Danskun päiväkirjat

lauantai 14. joulukuuta 2013

Mikään koti ei ole täydellinen ilman kissan tassujen tepsutusta.

Tänään on päivä numero 11 Epun sairastamisen alkamisesta. Olin jo pohtinut, että odotetaan maanantaihin. Seurataan kissaa ja toivotaan, ettei sen kunto romahda. Ja lopetetaan se maanantaina.

Perjantaina Eppu oksensi antibiootit ulos. Sen jälkeen se vähän piristyi. Se suostui syödä Nutriplus -geeliä itse ja vesi pysyi sisällä. Pohdin ja pohdin, pystyykö sen kanssa odottaa maanantaihin. Sitten juteltiin eläinlääkärin kanssa. "Se pitäisi ilmeisesti avata ja kontrolloida suolisto. Heikko kunto aina arveluttaa." Ja näin klo 14.30 lähdettiin koulun kautta järjestetyllä kyydillä eläinlääkäriin.

Ell varmisti minulta moneen kertaan, että tiedostanhan minä riskit. Ja tottakai ymmärsin ne. Pakko se oli avata, koska sen olo ei kohentunut ja ell tunsi suolessa jotain kovaa. Kissa nukutettiin ja vietiin leikkauspöydälle. Ell valmisteli sitä leikkaukseen ja sitten meni sähköt. Onneksi ei ollut kerennyt avata kissaa. Sähköjä ei kuulunut takaisin, joten ell haki lisävalaistuista ja aloitti leikkauksen. Suolistoa suojaavasta paikasta löytyi märkivä tulehdus, jossa oli ilmeisesti vähän mätää. Sen jälkeen ell löysi tukoksen. Pian tämän jälkeen sähköt palasivat, juuri sopivasti vierasesineen poistoon.

Vierasesine. Se oli joku todella kova muovinpala. Tummaa vihreää muovia. Minulla ei ole mitään käsitystä, mistä se on syönyt sen. Ja kuinka se on ylipäänsä päätynyt syömään niin ison, kovan palan muovia. Se varmaan jääkin arvoitukseksi.

Päästiin eläinlääkäristä pois taksilla. Illalla odoteltiin kisun heräämistä ja sieltähän se sitten heräsi ♥ Siinä itse osasi huokaista syvään helpotuksesta. Tänään se on syönyt, juonut, kehrännyt, pessyt itseään ja hakenut ihmiseltä huomiota. Kun sille juttelee, se katsoo päin. Se loikkii tasoille. Vähän epäilyttää huokaista helpotuksesta, mutta ehkä uskallan tehdä sen.

Minun pieni kissa taitaa parantua ♥

ps. Tarkoitus uudistaa nämä sivut lähipäivien aikana!

pps. Viikon päästä minulla on oma aussielapsi sylissä.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Wäliharjun Dallas Diwa

Meidän äidille on viikko sitten tullut perheenlisäystä pienen pienen pentusen muodossa.

Kyseessä on siis Wäliharjun Dallas Diwa "Tiiti", joka on syntynyt 12.10.2013. Sen isä on Mystarz Grande Design ja emä Fennican Rosamunda. Tiiti on sijoituksessa kasvattajaltaan Kirsi Liikoselta.

Tämä on ollut ihmeiden vuosi. Meidän äiti alotti agilityn ja tokon Martan kanssa (jota meille ei pitänyt ikinä tulla, koska saksanpaimenkoira on ainoa oikea koira, länsigöötanmaanpystykorva on korva). Nyt sillä on jopa jonkunlaisia kisatavoitteita tulevaisuuteen Martan kanssa ja sillä on kolmas göötti talossa. Nyt äiti vielä aloitti pitämään blogia meidän tööttien elämästä! Pienten pystykorvien elämää voi siis seurata täältä.

pienen kissan taistelu

Mulla menee päivät jo ihan sekaisin. Tätä on jatkunut liian kauan.

Maanantaina käytiin Pentti Tapion luona Kälviällä. Otettiin verikokeet, 12 päivän antibioottipistos sekä kortisonia. Verikokeissa joku munuaisarvo koholla, muut ok. Tämäkin saattoi johtua juomattomuudesta. Väittäisin, että Nutriplus on se syy miksi muut arvot oli ok. Olen sitä syöttänyt Epulle, kun se ei mitään muuta ole suostunut syödä. Ell tunsi suolessa jonkun kovan jutun, mutta sovittiin että annetaan parafiiniöljyä tai levolacia.

Maanantaina illalla annoin parafiiniöljyä. Vaikutti ettei se olisi tullut läpi ollenkaan. Tiistaina tehtiin lämpimällä saippuavedellä ns. perähuuhtelu. Ei mitään. Sovittiin että keskiviikkona aamulla soitto ell. Päätin antaa vielä illalla levolacia apteekin ohjeistuksen mukaan. Odotin koko illan kissan ulostavan, mutta ei. Keskiviikkona aamulla herätyskello herättää ja pyörin sängyssä, kun en olisi jaksanut millään nousta. Sitten kuulin sen maagisen äänen. Kissa raapii hiekkalaatikon reunoja. Se oli ulostanut! Olisin voinut itkeä onnesta.

Keskiviikkopäivän Eppu piristyi tosi paljon. Se pesi itseään kunnolla, suostui syömään märkäruokaa, tuli luokse kun kutsuin sitä. Totesin meidän äidille, että ehkä mulla onkin kissa vielä viikon päästä. Olisinpa koputtanut puuta.

Keskiviikkona illalla Eppu oksensi. Kaikki ne syödyt ruoat ulos. Koska edelleen ruiskujuotin sitä, annoin sille tottakai vettä pitkin iltaa. Se oksensi vedetkin ulos. Torstaina aamulla noustiin ylös, kävin päästämässä Särmän pissalle, kävin suihkussa ja tulin huoneeseeni. Eppu oksensi kellertävää nestettä lattialle. 8.15 lähdettiin kohti Kälviää ja Pentti Tapion vastaanottoa.

Kello 8.45 päästiin eläinlääkärin vastaanotolle torstaiaamuna. Suoraan röntgenkuvat, suolessa näkyi ulostetta ja ilmaa, muuten ei mitään. Eläinlääkäri edelleen tunsi kovan jutun vatsassa, jonka vuoksi ajeltiin karvoja vatsasta ja ultrattiin. Ei mitään. Ell sanoi leikkauksesta, että kissa on niin heikossa kunnossa, että se voisi kuolla siihen. Siispä rauhoitettiin Eppu ja alettiin nesteyttää sitä. Eppu oli varmaan puolisen tuntia nesteytettävänä, sen jälkeen herätettiin se ja otettiin verikokeet. Verikokeissa valkosolut (=tulehdussolut) korkeala, joten ell soitti lisäantibiootin apteekkiin.

Torstaina viiden ja kuuden välillä Eppu oksensi suuren määrän nestettä ulos. Eläinlääkärikäynnin jälkeen se on oikeastaan vain nukkunut. Mennään eteenpäin tunti kerrallaan, päivä kerrallaan. Ruiskujuotan sitä ja annan nutriplus -geeliä, jota se syö itse.

Nyt perjantaina aamulla pitäis siinä kasin aikaan soittaa/laittaa txt elälle. Katsellaan täytyykö sitä huomennakin lähteä käymään, jos lähdetään niin mitä tehdään. Vai yritetäänkö selvitä maanantaihin. Minä niin toivon, että tuo pieni eläin paranisi. Mutta aina ei mee kaikki toiveet tasan.

Onneksi mulla on maailman parhaat ystävät ja vanhemmat.

lauantai 7. joulukuuta 2013

sairastelu jatkuu..

Tänään klo 11.10 lähdettiin uudelleen kohti Kokkolaa ja Ari Murnieksin vastaanottoa. Eppu oli koko eilisen päivän todella kipeä, juotin sille vettä ruiskulla ja illaksi sain sille Nutri-plus geeliä. Se ei syönyt koko eilisenä päivänä ollenkaan, eikä se olisi Nutriplussaakaan syönyt, jos sitä ei olisi voinut suoraan annostella sen suuhun.

Päästiin vastaanotolle vähän klo 12 jälkeen, Eppu ei ollut tehnyt laatikolle mitään yli vuorokauteen eikä myöskään syönyt. Kissa nukutettiin lähes samantien ja eläinlääkäri sanoi ottavansa röntgenkuvan siitä. Sen jälkeen oli piinaavaa odotusta lähes tunnin ajan. Epulle tehtiin perähuuhtelu ja siitä otettiin toinen kuva. Se sai myös parafiiniöljyä ja jotain muita öljyjä. Nyt pitäisi suoli olla tyhjä ja kissan alkaa voida paremmin. Vielä sillä on ilmeisen paha olo, eikä ole halunnut syödä, mut odotellaan.

Eläinlääkäri suositteli, että otettaisiin siltä jossain vaiheessa verikokeet ja olen itse täysin samaa mieltä. Eppu on sairastellut neljä päivää ja ollut syömättä lähes mitään. Ummetuksen syynä voi olla myös munuaisissa oleva vika. Ja tuo paastoaminen on myös voinut tehdä hallaa. Tällä hetkellä ei auta muu kuin toivoa, että kissalla olisi kaikki ihan kunnossa.

Tulevaisuudessa ei saa tehdä ruokinnanmuutoksia ja pitää syöttää mielellään eläinkauppatasoista ruokaa, kuten Royal Caninia. Jos ei ole rahaa ja haluaa markettitasoista ruokaa, niin niistä Latz on kuulema paras vaihtoehto. Tultiin eläinlääkäriltä kotiin Mustin ja Mirrin kautta, ostin Epulle Canaganin kuivaruokaa sekä Applawsin märkäruokaa. Kotona sillä tosin onkin vielä jäljellä Applawsin kuivaruokaa lähes kaksi kiloa.

Nyt vaan odotetaan ja toivotaan, että kissan olotila muuttuu paremmaksi. Epun torstainen eläinlääkärikäynti maksoi 53 euroa ja tämänpäiväinen 118 euroa. Ruokaa sille tuli ostettua liki 70 eurolla. Ell sanoi, että verikokeet tulee maksamaan 60 euroa.

Vieläkään en kerkeä kunnolla päivittää, mutta paljastettakoot, että meidän perheeseen on tullut Pöytyällä perheenlisäystä! Yhden punaruskean töpöhäntäisen muodossa ;)

perjantai 6. joulukuuta 2013

pikku kissa sairastaa

Viikko että Vinna tulee kotiin.

Epulla on todennäköisesti suolistotulehdus tai joku sellainen. Käytiin eilen eläinlääkärissä, Kokkolassa Ari Murnieksilla. Saatiin ab-kuuri ja nyt pyörii kolmas päivä minä tuo kissa on kipeä ja oon itsekin niin huolesta kipeänä, vaikka se kai voi jo paremmin. Eilen söi kupillisen kanaa ja riisiä, tänään ei ole suostunut syödä mitään vielä. Eikä ole ulostanut eläinlääkärikäynnin jälkeen.

Suolistotulehduksen mahdollinen syy on raakaruokinta, joten en usko että Epulle sitä enää uskallan syöttää.. Meidän raakaruokintakokeilut oli siis siinä. Vaikka kyllä tuo raakaruuan ohella on tähänkin asti syönyt märkäruokia ja kuivaruokaa.

Ei meidän taloon varmaan tällä hetkellä kuulu muuta. Odotellaan kissan parantumista ja pohditaan tuleeko messariviikonlopusta sittenkään mitään. Tänään ois hallilla mätsäri ja ois kiva lähteä sinne Särmän kanssa. Mutta liekö uskallan jättää Eppua yksin.

Pöytyän perheelle on varmaan tänään tiedossa pieniä muutoksia.. Toivon mukaan pääsen niistä tänne tänään vielä tarkemmin kirjoittamaan... ;)

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

tyhjyys

Ei mulla ole mitään kirjoitettavaa, kun ei ole varsinaisesti koiraa josta kirjoittaa. Särmähän täällä jolkottaa, mutta ei tässä mitään sen suurempaa ole tapahtunut mistä kirjoitella. Se on hieno koira ja siitä näillä näkymin tulee vielä hieno työkoira. Tyhjyys ja hiljaisuus on vallannut meidän elämän, kun Vinna ei ole ollut täällä.

Ensi viikolla saattaa tapahtua jotain pieniä suunnitelman muutoksia.. ♥ Ei varsinaisesti minua koskettavia, mutta toisaalta joo. Kenties saan uuden näyttelykaverin..

Koska ei muita kuvia, niin katsellaan pieniä gööttipentukvuia Bodeneis G-pentueesta (sekä myös ihan vaan meidän Martasta). On ne vaan söpöjä.

tiistai 12. marraskuuta 2013

pieni australialainen 2v

Vinnan synttärit oli vajaa viikko sitten. Se täytti kaksi vuotta. Siitä on nyt yli kaksi vuotta, kun sain tietää, että parin kuukauden päästä minulle muuttaa pentu. Se kauan odotettu australianpaimenkoira. Ja nyt se on arvokkainta mitä minulla tällä hetkellä on.

Lumo/Milla, Vinna, Korppu, Milla/Lumo & Ronja © Eija Parviainen

En ole juuri kirjoittanut tänne nyt, mutta ehkä kaikelle on järkeen käyvä selitys. Vinna lähti viime viikon perjantaina, syntymäpäivänään, lomalle mun äidin luokse. Nyt tuli vaan tilanne, kun se ei sovi meidän kotiin. Se tekee juoksujaan ja alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, se lähti "juoksulomalle". Ei mikään kovin helppo päätös, mutta uskon että oikea.

Eppu jostain syystä alkoi pissata Vinnan kevythäkkiin ja huomasin että Vinna välillä yritti minunkin kotona ollessa ajaa Eppua sinne. Jouduin pitämään koiraa lähes kokoajan käskyn alla, koska sille tuli todella paha pakkomielle kissasta. Jos kesken kynsien leikkaamisen kissa teki jotain, Vinna alkoi rimpuilla ja ölistä, eikä leikkuusta tullut enää sen jälkeen mitään. Aloin epäillä, että Vinna ei anna Epun edes liikkua kotona silloin kun en ole paikalla.

Olen lauantaina tullut takaisin kotiin ja tänään minusta tuntuu, että tuo kissa on oikeesti nyt normaali. Se hakee enemmän huomiota, leikkii, jopa yrittää leikkiä Särmän kanssa ja käyttäytyy kuten aikaisemmin muutenkin. Parina ekana päivänä huomasin, että jos Eppu teki jonkun liikkeen, se jähmettyi paikalle odottamaan että jäiks, nyt se koira tulee. Mutta sitten se tajusi, ettei se koira vaan tulekaan ja nyt se on oikeasti rento kotona.

Todella toivon ja uskon, että tämä Vinnan lisääntynyt kissalta vahtiminen johtuu sen tulevista juoksuista. Se alkoi merkkailla ulkona, karkaili riistan perään ja vahtia kissalta kaikkea. Toivon vain, että se pian alottaisi ne juoksunsa, jotta se voisi pian olla kotona taas. Olen meidän ryhmänohjaajan kanssa puhunut aiheesta ja saanut vinkkejä kuinka saataisiin Epun ja Vinnan yhteiselo toimimaan, jos tämä ei olekaan juoksuista johtuvaa. Lähdetään sitä sitten työstämään tarvittaessa Vinnan kotiinpaluun jälkeen.

Vinna ei tule kaikkien koirien kanssa toimeen. Mutta kuitenkin edelleen uskon voivani päästää sen vieraassa ympäristössä, vieraaseen koiralaumaan irti, eikä se tapa niitä koiria. Tiedän sen tulevan muiden koirien kanssa toimeen, mutta hihnassa se uskaltaa sikailla kun saa minusta tarvittavan tuen. Kun se oppii tuntemaan toiset koirat, se ei kuitenkaan välttämättä enää tule niiden kanssa toimeen.
Kuitenkin jos Vinna saa jonkun syyn vahtia tuttujenkin koirien seurassa, tiedän sen tekevän niin. Ja sen vahtiminen menee liian pitkälle. Se on kuitenkin aussie, aussiet vahtivat, vaikkei näin suuri vahtiminen suotavaa olekaan. Olen kuullut muiltakin aussieihmisiltä heidän vahtivista koiristaan, joten olen osannut sen puolesta sopeutua asiaan nyt paremmin. En edelleenkään pidä Vinnan vahtimisesta, mutta siedän sen ja pyrin ennaltaehkäisemään sitä. Kaikki vahtiminenhan on tietenkin kiellettyä, mutta aina se ei riitä.

Meidän kahteen vuoteen on mahtunut yhtä sun toista. Kaikkein tärkeimpänä pidän sitä, kuinka ollaan opittu vasta tuntemaan toisemme. Tiedän, miten Vinna reagoi missäkin tilanteessa, mistä se pitää ja mistä ei. Millaisten koirien kanssa se tulee todennäköisesti toimeen ja millaisten ei. Missä tilanteissa se vahtii, kuinka yrittää ennaltaehkäistä näitä tilanteita.

Mä niin muistan sen pienen aussiepaholaisen. Se ei syönyt, karkaili ulkona, rakasti ihmisiä, teki 24/7 pahojaan, ei väsynyt millään, tuli kaikkien koirien kanssa toimeen. Muistan, kuinka itkin ulkona, koska se oli niin kamala. Muistan, kun se oppi kiipeämään mun sänkyyn ja veteli mun peitot ja tyynyt lattialle. Kuinka se repi mun patjan kummaltakin puolelta rikki. Muistan, kuinka se on monet kerrat käynyt toisen koiran päälle vahtiessaan tai ollessaan muuten vain äkäinen. Silti se on ollut minun paras ensimmäinen aussie.

Nyt olen siis Särmän ja Epun kanssa kolmistaan. Ja meidän talossa vallitsee rauha. Ja tää on toisaalta ihan kivaa, vaikka tässä onkin totuttelemista. Kun tuun koulusta, niin ei tarvii pelätä kotona katastrofia, kukaan ei riehu täällä kun yritän yöllä nukkua ja voin huoletta pitää puruluita lattialla vailla pelkoa vahtimisesta. Silti täältä puuttuu jotain. Kaikkeen niin tyytyväinen, maailman onnellisin pieni australianpaimenkoira. Ja mun on sitä niin ikävä.