Meidän koira on alusta-arka

Vuosi sitten havahduttiin siihen todellisuuteen, että meidän koira on alusta-arka. Ei sitä aiemmin ajatellut edes vaihtoehtona. Mutta nyt pieni epävarmuus on aina mukana. Aina joutuu suunnitella asiat etukäteen ja miettiä kuinka eri asioiden kohdalla toimitaan niin, ettei koira menetä toimintakykyään tai joudu paniikkiin. Itseäkin alkaa ahdistaa, kun tietää että tuossa tai tuossa tilanteessa koira jäätyy, ja yrittää itse miettiä koiraystävällistä toimintatapaa.

Joillakin koirilla ei vaan oo kaikki palikat kohdallaan päänsä sisällä. Mä olen todella iloinen siitä, miten Tiiti käyttäytyy Kannuksessa. Se on todellakin ollut avoin, reipas ja iloinen pieni koira. Sopeutunut erittäin hyvin, paremmin kuin kuvittelin. Lemmikkiin sopeutuminen vei aikoinaan siltä paljon enemmän aikaa. Osasin aavistaa, että Sepäntalo ei ole siitä niin hirvittävä paikka ja hyvin koiran tunsin ja sen tiesinkin. En ole painostanut sitä varsinaisesti mihinkään, mutta pikkuhiljaa vaatinut asioita. Ja tämä on toiminut ja pieni koira on vaivihkaa hyväksynyt asiat mitkä olen sen halunnutkin hyväksyvän. Silti edes arki sen kanssa ei ole täysin mutkatonta.

Oltiin muutama yö Mäntsälässä kyläilemässä ennen kuin lähdettiin takaisin kotiin. Tiitiä ahdisti ihan hirvittävän paljon. Ei tuollainen ole normaalia. Tiiti ei missään tapauksessa ole sellainen, millainen göötin tulisi olla. Ollaan vieraassa paikassa, niin koira makaa pöydän alla, tärisee ja läähättää. Ei voi rauhoittua nukkumaan paitsi, jos nostan sen viereeni sängylle tai sohvalle. Viimeisen yön Tiiti nukkui suljetussa kevythäkissä, jotta se pystyi edes vähän nukkumaan eikä vain stressiläähättänyt. En toivoisi kenellekään tälläistä koiraa. Kaikki kortit ei menneet tasan ja meidän koirasta tuli tälläinen. Onko vika pelkästään meissä? Kuinka kukaan aiemmista koirista ei ole ollut tälläinen, vaikka joitain on sosialistettu paljon ja joitain vähemmän? Niistä on kasvanut tasapainoisia koiria. Tiitiä sosialistettiin ihan tarkoituksella, ei varmasti liikaa muttei kyllä liian vähänkään. Olisi siitä kelpo koira pitänyt tulla, mutta sitä ei kukaan ikinä saa tietää, mitkä asiat tähän todellisuudessa lopulta ovat vaikuttaneet.

Tii on ensimmäinen jalostuskoiraksi otettu koira. Nyt kun tämä koira on perheessä, niin missään tapauksessa en siitä ole varsinaisesti eroon haluamassa. Kyllä sen kanssa elää ja osaa suhteuttaa omat menonsa koiran mukaan. Mutta onhan se tavallaan turha koira. Silti olen onnellinen siitä, että tämä koira on meillä eikä jollain muulla. Se avasi silmiä siitä, ettei gööttien luonne olekaan niin tasainen ja varma. Ei voikaan enää luottaa siihen, että göötillä on aina hyvä luonne. Tiiti on opettanut meidän perhettä todella paljon, ja sen kanssa on oppinut toimimaan. Ei kukaan olisi voinut tietää millainen tästä koirasta tulee. Ei sitä olisi vaan ennakkoon voinut tietää. Silti tuo on korvaamaton perheenjäsen.

Itse olen aina ajatellut, että kun göötti tulee minun talouteeni, niin se on minulle agility- ja näyttelykoira. Ensisijaisesti tietysti perheenjäsen, mutta toki tietyn rodun edustajan ottaessaan on käsitys siitä, millainen sen kuuluisi olla ja mitä sen kanssa voi tehdä. Tiiti ei vastaa sitä käsitystä. Se on toki ihana ja rakastettava perheenjäsen, mutta jos luonne ei vaan vastaa rotua, niin joku on pielessä. Ei sen kanssa voi harrastaa tavoitteellisesti - ei edes kunnolla niin tai näin. Se voi olla tavoitteellisesti vain ihana perheenjäsen kotona. Sen se osaa loistavasti. Meidän pieni Pikku-Tiitiäinen. Kaunis koira, ihana luonne lukuunottamatta alusta-arkuutta.

Danskussa on lahjoja moneksi. Se on minun paimenkoira, kun Tiitiä alkaa ahdistaa eikä se anna kiinni (Tiitin reaktio pelottaviin asioihin on paeta). Voin käskeä Danskun Tiitin toiselle puolelle maahan makaamaan ja kun itse lähestyn toiselta puolelta, Tiiti luulee olevansa saarrettu ja käy maahan istumaan. Tällöin sen saa otettua kiinni. Ikinä en kiellä sitä siitä, ettei se ole antanut kiinni vaan riehutaan siitä syystä, että se on lopulta antanut kiinni. Sillä on aina joku syy, miksei se anna kiinni. Tiitillä on välillä muutenkin harhaluulo siitä, että luoksetulo tarkoittaa jotain ikävää. Tätä luuloa edelleen korjaillaan.

Tämä teksti on vain minun näkemystä Tiitistä ja vähän myös rodun luonteesta. Tiiti ei ole minun mielestäni jalostuskelpoinen göötti, mutta eihän sitä kuin kokeilemalla tiedä mitä sen pennuista tulisi. Mikä Tiitin kasvattajan päätös Tiin jalostuskäytön suhteen onkaan, en sitä lähde kyseenalaistamaan. Entä jos tuon pennuista tulisikin kivoja koiria? Emäänsä parempia myös luonteen osalta? Tiin luonteessa on myös paljon hyvää. Alusta-arkuus on vain niin voimakas ja normaaliin elämäänkin vaikuttava. Jos se periytyy pennuille, niin se ei taas ole hyvä. Näitä asioita kun ei vaan voi tietää etukäteen. Toisaalta kuinka hyvä roolimalli Tii olisi pennuille ahdistuessaan välillä ties mistä asioista. Noh, näitä asioita ei nyt vaan voi tietää.

Uskon kaikella loppupeleissä olevan tarkoituksensa ja asioiden on ollut tarkoitus mennä näin kerta ne on näin menneet. Tii on kuitenkin meidän rakas perheenjäsen ja aivan ihastuttava koira sille päälle osuessaan.