pärjääkään kolmen koiran kanssa. Ja kuinka elämä on niin paljon hankalampaa. No ei se ole. Alma tuli meille hoitoon maaliskuun loppuun - huhtikuun alkuun asti. Alma on minun äidin ensimmäisestä pentueesta, Ihanhelmi Aito Frendi, Martan tytär. Kaikki se stressi oli ihan turhaa ja musta on itseasiassa ihan kiva, kun talossa on kolme koiraa.
Tää varmaan riittää joutavaksi höpöttelyksi tänään. Seuraavaksi jotain pientä, ihan vaan koska haluan olla urpo ja pakottaa itseäni tuloksiin. Pienikin riittää kannustamaan siihen, että edes jotain kivaa keksittäisiin. Niinpä tässä ensi vuodelle puuhaa:
DANSKU
- Nyt vihdoin ne luustokuvat!! Selkä, ranteet, miksei lonkat ja kyynärätkin uudelleen jos kerta nukutetaan. Haluaisin myös silmäpeilauksen, mutta luustokuvat tuntuu itselle paljon tärkeämmiltä nyt.
- Treenataan sitä tokoa ja lähdetään kisaamaan!! Mulla on potentiaalinen fiksu koira, jonka kanssa tehdä. Siispä tehdään ja petrataan nyt oikeasti. Ruutu, ohjatun kapulat, metallikapula (sorruin ostamaan viikonloppuna), merkki ym odottaa treeniä laatikossa!!
- Jatketaan vepeilyä keväällä-kesällä, kun treeniryhmä herää henkiin. Dansku sai syksyllä niin kovasti kehuja, että katellaan edettäiskö tällä puolella yhtään mihkään.
- Sitten me mennään sinne näyttelyyn! Ois jo korkea aika järkyttää ihmisiä ja painua näyttelypuudelin kanssa kehään.
TOIVO
- Pari näyttelyä, toivottavasti tänä vuonna saatais se ensimmäinen SERT!
- Lähdetään tekeen pohjia siihen tokoon (mennään jopa kurssille alkuvuodesta nyt!!). Ei vaadita liikaa, hölmöillään omaksi haluksi. Meillä ei oo kiire minnekään, mutta jos nyt lähettäis liikkeelle niistä alon liikkeistä.
Viime vuodelle asetin paljon tavoitteita, mutta lopunkaiken suuri osa niistä jäi toteutumatta. Ainoat tavoitteet taisin toteuttaa Tiitin kanssa. Tiiti kävi paimennustaipumustestissä ja luustokuvissa. Luustokuvissa minun elämäni mureni täysin enkä vieläkään koe olevani ehjä sen koettelemuksen jälkeen. Niin elävästi muistan sen pahan olon ja luulon siitä, etten ikinä tule saamaan itseäni kasaan riittävän hyvin. Vuosi sitten iloitsin siitä, että Tiitistä tuli minun oma koirani enkä missään tapauksessa kuvitellut vuoden kuluttua asioiden olevan näin.
Toivoin vuoden 2016 olevan suopeampi kuolemien osalta. Vuoden 2015 kesällä kuoli Särmä, joulukuussa Helmi. Vuosi 2016 ei ollut sen reilumpi, kun sanoin syyskuussa lopullisesti hyvää yötä syliini nukahtaneelle Tiitille. Minun pienelle tappajagöötille. Edelleen kyseenalaistan omia päätöksiäni: miksi en kuvannut koiraa aiemmin, miksen yrittänyt kipulääkitä sitä, miksen uskonut kun minulle sanottiin ettei se ole terve, oliko oikein lopettaa se.
Olen saanut opetella antamaan itselleni anteeksi ja joutunut vakuuttamaan itseäni siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin rankasti. Syyllisen etsiminen ei auta yhtään ketään missään. Syksyn ja talven olen myös opetellut olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Yrittänyt hokea itselleni, ettei mun tarvitse perustella mitään kenellekään ja etten ole tilivelvollinen mistään kenellekään. Teen asiat just niin, miten parhaalta tuntuu eikä mun tarvitse selittää sitä kenellekään. Edelleenkään en ole sitä oppinut, mutta alkanut ainakin oivaltamaan paremmin. Nyt tekisin joitain asioita toisin mitä kuluneen vuoden aikana, mutta onneksi virheistä oppii ja voin olla tekemättä niitä jatkossa.
Kesäkuussa Toivosta tuli minun oma koirani ja olen ihan tajuttoman onnellinen siitä. Dansku ja Toivo yhdessä on pitäneet mut järjissäni loppuvuoden myllerryksessä. Ei olla treenattu mahdottomasti koko vuonna, en ole ollut yhtään tyytyväinen meidän treenituloksiin. Mutta meillä on ollut silti hyvä vuosi. On tehty rallattelutottiksia, Danskun kanssa käytiin vepeilemässä, Toivo kävi näyttelyissä ja paimentamassa. Toivo oli luustokuvissa lokakuussa täysin terve. Mä olen näihin asioihin täysin tyytyväinen. Mulla on kaks maailman parasta koiraa.
Tällä hetkellä meidän laumassa on kolme koiraa. Ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn jälkeen. Stressasin etukäteen kovasti sitä, että mitä tästäkin vielä tulee. Etten pärjääkään kolmen koiran kanssa. Ja kuinka elämä on niin paljon hankalampaa. No ei se ole. Alma tuli meille hoitoon maaliskuun loppuun - huhtikuun alkuun asti. Alma on minun äidin ensimmäisestä pentueesta, Ihanhelmi Aito Frendi, Martan tytär. Kaikki se stressi oli ihan turhaa ja musta on itseasiassa ihan kiva, kun talossa on kolme koiraa.
Tää varmaan riittää joutavaksi höpöttelyksi tänään. Seuraavaksi jotain pientä, ihan vaan koska haluan olla urpo ja pakottaa itseäni tuloksiin. Pienikin riittää kannustamaan siihen, että edes jotain kivaa keksittäisiin. Niinpä tässä ensi vuodelle puuhaa:
DANSKU
- Nyt vihdoin ne luustokuvat!! Selkä, ranteet, miksei lonkat ja kyynärätkin uudelleen jos kerta nukutetaan. Haluaisin myös silmäpeilauksen, mutta luustokuvat tuntuu itselle paljon tärkeämmiltä nyt.
- Treenataan sitä tokoa ja lähdetään kisaamaan!! Mulla on potentiaalinen fiksu koira, jonka kanssa tehdä. Siispä tehdään ja petrataan nyt oikeasti. Ruutu, ohjatun kapulat, metallikapula (sorruin ostamaan viikonloppuna), merkki ym odottaa treeniä laatikossa!!
- Jatketaan vepeilyä keväällä-kesällä, kun treeniryhmä herää henkiin. Dansku sai syksyllä niin kovasti kehuja, että katellaan edettäiskö tällä puolella yhtään mihkään.
- Sitten me mennään sinne näyttelyyn! Ois jo korkea aika järkyttää ihmisiä ja painua näyttelypuudelin kanssa kehään.
TOIVO
- Pari näyttelyä, toivottavasti tänä vuonna saatais se ensimmäinen SERT!
- Lähdetään tekeen pohjia siihen tokoon (mennään jopa kurssille alkuvuodesta nyt!!). Ei vaadita liikaa, hölmöillään omaksi haluksi. Meillä ei oo kiire minnekään, mutta jos nyt lähettäis liikkeelle niistä alon liikkeistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)