Olen taas aikani pyöritellyt päässäni omien koirieni ruokintajuttuja. Sain lokakuussa pakastimen ja pystyin siirtämään koirat ja kissan 50-50 ruokinnalle. Se hetki oli aika odotettu, sillä pelkällä nappulalla ruokintamäärät kohosivat kovin suuriksi. Ähtärissä asumisen aikana ne ovat saaneet lihoja vain silloin tällöin ja on menty pääasiassa nappularuokinnalla. Siinä on nyt ollut onneksi muutosta viimeisten kuukausien aikana - kiitos sen pakastimen.
Keskiseltä on ollut hyvä hakea suht edullisesti koirille Mushin pötköjä, vaikka edelleen harmittelen sitä ettei Kennelrehun auto pysähdy täällä. Helpottaisi huomattavan paljon koiranruokien shoppailuja, jos pystyisi sitä kautta tilailemaan. Mut toistaiseksi näin! Pääasiassa meillä syötävä liha on sika-nautaa. Sen olen todennut sopivan kaikkein parhaiten Toivolle, jolle en niin paljoa annakaan kaikkea muuta ylimääräistä. Lohta saavat kerran viikkoon ja sisäelinseosta silloin tällöin. En tiedä mikä Mushin jauhetussa kanassa on, sillä ei sovi minun koirille ollenkaan. Dansku meni siitä syksyllä veriripulille ja sairasti viikon. Luulin sen olevan jotain huonoa sattumaa, mutta aina vetää koirien mahat ihan löysälle tai kovalle. Luuta ilmeisesti reippaasti mukana tai sitten en tiedä mikä muu sen tekee. Joka tapauksessa vähän epäilevästi uskallan nykyään testailla eri Mushin lihoja.
Mun on jotenkin ihan kauheen vaikea hahmottaa, paljonko mun pitäisi antaa koirille nappulaa ja lihaa päivässä. Dansku lihoo todella herkästi ja se onkin nyt ihan liian paksu. Aivan vaan siksi, että oon yliruokkinut sitä. Pienemmillä määrillä tuntuu taas, että yritän näännyttää sen kuoliaaksi. Pelkällä nappulalla annoin sekä sille, että Toivolle 4dl päivässä nappulaa. Nyt ne ovat saaneet n. 2dl+250g. Kyllä, ruokin sakemannia ja gööttiä suurinpiirtein samoilla ruokamäärillä :D Lisinä menee sinkki, D, merilevä ja lohiöljy.
Nappula on tällä hetkellä Danskulla Hauhau Championin Super premium kana-peruna. Se oli meillä Vehnättömässä valinnassakin testinä ja sopi koiralle. Tästä syystä olen mielelläni syöttänyt sitä senkin jälkeen muutaman säkin. Toivo syö taas jotain Cibaun medium adultia mitä toin messarin näyttelystä tuliaisina. Kesällä ja syksyllä mentiin pääasiassa vaihdellen Rokka -merkin perussafkan ja Sam's Fieldin medium adultin välillä.
Toivo on tällä hetkellä suht ok kunnossa. Vähän hoikka poika, mutta en muuta vaadikaan nuorelta urokselta. Eiköhän se ruokakin jossain kohti paremmin ala tarttua kylkiin kiinni! Danskun kanssa taas en voi kuvitellakaan sitä, kuinka herkästi se lihoisi sterkkaamisen jälkeen! Nyt ei ole sterkattu ja lihoo suurinpiirtein jo nähtyään ruokaa. Tuntuu niin mahdottomalta säännöstellä jotenkin sen ruokamäärää, kun ei sitäkään voi loputtomiin vähennellä. Pitää sen energiaakin jostain saada. Treenatessakaan en sille pahemmin anna ruokaa, kun meidän pääpalkka on kuitenkin pallo. Että jos jollain on hyviä koiran laihdutusvinkkejä niin otetaan vastaan mieluusti! Nappulamerkki meillä vaihtuu melkeinpä aina kun säkkikin vaihtuu.
Hehkutanpas tähän samaan sitä, että Dansku on lykännyt tällä kertaa juoksujaan. Sen juoksut on tulleet nyt aikalailla 4kk juoksuvälillä, joka on ollut tosi ikävä. Vuosi sitten sillä oli kuitenkin vielä puolen vuoden juoksukierto. Kohta ollaan jo 5kk juoksuvälin paikkeilla, niin tämä omistaja on todella tyytyväinen. Kohtu siltä pitäisi saada pois heti kun rahaa löytyisi, mutta näitä rahaa syöviä asioita on niin paljon muitakin!
keskiviikko 1. helmikuuta 2017
tiistai 31. tammikuuta 2017
Tokokurssien aloitus
Alma on ollut nyt yli viikon meidän laumassa. Reipas tyttö, joka on ottanut paikkansa nopeasti täällä. Toivolla kesti aikansa hyväksyä kakara taloon, mutta nyt ne ovat hyviä kavereita keskenään. Kaikki kolme rakastaa painaa kimpassa oltiin sitten jäällä tai metsässä. Murut!
Aloitimme maanantaina Toivon ja Alman kanssa tokokurssit. Almalla on maanantaisin klo 17-18 tokoa ja Toivolla klo 18-19. En ole ikinä pitänyt Toivoa niinkään tokokoirana ja tämä ensimmäinen kurssikerta vahvisti vain käsityksiäni. Toivo tykkää puuhata, mutta tokopuuhastelu ei niinkään sytytä sitä. Agilityyn se vaan olisi varmaan niin omiaan! En nää mitään järkeä, miksi jankattaisi jotain juttua, mistä toinen ei niin tykkää. Agilityyn pitäisi löytää treenipaikka kevättä ja kesää ajatellen.
Olen miettinyt aiemmin, että miten ikinä päädyin tokoilemaan Helmin kanssa. Olen luullut, että lapsen innokas mieli vain innosti puuhaamaan koiran kanssa, jota ei niinkään se juttu kiinnostanut. Nyt tiedän, että kyllä Helmi tykkäsi puuhata ja sillä oli kivaa. Alman kanssa oli niin hyvä mieli tokotreeneissä. Se teki ihan mitä vaan siltä keksi pyytää ja sen motivaatio oli niin kohdallaan. Siinä olisi niin hienoa potentiaalia harrasteluun. Meillä oli niin hauskaa ja varmasti tulee tulevilla kurssikerroillakin olemaan!
Ensimmäisillä kurssikerroilla Alman ja Toivon tokokursseilla tuli ohituksia muiden koirien kanssa, vahvistettiin seuraamista ja sitä kautta kontaktia ohjaajaan. Alma ja Toivo osasi molemmat ottaa hyvin kontaktia ja tehdä pikkuseuraamisia. Vaikka molemmista kyllä oli aika jännää tulla yhtäkkiä paikkaan, missä oli paljon muitakin koiria. Maalaiskoiria ;) Mut taitogöötit oli silti siellä mun kanssa puuhailemassa, vaikka välillä pitikin kiinnittää vähän enemmän huomiota ympäristöönkin.
Enää 2,5 viikkoa meidän Kauhavan näyttelyyn. Niin jännää! Toivo taitaa olla nuorten luokassa uroksissa ja Alma vuorostaan menee junioriluokkaan nartuissa. Vielä ei ole osallistujamääriä ilmoitettu, mutta tuomarinmuutoksia on kuitenkin luvassa joillekin roduille yllättävän suurien osallistujamäärien johdosta. Ootellaan ootellaan! Gööttien tuomarina pitäisi olla Susanne Wendell, joka on vain kerran aikaisemmin arvostellut göötit Suomen näyttelyissä.
Aloitimme maanantaina Toivon ja Alman kanssa tokokurssit. Almalla on maanantaisin klo 17-18 tokoa ja Toivolla klo 18-19. En ole ikinä pitänyt Toivoa niinkään tokokoirana ja tämä ensimmäinen kurssikerta vahvisti vain käsityksiäni. Toivo tykkää puuhata, mutta tokopuuhastelu ei niinkään sytytä sitä. Agilityyn se vaan olisi varmaan niin omiaan! En nää mitään järkeä, miksi jankattaisi jotain juttua, mistä toinen ei niin tykkää. Agilityyn pitäisi löytää treenipaikka kevättä ja kesää ajatellen.
Olen miettinyt aiemmin, että miten ikinä päädyin tokoilemaan Helmin kanssa. Olen luullut, että lapsen innokas mieli vain innosti puuhaamaan koiran kanssa, jota ei niinkään se juttu kiinnostanut. Nyt tiedän, että kyllä Helmi tykkäsi puuhata ja sillä oli kivaa. Alman kanssa oli niin hyvä mieli tokotreeneissä. Se teki ihan mitä vaan siltä keksi pyytää ja sen motivaatio oli niin kohdallaan. Siinä olisi niin hienoa potentiaalia harrasteluun. Meillä oli niin hauskaa ja varmasti tulee tulevilla kurssikerroillakin olemaan!
Ensimmäisillä kurssikerroilla Alman ja Toivon tokokursseilla tuli ohituksia muiden koirien kanssa, vahvistettiin seuraamista ja sitä kautta kontaktia ohjaajaan. Alma ja Toivo osasi molemmat ottaa hyvin kontaktia ja tehdä pikkuseuraamisia. Vaikka molemmista kyllä oli aika jännää tulla yhtäkkiä paikkaan, missä oli paljon muitakin koiria. Maalaiskoiria ;) Mut taitogöötit oli silti siellä mun kanssa puuhailemassa, vaikka välillä pitikin kiinnittää vähän enemmän huomiota ympäristöönkin.
Enää 2,5 viikkoa meidän Kauhavan näyttelyyn. Niin jännää! Toivo taitaa olla nuorten luokassa uroksissa ja Alma vuorostaan menee junioriluokkaan nartuissa. Vielä ei ole osallistujamääriä ilmoitettu, mutta tuomarinmuutoksia on kuitenkin luvassa joillekin roduille yllättävän suurien osallistujamäärien johdosta. Ootellaan ootellaan! Gööttien tuomarina pitäisi olla Susanne Wendell, joka on vain kerran aikaisemmin arvostellut göötit Suomen näyttelyissä.
maanantai 23. tammikuuta 2017
Ja jos siirryttäis vuoteen 2017
Ollaan uudessa vuodessa 2017. Viime vuosi oli aika hiljainen vuosi meidän koiraharrastusrintamalla. Käytiin parit näyttelyt ja vietettiin pääasiassa aika hiljaiseloa kaikilta osin. Käännettiin uusi sivu meidän elämässä, kun muutettiin pois Kannuksesta ja aloitettiin elämää Ähtärissä. Pitkään mun on pitänyt tännekin kirjoittaa, mutta aina jos tulee muuta, niin tämä jää. Oon yrittänyt petrata, mutta ehkä vähän laiskasti. Tykkään kirjoittaa, enkä tiedä miksi oon jättänyt sen niin vähälle viimeisen vuoden aikana.
Viime vuodelle asetin paljon tavoitteita, mutta lopunkaiken suuri osa niistä jäi toteutumatta. Ainoat tavoitteet taisin toteuttaa Tiitin kanssa. Tiiti kävi paimennustaipumustestissä ja luustokuvissa. Luustokuvissa minun elämäni mureni täysin enkä vieläkään koe olevani ehjä sen koettelemuksen jälkeen. Niin elävästi muistan sen pahan olon ja luulon siitä, etten ikinä tule saamaan itseäni kasaan riittävän hyvin. Vuosi sitten iloitsin siitä, että Tiitistä tuli minun oma koirani enkä missään tapauksessa kuvitellut vuoden kuluttua asioiden olevan näin.
Toivoin vuoden 2016 olevan suopeampi kuolemien osalta. Vuoden 2015 kesällä kuoli Särmä, joulukuussa Helmi. Vuosi 2016 ei ollut sen reilumpi, kun sanoin syyskuussa lopullisesti hyvää yötä syliini nukahtaneelle Tiitille. Minun pienelle tappajagöötille. Edelleen kyseenalaistan omia päätöksiäni: miksi en kuvannut koiraa aiemmin, miksen yrittänyt kipulääkitä sitä, miksen uskonut kun minulle sanottiin ettei se ole terve, oliko oikein lopettaa se.
Olen saanut opetella antamaan itselleni anteeksi ja joutunut vakuuttamaan itseäni siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin rankasti. Syyllisen etsiminen ei auta yhtään ketään missään. Syksyn ja talven olen myös opetellut olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Yrittänyt hokea itselleni, ettei mun tarvitse perustella mitään kenellekään ja etten ole tilivelvollinen mistään kenellekään. Teen asiat just niin, miten parhaalta tuntuu eikä mun tarvitse selittää sitä kenellekään. Edelleenkään en ole sitä oppinut, mutta alkanut ainakin oivaltamaan paremmin. Nyt tekisin joitain asioita toisin mitä kuluneen vuoden aikana, mutta onneksi virheistä oppii ja voin olla tekemättä niitä jatkossa.
Kesäkuussa Toivosta tuli minun oma koirani ja olen ihan tajuttoman onnellinen siitä. Dansku ja Toivo yhdessä on pitäneet mut järjissäni loppuvuoden myllerryksessä. Ei olla treenattu mahdottomasti koko vuonna, en ole ollut yhtään tyytyväinen meidän treenituloksiin. Mutta meillä on ollut silti hyvä vuosi. On tehty rallattelutottiksia, Danskun kanssa käytiin vepeilemässä, Toivo kävi näyttelyissä ja paimentamassa. Toivo oli luustokuvissa lokakuussa täysin terve. Mä olen näihin asioihin täysin tyytyväinen. Mulla on kaks maailman parasta koiraa.
Tällä hetkellä meidän laumassa on kolme koiraa. Ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn jälkeen. Stressasin etukäteen kovasti sitä, että mitä tästäkin vielä tulee. Etten pärjääkään kolmen koiran kanssa. Ja kuinka elämä on niin paljon hankalampaa. No ei se ole. Alma tuli meille hoitoon maaliskuun loppuun - huhtikuun alkuun asti. Alma on minun äidin ensimmäisestä pentueesta, Ihanhelmi Aito Frendi, Martan tytär. Kaikki se stressi oli ihan turhaa ja musta on itseasiassa ihan kiva, kun talossa on kolme koiraa.
Tää varmaan riittää joutavaksi höpöttelyksi tänään. Seuraavaksi jotain pientä, ihan vaan koska haluan olla urpo ja pakottaa itseäni tuloksiin. Pienikin riittää kannustamaan siihen, että edes jotain kivaa keksittäisiin. Niinpä tässä ensi vuodelle puuhaa:
DANSKU
- Nyt vihdoin ne luustokuvat!! Selkä, ranteet, miksei lonkat ja kyynärätkin uudelleen jos kerta nukutetaan. Haluaisin myös silmäpeilauksen, mutta luustokuvat tuntuu itselle paljon tärkeämmiltä nyt.
- Treenataan sitä tokoa ja lähdetään kisaamaan!! Mulla on potentiaalinen fiksu koira, jonka kanssa tehdä. Siispä tehdään ja petrataan nyt oikeasti. Ruutu, ohjatun kapulat, metallikapula (sorruin ostamaan viikonloppuna), merkki ym odottaa treeniä laatikossa!!
- Jatketaan vepeilyä keväällä-kesällä, kun treeniryhmä herää henkiin. Dansku sai syksyllä niin kovasti kehuja, että katellaan edettäiskö tällä puolella yhtään mihkään.
- Sitten me mennään sinne näyttelyyn! Ois jo korkea aika järkyttää ihmisiä ja painua näyttelypuudelin kanssa kehään.
TOIVO
- Pari näyttelyä, toivottavasti tänä vuonna saatais se ensimmäinen SERT!
- Lähdetään tekeen pohjia siihen tokoon (mennään jopa kurssille alkuvuodesta nyt!!). Ei vaadita liikaa, hölmöillään omaksi haluksi. Meillä ei oo kiire minnekään, mutta jos nyt lähettäis liikkeelle niistä alon liikkeistä.
Viime vuodelle asetin paljon tavoitteita, mutta lopunkaiken suuri osa niistä jäi toteutumatta. Ainoat tavoitteet taisin toteuttaa Tiitin kanssa. Tiiti kävi paimennustaipumustestissä ja luustokuvissa. Luustokuvissa minun elämäni mureni täysin enkä vieläkään koe olevani ehjä sen koettelemuksen jälkeen. Niin elävästi muistan sen pahan olon ja luulon siitä, etten ikinä tule saamaan itseäni kasaan riittävän hyvin. Vuosi sitten iloitsin siitä, että Tiitistä tuli minun oma koirani enkä missään tapauksessa kuvitellut vuoden kuluttua asioiden olevan näin.
Toivoin vuoden 2016 olevan suopeampi kuolemien osalta. Vuoden 2015 kesällä kuoli Särmä, joulukuussa Helmi. Vuosi 2016 ei ollut sen reilumpi, kun sanoin syyskuussa lopullisesti hyvää yötä syliini nukahtaneelle Tiitille. Minun pienelle tappajagöötille. Edelleen kyseenalaistan omia päätöksiäni: miksi en kuvannut koiraa aiemmin, miksen yrittänyt kipulääkitä sitä, miksen uskonut kun minulle sanottiin ettei se ole terve, oliko oikein lopettaa se.
Olen saanut opetella antamaan itselleni anteeksi ja joutunut vakuuttamaan itseäni siitä, ettei kaikkea tarvitse ottaa niin rankasti. Syyllisen etsiminen ei auta yhtään ketään missään. Syksyn ja talven olen myös opetellut olemaan välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Yrittänyt hokea itselleni, ettei mun tarvitse perustella mitään kenellekään ja etten ole tilivelvollinen mistään kenellekään. Teen asiat just niin, miten parhaalta tuntuu eikä mun tarvitse selittää sitä kenellekään. Edelleenkään en ole sitä oppinut, mutta alkanut ainakin oivaltamaan paremmin. Nyt tekisin joitain asioita toisin mitä kuluneen vuoden aikana, mutta onneksi virheistä oppii ja voin olla tekemättä niitä jatkossa.
Kesäkuussa Toivosta tuli minun oma koirani ja olen ihan tajuttoman onnellinen siitä. Dansku ja Toivo yhdessä on pitäneet mut järjissäni loppuvuoden myllerryksessä. Ei olla treenattu mahdottomasti koko vuonna, en ole ollut yhtään tyytyväinen meidän treenituloksiin. Mutta meillä on ollut silti hyvä vuosi. On tehty rallattelutottiksia, Danskun kanssa käytiin vepeilemässä, Toivo kävi näyttelyissä ja paimentamassa. Toivo oli luustokuvissa lokakuussa täysin terve. Mä olen näihin asioihin täysin tyytyväinen. Mulla on kaks maailman parasta koiraa.
Tällä hetkellä meidän laumassa on kolme koiraa. Ensimmäistä kertaa sitten viime syksyn jälkeen. Stressasin etukäteen kovasti sitä, että mitä tästäkin vielä tulee. Etten pärjääkään kolmen koiran kanssa. Ja kuinka elämä on niin paljon hankalampaa. No ei se ole. Alma tuli meille hoitoon maaliskuun loppuun - huhtikuun alkuun asti. Alma on minun äidin ensimmäisestä pentueesta, Ihanhelmi Aito Frendi, Martan tytär. Kaikki se stressi oli ihan turhaa ja musta on itseasiassa ihan kiva, kun talossa on kolme koiraa.
Tää varmaan riittää joutavaksi höpöttelyksi tänään. Seuraavaksi jotain pientä, ihan vaan koska haluan olla urpo ja pakottaa itseäni tuloksiin. Pienikin riittää kannustamaan siihen, että edes jotain kivaa keksittäisiin. Niinpä tässä ensi vuodelle puuhaa:
DANSKU
- Nyt vihdoin ne luustokuvat!! Selkä, ranteet, miksei lonkat ja kyynärätkin uudelleen jos kerta nukutetaan. Haluaisin myös silmäpeilauksen, mutta luustokuvat tuntuu itselle paljon tärkeämmiltä nyt.
- Treenataan sitä tokoa ja lähdetään kisaamaan!! Mulla on potentiaalinen fiksu koira, jonka kanssa tehdä. Siispä tehdään ja petrataan nyt oikeasti. Ruutu, ohjatun kapulat, metallikapula (sorruin ostamaan viikonloppuna), merkki ym odottaa treeniä laatikossa!!
- Jatketaan vepeilyä keväällä-kesällä, kun treeniryhmä herää henkiin. Dansku sai syksyllä niin kovasti kehuja, että katellaan edettäiskö tällä puolella yhtään mihkään.
- Sitten me mennään sinne näyttelyyn! Ois jo korkea aika järkyttää ihmisiä ja painua näyttelypuudelin kanssa kehään.
TOIVO
- Pari näyttelyä, toivottavasti tänä vuonna saatais se ensimmäinen SERT!
- Lähdetään tekeen pohjia siihen tokoon (mennään jopa kurssille alkuvuodesta nyt!!). Ei vaadita liikaa, hölmöillään omaksi haluksi. Meillä ei oo kiire minnekään, mutta jos nyt lähettäis liikkeelle niistä alon liikkeistä.
keskiviikko 14. joulukuuta 2016
Koiramessut 2016
Viime viikonloppuna oli Helsingissä Koiramessut ja samalla Suomen suurimmat koiranäyttelyt. Toivo oli tosiaan ilmoitettu sunnuntaille Voittaja -näyttelyyn. Täällä oli tuomarina Kirsi Honkanen ja näyttelyyn oli ilmoitettuna 39 gööttiä. Näistä 34 oli paikalla sunnuntaina.
Toivo sai paljon eri ihmisiltä kehuja ihanasta luonteestaan. Onhan se aina ihana ja iloinen, rakastaa kaikkia. Sellainen kuuluukin olla. Ei ollut ilo silmälle katsoa näyttelyssä aggressiivisia länsigöötanmaanpystykorvia. Lauantaina yksi junioriluokan uros oli päässyt karkaamaan omistajaltaan ja oli yrittänyt käydä toisen koiran päälle. Ikinä en voisi tällaista kuvitella omalle kohdalle. Toivo ei kaikista tykkää, mutta jos noin käyttäytyisi niin meillä ei olisi kyllä mitään aikomustakaan lähteä julkisille paikoille muille hallaa aiheuttamaan.
Toivo sai yksilöarvostelusta erinomaisen ja oli lopulta junioriluokan neljäs. Junioriluokassa oli kuusi koiraa, joista kaksi sai jotain muuta kuin erinomaisen. Erinomaista me lähdettiinkin sieltä hakemaan ja edelleen olen todella tyytyväinen. Minulla on kotona todella kivannäköinen uros ja selkeästi sillä on päässä palikatkin kohdallaan paremmin kuin joillain muilla. Tarkkana sitä vaan saa nykyään olla tämänkin rodun kohdalla, kun niitä huonompia yksilöitä tulee kokoajan lisää.
Toivon näyttelyarvostelu: "Sopivan kokoinen, melko hyvälinjainen pää. Hyvin asettuneet korvat, hyvä kaula. Ylälinja saa vakiintua. Sopivasti eturintaa. Runko saa iän myötä täyttyä. Riittävä raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Kevyet liikkeet, hyvä askelpituus. Hyvä karvapeite, iloinen kehäkäytös."
Alkuun Toivoa vähän jännitti messukeskuksessa suuressa väenpaljoudessa. Jos isot koirat alkoivat haistella sitä kesken meidän kävelyn, niin sitä alkoi selkeästi jännittää enemmän ja oli vähän vaisumpi. Kun päästiin ahdistavan koiran luota pois, niin iloinen toiveikas Toivo oli taas takaisin. Missään kohti ei häntä laskenut koipien väliin sen takia, että olisi liiaksi pelottanut. Käytiin Toivon leikkikaveria Jamesiakin moikkaamassa ja voi sitä iloa, kun pieni göötti kieri ja pyöri maassa kaverinsa edessä. Toimintakyky sillä kyllä täysin säilyi koko messukeskuksessa olemisen ajan. Junassakin matkusti oikein reippaasti, vaikka messukeskukseen mennessä menojalka vähän liikaa vipattikin.
Paljon tuli koirakamaa taas messarista mukana kotiin. Niin treenileluja kuin muitakin treenikamoja, eläimille ruokaa ja lenkkikamppeita. Jospa näillä taas ensi vuoteen asti selviäisi! ;) Paljon olisi ollut kaikenlaista muutakin mitä shoppailla, mutta johonkin se raja varmaan täytyy vetää. Ainakin tuli nyt kaikkea tarpeellista. Metallikapulan haluaisin vielä saada hankittua Danskulle, mutta ikään raaskinut laittaa sitä 20 euroa siihen. Vaikka ei se nyt lopunkaiken suuri hinta ole, kun miettii sitä että mihin kaikkeen muuhunkin sitä rahaa tulee laitettua. Mut jospa vielä!
Olen katsonut meille alkuvuodelle koiranäyttelyitä, joita varten haen myös Alman Ähtäriin. Alma pääsee kiertämään Toivon kanssa muutamassa näyttelyssä ja katsellaan mitä tuomarit tästä kaksikosta tuumaavat. Alma tulee samalla myös opettelemaan vähän käytöstapoja, mitä ei nyt minun omatkaan koirani täysin noudata ;) Mutta katsellaan mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan!
Toivo sai paljon eri ihmisiltä kehuja ihanasta luonteestaan. Onhan se aina ihana ja iloinen, rakastaa kaikkia. Sellainen kuuluukin olla. Ei ollut ilo silmälle katsoa näyttelyssä aggressiivisia länsigöötanmaanpystykorvia. Lauantaina yksi junioriluokan uros oli päässyt karkaamaan omistajaltaan ja oli yrittänyt käydä toisen koiran päälle. Ikinä en voisi tällaista kuvitella omalle kohdalle. Toivo ei kaikista tykkää, mutta jos noin käyttäytyisi niin meillä ei olisi kyllä mitään aikomustakaan lähteä julkisille paikoille muille hallaa aiheuttamaan.
Toivo sai yksilöarvostelusta erinomaisen ja oli lopulta junioriluokan neljäs. Junioriluokassa oli kuusi koiraa, joista kaksi sai jotain muuta kuin erinomaisen. Erinomaista me lähdettiinkin sieltä hakemaan ja edelleen olen todella tyytyväinen. Minulla on kotona todella kivannäköinen uros ja selkeästi sillä on päässä palikatkin kohdallaan paremmin kuin joillain muilla. Tarkkana sitä vaan saa nykyään olla tämänkin rodun kohdalla, kun niitä huonompia yksilöitä tulee kokoajan lisää.
Toivon näyttelyarvostelu: "Sopivan kokoinen, melko hyvälinjainen pää. Hyvin asettuneet korvat, hyvä kaula. Ylälinja saa vakiintua. Sopivasti eturintaa. Runko saa iän myötä täyttyä. Riittävä raajaluusto. Hyvät kulmaukset. Kevyet liikkeet, hyvä askelpituus. Hyvä karvapeite, iloinen kehäkäytös."
Alkuun Toivoa vähän jännitti messukeskuksessa suuressa väenpaljoudessa. Jos isot koirat alkoivat haistella sitä kesken meidän kävelyn, niin sitä alkoi selkeästi jännittää enemmän ja oli vähän vaisumpi. Kun päästiin ahdistavan koiran luota pois, niin iloinen toiveikas Toivo oli taas takaisin. Missään kohti ei häntä laskenut koipien väliin sen takia, että olisi liiaksi pelottanut. Käytiin Toivon leikkikaveria Jamesiakin moikkaamassa ja voi sitä iloa, kun pieni göötti kieri ja pyöri maassa kaverinsa edessä. Toimintakyky sillä kyllä täysin säilyi koko messukeskuksessa olemisen ajan. Junassakin matkusti oikein reippaasti, vaikka messukeskukseen mennessä menojalka vähän liikaa vipattikin.
Paljon tuli koirakamaa taas messarista mukana kotiin. Niin treenileluja kuin muitakin treenikamoja, eläimille ruokaa ja lenkkikamppeita. Jospa näillä taas ensi vuoteen asti selviäisi! ;) Paljon olisi ollut kaikenlaista muutakin mitä shoppailla, mutta johonkin se raja varmaan täytyy vetää. Ainakin tuli nyt kaikkea tarpeellista. Metallikapulan haluaisin vielä saada hankittua Danskulle, mutta ikään raaskinut laittaa sitä 20 euroa siihen. Vaikka ei se nyt lopunkaiken suuri hinta ole, kun miettii sitä että mihin kaikkeen muuhunkin sitä rahaa tulee laitettua. Mut jospa vielä!
Olen katsonut meille alkuvuodelle koiranäyttelyitä, joita varten haen myös Alman Ähtäriin. Alma pääsee kiertämään Toivon kanssa muutamassa näyttelyssä ja katsellaan mitä tuomarit tästä kaksikosta tuumaavat. Alma tulee samalla myös opettelemaan vähän käytöstapoja, mitä ei nyt minun omatkaan koirani täysin noudata ;) Mutta katsellaan mitä tuleva vuosi tuokaan tullessaan!
sunnuntai 30. lokakuuta 2016
Toivon terveystulokset
Toivon kaikki terveystulokset ovat nyt tulleet Kennelliitosta. Mulla on kaikinpuolin siis terve koira! Mä oon niiiiin onnellinen!! Alla vielä niin tulleet tulokset kuin jo aiemmin tutkitutkin.
Lonkat B/B
Kyynärät 0/0
Selkä VA0, LTV0
Polvet 0/0
Silmät OK
Ilmoitan Toivon Suomen Voittaja -näyttelyyn eli meidät voi tavata Helsingissä joulukuun toisena viikonloppuna. Toivo on kumpanakin päivänä paikalla, sillä lauantaina Toivo on myös ständillä edustamassa rotua.
Lonkat B/B
Kyynärät 0/0
Selkä VA0, LTV0
Polvet 0/0
Silmät OK
Ilmoitan Toivon Suomen Voittaja -näyttelyyn eli meidät voi tavata Helsingissä joulukuun toisena viikonloppuna. Toivo on kumpanakin päivänä paikalla, sillä lauantaina Toivo on myös ständillä edustamassa rotua.
tiistai 25. lokakuuta 2016
Vantaan pikavisiitti
Lähdettiin eilen reissuun koirien kanssa ja suuntana oli Vantaa. Nyt ollaan jo junassa matkalla takaisin kotiin. Tehtiin vuorokauden pikavisiitti, sillä Toivo luustokuvattiin eilen Mevetissä Per Axelssonin luona. Gööttiporukka järjesti joukkokuvauksen, jonne sitten ilmoittauduin Toivon kanssa.
Toivolta kuvattiin eilen lonkat, kyynärät ja selkä. Mikään paikka sillä ei ole rikki ja se on se pääasia. Lonkat ei ole täysin priimaa, muut näytti hyvältä. Lonkista en ota stressiä, sillä ne näyttivät paljon paremmilta mitä Tiitin lonkat. Tulee takaisin kennelliitosta ihan minä tulee niin tyytyväinen oon. Nivelrikkoa siellä ei ollut, toinen lonkka vaan toista löysempi. Kennelliiton tuloksia odottelen jo tälle viikolle, mutta selkälausuntoa en pysty maksamaan ennen ensi viikkoa. Lonkka- ja kyynärlausunnot oli maksettu jo etukäteen. Eläinlääkärireissu tuli maksamaan 60 euroa enemmän kuin mihin olin varautunut, joten selkälausunto pääsee nyt odottamaan sitten jos kerkeää aiemmin tulla.
Tuntuu, että kauhea kiire ollut kokoajan ja päivistä loppuu tunnit kesken. Nyt tulee vielä niin pian pimeääkin, että tuntuu päivän olevan ohi ennen aikojaan. Huominen mulla on vielä vapaapäivänä ja toivottavasti päästään koirien kera reenaamaan! Ikävää säätä lupailtu loppuviikkoa varten, mutta kovasti elättelen ainakin toiveita ettei se ihan niin hirveä ole mitä on säätiedotuksissa näkynyt.
Tää oli nyt tällainen pikainen päivitys. Jostain ois revittävä aikaa tän bloginkin päivittämiseen!
Toivolta kuvattiin eilen lonkat, kyynärät ja selkä. Mikään paikka sillä ei ole rikki ja se on se pääasia. Lonkat ei ole täysin priimaa, muut näytti hyvältä. Lonkista en ota stressiä, sillä ne näyttivät paljon paremmilta mitä Tiitin lonkat. Tulee takaisin kennelliitosta ihan minä tulee niin tyytyväinen oon. Nivelrikkoa siellä ei ollut, toinen lonkka vaan toista löysempi. Kennelliiton tuloksia odottelen jo tälle viikolle, mutta selkälausuntoa en pysty maksamaan ennen ensi viikkoa. Lonkka- ja kyynärlausunnot oli maksettu jo etukäteen. Eläinlääkärireissu tuli maksamaan 60 euroa enemmän kuin mihin olin varautunut, joten selkälausunto pääsee nyt odottamaan sitten jos kerkeää aiemmin tulla.
Tuntuu, että kauhea kiire ollut kokoajan ja päivistä loppuu tunnit kesken. Nyt tulee vielä niin pian pimeääkin, että tuntuu päivän olevan ohi ennen aikojaan. Huominen mulla on vielä vapaapäivänä ja toivottavasti päästään koirien kera reenaamaan! Ikävää säätä lupailtu loppuviikkoa varten, mutta kovasti elättelen ainakin toiveita ettei se ihan niin hirveä ole mitä on säätiedotuksissa näkynyt.
Tää oli nyt tällainen pikainen päivitys. Jostain ois revittävä aikaa tän bloginkin päivittämiseen!
tiistai 11. lokakuuta 2016
Hyvää mieltä ja reeniä reeniä!
Välillä kauheen huono omatunto kaikesta. Mut tänään mä oon ollut pitkästä aikaa niin onnellinen. Lähes joka ilta poltan kynttilää Tiitille ja toivotan sille hyvät yöt. Helmi ja Särmä murut pitää huolta mun pienestä Tiitistä eikä mun henkinen huono olo tilannetta täällä helpota. Pikkuhiljaa osaan olla sujut asian kanssa. Kohta siitä on kuukausi, kun lähdettiin Tiitin kanssa eläinlääkäriin. Huomenna olisi Tiitin 3v synttärit ja huomenna saa olla mahdoton ikävä.
Tänään alotin taas vetämään yhtä tokokurssia. Piti aloittaa jo syyskuussa, mutta erinäisistä syistä päädyin lykkäämään kurssin aloitusta lokakuun puolelle. Jatketaan saman porukan kanssa kuin aiemminkin, tällä kertaa tokon alokasluokan liikkeiden parissa. Mulla oli kivaa, toivottavasti kurssilaisillakin tulee olemaan! Tokojutuista löydän niin mun intohimon ja tykkään opettaa niitä muillekin.
Mulla olis ihan sikana kirjoitettavaa, kuten oon aiemminkin maininnut. Faunataren lisäravinteista yritän kirjoittaa vielä tällä viikolla, koska pitänyt tehdä se jo kauan sitten! Kaikkeen ei vaan oo meinannut fiilistä löytyä, mutta jospa tässä nyt kun asiat pikkuhiljaa järjestyy. Tilasin syyskuun puolella meille ohjatunnoudon kapulat, ruutunauhaa ja kartioita. On päästy jo vähän treenaamaankin, mutta treeniä treeniä kaivataan kovasti! Mä niin kovasti haluan kisaamaan ensi keväänä, että tässä löytyy meille sitten projektia talven ajalle. Harmi vaan kun ei pääse sisälle treenaamaan, niin pakko tuolla ulkona viihtyä.
Kerettiin Danskun kanssa syksyllä perehtyä vesipelastukseen ja keväällä olisi tarkoitus jatkaa sen harrastuksen parissa. Itseä alkoi kovasti kiinnostamaan ja Danskukin sai treeniporukalta kehuja. Kiva, kun Ähtäristä löytyy aktiivinen vepeporukka, joten on edes joku mitä päästä sitten kunnolla tekemään halutessaan! Oon aina tykännyt pitää harrastukset avoimena kaikelle uudelle. Vepestä voisi saada oikein hyvin tehtyä Danskun jutun!
Pari hassua pistoa on päästy tekemään hakua. Lähinnä sellaista testailua, että vieläkö koiran nenä pelaa. Ja kyllä se on pelannut! Hakuporukkaa on kasailtu ja toivon että treenaamaan päästään vielä pariin kertaan tälle syksyä. Hausta tykkään itse ja koirakin tykkää. Esineruutua ollaan yritetty treenata kanssa muutamia kertoja. Pallo löytyy metsästä, mutta ei muilla oikein väliä oo. Siitä on saatu neuvotella pariin kertaan, että tuodaanko ne muutkin esineet pois sieltä. Koiran nenä pelaa kyllä ja löytää esineet, mutta ei koe tarpeelliseksi lähteä niitä tuomaan minulle.
Vajaa kaksi viikkoa jäljellä Toivon luustokuvauksiin. Ei tarvitse varmaan sanoa, että minua jännittää ihan älyttömän paljon. Olen hokenut itselleni sitä, ettei kaksi koiraa peräkkäin voi olla rikki. Mutta kyllähän ne voi. Ois ihan älyttömän huonoa tuuria kyllä. Toivon kanssa vaan olisi eri tilanne kuin Tiitin kanssa. Toivo ei oireile kipua millään tavalla, hyppii pomppii ja loikkii menemään eikä mikään vaivaa. Sen puolesta mulla on todella helpottunut olo. Tiedostan, ettei stressaaminen asioita muuta, enkä toisaalta jaksaisi kuluttaakaan itseäni stressaamalla. Silti vähän jännittää. Onhan kyseessä kiva tuontiuros Ruotsista! Seinäjoen näyttelyynkin aika vaan vähenee, jännä nähdä mitä tuomari siellä Toivosta tuumaa. Messariin pitäis se kanssa ilmoittaa vielä.
Mutta tää oli tällainen hyvänmielen purkaus! Toivottavasti näitä kivoja päiviä tulee syksyn mittaan, vaikka lähestyvä talvi vähän synkistääkin mieltä.
Tänään alotin taas vetämään yhtä tokokurssia. Piti aloittaa jo syyskuussa, mutta erinäisistä syistä päädyin lykkäämään kurssin aloitusta lokakuun puolelle. Jatketaan saman porukan kanssa kuin aiemminkin, tällä kertaa tokon alokasluokan liikkeiden parissa. Mulla oli kivaa, toivottavasti kurssilaisillakin tulee olemaan! Tokojutuista löydän niin mun intohimon ja tykkään opettaa niitä muillekin.
Mulla olis ihan sikana kirjoitettavaa, kuten oon aiemminkin maininnut. Faunataren lisäravinteista yritän kirjoittaa vielä tällä viikolla, koska pitänyt tehdä se jo kauan sitten! Kaikkeen ei vaan oo meinannut fiilistä löytyä, mutta jospa tässä nyt kun asiat pikkuhiljaa järjestyy. Tilasin syyskuun puolella meille ohjatunnoudon kapulat, ruutunauhaa ja kartioita. On päästy jo vähän treenaamaankin, mutta treeniä treeniä kaivataan kovasti! Mä niin kovasti haluan kisaamaan ensi keväänä, että tässä löytyy meille sitten projektia talven ajalle. Harmi vaan kun ei pääse sisälle treenaamaan, niin pakko tuolla ulkona viihtyä.
Kerettiin Danskun kanssa syksyllä perehtyä vesipelastukseen ja keväällä olisi tarkoitus jatkaa sen harrastuksen parissa. Itseä alkoi kovasti kiinnostamaan ja Danskukin sai treeniporukalta kehuja. Kiva, kun Ähtäristä löytyy aktiivinen vepeporukka, joten on edes joku mitä päästä sitten kunnolla tekemään halutessaan! Oon aina tykännyt pitää harrastukset avoimena kaikelle uudelle. Vepestä voisi saada oikein hyvin tehtyä Danskun jutun!
Pari hassua pistoa on päästy tekemään hakua. Lähinnä sellaista testailua, että vieläkö koiran nenä pelaa. Ja kyllä se on pelannut! Hakuporukkaa on kasailtu ja toivon että treenaamaan päästään vielä pariin kertaan tälle syksyä. Hausta tykkään itse ja koirakin tykkää. Esineruutua ollaan yritetty treenata kanssa muutamia kertoja. Pallo löytyy metsästä, mutta ei muilla oikein väliä oo. Siitä on saatu neuvotella pariin kertaan, että tuodaanko ne muutkin esineet pois sieltä. Koiran nenä pelaa kyllä ja löytää esineet, mutta ei koe tarpeelliseksi lähteä niitä tuomaan minulle.
Vajaa kaksi viikkoa jäljellä Toivon luustokuvauksiin. Ei tarvitse varmaan sanoa, että minua jännittää ihan älyttömän paljon. Olen hokenut itselleni sitä, ettei kaksi koiraa peräkkäin voi olla rikki. Mutta kyllähän ne voi. Ois ihan älyttömän huonoa tuuria kyllä. Toivon kanssa vaan olisi eri tilanne kuin Tiitin kanssa. Toivo ei oireile kipua millään tavalla, hyppii pomppii ja loikkii menemään eikä mikään vaivaa. Sen puolesta mulla on todella helpottunut olo. Tiedostan, ettei stressaaminen asioita muuta, enkä toisaalta jaksaisi kuluttaakaan itseäni stressaamalla. Silti vähän jännittää. Onhan kyseessä kiva tuontiuros Ruotsista! Seinäjoen näyttelyynkin aika vaan vähenee, jännä nähdä mitä tuomari siellä Toivosta tuumaa. Messariin pitäis se kanssa ilmoittaa vielä.
Mutta tää oli tällainen hyvänmielen purkaus! Toivottavasti näitä kivoja päiviä tulee syksyn mittaan, vaikka lähestyvä talvi vähän synkistääkin mieltä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)