Koiramessut 2016

Viime viikonloppuna oli Helsingissä Koiramessut ja samalla Suomen suurimmat koiranäyttelyt. Toivo oli tosiaan ilmoitettu sunnuntaille Voittaja -näyttelyyn. Täällä oli tuomarina Kirsi Honkanen ja näyttelyyn oli ilmoitettuna 39 gööttiä. Näistä 34 oli paikalla sunnuntaina.

Toivo sai paljon eri ihmisiltä kehuja ihanasta luonteestaan. Onhan se aina ihana ja iloinen, rakastaa kaikkia. Sellainen kuuluukin olla. Ei ollut ilo silmälle katsoa näyttelyssä aggressiivisia länsigöötanmaanpystykorvia. Lauantaina yksi junioriluokan uros oli päässyt karkaamaan omistajaltaan ja oli yrittänyt käydä toisen koiran päälle. Ikinä en voisi tällaista kuvitella omalle kohdalle. Toivo ei kaikista tykkää, mutta jos noin käyttäytyisi niin meillä ei olisi kyllä mitään aikomustakaan lähteä julkisille paikoille muille hallaa aiheuttamaan.

Toivo sai yksilöarvostelusta erinomaisen ja oli lopulta junioriluokan neljäs. Junioriluokassa oli kuusi koiraa, joista kaksi sai jotain muuta kuin erinomaisen. Erinomaista me lähdettiinkin sieltä hakemaan ja edelleen olen todella tyytyväinen. Minulla on kotona todella kivannäköinen uros ja selkeästi sillä on päässä palikatkin kohdallaan paremmin kuin joillain muilla. Tarkkana sitä vaan saa nykyään olla tämänkin rodun kohdalla, kun niitä huonompia yksilöitä tulee kokoajan lisää.

Toivon näyttelyarvostelu: "Sopivan kokoinen, melko hyvälinjainen pää. Hyvin asettuneet korvat, hyvä kaula. Ylälinja saa vakiintua. Sopivasti eturintaa. Runko saa iän myötä täyttyä. Riittävä raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Kevyet liikkeet, hyvä askelpituus. Hyvä karvapeite, iloinen kehäkäytös."

Alkuun Toivoa vähän jännitti messukeskuksessa suuressa väenpaljoudessa. Jos isot koirat alkoivat haistella sitä kesken meidän kävelyn, niin sitä alkoi selkeästi jännittää enemmän ja oli vähän vaisumpi. Kun päästiin ahdistavan koiran luota pois, niin iloinen toiveikas Toivo oli taas takaisin. Missään kohti ei häntä laskenut koipien väliin sen takia, että olisi liiaksi pelottanut. Käytiin Toivon leikkikaveria Jamesiakin moikkaamassa ja voi sitä iloa, kun pieni göötti kieri ja pyöri maassa kaverinsa edessä. Toimintakyky sillä kyllä täysin säilyi koko messukeskuksessa olemisen ajan. Junassakin matkusti oikein reippaasti, vaikka messukeskukseen mennessä menojalka vähän liikaa vipattikin.

Paljon tuli koirakamaa taas messarista mukana kotiin. Niin treenileluja kuin muitakin treenikamoja, eläimille ruokaa ja lenkkikamppeita. Jospa näillä taas ensi vuoteen asti selviäisi! ;) Paljon olisi ollut kaikenlaista muutakin mitä shoppailla, mutta johonkin se raja varmaan täytyy vetää. Ainakin tuli nyt kaikkea tarpeellista. Metallikapulan haluaisin vielä saada hankittua Danskulle, mutta ikään raaskinut laittaa sitä 20 euroa siihen. Vaikka ei se nyt lopunkaiken suuri hinta ole, kun miettii sitä että mihin kaikkeen muuhunkin sitä rahaa tulee laitettua. Mut jospa vielä!

Olen katsonut meille alkuvuodelle koiranäyttelyitä, joita varten haen myös Alman Ähtäriin. Alma pääsee kiertämään Toivon kanssa muutamassa näyttelyssä ja katsellaan mitä tuomarit tästä kaksikosta tuumaavat. Alma tulee samalla myös opettelemaan vähän käytöstapoja, mitä ei nyt minun omatkaan koirani täysin noudata ;) Mutta katsellaan mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan!

Toivon terveystulokset

Toivon kaikki terveystulokset ovat nyt tulleet Kennelliitosta. Mulla on kaikinpuolin siis terve koira! Mä oon niiiiin onnellinen!! Alla vielä niin tulleet tulokset kuin jo aiemmin tutkitutkin.

Lonkat B/B
Kyynärät 0/0
Selkä VA0, LTV0
Polvet 0/0
Silmät OK

Ilmoitan Toivon Suomen Voittaja -näyttelyyn eli meidät voi tavata Helsingissä joulukuun toisena viikonloppuna. Toivo on kumpanakin päivänä paikalla, sillä lauantaina Toivo on myös ständillä edustamassa rotua.

Vantaan pikavisiitti

Lähdettiin eilen reissuun koirien kanssa ja suuntana oli Vantaa. Nyt ollaan jo junassa matkalla takaisin kotiin. Tehtiin vuorokauden pikavisiitti, sillä Toivo luustokuvattiin eilen Mevetissä Per Axelssonin luona. Gööttiporukka järjesti joukkokuvauksen, jonne sitten ilmoittauduin Toivon kanssa.

Toivolta kuvattiin eilen lonkat, kyynärät ja selkä. Mikään paikka sillä ei ole rikki ja se on se pääasia. Lonkat ei ole täysin priimaa, muut näytti hyvältä. Lonkista en ota stressiä, sillä ne näyttivät paljon paremmilta mitä Tiitin lonkat. Tulee takaisin kennelliitosta ihan minä tulee niin tyytyväinen oon. Nivelrikkoa siellä ei ollut, toinen lonkka vaan toista löysempi. Kennelliiton tuloksia odottelen jo tälle viikolle, mutta selkälausuntoa en pysty maksamaan ennen ensi viikkoa. Lonkka- ja kyynärlausunnot oli maksettu jo etukäteen. Eläinlääkärireissu tuli maksamaan 60 euroa enemmän kuin mihin olin varautunut, joten selkälausunto pääsee nyt odottamaan sitten jos kerkeää aiemmin tulla.

Tuntuu, että kauhea kiire ollut kokoajan ja päivistä loppuu tunnit kesken. Nyt tulee vielä niin pian pimeääkin, että tuntuu päivän olevan ohi ennen aikojaan. Huominen mulla on vielä vapaapäivänä ja toivottavasti päästään koirien kera reenaamaan! Ikävää säätä lupailtu loppuviikkoa varten, mutta kovasti elättelen ainakin toiveita ettei se ihan niin hirveä ole mitä on säätiedotuksissa näkynyt.

Tää oli nyt tällainen pikainen päivitys. Jostain ois revittävä aikaa tän bloginkin päivittämiseen!

Hyvää mieltä ja reeniä reeniä!

Välillä kauheen huono omatunto kaikesta. Mut tänään mä oon ollut pitkästä aikaa niin onnellinen. Lähes joka ilta poltan kynttilää Tiitille ja toivotan sille hyvät yöt. Helmi ja Särmä murut pitää huolta mun pienestä Tiitistä eikä mun henkinen huono olo tilannetta täällä helpota. Pikkuhiljaa osaan olla sujut asian kanssa. Kohta siitä on kuukausi, kun lähdettiin Tiitin kanssa eläinlääkäriin. Huomenna olisi Tiitin 3v synttärit ja huomenna saa olla mahdoton ikävä.

Tänään alotin taas vetämään yhtä tokokurssia. Piti aloittaa jo syyskuussa, mutta erinäisistä syistä päädyin lykkäämään kurssin aloitusta lokakuun puolelle. Jatketaan saman porukan kanssa kuin aiemminkin, tällä kertaa tokon alokasluokan liikkeiden parissa. Mulla oli kivaa, toivottavasti kurssilaisillakin tulee olemaan! Tokojutuista löydän niin mun intohimon ja tykkään opettaa niitä muillekin.

Mulla olis ihan sikana kirjoitettavaa, kuten oon aiemminkin maininnut. Faunataren lisäravinteista yritän kirjoittaa vielä tällä viikolla, koska pitänyt tehdä se jo kauan sitten! Kaikkeen ei vaan oo meinannut fiilistä löytyä, mutta jospa tässä nyt kun asiat pikkuhiljaa järjestyy. Tilasin syyskuun puolella meille ohjatunnoudon kapulat, ruutunauhaa ja kartioita. On päästy jo vähän treenaamaankin, mutta treeniä treeniä kaivataan kovasti! Mä niin kovasti haluan kisaamaan ensi keväänä, että tässä löytyy meille sitten projektia talven ajalle. Harmi vaan kun ei pääse sisälle treenaamaan, niin pakko tuolla ulkona viihtyä.

Kerettiin Danskun kanssa syksyllä perehtyä vesipelastukseen ja keväällä olisi tarkoitus jatkaa sen harrastuksen parissa. Itseä alkoi kovasti kiinnostamaan ja Danskukin sai treeniporukalta kehuja. Kiva, kun Ähtäristä löytyy aktiivinen vepeporukka, joten on edes joku mitä päästä sitten kunnolla tekemään halutessaan! Oon aina tykännyt pitää harrastukset avoimena kaikelle uudelle. Vepestä voisi saada oikein hyvin tehtyä Danskun jutun!

Pari hassua pistoa on päästy tekemään hakua. Lähinnä sellaista testailua, että vieläkö koiran nenä pelaa. Ja kyllä se on pelannut! Hakuporukkaa on kasailtu ja toivon että treenaamaan päästään vielä pariin kertaan tälle syksyä. Hausta tykkään itse ja koirakin tykkää. Esineruutua ollaan yritetty treenata kanssa muutamia kertoja. Pallo löytyy metsästä, mutta ei muilla oikein väliä oo. Siitä on saatu neuvotella pariin kertaan, että tuodaanko ne muutkin esineet pois sieltä. Koiran nenä pelaa kyllä ja löytää esineet, mutta ei koe tarpeelliseksi lähteä niitä tuomaan minulle.

Vajaa kaksi viikkoa jäljellä Toivon luustokuvauksiin. Ei tarvitse varmaan sanoa, että minua jännittää ihan älyttömän paljon. Olen hokenut itselleni sitä, ettei kaksi koiraa peräkkäin voi olla rikki. Mutta kyllähän ne voi. Ois ihan älyttömän huonoa tuuria kyllä. Toivon kanssa vaan olisi eri tilanne kuin Tiitin kanssa. Toivo ei oireile kipua millään tavalla, hyppii pomppii ja loikkii menemään eikä mikään vaivaa. Sen puolesta mulla on todella helpottunut olo. Tiedostan, ettei stressaaminen asioita muuta, enkä toisaalta jaksaisi kuluttaakaan itseäni stressaamalla. Silti vähän jännittää. Onhan kyseessä kiva tuontiuros Ruotsista! Seinäjoen näyttelyynkin aika vaan vähenee, jännä nähdä mitä tuomari siellä Toivosta tuumaa. Messariin pitäis se kanssa ilmoittaa vielä.

Mutta tää oli tällainen hyvänmielen purkaus! Toivottavasti näitä kivoja päiviä tulee syksyn mittaan, vaikka lähestyvä talvi vähän synkistääkin mieltä.

Tiiti

Kirjoittaminen on aina rauhoittanut mua paljon ja ollut mulle se oma tapa purkaa mieltä. Saa kirjoittaa ja sanoa asiat just niin miltä parhaaks tuntuu. Ei tarvii miettiä ketään muuta, vaan saan purkaa asioita ihan omaan tapaani niin miten haluan. Niin aion tehdä nyt ja jatkossakin. Keneenkään ihmiseen en suoraan viittaa enkä halua puhua ihmisistä selän takana pahaa blogitekstien kautta, mutta asioita haluan pohtia ja miettiä ylipäänsä tarkemmin.

Tiitin luustokuvien tulokset tulivat siis tällä viikolla. Lonkat C/C, kyynärät 0/0, selkä VA0, SP0 ja LTV2. Lausunnossa luki myös, että VA rajatapaus alikehittyneen kylkiluun takia.

Minun omat ajatukset selkenee tässä pikkuhiljaa, kun alan päästä pahimmasta luopumisen tuskasta yli. Mun elämä romahti sinä hetkenä, kun näin ne kuvat eläinlääkärissä näytöltä ja eläinlääkäri selitti mulle mikä niissä on vikana. Sanat mureni suuhun, kun aikani pohdittuani sanoin että lopetetaan Tiiti. Oli niin lähellä, etten pyörtänyt kaikkia päätöksiäni ja lähtenyt eläinlääkäristä kotiin Tiitin kanssa kipulääkkeiden kera. Nyt kun päiviä kuluu ja ajatukset selkenee, ymmärrän tehneeni täysin oikein. Se syyllisyys mikä minun hartioitani painoi ensimmäiset päivät on vähän jo väistänyt.

Tiiti oli aina ihana touhottaja ja se halusi olla asioissa mukana. Pentuna se menetti toimintakykynsä herkästi erilaisilla alustoilla ja kun sitä pelotti. En pysty täysin laittamaan Tiin alusta-arkuutta sen lonkka- ja selkävian syyksi, koska Tiiti oireili luovutusikäisestä pennusta asti - toki se on mahdollista että kaikki on silti luustovian syytä. Luovutusikäisen pennun kanssa me emme vain tienneet sen oireilevan jostain, kaikki selvisi pikkuhiljaa. Minä olen puolustellut puolivuotiaan Tiitin takaliikkeitä sanomalla sen olevan vielä kömpelö pentu ja väittänyt ettei se hallitse takajalkojaan. Ei se sitä ollut. Jos jonkun muun koira olisi ikinä liikkunut niin, niin olisin väittänyt sen olevan sairas. Mutta omalla kohdalla en vaan halunnut uskoa siihen pahimpaan.

Tiiti käänsi oikeaa jalkaansa sisäänpäin ja erityisesti oikean jalan liike oli nyt huono. Molempien jalkojen liikkeet olivat huonot, mutta oikea jalka erottui tästä erityisen selkeästi. Lausunnossakin lukee, kuinka kummankin jalan liike oli huonoa, mutta erityisesti oikean. Eläinlääkäri kopeloi jalan koiran hereillä ollessa sekä rauhoituksessa. Sen lisäksi polvet kuvattiin. Ristisiteet oli ok ja polvi oli kuvissakin normaali. Eläinlääkäri kuitenkin epäili, että Tiitin oikean polven kierukassa olisi saattanut olla jotain ehkä tapaturman aiheuttamaa vikaa. Tämä on mahdollista, vaikka Tiitille ei ikinä sellaista tapaturmaa olekaan sen jalkaan sattunut mitä se olisi oireillut. Vaikka sen polven kierukassa olisikin ollut vikaa, ei se olisi selittänyt Tiitin takajalkojen liikettä pelkästään sillä. Tiitin jalat heiluivat mukana kuin spagettia vaan eikä se yhtään tuntunut hallitsevan niitä. Näin se oli luovutusikäisestä pennusta asti. Jos tämä olisi ollut tapaturmasta aiheutunutta, tapaturma olisi tapahtunut Tiitille jo pentulaatikossa. Tällaista tapaturmaa ei kuitenkaan ole tietojeni mukaan tapahtunut, joten sen puolesta suljen sen mahdollisuuden pois. Ei niin tervettä luustoaan se koira oireili niillä liikkeillään eikä kierukkavammaa.

Rakastin sitä koiraa koko sydämestäni ja kaikkeni tein sen eteen. En jaksa kuunnella sellaista tyhjänpäiväistä länkytystä siitä, etten olisi niin tehnyt. Minun elämä helpottuu nyt aika reippaasti, kun Tiitiä ei enää ole - tiedän sen. Ei tarvitse stressata miten toimin koirien kanssa kun pitää lähteä reissuun tai mitä Tiiti tuumaa hoidossa/mukana reissussa. Ei tarvitse joka päivä arjessa nähdä koiran silmistä sitä ahdistusta ja antaa sille sen vaatimaa aikaa ja tilaa. En keneltäkään tule kiistämään sitä, etteikö elämä tule helpottumaan nyt ihan suunnattoman paljon. Mutta jos mä olisin saanut valita, olisin mieluummin ottanut luustoltaan terveen alusta-aran koiran, jonka kanssa olisin saanut elää vielä useita vuosia. Ikimaailmassa en olisi halunnut Tiitistä luopua, mutta kipulääkeleikkeihin en olisi voinut sen kanssa lähteä.

Tiiti rakasti talvea. Se tykkäsi riehua lumessa muiden koirien kanssa. Ylipäänsä se rakasti vapaana lenkkeilyä ja täysiä juoksemista. Silloin se oli maailman onnellisin. Vielä sunnuntaina tarjosin sille mahdollisuuden olla maailman onnellisin koira. Se sai painaa metsässä Danskun ja Toivon kanssa ja oli ihan tajuttoman onnellinen. Silti tulee tosi paha mieli viime talvesta, kun vuorotellen oli loskaa ja pakkasta. Pihalla oli kamalan liukasta ja Tiiti ei halunnut liikkua siellä. Annoinkin sille usein mahdollisuuden mennä vapaana ja se sai etsiä omat reittinsä omaan tahtiin. Hihnassa se sai musta kuitenkin tukea ja miellyttääkseen tuli mukana. Nyt vaan pohdin kuinka kipeää siihen on se liukkaalla lenkkeily tehnyt.

Olen miettinyt kynsienleikkuuasentoja. Muiden meidän pikkukoirien kynnet on leikattu aina sylissä selällään ollen. Tiiti ei tykännyt siitä. Pitkään yritettiin niin, kunnes aloin tehdä kynsienleikkuun Tiitin kanssa Tiitin tyylillä. Se sai seisoa minun sylissäni tai sitten yritin saada sen oma-aloitteisesti käymään kyljelleen viereeni nukkumaan. Yleensä kynsienleikkuu sujui niin hyvin ja Tiitikin oli tyytyväinen. Oli mahtanut tuntua erittäin epämiellyttävältä se, kun sitä alkuun yritettiin pakottaa olemaan sylissä selällään. Vähän parempaa mieltä itselle tuo se, että muutettiin tapaa koiralle ystävällisemmäksi huomatessamme tapa sille epämiellyttäväksi. Äiti ei Tiin hoidossaoloaikana leikannut sen kynsiä ollenkaan sen takia, ettei Tiiti ollut sen kanssa yhteistyöhaluinen. Tiiti ei luottanut muihin tarpeeksi ja osannut rentoutua niin pyydettäessä.

Muistan sen kerran, kun sängyssä oikaisin jalkani ja se osui Tiitin takaosaan. Tiiti kävi hampailla minun jalkaan kiinni. Ei jäänyt jälkeä, mutta varotti. Ei se ikinä enää sen jälkeen toistunut, vaikka tahallisesti pari kertaa yritin. Tämän yhden kerran selitin itselleni sillä, että se ajatteli Danskun/Toivon härnäävän sen unta. Koirille ja Epulle Tiiti silti murisi nukkuessaan. Se halusi olla rauhassa. Tiiti oppi vasta reilu vuotiaana nukkumaan edes kyljellään ja rentoutumaan nukkuessaan. Sen selkään oli mahtanut tuntua ikävältä ja koirasta oli ollut helpompi nukkua kasassa. Tiiti oli aina yleensä sellainen sohvakaveri. Nukkui kainalossa ja halutessaan tuli myös syliin tallustelemaan. Kun Tiiti tuli hoidosta kotiin, se nukkui paljon omissa oloissaan makkarissa jos olin muiden koirien kanssa olkkarissa. Se hakeutui selkeästi omaan rauhaan turvalliseen paikkaan nukkumaan. Se omalta osaltaan lisäsi mun ahdistusta ja stressiä tulevien luustokuvien suhteen.

 Kun Tiiti nukkui eläinlääkärissä mun sylissä, kerroin sille niin moneen kertaan kuinka paljon sitä rakastan ja kuinka pahoillani oon sille kaikesta. Tää tekee muhun niin kipeää, sillä en edes mun pahimmissa kuvitelmissa pystynyt kuvitella tilannetta tällaiseksi. Pelotti etten saa tietää mistä Tiiti on kipeä, mutta sain tietää koiran olleen kipeä mahdollisesti koko sen elämän ajan. Ikävä on ihan suunnaton, mutta lohduttaa aika paljon tieto siitä, että sen on nyt kaikki hyvin.

Tää on aiheuttanut niin paljon pahaa niskaan. Ei KUKAAN voinut aavistaa, että asiat olisi Tiitin kanssa näin. En ole syyllistämässä Tiitin tilanteesta yhtään ketään enkä halua Tiitin tilanteella pahaa kenellekään. Haluaisin vain herättää ihmisiä siihen, että näinkin voi asiat olla tietämättä. En kaipaa lisää syyllistämistä, mutta jos on pakko puhua paskaa niin tulkaa sitten puhumaan suoraan päin naamaa niin voidaan asiat selvittää ja niistä keskustella.

Mulla olis ihan hirmuisesti muitakin juttuja kirjoiteltavana, mutta aika ja energia on mennyt näiden juttujen läpikäymiseen nyt. Yritän raapustella tännekin sitten, kun vaan tuntuu siltä että kunnolla kykenee.

RIP Wäliharjun Dallas Diwa 12.10.2013 - 19.9.2016

Taivaalla loistaa nyt toista yötä yksi uusi kirkas tähti. Eilen sanoin Tiitille viimeisen kerran hyvää yötä ja kerroin että rakastan sitä ihan suunnattoman paljon. Se pelko oli jo kun kuviin lähdettiin ja kun kuvat näin, niin päätös oli selvä. Nyt ikävöidään ja odotetaan kennelliiton virallista lausuntoa, mutta eläinlääkärin näyttäessä huomasin kyllä itsekin luuston virheet.

Tiiti on ollut minun mussukka. Sen luonteessa oli omat haasteensa, mutta se oli silti niin rakas. Tiitistä ei ikinä pitänyt tulla minun koiraa. Se oli äidin jalostuskoiralupaus, jonka jalostushaaveet jäi pikkuhiljaa esiintyneen alusta-arkuuden takia. Vajaa vuosi sitten Tiitistä tuli vihdoin minun omani, kun se steriloitiin. Sitä ennen se oli ollut muutamia kuukausia aina minun luonani hoidossa, sillä äidin hermot eivät olleet parhaat elämää pelkäävän koiran kanssa. Tällä välin Tiitistä tuli minun mussukkani ja oli itsestään selvää, että sen halusin lunastaa omakseni sekä äidiltäni että Tiitin kasvattajalta. Sijoitussopimus purettiin steriloimalla koira ja pienestä länsigöötanmaanpystykorvasta tuli vihdoin minun omani.

Pieni punainen töpöhäntäinen unelma nukkuu nyt ikiunta. Tiiti sai nukahtaa minun syliini ja sain pyytää siltä anteeksi sitä, etten pystynyt sitä kaikelta maailman pahalta suojelemaan. Hyvin yritettiin voittaa pelottava maailma, mutta kipeän koiran kanssa päätin tämän olevan se paras voitto. Ei enää kipua eikä pelkoa. Tiitin elämässä on nyt kaikki hyvin. Helmi oli sitä toivottavasti vastassa sateenkaarisillalla ja on Tiitin tukena jos Tiitiä hirvittää.

Näin pienesti koostettuna Tiitin lonkat olivat siis rikki ja samoin selkä. Lonkat lähtivät ollen ainakin D, ehkä huonompikin. Selässä luultavasti LTV4. Viimeinen lannenikama liittyi Tiitillä ristiluuhun. Viimeinen rintanikama oli myös erilainen ja kylkiluu Tiitillä oli vain toisella puolella. Eläinlääkäri kertoi, että Tiiti on todennäköisesti kipeä ja että tulisi jatkossakin olemaan vielä kipeämpi. Suositteli minulle kipulääkitystä, johon en kuitenkaan voinut lähteä. En päivääkään olisi voinut elää sen kanssa miettien onko alusta-arkuus kipua.

Tämä oli minun viimeinen palvelus maailman parhaalle ystävälle. Kaikki kipu jäi nyt vaan minun harteille, mutta kaikki toivottavasti helpottaa aikanaan. Hyvää yötä Tiiti pieni suojelusenkeli.

Tässä vielä Tiitin röntgenkuvia. Kaikkia en viitsi laittaa, sillä niitä otettiin yhteensä 19 kappaletta enkä tiedä muutenkaan mitkä näistä kuvista olisi nyt hyödyllisintä laittaa. Tässä kuitenkin jotain. Jos joku haluaa nähdä erityisesti jotain kuvia, niin pyytämällä voin lisätä. Nyt en tiedä vain yhtään mitä laittaisin. Tiitiltä kuvattiin kyynärät, lonkat, polvet ja selkä. Tässä pari selkä kuvaa sekä Tiin lonkat ja kyynärät.

Tässä vielä loppuun pari kuvaa yhdestä aivan ihanasta mussukka-Tiitistä. Nämä kuvat on ottanut Oona Pesonen.

Toivon silmä- ja polvitarkastus

Toivo kävi tiistaina silmä- ja polvitarkastuksessa Jyväskylässä. Sen piti olla ihan iisi juttu, kunhan käydään toteamassa että kaikki on kunnossa. Ei tämän ikäisellä koiralla vielä pitäisi mitään olla. Virallista lausuntoa edelleen jalostustietokantaan odottelen, mutta terve koira minulla pitäisi olla mikäli on eläinlääkärin sanaan uskominen.

Toivon toisessa silmässä näkyi kaksi pientä rasvahappoläiskää (tai näin eläinlääkäri minua ainakin valisti). Ne on ihan itsekin paljaalla silmällä havaittavissa ja ell kehoittikin tarkkailemaan koiran silmiä ja peilaamaan tulevaisuudessa uudelleen. Sanoi, ettei näiden läiskien syntymistä tunneta eikä tiedetä mistä niiden ilmestyminen johtuu. Perinnöllisestä vaivasta ei kuitenkaan pitäisi olla kyse ja eläinlääkäri heitti yhtenä vaihtoehtona ilmaan silmätulehduksen, jonka seurausta nämä voisivat olla. Tulehdusta Toivon silmissä ei kuitenkaan pitäisi olla ollut. Samankaltaisia silmäsairauksia löytyy myös perinnölliseltä puolelta, mutta gööteillä ei korneadystrofian pitäisi olla ollut millään tapaa yleinen muutenkaan (liekö yhdelläkään göötillä todettu). Korneadystrofiaahan ei myöskään siis Toivolla todettu vaan lisätietoihin laitettiin vain toisen silmän cornea lipidosis.

Toivon polvia en osannutkaan enää jännittää silmäjuttujen jälkeen ja polvet olivatkin terveet. Myös Toivolle on varattu luustokuvausaika lokakuun lopulle, jotta saadaan tietää miltä senkin luusto näyttää. Mikäli Tiitissäkin henki pihisee vielä syyskuun puolenvälin jälkeen, voisin sen ottaa mukaan polvitarkastukseen.

Minun työsopimusta jatketaan näillä näkymin 31.3. asti eli Ähtärissä viihdytään kovasti. Vähän on surku mieli, kun ihanat työkaverit erkanee, mutta onneksi ystävyys säilyy välimatkasta huolimatta. On vaan niin haikeeta! Viikon päästä saan kipsin pois ja 1,5 viikkoa ensimmäiseen työpäivään. Töissä oon kyllä kovasti viihtynyt näin saikkulaisenakin hengaamassa ja kovin odotan takaisin töihin palaamista.

Joku jatkuva stressitila päällä nyt kun odotan Tiitin luustokuvia ja ylipäänsä kotiin palaamista. Kun en tiedä yhtään tuleeko se mukaani kotiin sitten enää. Mennään tosiaan Keuruun eläinklinikalle ja jännittää niin paljon mitä tuleva tuo. Huomenna on enää kolme viikkoa aikaa eläinlääkärikäyntiin ja kaksi viikkoa Tiitin kotiin palaamiseen. Mun on niiin älytön ikävä sitä ja tullaan pitämään maailman paras viikko kunhan saan sen kotiin.

Tiitin luustokuvausaika

Minun pienelle Tiitille on varattu aika luustokuviin. Tiiti mahdollisesti oireilee jotain luustovikaa, joten varasin ajan kuviin. Pelottaa ihan kamalan paljon.

Tiiti on välillä ollut kolmijalkainen, liikkunut aina epäpuhtaasti ja etenkin sen takaliikkeet ovat olleet järkyttävät. Takaosaansa se on aina käyttänyt huonommin ja hieronnassa sen etu- ja takapää ovat olleet kuin eri koirasta. Oikean takajalan käyttö on ollut huonoa ihan aina. Nyt olen saanut tästä palautetta useilta eri ihmisiltä ja asialle on aika tehdäkin jotain.

Tiitillä on aika röntgenkuviin 19.9. ja minun suurin pelkoni on se, että palaan sieltä kotiin ilman koiraa. Jos Tiitin luustossa on jotain vikaa, joka voisi aiheuttaa kipuilua, Tiiti ei enää herää nukutuksesta. Tiiti on voimakkaasti alusta-arka narttu, sen elämä on välillä kaukana helposta. Missään tapauksessa ei minkäänlainen rasite minulle, onhan se sentään maailman rakkain mussukka. Jos sen luustossa on jotain vikaa, joka voi aiheuttaa kipua, en voisi elää päivääkään koiran kanssa miettimättä oireileeko se kipuaan alusta-arkuuden muodossa. Saatika ajatus siitä, onko se ollut kipeä nämä kolme vuotta.

Aina olen puhunut, että Tii tulee mukana niin kauan kuin sen pääkoppa kestää. En ole todennäköisenä vaihtoehtona pitänyt luustovikaa. Nyt pelottaa ihan tajuttoman paljon, että edessä on meidän viimeinen yhteinen viikko kun haen sen kotiin syyskuussa. Aina pitäisi toivoa parasta, mutta nyt tuntuu vähän epätoivoiselta. On se vaan minun mussukka. Nyt kaipaan sitä kotiin kainaloon varmaan enemmän mitä ikinä aiemmin.

Toivo menee huomenna polvi- ja silmätarkastukseen Jyväskylään.

Me jäädään Ähtäriin!

Ollaan koirien (ja Epun) kanssa siis jäämässä nyt toistaiseksi Ähtäriin. Päivä kerrallaan ja katsotaan minne sitä täältä jatkaa sitten aikanaan matkaa.. Asunnon vuokrasopimusta siis jatkettu ja olen saamassa jatkaa Ähtärin Eläinpuiston kotieläintilalla eläintenhoitotehtävissä! Ihan huippufiilis ja mieluusti tänne jäänkin. Kannus-ikävä haihtuu pikkuhiljaa, kun pääsee Kannuksen aivopesusta irti. Edelleen olisin täysin valmis muuttamaan takaisin Kannukseenkin, mutta enää se ei ole sellainen välttämätön pakko. On osannut laskea jollain tapaa irti.

Toisaalta olen ihan älyttömän onnellinen siitä, että pääsin irti siitä Kannus-pakkomielteestä, joka mulla pyöri voimakkaana pääni sisällä. Ähtäriin muuton jälkeen mietin, kuinka en enää ikinä halua lähteä näin sokkona vaan jollekin vieraalle paikkakunnalle. Mielessä oli vaan ja ainoastaan Kannus ja se, kuinka haluan sille alueelle takaisin. Pääkaupunkiseudun suhteen olen löytänyt jonkun varmuuden - en edelleenkään halua sinne alueelle takaisin. Syksyn yhteishaussa en aio nyt hakea yhtään minnekään vaan mietin asiaa uudelleen sitten keväällä. Ala on mielessä selvä, mutta paikkakuntaa on aikaa sitten pohtia. Ja jos sitä kerkeäisi lukemaan matematiikkaakin, niin olisi jotain saumaa päästä seuraavalla yrittämällä soveltuvuuskokeesta läpikin.

Paimennustaipumus- ja näyttelyreissun jälkeen äidin koirat Martta, Sylvi ja Alma tulivat minun luokseni hoitoon. Saavuttiin sunnuntaina Ähtäriin ja perjantaina äiti jatkoi koirien kera matkaa takaisin kotiin. Perjantaina käytiin myös Ähtärin kaupungineläinlääkärin luona hakemassa Sylville ja Almalle rokotukset. Oli todella pitkä vajaa viikko kuuden koiran kanssa ja opin siinä arvostamaan näitä omia kolmeaa. Kolme on täysin passeli määrä ja kaikenlainen pentukuume juoksee kilometrien päässä jo karkuun. Vaikka en sitä lähdekään kieltämään, etteikö Alma olisi aika söpö ollut! Oikein kiltti pentu.

Toivo, Sylvi, Martta ja Tiiti

Käytiin Alman ja Sylvin kanssa myös visiitillä työpaikallani, ja koiruudet pääsivät ihmettelemään eläimiä. Alma olisi ollut suinpäin menossa lammasaitaukseen eikä sitä navetassa juurikaan hetkauttanut kohti tallustelevat kilit. Kilejä taisi vähän enemmän hirvittää, kun koirat vaan seisoivat paikallaan eivätkä kiinnittäneet niihin mitään huomiota. Sylviä taisi tämä meidän visiitti jännittää vähän enemmän kuin Almaa, mutta oikein reippaita lapsia olivat kumpikin! Alman häntä ei varmaan kertaakaan laskenut alas ja toisella oli vaan kivaa. Juuri sellainen pentu, millaisia haluttiinkin saada aikaan.

Näiden neljänkin kanssa oli hihnat aivan kokoajan solmussa!

Viime viikonloppuna hyppäsin töissä kuoppaan ja taitoin nilkkani. Maanantaina soitto terveyskeskukseen ja sain ajan lääkärille heti aamulle. Nilkka röntgenkuvaukseen, tuloksena avulsiomurtuma ja kipsi kuukaudeksi. Wuhuu? Jos voisin, niin palaisin aikakoneella takaisin päin ja olisin hyppelemättä. Nyt ei auta kuin kärsiä jalka paketissa keppien kera sairaslomalaisena. Dansku & Toivo on olleet tiistaista asti työkaverilla hoidossa ja tänään illalla pitäisi valmistautua ottamaan ne takaisin kotiin. Vähän jännittää ja hirvittää et mitä tästä vielä tulee. Keskiviikkona matkasin Tiitin kanssa Tampereelle ja minun pieni mussukka lähti äidin matkaan. Tiitillä alkoi nyt muutaman viikon loma Pöytyällä, josko saisin näin omaa arkea helpotettua kun on yksi koira vähemmän.

Tänään illalla on Ähtärin Haukkujen hallituksen kokous ja minusta tulee tämän hallituksen jäsen. Mieluusti olen mukana koiratoiminnan ylläpidossa ja kehittämisessä täällä! Danskun kanssa meidän piti aloittaa VEPE-treenit, mutta voi olla että jää nyt kokonaan välistä tämän kipsikönkkäämisen tähden. Jos vaan vielä selviäisin kahden kurssin kouluttamisesta loppuun asti tästä kipsistä huolimatta, niin siinä varmaan nyt tälle loppukesälle ja alkusyksylle ihan riittävästi hommaa.

Paimennustaipumustesti ja Porin KV-näyttely

Heinäkuun viimeisenä viikonloppuna matkattiin gööttien kanssa junalla Loimaalle, josta äiti meidät poimi kyytiin. Lauantaina oli tiedossa Tiitin ja Sylvin paimennustaipumustesti, ja sunnuntaina vuorostaan Sylvin ja Toivon näyttely.

Minulla oli Tiitin suhteen suuret odotukset. Tiiti on ollut se pieni paimenkoira, jonka odotin syttyvän paimennukseen täysin. Vielä paimennuspaikalla jännitti, sillä en tiennyt yhtään mitä se tekisi. Kova oli kuitenkin luotto siihen, että pieni Tii kyllä paimentaa. Näin ei kuitenkaan tällä kertaa käynyt ja suoraan sanottuna olin vähän pettynyt. Olisin odottanut Tiitille vähintäänkin tyydyttävää paimennustaipumusta, mutta koko koira ei osoittanut pienintäkään kiinnostusta nautoja kohtaan. Lopputulos oli siis ei paimennustaipumusta.

Tiitin paimennusvideo.

Tiin sisarukset paimensivat myös hyvin, joten senkin pohjalta aloin miettiä, että mikä meni nyt vikaan. Toisaalta ollaan lenkkeilty paljon lehmien laidunalueiden lähellä ja Tiitillä ei ole ollut mitään asiaa mennä aitaukseen päinkään. Lehmät on olleet Kannuksessa normipäivää ja se ettei niitä sen kummemmin ihmetellä. Toisaalta, näin nyt tällä kertaa. Ei mahdeta tälle mitään ei minä eikä koira, eikä tulos tule vaikuttamaan yhtään mihinkään. Silti omaan mieleen jäi vielä kutkuttelemaan, että josko päästäisiin jossain välissä kokeilemaan paimennusta lampaiden kanssa. Tämän siitä saa, kun omistaja ei halua uskoa ettei koiralla ole paimennustaipumusta ;)

Sylvi osoitti testissä hyvää paimennustaipumusta ja teki hetkittäin todella nättiä työskentelyä. Toivohan osoitti myös toukokuussa hyvää paimennustaipumusta eli tasaiset sisarukset. Sylvi hienosti kaarteli nautojen takana välillä ja pyrki pitämään ne samassa kasassa. Hienot ruotsintuonnit!

Sunnuntaina oli sitten tosiaan vuorossa Porissa KV-näyttely. Tuomarina näyttelyssä oli Hannu Talvi. Näyttelyyn oli ilmoitettu ihan mukavasti gööttejä, joten jännitettiin sitten kuinka meidän koirilla menee. Toivo aloitti gööttikehän olemalla ensimmäinen ja samalla ainoa junioriluokan uros. Sylvillä oli luokassaan yksi kilpakumppani. Toivon tulos oli JUN-ERI JUK1 ja Sylvin JUN-EH JUK2. Toivo jäi tällä kertaa ilman SA:ta, koska ei ollut parhaassa karvassaan nyt. Sylvin kohdalla tuomari rokotti isosta koosta (Sylvi onkin iso narttu) ja vielä löysästä koirasta.

Toivon arvostelu "Keskiharmaa. Hyvät värimerkit. Hyvä koko ja mittasuhteet. Oikeamuotoinen, vielä hieman kevyt pää. Hyvä kaula, säkä ja selkälinja. Hyväasentoiset raajat. Karkea peitinkarva. Pohjavilla irti. Täyspitkä häntä. Miellyttävä luonne. Hyvät suorat liikkeet.". Olen todella tyytyväinen tähän Suomen näyttelyiden korkkaukseen! Toivollahan ennestään siis vain Ruotsista yksi ERI kovatasoisessa luokassa erikoisnäyttelyssä.

Toivoa jännitti näyttelyssä vähän pöydällä ja tämä aiheutti itselleni pientä stressin poikasta. Toivo veti pöydällä maahan makaamaan yhdessä vaiheessa ja onneksi palautui jännityksestä vaikka jouduin sen sieltä maasta ylös nostamaan. Tämä tuli hampaiden katsomisen yhteydessä. Paljon on töitä pöytäkäytöksen suhteen tehty ja tullaan siis edelleenkin tekemään. Korkeita paikkoja Toivo ei muuten pelkää, joten en osaa yhtään sanoa mikä siinä pöydässä niin kovasti sitä jännittää.

Toivo 1v 1kk

Mulla olisi ihan hirmuisesti kirjotettavaa, mutta en viitsi kaikkea tähän yhteen kirjoitukseen lytätä! Lähiaikoina siis toivottavasti paljon tekstiä tulossa.

Kaukot kehittyy!

Treenailtiin eilen ja treenailtiin tänään. Oon saanut inspiksen nyt vihdoin kun löydettiin treenikenttä meille lenkkireitin varrelta. Oon jokaisen koiran kanssa tehnyt aina vähän tai jonkun kanssa vähän enemmänkin. Pääasia et kaikki pääsee hommaileen jotain!

Toivosta toko ei vaikuta mitenkään kovin hauskalta puuhalta, mut on tehty silti paikallaoloa, seuraamista, perusasentoja ja luoksetuloa. Ja maahanmenoja kanssa! Seuruuta se tekee lyhyissä pätkissä niin kivasti ja oon tosi ylpeä siitä. Mielenkiinto ei kauaa jaksa, mut ne hetket kun jaksaa niin hienosti tulee. Perusasentoja otan välillä ja välillä en, lähinnä on keskitytty tekemään vaan kaikkea hauskaa.

Tiitin kanssa tehty vähän kaikkea. Otan sen maahanmenon nyt sellaiseen "supertreeniin". Sillä on tosi hyvä tekniikka siihen ja osaa kyllä, mutta jotenkin jäänyt käteen kiinni nyt paljon. Seuraamisissa tulee mukana, vaikka käsi heiluisi. Herkästi lähtee edistämään paljon. Seuruut tehdään sen kanssa kyllä muutenkin välillä imuttamalla ja välillä ilman - yritän tehostaa paikkaa. Vasemman käännöksessä imuttelen. Tii käyttää todella hienosti takapäätään käännöksissä, vielä kun käyttäisi itsenäisestikin. Paikkista treenattu kovin ja siihen tarvitsisi häiriötä vähän lisää. Aikaa lisätään kokoajan, mutta häiriönsietoakin pitäisi saada samaan syssyyn mukaan. Muuten palataan jossain kohti tässä paljon takaisin päin.

Ylipäänsä pienten koirien kanssa mun pitäisi itse muistaa hyvä ryhti ja katse eteen. Nyt leikin varmaan Roope Ankkaa kävellessäni kyyryssä ja tähdäten lähemmäs koiran tasoa. Jotenkin niin erilaista tehdä pikkukoiran kuin tollaisen keskikokoisen sessen kanssa.

Kirjoitin tähän pitkän tekstin Danskun jutuista ja se katosi. Päädyn siis vain hehkuttamaan sitä, kuinka meidän kaukokäskyt etenee. Tänään jätin käsiavun pois ja kyllä se koira tekniikan osaa. Pitää vaatia silloin, kun esittää ettei tiedä mitä haen. Ei nyt välttämättä ihan kaikkeen toki sovellu, mutta tässä tapauksessa toimii kun koira osaa kyllä. Tää jalkapallomaalin verkko oli kyllä paras älynväläys. Näin on edistytty kaukojen suhteen enempi ku viimiseen puoleen vuoteen!

Treenisuunnitelmia

Kisakuume vaivaa ja sitä miettii että mitä sitä alkaisi touhuumaan. Danskun kanssa ylempien luokkien treeniin tarvitsee treenikamoja tai kulkumahdollisuuksia, ja niitä mulla ei ole. Vähän aloin pohtia tuollaista pientä länsigöötanmaanpystykorvaa ja sen tottisteluja. Siitä se ajatus vaan lähti. Tiitin kanssa tokokokeeseen? Jos täällä julkistaa, niin pitäähän sellaiset ajatukset sitten toteuttaa? Kaksi kuukautta meidän seuran kokeeseen ja sinne lähdetään mikäli paikka saadaan. Kaksi kuukautta aikaa saada pieni länsigöötanmaanpystykorva koekuntoon. Toisaalta kovin lyhyt aika ja toisaalta taas monen monta treenipäivää.

Tiiti rakastaa touhuta kaikkea ja minun on jo aiemmin pitänyt ottaa itseäni niskasta kiinni sen treenaamisen suhteen. Nyt otan. Ei tuloksella väliä, kunhan nyt käytäisiin kokeilemassa. Ei sinne treenaamatta tietenkään silti mennä, mutta katsotaan mitä saadaan aikaan!

Toivon kanssa on vähän myös koitettu tehdä jotain, mutta toko ei tunnu yhtään sen jutulta. Tiiti jaksaa jankuttaakin, mutta Toivon jutulta ei vaan tunnu. Agilityyn voisin kuvitella sen olevan omiaan, vielä kun olisi treenimahdollisuus sellaiseen! Oon agilitykoirasta haaveillut siitä asti, kun Helmin kanssa agility jouduttiin lopettamaan. Kenties minulla olisi nyt käsissäni pieni pötkö, josta sellaisen saisi leivottua. Toivolle pitäisi nyt lähinnä saada opetettua rauhoittumista ja kärsivällisyyttä. Se haluaa kaiken juuri nyt ja heti. Luulen, että tällaiset harjoitukset voisivat auttaa myös taistelussa sen eroahdistusta vastaan. Kuten Tiitilläkin oli pahaa eroahdistusta, niin Toivolla on myös. Tiitin eroahdistustaistelut on vihdoin käyty, se ei enää tuhoa tai huuda kurkkusuorana tai yritä raapia tietään minun perään. Toivoa sen sijaan stressaa nyt.

Tänään käytiin reenimimässä ja kaikki koirista oli päteviä. Sain uudemman kerran todeta, että toko ei ole yhtään Toivon juttu. Tii ja D sen sijaan rakastaa! Nämä treenit valoi muhun itseeni uskoa siitä, että kyllä Tiitin kanssa ois mahis päästä kisaamaankin. Tehtiin kaukoja, seuraamista, paikkista, luoksetuloa ja liikkeestä maahanmenoa. On töitä tehtävänä, mutta hyvät pohjat jatkaa.

Tän päivän treeneissä oma huippuhetki oli Danskun kaukot. Ajattelin kaiken muun tekemisen jälkeen kokeilla kaukoja. Seisominen ei edelleenkään sujunut yhtään toivottuun malliin. Jostain sain päähäni sitten haluta minun ja koiran väliin kaksi agilitysiivekettä. Tuomaan väliä minulle ja koirille ja Danskulle esteen ettei voi rynnistää syliini huutamaan. Agilitysiivekkeitä ei siihen hätään ollut saatavilla, mutta silmiini pisti kentän sivuilla olevat jalkapallomaalit. Ei muuta kuin koira verkon taakse maahan ja itse toiselle puolelle. Välimatkaa ei ollut kuin metri maksimissaan ja Danskulla oli mahdollisuus rynnistää edelleen luokseni. Se rauhoittui kuitenkin silminnähden. Annoin käskyjä istumasta ja maasta sille seisomaan. Ja Dansku nousi nätisti vinkumatta. Pari kertaa rauhassa otti askeleita minuun kohti kiertääkseen verkon, mutta muistutin mitä ollaan tekemässä ja palattiin hommiin.

Otettiin Danskulle yksi läpijuoksuluoksari ja toinen stopilla. Kumpikin oli ok, seuruut ja paikkis myös. Kaukoista oon vaan niin onnellinen! Niitä oon pitänyt kisaamisen kannalta suurimpana kompastuskivenä, mut nyt sain vähän lisää toivoa. Ehkä meidätkin vielä näkee joskus kisakentillä! ;)

Alla vielä pari Ihanhelmi -pentujen kuvaa.

Ihanhelmi A-pentue

Vihdoin olen äidin luona Riihikoskella ja saanut sylitellä pentuja mielin määrin. Maanantaina oli vuorossa pentutestaus. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni pentutestaamaan pentueen ja lopputulemaan olen ihan tyytyväinen. On asioita, joita tekisin nyt toisin, mutta pääasiassa olen tyytyväinen tähän testiin. Onni, että ensimmäinen kerta äidin pennuilla ;) Pentue on todella tasaisen oloinen luonteeltaan ja toisaalta kiva, että minun ensikosketus siihen oli pentutestin kautta.

Tänään oli vuorossa eläinlääkärillä terveystarkastus. Kaikilla pennuilla oli kaikki hyvin ja ovat terveitä lapsia. Aimolta ei löytynyt toista kivestä, mutta se ei kyllä malttanut olla paikoillaankaan yhtään. Ihmettelen suuresti, että eläinlääkäri löysi sieltä edes sen yhden sillä riekkumisella.

Toivoa pennut ällöttää kovasti eikä tykkää niistä yhtään. Pakenee sohvalle, tuoleille jne sekä hyppii jopa maasta keittiön pöydälle asti. Jos pentu tuijottaa Toivoa haukkuen, niin Toivo yksinkertaisesti vaan kääntää päänsä pois ja esittää ettei kuule eikä näe. Toivokin sai onneksi hetken lomaa pennuista päästessään iltalenkille Martan, Sylvin sekä Tellu-göötin kera ;)

Nyt alle vähän kuvasaastetta, tässä esittäytyvät kennel Ihanhelmin ensimmäiset pennut! Ikää heillä on kuvissa 6 viikkoa ja 5 päivää. Pennuista Aito Frendi eli Alma on jäämässä äidin luokse kotiin.

Ihanhelmi Armas Ahmatti

Ihanhelmi Ainoa Oikea

Ihanhelmi Aimo Aivastus

Ihanhelmi Aina Ilona

Ihanhelmi Aito Frendi "Alma"

Yritys olla aktiivi

Oon kovasti yrittänyt olla aktiivi ja ehkä siinä onnistunutkin jollain asteella. Danskun kanssa oon käynyt tottistelemassa, tehtiin metsäjälki ja muisteltiin esineruutua. Omistajalla niin järjetön treeni- ja kisakuume! Treeniseuran puute verottaa vaan siitä.

Tottisteluihin oon todella tyytyväinen. Seuruussa edelleen haukuttelen Danskua ja sen avulla koirakin saa pidettyä vinkumistaan vähän kurissa. Seuraaminen oli kokonaisuutena kivaa, mutta puutteita toki on niin kuin aina kaikessa ;) D välillä painoi ja välillä vuorostaan unohtui (!!!) katsomaan jonnekin muualle. Kahdesti sille muistutin siitä, että ollaan tekemässä muuten duunia ja koirakin heräsi.

Paikkista ei oltu otettu pitkään aikaan, epäilin muistaako koko koira sellaista. Aloitettiin treenit siis ihan alkuun kevyellä 10 minuutin paikallamakuulla. Siellä se pysyi! Kun palasin koiran luo, se ennakoi ja nousi istumaan. Jätin sen uudelleen maahan ja jatkettiin paikkista jonkun aikaa. Koiran luo palasin sen ympärillä aikani pyöriskellen.

Jäävissä saatiin kerrata paikallaan pysymistä myös siinä tapauksessa, että kävelen koiran taakse. Parilla ekalla kertaa D pyörähti minun ohi mennessäni ympäri, kunnes saatiin onnistuneitakin toistoja. Liikkeestä istuminen on meille kaikista vaikein jäävä liike, D meinaa herkästi jäädä seisomaan. Luoksetuloja tehtiin takapalkalla ja ilman. Ilman takapalkkaa ei ensin meinannut stopata, mutta kun tätäkin saatiin jankattua hetki, niin hyvin sujui!

Otettiin myös 3-4 eteenlähetystä pallolle. Danskulla oli superkivaa ja irtosi erinomaisesti. Dansku usein lähtee niin kiireellä, ettei välttämättä katso minne me menee. Samaa ongelmaa meillä on ollut tokossakin.

Esineruutuahan ei olla kovin paljoa tehty, mutta nyt päätin kokeilla. Vietiin yhdessä Danskun kanssa metsään lelu ja laukussa ollut lompakko. Lelu haettiin heti ja lompakon hakuun jouduin käskyttää ja kannustaa koiraa. Näin Danskun löytäneen lompakon aikalailla heti, mutta ei katsonut sitä merkitykselliseksi esineeksi. Lopulta haettiin lompakko yhdessä metsästä ja koiralle toivottavasti jäi fiilis että siellä voi olla omituisuuksiakin ;)

Metsäjäljen tein omana päivänään, kun kävimme grillaamassa Mustillavuorella yhdessä parin työkaverini kanssa. Göötit oli myös mukana juoksentelemassa, mutta Dansku oli ainoa joka joutui hommiin. Tein sille ehkä 200m pitkän jäljen metsään, ruokaa siellä täällä, keskellä jälkeä ruokapurkki ja lopussa pallo. Suoraa en päässyt kävelemään oikein missään kohti, maasto oli vähän huono jälkimaasto.. Sen huomasin viimeistäänkin siinä kohti, kun Danskun kanssa mentiin jäljelle suht tiheään metsään. Liina oli jatkuvasti kiinni jossain, mutta yksi ylpeyden aihe lisää - Danskua se ei haitannut vaan se keskittyi jäljestämään.

Jälki sujui todella hyvin ja olen supertyytyväinen koiranohjaaja. Pituutta olisi saanut olla paljon lisää, mutta valitsemani metsäpläntti loppui kesken. Saatiin kokemusta vähän erilaisesta maastosta ja keskellä jälkeä olikin suuri ylämäki. Tää ei ollut sitä mitä suunnittelin, mutta kävi se näinkin! Taas tuli jäljellä sellainen olo, että Dansku menee omia reittejään ja purkki jää metsään. Aikoja sitten kuitenkin päätin olla puuttumatta koiran jälkityöskentelyyn, sillä koira tietää jäljen kulun paremmin kuin minä. Niin tiesi tälläkin kertaa!

Olin Juhannuksen töissä ja nyt Dansku & Tiiti jäivät hoitoon. Ollaan Toivon kanssa junassa matkalla kohti Riihikoskea ja Ihanhelmi A-pentuetta!

Kolme vuotta

Kolme vuotta sitten sain syliini maailman täydellisimmän koiran. En vielä silloin tiennyt sen olevan oikea aarre, mutta jo parin kuukauden päästä aloin ymmärtää. Niin, siitä on kolme vuotta kun Särmä tuli kotiin. Ja pian vuosi, kun Särmästä tuli enkeli. Ikävä on tällaisina hetkinä niin valtava.