Danskun koulupäivää

Ollaan Danskun kanssa oltu nyt pari päivää lähiviikolla Iisalmessa. Tultiin vasta keskiviikkona, kun maanantain olin töissä ja tiistaina piti saattaa Toivo pienelle lomalle.

Keskiviikkona Dansku pääsi koekaniiniksi mukaani tunnille, kun vaihtoehtoina oli mennä kouluttamaan pieneläimiä tai sitten sheipata omalle koiralle jotain uutta käytöstä. Danskun kanssa sitten vähän vaihtelevasti kokeiltiin erilaisia toimintoja ja lopputulemana tehtiin eniten kuonon työntämistä renkaan läpi. Alkuperäinen ajatus oli, että Dansku olisi nostellut rengasta minulle käteen. Esineiden nostaminen on sille tuttua, joten ajattelin sen olevan kiva helppo juttu. Kuitenkin oltiin niin tehty hetkeä aikaisemmin kuonojuttuja, että se tuli paljon helpommin sieltä läpi. Danskulla oli sitten kivaa, kun tehtiinkin sitä.

Illalla Danskun iltapalalla päätin kokeilla jollain esineellä sen esineen nostamista minulle käteen. Esineeksi valikoitui hammastahnatuubi (:D). Ensin naksuttelin Danskulle siitä, että se tökkäsi sitä kuonollaan. Seuraavana Dansku siirteli sitä kuonollaan pitkin lattiaa. Tässä kohtaa päätin korottaa kriteeriä ja vaatia siltä hammaskosketusta. Jännitti, että tapahtuiko kriteerin korottaminen liian aikaisin, mutta Dansku hiffasi sen hyvin nopeasti! Saatiin edelleen pidettyä vahvistetiheys riittävänä ja Danskulla oli hauskaa. Saman illan aikana saatiin myös hyviä hammastahnatuubin nosteluita maasta. Kivaa iltapuuhaa koiralle, kun sai käyttää vähän hoksottimiaan. Itse sain myös naksautettua oikeissa ajankohdissa ja palkattua sitä oikeista asioista.

Päänvaivaa ja miettimistä aiheuttaa se, että koska ollaan toistettu liikaa (...sopivasti) samaa ja koska olisi oikea ajankohta korottaa kriteeriä. Koulussa sain vaivata pieniä aivojani sillä liiaksi, mutta koulupäivän jälkeen tuntui, että saatiin paljon hyviä toistoja aikaan! Ja itsekin taisin tehdä jotain oikein, kun homma eteni eikä tössännyt aina kriteerien korottamiseen.

Tänään minulla oli koulussa kovasti yritystoimintaa, huomenna sitä samaa ja alkusammutuskoulutus. Sen jälkeen pitäisikin lähteä kotimatkalle ja hirvittää jo etukäteen pitkä kotimatka liukkailla teillä! Toivottavasti selvitään joskus kotiinkin asti, mutta ainakin autossa on nyt uudet renkaat ja pitäisi olla turvallisempaa ajella..

Lähiviikko ja ennaltaehkäisevä terveydenhoito

Marraskuun lopulla käytiin Toivon kanssa toisella lähiviikolla Iisalmessa. Se oli Toivon ensimmäinen kerta yksin jossain reissussa, erossa muusta laumasta. Oli pieni mies ihan ihmeissään. Sitä ahdisti yksinolot todella paljon, mutta sitten kun oltiin kahden niin nautti kyllä täysin siitä huomiosta minkä sai vain itse. Toivo on niin mammanpoika, että olisi aina lähdössä mun mukaan kaikkialle. Sydäntä särki jättää se yksinoloiksi ilman kaveria, mutta selvittiin! Danskun kanssa osaa ottaa yksinolot rauhassa, mutta aivan ypöyksin ei halua jäädä.

Dansku ei ole vieläkään tehnyt juoksua. Ootellaan, ootellaan.. Olisin toivonut sen alkavan meidän lähiviikon aikana, jotta saisin Danskun seuraavalle lähiviikolle mukaan. Koulun asuntolassa ei saa olla juoksuista narttua ja minua ahdistaa jo valmiiksi se, että se menee aloittamaan sen tietysti heti sinne saavuttaessa.. Haluaisin nimittäin saada Danskun seuraavalle lähijaksolle mukaan kouluun. Toivollakin olisi tiedossa matka tapaamaan ihania gööttityttöjä, mutta sen ajankohtaakin vielä odotellaan.

Käytiin Epun kanssa eläinlääkärissä viime viikolla. Ajattelin olla hyvä kissanomistaja. Tehdä sellaista ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Poistatettiin hammaskiveä ja otettiin sokeriarvot pikatestillä. Ihan vaan varmuudenvaralta, kun ei oo verikokeita otettu pitkään aikaan. Eläinlääkäri ajatteli, että sokeritesti on ehkä se tärkein, niin muita ei otettukaan nyt. Sen seurauksena Eppu on nyt vähän erilaisella ruokavaliolla ja mennään kontrollikäynnille vielä tämän kuun aikana. Että voi omistajaa ahdistaa! Sokeriarvot olivat vähän koholla ja se voi johtua myös stressistä eläinlääkärissä. Diabetestä ei siis ole vielä diagnosoitu, mutta se ei olisi ihme vaikka sellainen löytyisikin. Eppu on muutenkin ollut "sokerivieroituksessa" ja olen yrittänyt saada sen irti ruoka- ja sokerikoukusta. Nyt sitten vielä enemmän.

Eläinlääkärin tarjoama erikoisruoka vaikutti hyvin huonolta, pussi löytyy kaapista silti. Lihaa, vähän raksuja ja märkäruokaa on Epun ruokasisältönä nyt. Luin, että diabeteskissalle hiilihydraatit olisi huonosta. Erikoisruoka olisi ollut ainoastaan niitä hiilihydraatteja... Ei sydän antanut periksi alkaa syöttää pelkästään sellaista, vaikka ruoka oli muka suunniteltukin oikein diabetestä sairastavalle kissalle. Liha on ollut pääasiassa. Raksuina on Specifin jotain dieettidiabetesruokaa sekä Brit Caren painonhallintaruokaa. Märkäruokaa Eppu saa aina aamulla puoli pussia, päivän ja illan mittaa vaihtelevasti lihaa tai pienen määrän nappuloita. Nappuloita laitan aina edellisenä iltana mittaan valmiiksi seuraavalle päivälle sopivan maksimiannoksen eikä Eppu ole yhtenäkään päivänä kyllä koko annosta saanut.

Jännittää ja ahdistaa kontrolliverikokeet jo ihan suunnattoman paljon! Pelottaa jos sieltä tulee joku diabetesdiagnoosi mukana kotiin. Ei Eppu ole oireillut mitenkään, joten sen puolesta yritän nyt elätellä toiveita siitä, että ei siellä mitään ole. Mutta onhan tuo katti iso ja lihava, että saa odottaa ihan mitä tahansa... Hammaskiven takia alunperin mentiin eläinlääkäriin ja tsadaa, eläinlääkäri sanoi että ei sitä edes paljoa ollut. No onneksi sitä rahanmenoa saa näiden kanssa aina muualtakin sitten.

Eläintenkouluttajan opinnot

Ollaan Danskun kanssa oltu sunnuntaista asti Iisalmessa. Lähdettiin tänne vailla tietoa siitä, missä edes on Iisalmi. Navigaattori kertoi, että sinne ajaa reilu kolme tuntia ja se on jossain Kuopion lähistöllä. Siihen jäi kaikki minun tieto. Oltiin sunnuntaina illalla perillä joskus yhdeksän ja kymmenen välillä. Minulla oli oikea hiippariolo pihalla etsiessäni oikeaa asuntolaa - ylipäätään oikeaa rakennusta. Epätoivo meinasi iskeä jo ajomatkalla moneen kertaan ja samoin siinä pihalla miettiessäni mistä löydän oikeaan paikkaan.

On just sellainen olo, että oon ihan oikeassa paikassa oikeiden asioiden parissa. Vihdoin alan olla päässyt yli Kannuksen tuomasta koiranpakkotreeniahdistuksesta ja siitä on oikeasti 1,5 vuotta kun muutin Ähtäriin. Treenimotivaatiot on seilanneet ylä- ja alamäkiä oman jaksamisen ja fiiliksien mukaan. En aio asettaa itselleni suuria kilpailutavoitteita vaan ajattelin panostaa ihan arkipäiväisiin asioihin koirien kanssa. Treenataan tottiksia Danskun kanssa ihan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Pakkomielle kilpailemaan pääsemisestäkin katosi sen sileän tien, kun Suomen Palveluskoiraliitto ilmoitti 1.1.2018 voimaan tulevasta lisenssipakosta (täällä siitä tieto).

Toivon, että tämän koulun aikana kehityn itse kouluttajana ja saan uusia apuja itseäni varten. Toivottavasti tulen myös suorittamaan näytöt ajallaan ja valmistun ylipäätään eläintenkouluttajaksi. Jos nyt jotain on jäänyt mieleen, niin se ettei kaikki tule suorittamaan näyttöjä - ihan siksi että se vaan jää.

Tällä kouluviikolla on tullut ihan käsittämättömän paljon jo tietoa ja asiaa. Ollut todella mielenkiintoinen viikko täällä ja meitä on tosi hyvä porukka kasassa. Erilaisia ihmisiä erilaisista lähtökohdista, jokaiselta voi saada jotain uutta itseäänkin varten ja erilaisia näkemyksiä asioihin. Meille on ihan huippu vuosi tulossa! Koiraihmisiä on paljon, mutta myös yksi erityisesti heppaihminen. Ainoa mikä ei itseä kauheasti sytytä, on tämä asuntolaelämä. Nyt sitä vasta ymmärtää, kuinka ihanaa on oikeasti asua omassa kodissa ja olla siellä itse (yksin) ja tehdä asiat just niinku tuntuu.

Tänään me opetettiin koirille Treat and Train -palkitsemisautomaattia. Meillä on tosi erilaisia koiria ja hyvin huomasi yksilöllisiä eroja jokaisen koiran kohdalla. Toinen koira oli sen käytössä synnynnäinen lahjakkuus ja toisella taas kesti vähän pidempään totutella laitteen toimintaan ymmärtääkseen että sieltä saa ruokaa ja että laitteen ääni kuuluu asiaan. Toinen pystyi heti heittäytymään puuhaan mukaan ja toinen oli tosikompi, eikä voinut ymmärtää että mitä tää tällainen treenaaminen on. Dansku ensin tepasteli luokassa kynsillään, kunnes vapautui ja jätti kynnet käyttämättä. Selkeästi hämmästeli vähän sitä konetta, mutta nopeasti ymmärsi että sieltä sitä safkaa saa. Silti siitä kyllä huomasi myös sen, ettei ruokapalkka ole sille se suosikki.

Mutta näin tiivistetysti meillä on siis ollut hauskaa! Danskulla on ollut totuttelemista siihen, että koiria näkyy siellä ja täällä, mutta hyvin se on alkanut siihen taas siedättyä eikä tarvii haukkua tai edes nostaa karvoja joka koiralle joka näkyy jossain. Tiistaina käytiin tapaamassa Tiiaa ja valkoisiapaimenkoiria Axea ja Ediä. Siinä huomasi sen, kuinka paljon Danskua ahdisti iholle tunkevat muut koirat. Dansku reppana haluaisi vaan elää omaa elämäänsä huomaamattomasti ilman liian tuttavallisia ystäviä. Tiia vei meidät myös kävelemään riippusillalle. Danskua jännitti ja niin kyllä jännitti omistajaakin. Pelkään itse hieman korkeita paikkoja ja hutera heiluva kapea silta ei ollut ihan miellyttävin kokemus. Selvittiin siitä kuitenkin molemmat (ihme ja kumma).

Tänään laitoin myös kennelnimianomuksen eteenpäin, jänskää. Saa nähdä hyväksytäänkö kumpaakaan vaihtoehtoa ylipäätään ensin Suomen kennelliitossa. Jos ei, niin sitten pitää miettiä vähän uudelleen. Molempiin vaihtoehtoihin on olemassa samankaltaisia kennelnimiä, joten voi olla että sieltä tulee kielteistä päätöstä takaisin. Mut katsellaan, ei oo kiire onneksi.