Eläintenkouluttajan opinnot

Ollaan Danskun kanssa oltu sunnuntaista asti Iisalmessa. Lähdettiin tänne vailla tietoa siitä, missä edes on Iisalmi. Navigaattori kertoi, että sinne ajaa reilu kolme tuntia ja se on jossain Kuopion lähistöllä. Siihen jäi kaikki minun tieto. Oltiin sunnuntaina illalla perillä joskus yhdeksän ja kymmenen välillä. Minulla oli oikea hiippariolo pihalla etsiessäni oikeaa asuntolaa - ylipäätään oikeaa rakennusta. Epätoivo meinasi iskeä jo ajomatkalla moneen kertaan ja samoin siinä pihalla miettiessäni mistä löydän oikeaan paikkaan.

On just sellainen olo, että oon ihan oikeassa paikassa oikeiden asioiden parissa. Vihdoin alan olla päässyt yli Kannuksen tuomasta koiranpakkotreeniahdistuksesta ja siitä on oikeasti 1,5 vuotta kun muutin Ähtäriin. Treenimotivaatiot on seilanneet ylä- ja alamäkiä oman jaksamisen ja fiiliksien mukaan. En aio asettaa itselleni suuria kilpailutavoitteita vaan ajattelin panostaa ihan arkipäiväisiin asioihin koirien kanssa. Treenataan tottiksia Danskun kanssa ihan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Pakkomielle kilpailemaan pääsemisestäkin katosi sen sileän tien, kun Suomen Palveluskoiraliitto ilmoitti 1.1.2018 voimaan tulevasta lisenssipakosta (täällä siitä tieto).

Toivon, että tämän koulun aikana kehityn itse kouluttajana ja saan uusia apuja itseäni varten. Toivottavasti tulen myös suorittamaan näytöt ajallaan ja valmistun ylipäätään eläintenkouluttajaksi. Jos nyt jotain on jäänyt mieleen, niin se ettei kaikki tule suorittamaan näyttöjä - ihan siksi että se vaan jää.

Tällä kouluviikolla on tullut ihan käsittämättömän paljon jo tietoa ja asiaa. Ollut todella mielenkiintoinen viikko täällä ja meitä on tosi hyvä porukka kasassa. Erilaisia ihmisiä erilaisista lähtökohdista, jokaiselta voi saada jotain uutta itseäänkin varten ja erilaisia näkemyksiä asioihin. Meille on ihan huippu vuosi tulossa! Koiraihmisiä on paljon, mutta myös yksi erityisesti heppaihminen. Ainoa mikä ei itseä kauheasti sytytä, on tämä asuntolaelämä. Nyt sitä vasta ymmärtää, kuinka ihanaa on oikeasti asua omassa kodissa ja olla siellä itse (yksin) ja tehdä asiat just niinku tuntuu.

Tänään me opetettiin koirille Treat and Train -palkitsemisautomaattia. Meillä on tosi erilaisia koiria ja hyvin huomasi yksilöllisiä eroja jokaisen koiran kohdalla. Toinen koira oli sen käytössä synnynnäinen lahjakkuus ja toisella taas kesti vähän pidempään totutella laitteen toimintaan ymmärtääkseen että sieltä saa ruokaa ja että laitteen ääni kuuluu asiaan. Toinen pystyi heti heittäytymään puuhaan mukaan ja toinen oli tosikompi, eikä voinut ymmärtää että mitä tää tällainen treenaaminen on. Dansku ensin tepasteli luokassa kynsillään, kunnes vapautui ja jätti kynnet käyttämättä. Selkeästi hämmästeli vähän sitä konetta, mutta nopeasti ymmärsi että sieltä sitä safkaa saa. Silti siitä kyllä huomasi myös sen, ettei ruokapalkka ole sille se suosikki.

Mutta näin tiivistetysti meillä on siis ollut hauskaa! Danskulla on ollut totuttelemista siihen, että koiria näkyy siellä ja täällä, mutta hyvin se on alkanut siihen taas siedättyä eikä tarvii haukkua tai edes nostaa karvoja joka koiralle joka näkyy jossain. Tiistaina käytiin tapaamassa Tiiaa ja valkoisiapaimenkoiria Axea ja Ediä. Siinä huomasi sen, kuinka paljon Danskua ahdisti iholle tunkevat muut koirat. Dansku reppana haluaisi vaan elää omaa elämäänsä huomaamattomasti ilman liian tuttavallisia ystäviä. Tiia vei meidät myös kävelemään riippusillalle. Danskua jännitti ja niin kyllä jännitti omistajaakin. Pelkään itse hieman korkeita paikkoja ja hutera heiluva kapea silta ei ollut ihan miellyttävin kokemus. Selvittiin siitä kuitenkin molemmat (ihme ja kumma).

Tänään laitoin myös kennelnimianomuksen eteenpäin, jänskää. Saa nähdä hyväksytäänkö kumpaakaan vaihtoehtoa ylipäätään ensin Suomen kennelliitossa. Jos ei, niin sitten pitää miettiä vähän uudelleen. Molempiin vaihtoehtoihin on olemassa samankaltaisia kennelnimiä, joten voi olla että sieltä tulee kielteistä päätöstä takaisin. Mut katsellaan, ei oo kiire onneksi.