Erinomaisia koiria

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna oli Kuopiossa Sawo Show, kolme kansainvälistä koiranäyttelyä kolmena peräkkäisenä päivänä. Helmi ja Tiiti oli ilmoitettu jokaiselle päivälle ja kaikkina päivinä pyörähdettiinkin kehässä. Matkaan lähdettiin jo torstaina yhdessä Oonan ja Frida-sheltin kanssa.

Helmi 11v 7kk

Perjantaina gööttien tuomarina oli Marianne Baden Tanskasta. Hänen mielestään Helmi oli erinomaisen arvoinen ja Tiiti erittäin hyvän arvoinen. Tuomari oli todella ihana ja puhui koiran esittäjälle paljon ja perusteli laatumaininnan. Tiitistä tuomari sanoi, että Tiiti on vielä kovin pentumainen ja tästä johtuen tänään vain erittäin hyvä. Tuomari sanoi myös, että kunhan Tii kasvaa ja kehittyy, niin se tulee vielä pärjäämään näyttelyissä. Helmin luonteesta hän piti todella paljon. Ensin tuomari meinasi sijoittaa Helmin kolmanneksi, mutta luonteen perusteella vaihtoikin toiseksi.

Tiitin arvostelu "9 months very much a puppy. Need to be more all over. Good proportions, lovely expression. Today the topline is tipping. The movement needs to settle. Lovely temperament." JUN-EH JUK3.
Helmin arvostelu "11 years old very feminin bitch. Exc. proportions, lovely head. But the topline & movement are not what they used to be. Lovely pose. Exc. temperament. She has a lot of X-factor!" VET-ERI VEK2.

Tiiti 9kk

Lauantaina gööttien tuomarina oli suomalainen Johan Juslin. Hänen mielestään sekä Helmi että Tiiti olivat erinomaisia ja sertifikaatin arvoisia. Onneksi Oona oli myös gööttikehän luona ja oli suureksi avuksi paras narttu -kehässä esittäessään Helmin siellä. Pyörähdettiin Tiitin kanssa tekemässä kunniakierros kehässä muiden näyttelyn parhaiden junioreiden kanssa ja Helmin kanssa muiden näyttelyn parhaiden veteraanien kanssa. Eihän sieltä mitään sijoitusta tullut, mutta tulipa käytyä :)

Tiin arvostelu "Erittäin kaunislinjainen vielä pentumainen narttu, jolla erittäin hyvät mittasuhteet. Kevyt kuono-osa. Hyvä eturinta. Leveä reisi. Erinomainen karvanlaatu. Kauniit sivuliikkeet." JUN-ERI JUK1 SA PN2 SERT ROP-jun
Helmin arvostelu "Erittäin rodunomainen narttu. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvä pään sivukuva. Hyvä eturinta. Erinomainen tilavuus takaosassa. Hyvät liikkeet." VET-ERI VEK1 SA PN4 ROP-vet

Sunnuntaina göötit tuomaroi vuorostaan norjalainen Anne Indergaard. Kehässä oli myös harjoitusarvostelijana Mari Lackman. Sekä Helmi että Tii olivat tänäänkin erinomaisen arvoisia. Pidin sekä tuomarista että harjoitusarvostelijasta, molemmat olivat todella mukavia ja juttelivat paljon ohjaajalle.
Tiiti oli sunnuntaina hieman epävarma pöydällä. Se ei pitänyt käsittelystä yhtään, mutta koska sitä kopeloitiin paljon pöydällä kahden eri henkilön toimesta, se reipastui loppua kohti. Tii ei halunnut asetella itseään pöydällä ollenkaan ja nojautui vaan minua kohti tuomarin yrittäessä saada sen seisomaan siinä kauniisti. Kun Tiitiä seisotettiin maassa, tuomari kehui sen seisovan siinä todella paljon paremmin. Asettelikin itsensä oikein kauniisti.
Helmin luonnetta kehuttiin taas todella paljon. Se asteli kehään erittäin päättäväisenä ja sen asennetta kehuttiin todella hienoksi. Sen koko olemus kertoi, kuinka paljon se tykkäsi olla siellä. Tuomari pohti antaisiko Helmille SA:n, mutta epäröi sen antamista ylälinjan takia. Hän halusi Helmin voivan olla ROP-vet ja koska siihen ei SA:ta tarvittu hän jätti sen tällä kertaa antamatta.

Tiitin arvostelu "9kk. Erittäin pentumainen, mutta erittäin suloinen pentu. Kaunis pää, tummat silmät, erinomainen kaula ja ylälinja, kiva eturinta. Oikein hyvin kulmautunut edestä ja takaa, mutta hieman korkea kinner minkä vuoksi takaosa nousee liian ylös liikkeessä. Erinomainen turkki ja esiintyminen." JUN-ERI JUK3

Helmin arvostelu "Melkein 12v. Selkeästi nauttii hänen päivästään kehässä. Erittäin nopea ja pirteä. Kiva feminiininen pää, tummat silmät, pienet korvat, hieman suora edestä, hyvä rintakehän pituus, kiva takaosa. Ylälinja voisi olla kiinteämpi, mutta kuitenkin loistava ikäisekseen. Erinomainen turkki ja yleiskunto." VET-ERI VEK1 ROP-vet

Näyttelyviikonloppu meni odotettua paremmin ja olen erittäin tyytyväinen näihin tuloksiin. Sert oli haaveena ja sellainen sieltä sitten haettiinkin. Helmille en olisi voinut kuvitellakaan SA:ta, joten  lauantain tulos oli sen kannalta erittäin positiivinen yllätys!

Aina, kun olen Helmin kanssa paljon tekemisissä, muistan miksi pidän siitä niin paljon. Sen luonne on vaan niin täyttä kultaa. Kaunis koira, kauniilla luonteella. Tästä koirasta kuuluu suuri kiitos Helmin kasvattajalle ♥ Helmi on ollut paras ensimmäinen länsigöötanmaanpystykorva ja onnistui täydellisesti sytyttämään palon tätä rotua kohtaan. Harmi, etten pysty hankkimaan suoraan Helmin lähisuvusta itselleni pentua. Koska tahansa olisin valmis ottamaan Helmin luonteella varustetun gööttipennun itselleni, niin hieno tuo on :)

Pidän myös Tiitin luonteesta erittäin paljon. Kunhan se saisi itsevarmuutta jostain ämpärillisen, niin siitä tulisi ihan eri koira. Se edelleen pelkää tietynlaisia alustoja, joitain enemmän ja joitain vähemmän. Askelia parempaan suuntaan on kuitenkin otettu monta. Nythän asiat ovat muuttuneet niin, että Tiiti asuu syksyn minun luona Kannuksessa ♥ Omaa koiraahan minulla ei toistaiseksi ole, joten Tiiti tulee paikkaamaan sitä oman koiran mentävää koloa joksikin aikaa.

Kaikki tämän blogitekstin kuvat on ottanut Oona Pesonen.

Uros vai narttu? Entä sitten harrastuskoira?

Viimeisen kahden kuukauden sisään mun kaikki ajatukset omasta koiran hankkimisesta on muuttuneet. Vielä puoli vuotta sitten en olisi voinut suoraan sanoa mitä mä oikein etsin tai koiralta haluan. Tai osasin mä. Mut en mä oikeesti tiennyt sitä. Virheet opettaa.

Aiemmin olen etsinyt nimenomaan harrastuskoiraa. Oon halunnut olla varma siitä, että kai mä voin lähteä sen kanssa kokeilemaan miltä tuntuu hakuilla, tehdä jälkeä ja treenata agilityä, ja et kai se koira nyt varmasti jaksaa ne parin tunnin mettälenkit. Mä haluan harrastaa ja olen valmis pitämään ovet auki sille lajille, joka nyt omalta koiran kanssa tuntuu. Silti ensisijaisesti haluan kivan koiran arkeen ja ylipäänsä ihan normaaliin elämään. Haluan ehdottomasti myös harrastaa, mut ennen kaikkea mä haluan, että arki on sen koiran kanssa kivaa. Rodut joita olen miettinyt, ovat kuitenkin onneksi sellaisia, että luultavasti saisin kivan koiran sekä arkeen että harrastuksiin. Enemmän mä uskon, että se kiikastaa siitä, onko se koira sellainen jonka kanssa mulla kemiat kolahtaa yksiin. Ennen mua ei pelottanut se asia, nyt pelottaa. Entä jos seuraavankaan koiran kanssa ei suju? Vaihdanko kultakaloihin? Kissoihin? Ainoo, että maailman täydellisin kissa, Harvey, jäi Englantiin.

 Multa joskus kysyttiin, että haluaisinko mä mieluummin todella hienon harrastuskoiran joka ei olisi helppo arjessa vaiko kivan koiran arkeen ja ns. normaaliin elämiseen mutta sen kanssa olisi haastavempaa harrastaa. Sitä asiaa oli silloin todella vaikea miettiä, koska olisin tietenkin halunnut 50-50 kivan harrastuskoiran ja arkikoiran. En kyennyt päättämään niiden väliltä. Nyt mä valitsisin sen kivan koiran arkeen. Kun koira otetaan ja kun kaikki menee putkeen, sen koiran kanssa eletään seuraavat 10-15 vuotta. Haluan mieluummin elää ne vuodet niin, että se koira on kiva arjessa ja sen kanssa on oikeesti kiva elää. Harrastuksia voi aina sumplia koirankin mukaan ja niiden suhteen olen valmis joustamaan enemmän.

 Mä olen aina ollut sitä mieltä, että koiran tulee olla narttu. Ehkä tähän on omalta osaltaan vaikuttanut se, että meillä on aina ollut kotona vain narttukoiria. Oon pääni sisällä ja varmaan ehkä jopa ääneenkin nauranut sille ajatukselle, että mulle ikinä tulisi uroskoiraa. Eläessäni vuoden Särmän kanssa, aloin ajatella tätä asiaa enemmän. Tulin siihen lopputulokseen, että jos mulle tulee göötti niin sen tulee olla narttu. Muussa rodussa sillä ei ole loppupeleissä mitään merkitystä. Tulevaisuudessa haluaisin kasvattaa gööttejä, joten sen vuoksi mulla oli vähän ideana etsiä mulle narttukoiraa, jota voisin tulevaisuudessa käyttää jalostukseen.

 Nyt Särmän lähdöstä on aikaa pian kaksi kuukautta ja olen pyöritellyt ties minkälaisia ajatuksia päässäni. Ei sillä sukupuolella oikeesti oo niin merkitystä. Tällä hetkellä mulle on mun tulevan koiran sukupuoli ihan yksi ja sama. Salaa jopa enemmän haaveilen uroksesta. Mun mittari on niin täynnä narttujen juoksuja ja kaikkia luonteiden muutoksia ennen ja jälkeen juoksujen. Uroksen kanssa oli niin helppoa, kun ei tullut mitään tollasta turhaa säätämistä. Mut tosin Särmä nyt oli muutenkin spesiaali. Se toimi aina kuin ajatus :)

 Mä olen ihan tajuttoman kiitollinen mun äidille, koska se ensinnäkin mahdollisti mulle yhden haaveen toteutumisen. Sain sen aussien, jota olin toivonut. Ei kukaan voinut tietää että tässä käy näin. Äiti myös piti Vinnaa hoidossa yhteensä monen monen kuukauden ajan, kun musta tuntui mahdottomalta elää sen koiran kanssa, mutten kyennyt päättää mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Mulla vaan on parhaat vanhemmat. Silloinkin kun Eppu sairastui, niin sain kuulla joiltain ihmisiltä kissoja saavan ilmaiseksi sieltä sun täältä. Mulle puhuttiin mun kissasta ihan kuin sen olisi pitänyt olla mulle ihan yhdentekevä asia. Ihan kuin se ois ollut sama asia hankkia vaan uus vanhan tilalle. Mut isä ja äiti yhdessä auttoi mua eläinlääkärimaksujen kanssa ja isä ajoi Vantaalta Kannukseen Epun leikkauspäivänä

 Nyt on aika lähteä itse toteuttamaan seuraavia haaveita, joista yksi toivottavasti toteutuu syksyn aikana ♥

Liekö tähän loppuun pitäisi vielä sanoa, että meidän Martta ultrattiin kahdesti ja pentuja ei valitettavasti ole tiedossa tänä syksynä. Ei saatu tällä kertaa Ruotsista tuliaisia. Jospa seuraavalla kerralla onnistaisi.

Ensimmäisen kuvan on ottanut Eija Parviainen, toisen Jemina Manninen, kolmannen Pia Ikonen, neljännen Linnea Skogberg, viidennen Kirsi Hotanen, seitsemännen Oona Pesonen, kahdeksannen Ari Nieminen, yhdeksännen eräs sukulaiseni. Kiitos kuvien ottajille! :)

kohti uusia unelmia

Vinna muutti uuteen kotiin. Purettiin sijoitussopimus ja se palautui takaisin sijoittajalleen. Ikinä ei toivoisi tälläistä päätöstä millekään tarinalle. Mutta joskus se on parempi.

Joskus asiat muuttuu nopeastikin. Tässä tapauksessa ne ei kyllä muuttuneet nopeasti vaan muutosprosessi lähti käyntiin jo lokakuussa. Kahdeksan kuukautta sitten. Kun olin aivan loppu johtuen elämästä yhden aussipaimenen kanssa. Kun mistään ei tullut mitään ja koira käyttäytyi kuin olisi kasvanut koko ikänsä pellossa mitään kohtaamatta eikä olisi tarvinnut korviaankaan ikinä. Välillä kaikki asiat oli Vinnalle ihan ok, mutta mitä enemmän aikaa kului sitä pahemmaksi asiat meni.

Elettiin elokuuta 2013, kun tajusin että mun koira stressaa. Ei vähän vaan aika paljonkin. Elettiin joulukuuta 2013, kun tajusin, että sen koiran stressi johtuu osittain ainakin minusta. Se oli ollut hoidossa puolitoista kuukautta ja voinut oikein hyvin sen koko ajan. Ei ollut vahtinut mitään, oli syönyt tunnollisesti jokaisen ruokansa. Mut kun mä tulin paikalle, se jätti ensimmäisen mun antaman ruoan syömättä. Jo samana päivänä kun saavuin, se vahti kahdesti jotain toiselta koiralta ja ärähti pahastikin. Se ravisteli itseä. Ja paljon.

Helmikuussa mä todella päätin ja tajusin sen, että tuon koiran on parempi asua jossain muualla. Sillä käytettiin DAP-pantaa, rauhoitin meidän elämää muodostaen säännöllisiä rytmejä ja yritin tehdä kaikkeni, että se voisi paremmin. Viime vuoden puolella käytiin sen kanssa ongelmakoirakouluttajalla. Se välillä voikin paremmin. Mutta se oli hetkittäin niin outo, että mä en tiennyt oliko se vika mussa vai koirassa vai ympäristössä. Mut mä en pystynyt päästää irti. Mun ensimmäinen koira, hei haloo mitä ihmiset ajattelisi jos luopuisin siitä? Mitä joku kasvattaja sanoisi menneestä koirakokemuksesta ja siitä, että päädyin luopumaan siitä ensimmäisestä omasta? Nyt mä pystyin sulkemaan korvani siltä, mitä muut voisi ajatella. Ajattelin sitä, mitä mun sydän käskee tekemään.

 Aina ei riitä, että rakastaa. Siihen tarvii muutakin. Vinna ei ollut se minun koira ja toivon tämän olleen minun elämäni yksi parhaimmista ratkaisuista. Aika näyttää, oliko se. Ainakin mä tiedän, että koira on onnellinen. Ja mäkin tiedän olevani vielä. Vielä joku päivä mä arvostan tätä päätöstä paljon. Oon valmistautunut tähän niin pitkän aikaa ja kokenut tämän ratkaisun hyväksi, joten tällä hetkellä ei edes tunnu niin pahalta kuin voisi ajatella. Rakas Vinna minulle oli, mutta paljon raskaampaa mulle oli luovuttaa Särmä uudelle ohjaajalleen. Jos koira ei tunnu itselle oikealta, niin ei siitä sellaista noin vain tehdäkään.

Mä luulen tän blogin hiljenevän nyt joksikin aikaa. Mut elämä jatkuu.

© Jenny Kåla

© Jenny Kåla

kaikki hyvä loppuu aikanaan

Toissapäivänä tultiin koirien ja kissan kanssa Vantaalle. Särmä tuli mukana tänne, mutta sitten meidän tiet erosivat. Särmä lähti kohti isojen koirien haasteita, niitä Tullikoiran haasteita.

Pieni lurppis antoi vielä vikan pusun ♥

Ikävä on suunnaton edelleen ja on outoa opetella elämään ilman sitä hölmöä labradoria. Jokaisessa asiassa, jonka teen, odotan Särmän reaktiota. Kun irroitan johdon pois seinästä, pistän tietokoneen hiiren kiinni tai vaikka otan makupalan käteeni. Pienen labradorin kuuluisi kahdessa ensimmäisessä kohdassa pompata iloisena pystyyn ja odottaa mitä tehdään ja viimeisessä pyörähtää ympäri tai tulla perusasentoon. Mutta mitään reaktiota ei tule. Labradori pysyy poissa. Kai mä tavallaan odotan, että se tulisi takaisin kotiin. Vaikka tiedän ettei se tuu. Silti se on vaan niin vaikeeta sisäistää. Mulla oli yli 11 kuukautta aikaa valmistautua siihen, että Särmä lähtee jonain päivänä ja silti kun sain tietää tarkan lähtöpäivän niin se tuntui kauheelta. Ei siihen eläimeen voi olla kiintymättä.

Eilen otettiin Tiin ja Epun kanssa suunnaksi Pöytyä. Tänään Pipsa tuli takaisin äidin luo hoidosta ja näin sitäkin. Se on ihan karvaton rimppakinttu. Nyt se jää vielä äidin luo hoitoon ja huomenna otetaan Tiian kanssa suunnaksi Englanti. Aloitetaan huomenna meidän 3½ viikon työssäoppiminen Englannissa. Jännittää ihan kauheen paljon :)

Maailman paras pieni lähti jatkamaan matkaa kohti uusia haasteita

Tiiti on reipastunut todella paljon. Se asui pe-la kerrostalon kuudennessa kerroksessa ja oppi todella pian kuinka kulkea siellä. Kyllä sitä hirveästi jännitti, kulki rapussa seiniä pitkin yms, mutta ei jäätynyt. Säilytti toimintakykynsä kokoajan. Jos sen kanssa asuisi kerrostalossa, niin uskoisin sen pystyvän siihen hyvin. Tietysti muutaman jännittävän ensimmäisen viikon jälkeen. Gööttilauma otti äidin luona Tiin hyvin vastaan. Martta varsinkin meni ihan mielinkielin. Äidin luona Tiitiä vähän jännittää, jos ihmiset tulee sitä rapsuttamaan, mutta muuten se menee ihan suht reippaasti sisällä.

Tämä taisikin olla nyt viimeinen blogiteksti Särmästä ja Tiistä. Mut elämä jatkuu. Nyt ei auta muu kuin lähteä kohti uusia tuulia.