kaikki hyvä loppuu aikanaan

Toissapäivänä tultiin koirien ja kissan kanssa Vantaalle. Särmä tuli mukana tänne, mutta sitten meidän tiet erosivat. Särmä lähti kohti isojen koirien haasteita, niitä Tullikoiran haasteita.

Pieni lurppis antoi vielä vikan pusun ♥

Ikävä on suunnaton edelleen ja on outoa opetella elämään ilman sitä hölmöä labradoria. Jokaisessa asiassa, jonka teen, odotan Särmän reaktiota. Kun irroitan johdon pois seinästä, pistän tietokoneen hiiren kiinni tai vaikka otan makupalan käteeni. Pienen labradorin kuuluisi kahdessa ensimmäisessä kohdassa pompata iloisena pystyyn ja odottaa mitä tehdään ja viimeisessä pyörähtää ympäri tai tulla perusasentoon. Mutta mitään reaktiota ei tule. Labradori pysyy poissa. Kai mä tavallaan odotan, että se tulisi takaisin kotiin. Vaikka tiedän ettei se tuu. Silti se on vaan niin vaikeeta sisäistää. Mulla oli yli 11 kuukautta aikaa valmistautua siihen, että Särmä lähtee jonain päivänä ja silti kun sain tietää tarkan lähtöpäivän niin se tuntui kauheelta. Ei siihen eläimeen voi olla kiintymättä.

Eilen otettiin Tiin ja Epun kanssa suunnaksi Pöytyä. Tänään Pipsa tuli takaisin äidin luo hoidosta ja näin sitäkin. Se on ihan karvaton rimppakinttu. Nyt se jää vielä äidin luo hoitoon ja huomenna otetaan Tiian kanssa suunnaksi Englanti. Aloitetaan huomenna meidän 3½ viikon työssäoppiminen Englannissa. Jännittää ihan kauheen paljon :)

Maailman paras pieni lähti jatkamaan matkaa kohti uusia haasteita

Tiiti on reipastunut todella paljon. Se asui pe-la kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja oppi todella pian kuinka kulkea siellä. Kyllä sitä hirveästi jännitti, kulki rapussa seiniä pitkin yms, mutta ei jäätynyt. Säilytti toimintakykynsä kokoajan. Jos sen kanssa asuisi kerrostalossa, niin uskoisin sen pystyvän siihen hyvin. Tietysti muutaman jännittävän ensimmäisen viikon jälkeen. Gööttilauma otti äidin luona Tiin hyvin vastaan. Martta varsinkin meni ihan mielinkielin. Äidin luona Tiitiä vähän jännittää, jos ihmiset tulee sitä rapsuttamaan, mutta muuten se menee ihan suht reippaasti sisällä.

Tämä taisikin olla nyt viimeinen blogiteksti Särmästä ja Tiistä. Mut elämä jatkuu. Nyt ei auta muu kuin lähteä kohti uusia tuulia.