se haavekoira

Jospa ensimmäisenä kirjoitan, että mun tarkoitus ei edelleenkään ole kirjoittamalla puhua pahaa kenestäkään tai syyttää tästä ketään. Voi olla, että taas ihmiset katsoo pahasti, mutta kerrankin yritän puida ajatukseni sanoiksi, jotta voin lukea mun mietteitä vielä myöhemminkin.

 Mä oon miettinyt, yritänkö vaan vakuuttaa itseni siitä, että Vinna onkin ihan ok koira. Olla myös itse näkymätön niille sen vioille. Miksi olen alunperin ollut sitä mieltä, että siitä ei ole kunnon harrastuskoiraksi? Miten mun mielipide yhtäkkiä muuttui rutkasti, jos koiran luonne ei kuitenkaan? Aloin miettiä, että Vinnan pentu voisi olla ihan kiva. Ehkä Vinna voisikin olla hyvä jalostuskoira. Aloin vakuuttua siitä, että se on oikeesti tosi kiva harrastuskoira ja se tykkää tehdä. Mutta eihän se oikeesti tykkää. Miksi etsin siihen ja sen muuhun käytökseen silti syyn jostain muualta?

En sano, että se on huono koira. Sanon, että se ei ole kovinkaan hyvä harrastuskoira. Sen kanssa treenaaminen on vaatinut paljon töitä, koska se on ollut jo ensitöikseen ihan erilainen koira kun mihin olen aiemmin tottunut. Sen lisäksi, että oli alkuun hankala löytää asioita, jotka saivat sen kiinnostuksen herätettyä.

Essi kirjoitti edellisen tekstin kommentteihin Teidän syvin "ongelma" tuleekin jo tekstistäsi ilmi - koira ei tee sinulle, se tekee ruoalle. Eli palkan häivyttämisen eteen on tehtävä töitä ja koiralle opettaa, että palkka tulee, kun tekee oikein. Tällä hetkellä se tekee ilmeisesti lähinnä houkuteltuna (eli sille pitää näyttää palkka saadakseen koiran toimimaan). Kyllä se siitä lähtee, tsemppiä ja kivoja treenejä! :)

Ensin meinasin kirjoittaa kommenttilootaan vastauksen, mutta kun tekstiä alkoi tulla lisää, päädyin kirjoittamaan kokonaan uuden postauksen, jossa puin aihetta. Ensinnäkin kiitos Essi paljon sun viestistä ja tsempityksistä! :)

Tuo Essin viesti herätti mua itseäni aika paljon. Vinna on edelleenkin se sama koira, jonka kanssa olen "tapellut" siitä työskenteleekö se minun kanssani vaiko ei, koska se olisi mieluummin aina tehnyt jotain muuta. Kummallista tässä on, että Vinna ei ennen edes treeneissä suostunut syödä ruokaa. Nyt se työskentelee ruoan eteen, jopa varastaa ruokaa. Pitkään aikaan en palkannut sitä ruoalla missään, ennen kuin nyt taas. Se tuntuu jopa oudolta, koska olen niin tottunut siihen, että palkkaan sen lelulla.

Se on pienestä asti tehnyt mun kanssa vaan, jos siitä on ollut sille itselleen suuri hyöty. Jos sille ei ole ollut siitä selkeää suurta hyötyä se ei ole tehnyt. Ekan viikon jälkeen mun mielipide vaan muuttui siitä totaalisesti, kun ymmärsin ettei se ollut sitä mitä olin toivonut. Olin halunnut mulle tosi kivan harrastuskoiran, joka tykkäis tehdä mun kanssa kaikkea ja meillä olisi ovi auki kaikkeen.

Kun metsälenkillä kutsun Vinnan luokse, se miettii ensin hyvän aikaa, lähteekö se luokseni vai onko jossain jotain kiinnostavempaa. Kun sanon "sivu", se etsii jotain kiinnostavempaa tekemistä. Tottelevaisuuskilpailussa olen tallonut sen jalan päälle kesken seuruun, kun se on katsonut että kehän ulkopuolella olisikin jotain kiinnostavempaa ja on meinannut oikasta edestäni. Hetkittäin se tekee tosi kivasti. Kolmannessa kokeessa se odotti joka kerta, että jee nyt pallo lentää ja on palkkaus. Ja se oli iloinen, se on mun mielestä se tärkein juttu. Sille ei tunnu riittävän kehut tai temppu. Nykyään paremmin kuin ennen.

Katsoin yksi päivä mun ja Helmin treenivideoita. Helmi _aina_ teki mun kanssa. Vaikka se oli miten väsynyt, se aina yritti parhaansa. Se oli niin iloinen työskennellessään mun kanssa, muut ihmisetkin sanoivat siitä. Se luotti muhun täysillä. Muistan yhden kerran, kun se ei luottanut muhun vaan oli täysin varma että vien sen todella vaaralliseen tilanteeseen. Lemmikki -messuilla oli pehmolelukoira, jonka kimppuun Helmi lopulta hyökkäsi kun toin lelukoiran sen viereen että se olisi ymmärtänyt että se on vaan pehmolelu. Ja se ei silti ymmärtänyt, koska pehmokoiran häntä oli edelleen pystyssä :D Se oli vaan täydellinen Helmi, koira minkä voi omistaa vain kerran elämässään. Mutta se oli vaan göötti. Halusin palveluskoiran, josta piti suurella varmuudella tulla tosi jees harrastuskaveri kaikkeen. Mulle vielä erikseen vakuutettiin, että Vinnasta on myös varmasti käyttöön. Ja varmasti siitä onkin. Ei samaan tapaan kuin ajattelin. Vinna olisi onnellinen jo pelkästään siitä, jos treenaisin sen kanssa pari kertaa kuukauteen ja lenkkeiltäisiin vaan paljon ja nukuttaisiin sängyssä pitkään niin että se saisi nukkua puoliksi tyynylläni. Minun rakas.

Hyvän harrastuskoiran ominaisuuksia, kun se kesken hakutreenien menee pissalle ja lähtee haistelemaan? Toistaen tämän eri treenikerroilla. Tai viime käytännöntunneilla missä

© Nea Paul

treenattiin hakua, laskin sen irti ja käskyllä etsimään ja Vinna singahti metsään juoksemaan vaan iloisena ympäriinsä koska se oli siitä kivempaa. Vaikka ensin alkuun olin joissain tilanteissa varma, että ei se varmasti käyttäydy niissä siksi niin koska se paineistuu, mutta asiaa puidessani olen usein varma siitä että se paineistuukin.

Aika kultaa muistot. En tarkoita, että me luovutetaan nyt. Kyllä me vielä haetaan se ykkönen. On meillä vielä loppuvuosi aikaa. Tiedän, että voidaan pystyä siihen. Ei minun ole helppo sanoa, että se ei ole sitä mitä toivoin. Koska mitä mä itseasiassa edes oikeasti toivoin? Onko olemassa tästä parempi versio? En tiedä ennen kuin näen ja koen. Mutta en tiedä haluanko toisen samanlaisen.

© Oona Pesonen

Olen puhunut paljon aussie-ihmisten kanssa. Kaikki ovat olleet niin tyytyväisiä koiriinsa ja ne on niin kivoja harrastuskoiria. Mä vaan haluaisin elää ja kokea, onko ne kaikki niin kuin Vinna. Miksi juuri minä petyin niin paljon, jos muut ovat olleet erittäin tyytyväisiä rotuun? Sattuiko minulla vaan huono tuuri vai onko ne kaikki todella tälläisiä? Voinko tähän asiaan saada todella varmuutta, ennen kuin otan itselleni toisen aussipaimenen?

Kun Särmä tuli minulle, niin heti huomasin että siinä oli ne ominaisuudet jotka mielestäni puuttuu Vinnasta. Särmä tekee minun kanssa. Sen kanssa on alusta asti ollut ihan erilaista treenata, koska se vaan rakastaa kaikkea mitä sanon sille ja on niin hirmuisen onnellinen kaikesta. Se keskittyy kaikkeen täysillä ja on 24/7 valmis kaikkeen. Jos heräisin yöllä kolmen aikaan ja alkaisin treenata Särmän kanssa, se olisi varmasti niin onnellinen. Vinna kääntäisi ehkä kylkeä ja jäisi mieluummin nukkumaan. On se minun koira, en kiellä sitä. Mutta se on myös sellainen oman tiensä kulkija. Pentuna laskin sen ulkona irti ja se täysiä lähti juoksemaan toiseen suuntaan että lälläslää en tuu ikinä takasin.

Todella edelleen rakastan koiriani koko sydämestäni. Välillä tekisi mieli itkeä ja vihata, mutta silti rakastan. Ollaan treenattu, kokeiltu eri lajeja ja etsitty meidän juttua. Eniten Vinnaa on ehkä sytyttänyt paimennus ja tällä hetkellä se pitää jäljestä paljon. Vielä me näytetään, että me pystytään tähän, kaikkeen mihin mieli tekee, mutta nyt halusin vaan kirjoittaa ja purkaa omaa turhaumaa. Treenataan kivoja treenejä ja kasvatetaan koiran motivaatiota toimia yhdessä mun kanssa. Vuotta on vielä jäljellä, vai miten se menikään? ;)

Vinna on kaikesta huolimatta hieno koira ja yritän antaa sille ensisijaisesti sen, mitä uskon sen eniten kaikesta haluavan - että joku vaan paljon rakastaa sitä ♥