Minulla on ties miten monta julkaisematonta blogitekstiä luonnoksissa, kun kirjoitan ja kirjoitan, mutta en saa mitään julkaisuun asti. Olen niin ylpeä itsestäni, jos tulen tämän tekstin saamaan pihalle jossain vaiheessa.
Mitä viime vuonna sitten tapahtui? Näin ajateltuna tuntuu, ettei mitään ihmeellistä. Kuvittelisin silti, että eiköhän me jotain saatu aikaan.
Tammikuussa Alma tuli meille hoitoon Turun KV-näyttelyn jälkeen. Siellä kävin Alman kanssa ensimmäistä kertaa extemporena kehässä ja Alma oli PEK3 saaden KP:n. Alma hävisi ainoastaan omille sisaruksilleen. Alma aiheutti minussa hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta teki mieli jättää se kotiin lopullisesti ja toisaalta mieli huuti, että ei ei ei. Moneen kertaan olin täysin varma siitä, että Alma tulee jäämään meille, mutta jostain löytyi se päättäväisyys lähettää se takaisin äidin luo näyttelyturneen päätyttyä. Aivan ihana koira.
Helmikuussa käytiin Alman ja Toivon kanssa Kauhavan ryhmänäyttelyssä. Toivo vei sieltä potin kotiin ollen rotunsa paras koira ja saaden ensimmäisen sertinsä. Alma ei ollut yhtään sen huonompi, sillä se oli toiseksi paras narttu varasertin kanssa. Olin ihan järjettömän iloinen ja onnellinen tänä päivänä, sillä ikinä aikaisemmin ei oma koirani ole ollut esitettäessä rotunsa paras.
Maaliskuussa käytiin Korpilahden ryhmänäyttelyssä ja siellä sekä Toivo että Alma saivat erittäin
hyvän laatumaininnan. Huhtikuussa oli Vaasan kansainvälisen näyttelyn vuoro. Siellä Toivo oli toiseksi paras uros ja sai toisen sertinsä ja varacacibin. Alma sai Vaasan näyttelyssä hyvän eikä tuomari tykännyt siitä yhtään. Nähtiin molemmissa näyttelyissä paljon kivoja göötti-ihmisiä ja oli kiva, kun kehänlaidalla oli hyvä henki. Vaasan näyttelyn jälkeen Alma lähti takaisin äidin luo. Koirien yksinoloista tuli helpompia, kun ei ollut tylsyyttään räksyttävää Almaa. Silti ikävä kolkutti mielessä, sillä Alma on todella ihana koira.
Toukokuussa Toivo sairastui furunkuloosiin ja pitkään taisteltiin tassuvaivan parissa. Vihdoin kun siitä parannuttiin, niin pelkäsin kokoajan sen uusiutuvan. Edelleen kuivaan Toivon tassut extrahuolella, mutta en pakonomaisesti kyttää niitä jatkuvasti. Tulehdus tulee, jos tulee eikä sille sitten mahda mitään. Koko syksyn ja alkutalven oli tosi märkää ulkoilla koirien kanssa enkä olisi yhtään ihmetellyt, jos vaiva olisi tullut takaisin. Onneksi ei. Toukokuussa aloitettiin Toivon kanssa myös agilityn alkeiskurssi ja saatiin huisin kivaa yhteistä puuhaa!
Kesäkuussa oli Danskun spesiaalipäivä. Käytiin sen kanssa Tuurissa koiranäyttelyssä. Dansku sai laatumaininnakseen tyydyttävän eikä tuomari tykännyt sen liikkeistä yhtään - eihän se liiku niin näyttävästi kuin jotkut muut näyttelyitä kiertävät saksalaiset. Hyvää mieltä minulle toi tänä päivänä suuresti se, kun eräs käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria kasvattava henkilö kävi kehumassa Danskua erittäin hyvän arvoiseksi koiraksi. Tykkäsi Danskun päästä ja ilmeestä. Minun rinsessa se onkin! Heinäkuussa jatkettiin Danskumaisessa teemassa, sillä käytin Danskun virallisissa selkäkuvissa. Selässä oli pari alkavaa spondyloosipiikkiä, mutta ei mitään muuta. Ranteet kuvattiin samalla nivelrikottomiksi.
Elokuussa käytiin kolmessa näyttelyssä Toivon kanssa. Kaksi ryhmänäyttelyä Seinäjoella ja yksi kaikkien rotujen näyttely Mäntyharjulla. Ensimmäisestä näyttelystä Toivo sai erittäin hyvän ja kahdessa muussa se oli rotunsa paras. Samalla Toivosta tuli Suomen muotovalio. Kuumeisena kahdessa näyttelyssä käyneenä olin todella ylpeä ja onnellinen sen valioituessa!
Syyskuussa kävin itse kasvattajan peruskurssin ja anoin minulle omaa kennelnimeä. Jos jonain päivänä meidänkin taloon tulisi pieniä gööttipupseja! Samalla syyskuussa tuli täyteen vuosi siitä, kun jouduin sanomaan Tiitille lopullisesti hyvää yötä. Edelleen saan vollotettua sen päivän tähden sitä miettiessäni. Edelleen sillä pienellä punaisella töpöhännällä on paikka minun sydämessäni ja välillä on sitä kova ikävä. Lokakuussa aloitin opiskeluni eläintenkouluttajaksi. Extemporena käytin koirat myös petotestissä. Dansku kävi haukkumassa karhua ja Toivo leikkimässä suden kanssa.
Marraskuussa käytiin Toivon ja Martan kanssa Virossa näyttelyissä. Molemmat olivat erinomaisia koiria, mutta kumpikaan ei sertifikaatin arvoinen. Joulukuussa käytiin Koiramessuilla ilman koiria. Oli kiva päivä, kun pääsi rauhassa ihastelemaan ihania gööttejä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidetäänhän viestit asiallisina kiitos! :)