elämä on jännää t. tiiti

Ollaan oltu kohta kaksi viikkoa Kannuksessa niin, että Tiiti on ollut myös täällä. Miljoona kertaa olen aloittanut kirjoittamaan, mutta jotenkin se on aina vain jäänyt. Olen niin tajuttoman onnellinen siitä, että se göötin mentävä aukko sydämessäni on nyt ainakin toistaiseksi täytetty. Aika näyttää jatkaako sen paikkaamista tulevaisuudessa Tiiti vaiko joku muu.

Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin Tiiti on sopeutunut tänne. Ainoa jännempi paikka on meidän keittiö, mutta kun ei turhaan höösää niin Tiiti kykenee kävelemään sielläkin. Ensimmäiseen puoleentoista viikkoon sen ei tarvinnut tulla sinne, mentiin koiran rajojen mukaan. Sitten aloin pikkuhiljaa vaatimaan asioita ja hihnassa kannustin sen keittiöön. Kauheesti jännäsi, mutta toimintakyky säilyi. Ollaan syöty sisällä portaissa makupaloja, jottei ne olisi niin kauhea paikka. Ulkona on kohdattu jänniä siltoja ja jäisiä teitä, mutta kaikesta tuo on selvinnyt ja ollaan koitettu olla rauhallisia :)

Alan pikkuhiljaa taas saada käsitystä Tiitin toimintakyvystä ja sen säilymisestä tai kadottamisesta. Tiiti on saanut sellaisen käsityksen jostain, että jos se yllättäen kutsutaan luokse, niin se halutaan viedä johonkin jännään paikkaan. Ollaan tehty tosi paljon nyt ns. yllättäviä luoksetulokutsumisia ja välillä Tii tulee iloisesti luokse ja välillä paineistuu ja hiipparoi epäilevänä kauempana. Välillä se taas tulee luokse ihan maassa mielinkielin että ei kai nyt tapahdu mitään pahaa.

Kun totuttelen sen kanssa uusiin jänniin paikkoihin, pyrin nyt siihen etten millään tapaa kutsu sitä luokseni. Kehun ja saatan jutella jotain hölynpölyä, mutta en painosta sitä kutsumalla luokse. Haluan ehdottomasti siedättää siltä pois sitä harhaluuloa, että luoksetulosta voi seurata jotain tosi ikävää ja jännää. Luoksetulon tulee aina olla ehdottoman kiva ja paras juttu mistä seuraa vaan kaikkea kivaa. Lenkillä ei ole mikään paha juttu, jos Tiin kutsuu luokse. Se tulee aina yhtä iloisesti eikä ole mitään pelkoa jostain jännästä. Muualla Tiitiä saattaa alkaa kuitenkin epäilyttää eikä se olekaan täysin luottavainen.

Mittaan Tiitin toimintakykyä aina sekä makupaloin että leikkimällä. Tiiti rakastaa leikkiä ja yleensä makupalan nähdessään se alkaa onnellisena hyppimään ja miettimään mitä kivaa tehdään. Kun ollaan jännässä paikkaa ja se menettää toimintakykynsä se ei syö eikä yhtään riehaannu. Kun ei jännitä niin paljoa, se pystyy vähän syömään (maasta, ei kädestä) ja samoin kiihtyy vähän riehuttaessa. Kun haastan sitä leikkimään itseni kanssa, huomaan sen vapauttavan sitä, paitsi jos koira on menettänyt toimintakykyään liikaa. Tällöin pieni göötti makaa kyyryssä maassa ja varoo liikauttamatta edes korvaansa. Kun Tiiti on täysin vapautunut se pystyy riehumaan ja tavoittelee makupaloja varomatta alustaa. Tämän suhteen mietin alkavani pitää kirjaa kaikista jännistä jutuista mitä sen kanssa teen ja laitan ylös millä asteella se menettää toimintakykynsä (esim. asteikko 0-5, 0= ei ollenkaan, 5=täysin).

Toistaiseksi ainakin ollaan Tiitin kanssa otettu rennosti. Totuteltu asioihin, mutta en ole vaatinut siltä liikaa. Pieniä normaaleja juttuja, joiden pitää toimia. Muuten Tiiti saa tehdä asiat miten haluaa, se tulee jänniin paikkoihin halutessaan tai jättää tulematta. Tällä viikolla ensimmäistä kertaa vein sen käymään hoitolan liukkaalla lattialla ja sen lisäksi käytiin tänään eläinlääkärissä, mutta siitä myöhemmin lisää. Se pystyi liikkua kaikkialla, vaikka jännäsi ihan hirmuisen paljon.

Jos Tiitille tulee "paniikki" päälle, olen pyrkinyt ainoastaan rauhoittamaan sen. Kun se on rauhallinen eikä kauho joka suuntaan päästääkseen pois, se pystyy ajatella selkeämmin eikä menetä toimintakykyään kokonaan kun on rauhoittunut. Kun se on paniikkitilassa, ei ole mitään järkeä lähteä namittamaan tai riehuttamaan sitä. Mieluummin rauhoittaa sen ja saa sille toimintakykyä takaisin sitä kautta.

Tiiti alkoi eilen siristelemään oikeaa silmäänsä. Putsailin sitä keitetyllä vedellä ja tälle aamulle oli aika eläinlääkärille KC-rokotetta varten ja täälä oli tarkoitus näyttää sitä silmää sitten myös eläinlääkärille. Ajattelin silmän olevan korkeintaan tulehtunut vähän tai siellä olevan roskan, mutta otettiin koira pöydälle ja reikä oli heti nähtävissä, kun ell silmään kurkkasi. 10 päivän ajaksi tipat silmään ja toivotaan, että sillä paranee. Mennään kahden viikon sisään uudelleen eläinlääkäriin - hakemaan se KC ja tarkistamaan silmä uudelleen.

Olen erittäin ylpeä pienestä Tiitistä. Pelkäsin Tiitin paineistuvan hoitotoimenpiteistä (silmätippojen laitto) ja yrittävän pakoon siinä samalla tavalla kun jännillä alustoilla. Kuitenkin olen erittäin tyytyväinen siihen, miten pieni göötti antaa laittaa tipat eikä yritäkään pakoon millään tapaa. Vaikka se tietyissä tilaneissa paineistuu, niin erittäin hyvä piirre ettei se siirrä sitä ahdistusta kaikkeen muuhunkin mikä voisi olla yhtä jännää.

Ollaan myö jotain reenittykin, mutta tää oli nyt tälläinen jännitystiitipostaus, ehkä seuraavalla kerralla jotain muutakin! Toivottavasti tästäkään saa edes mitään selkoa, yritin kirjoittaa ihan ymmärrettävästi, mutta ajatukset risteilee.