Dansku ja Danskun tosikkotyömoodi

Pitääkö kaikista oman koiran ominaisuuksista pitää? Itse myönnän, etten pidä. Olen viime päivinä miettinyt, tulisiko minun rakastaa jokaista ominaisuutta omissa koirissani. En pääse yli enkä ympäri siitä, etten rakasta, vaikka koirani minulle rakkaita ovatkin. Silti kaikissa on omat virheensä ja heikkoutensa, jotka eivät aina voi miellyttää kaikkia.

Näihin ajatuksiin päädyin mutkien kautta siitä, kun hermoni ovat olleet monena päivänä tiukalla Danskun iki-ihanan hermorakenteen ja ainaisen työskentelyhalun takia. Danskultahan uupuu on-off -katkaisija tai ainakin se off -painike on pysyvästi rikki. Danskun työmoodi jämähtää usein vain päälle eikä sitä saa sammutettua. Jostain syystä hermoni eivät vain meinaa kestää koiraa, joka lenkilläkin ottaa kontaktia kokoajan ja on joka hetki seuraamassa tai odottamassa käskyä kuinka toimia. Kokonaisudessaan rakastan koiraani yli kaiken, mutta inhoan sitä, että se varmistelee joka asian minulta - saako tehdä näin? Entä näin? Entä sitten näin? Apua tein näin, mokasinko nyt? Pitkälti tässäkin varmaan pitää paikkansa lausahdus "millainen koira sellainen omistaja"...

Danskun hermorakenne vuotaa arkisissakin tilanteissa eikä sen pääkoppa aina riitä pitämään tilannetta hallussa. Se on varmaan yksi osasyy siihen, miksi se jatkuvasti minulta toimintaohjeita kyselee. Danskun elämä olisi rutkasti helpompaa, jos joka asialle olisi käsky, jos joka asia olisi joku tottelevaisuusliike, joka pitää suorittaa täydellisesti. Pienen saksalaisen päähän ei mahdu käsitys siitä, että välillä oltaisiin vapaalla. Mitä se tuollainen sana oikein tarkoittaa edes? Täysin tuntematon käsite Danskun maailmassa.

Kannukseen saapui viikonloppuna talvi eli rutkasti lunta. Itse en juurikaan pidä talvesta, rakastan yli kaiken etenkin syksyä, mutta myös kevättä. Talvi on vaan yksi suurista inhokeistani. Koirat ovat onnellisia, mutta omat hermot tiukalla tuolla lumihangessa tarpoessa. Välillä pitää ihan pysähtyä, ottaa henkeä ja miettiä, ettei elämä tähän(kään) talveen pääty. Kengät ja housut lumisina tarvotaan eteenpäin yhden saksalaisen loikkiessa puolelta toiselle odottaen lisätoimintaohjeita. Vähän väliä saa ärähtää, että kävelisi laidassa tai lopulta saatan antaa käskyn kulkea mukana. En vaan itse millään kestä sitä, kun koira vaan loikkii ja odottaa tehtävänantoja. Mutta varmaan itse olen aikoinaan näitä toimintamalleja siinä vahvistanut. Silti en haluaisi vaihtaa tätä koiraa pois, sillä rakastan yli kaiken sen työmoodia ja sitä kuinka palavasti se rakastaa tehdä hommia. Silti välillä sitä haaveilee sellaisesta napista, jota painamalla vire tippuisi normaalille tasolle.

En tiedä mikä tämänkään blogitekstin ajatus oli. Kirjoittaa jotain? Multa löytyy hallikortti ja on käyty pariin kertaan hallilla treenaamassa ja on treenattu sisälläkin. Olen aloittanut kirjoittamaan näistä, mutta en vaan millään ole saanut aikaiseksi... Tässä nyt ainakin jotain pientä tällaisen hiljaisuuden keskelle. Jospa ensi viikon aikana ryhdistäytyisin kirjoittamaan enemmänkin.