Ollaan me kai treenattukin

Kuinka hankalaa voi oikeasti olla yksien blogipostausten kirjoittaminen? Voin todeta, että ilmeisesti erittäin hankalaa. Luonnoksissa on yhteensä 63 aloitettua ja keskeytettyä blogipostausta. Monen vuoden ajalta, mutta kun ei vaan osaa kirjoittaa loppuun ja julkaista. Jospa yrittäisin vähän ryhdistäytyä tämän asian suhteen.

On tehty Danskun kanssa jälkeä ja tokoa. Tiitin kanssa lähinnä vaan tokoa. Ja katsottu molempien kanssa rallytokon liikkeitä erikseen ja yritetty harjoitella niitä. Danskulle olisi paikka rally-tokokokeeseen lokakuulle, mutta kovasti pääni sisällä mietin, tulisiko tämä paikka vaihtaa pienelle Tiitille. No aika näyttää kuinka käy.

Eräs pimeä ilta viime viikolla sain jonkun päähänpiston käydä tallamassa Danskulle jälki pimeällä. No sen tein ja käytiin ajamassa se. Koiralla oli panta kaulassa, minulla valjaat varmuuden varalta mukana jos tapahtuisi joku superpaineistuminen. Meinasin ottaa lyhyemmän liinan, mutta ihan kaiken varalta otinkin pitkän. Danskulla en ole jäljellä käyttänyt pantaa ties miten pitkään aikaan, sillä se on paineistunut pannan kanssa. Eikä mua ole oikeastaan kiinnostanutkaan panostaa askeltarkkaan jäljestykseen. Sitä se ei ollut nytkään, tarkoitus oli vain saada koiralle jotain aivotyötä ja nähdä jäljestääkö se pimeällä nurmikolla. Jälki oli ainoastaan vajaat 300 askelta pitkä. Kävelin ihan miten sattuu, välillä suoraa, välillä serpentiiniä ja välillä tuli kulma. Ei siis mitään päätä eikä häntää koko jäljessä ja oli vielä niin pimeää ettei meinannut nähdä missä koko jälki edes menee.

Päästiin koiran kanssa jäljelle ja se suoraan oli normaaliin tapaansa innoissaan lähdössä jäljestämään. Ja niin se innoissaan jäljestikin. Ei mitään ongelmaa koko jäljellä, meillä on joko 15 tai 20 metrin jälki ja liina pitkällä annoin koiran mennä edellä kerta se tiesi mitä tehdä ja kykeni siihen. Kerran taisi mennä hukkaan, mutta ihan yhtä nopeasti löysi taas jäljelle. Jäi tosi hyvä fiilis tästä!

Miten meidän tottistelut sitten? No Danskun kanssa olen vaatinut hiljaisuutta, ei olla treenattu kun hiljaisuusjuttuja. Vähän kapulanpitoa, kaukoja, seuraamista, luoksetuloa. Peruuttamista ollaan harjoiteltu myös ja alun paineistumisen jälkeen se on alkanut jo hieman sujua. Ja ollaan saatu tehtyä niitä hiljaisia juttujakin. Ehkä kaikki siis aikanaan.

Titiin kanssa vuorostaan on saatu tehtyä paljon kaikkea kivaa! Ollaan treenailtu saksalaista täyskäännöstä, liikkeestä maahanmenoa ja seisomista, paikallamakuuta ja -istumista, kapulanpitoa, takapääjuttuja, kaukoja, seuraamista, katsekontakia... Salaa haaveilen siitä, että vielä joskus tokokisataan, aika näyttää käykö niin. Rally-tokoon on ainakin suunta joskus kisaamaan!

Kapulanpito ansaitsee ehkä suurimman kunniamaininnan. Olen sitä aiemmin treenannut Tiitin kanssa ulkona eikä ole mitään kehumisen arvoista mainintaa siitä olemassakaan. Olen saanut Tiitin noutamaan sitä ja sylkemään suustaan. Nyt sattumalta löysin kapulan, jonka ostin Tiitiä varten 1,5 vuotta sitten. Lykkäsin pienelle Tiille suuhun ja meillä oli kovin hauskaa. Tiiti onnellisena vaan piti kapulaa ja lopulta karkasi sen kanssa sänkyyn eikä halunnut antaa minulle. Ei mälvänyt kapulaa vaan oli vaan hirmuisen kivaa pitää sitä suussa. Alla vielä todistusaineistoa, koira oli karannut siinä sänkyyn ja tuli kiire saada kuva.