Keväällä Särmä täytti kaksi vuotta. Kaksi vuotta sitten se tuli minulle. Vuosi sitten se lähti minulta. Tänään Särmä pääsi koirien taivaaseen.
Maailman parhain ja rakkain koira, joka aina jaksoi olla iloinen ja onnellinen. Joka vaan jaksoi rakastaa. Ja aina pussailla. Joka vaan oli niin täydellinen. Minun elämäni koira, jolla oli vielä monen vuoden ura edessä Suomen Tullilla huumekoirana.
Särmän kunto romahti ja sillä todettiin todella laajalle levinnyt keuhkosyöpä. Se jouduttiin lopettamaan tästä suoraan.
Vaikkei olla 11 kuukauteen nähty, niin silti se oli niin rakas. Kyyneleille ei ole meinannut tulla loppua. Miksi ne kaikista parhaimmat viedään ensin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidetäänhän viestit asiallisina kiitos! :)