Pieni Viipu ei ookkaan enää niin pieni.. ♥

Eilen mun pienen Prinsessan oli sitten aika täyttää yksi vuosi! Niin muistan vaan vielä(kin) kuinka iloittiin 7.11 illalla Lumon syntymisestä autoon ja sitten viimeisimpänä muttei suinkaan vähäisempänä tuli tieto 8.11 että Vinna oli syntynyt eläinlääkärissä. Sen jälkeen päivät matelivatkin vaan eteenpäin, kun odoteltiin että millon niitä pääsisi katsomaan! Pennut sairasteli ja Minimies nukkui pois parin viikon ikäisenä. Oli niin paljon jännitettävää, että kai siellä nyt varmasti on mulle se pieni prinsessa joka pysyy hengissäkin!

Salaa toivoin, että se pieni täplätyttö Maija tulisi meille, mutta samaan aikaan Milena näytti niin kivalta. Merletyttökin olis ollut tosi kiva, mutta siitä vaan oli heti tullut tieto, ettei se ainakaan ole meille tulossa sen vaalean värin vuoksi. Aika paljon vaan on se Ronjakin nyt tummunut ;) Lopulta kun mentiin katsomaan pentuja, niin mun suosikkipentuna oli Milla ja heti sen jälkeen Vinna. Lumo oli muuten kiva, mutta sen häntä sulki sen heti pois mun mielestä.. :D Kun ekaa kertaa käytiin katsomassa ja selvisi, että se on Vinna ketä meille tulee, oisin voinut vaikka pakahtua onnesta! Se oli sellainen pieni ihana aussiekakara.

Hakupäivänä pidin sitä tosi kilttinä pienenä otuksena, sitä se olikin. Vinna ei yhtään ollut moksiskaan siitä, että se oli tuotu vieraaseen paikkaan vieraiden koirien, ihmisten ja kissojen keskelle. Siellä se tepasteli menemään ja ekana yönä nukkui hyvin lattialla omalla viltillä :3 Yritin, että se olis nukkunut mun vieressä, mutta ei kun Hänen arvonsa nukkui mieluummin yksin lattialla.

Ulkona laskin sen maahan, niin sain juosta sen perässä kun pentu vaan lähti täysiä juoksemaan toiseen suuntaan mistään välittämättä. Ei ottanut mitään kontaktia muhun, viiletti vaan omia polkujaan. Monet kerrat ulkona kiisteltiin asioista, kun se on pienestä asti ollut niin omapäinen. Sisällä annettiin kämppiksille vähän viihdykettä kun kielsin Vinnaa puremasta kumisaappaita -> pentu lopetti, odotti että katson muualle -> juoksi uudelleen saappaiden kimppuun. Pieni pirupaholainen ♥
Syksyllä kun mentiin takaisin Kiteelle, tuo pieni otus haistoi Susannan takkia naulakossa ja alkoi heiluttaa vaan häntää iloisesti. Se oli lopulta myös niiiiin onnellinen kun Susanna tuli sitä moikkaamaan :3 Saman se on tehnyt myös syyslomalla Kannuksessa, haistoi Nellyn takkia mikä oli naulakossa ja heilutteli yksinään häntäänsä. Mikä pöhelö lapsi ♥

Paljon on kärsivällisyyttä vaadittu mutta on se hieno pentu ollut ♥ Monet voi muistaa, kuinka kyselin miten ihmeessä ne on saaneet pentunsa lopettamaan puremisen, koska Vinna ei lopettanut sitä teki mitä tahansa. Pikkuhiljaa se lopetti mun puremisen sisällä, eikä se enää myöskään pure mua ulkona. Muistan niin elävästi kun oon istunut ulkona ja painanut sitä rauhoittumaan maahan ja kun päästin irti rauhoittumisen jälkeen, niin se hyökkäsi uudelleen puremaan. Nykyään kun kuljetaan kahdestaan ulkona, se kävelee vetämättä hihnassa (tästä oon ihan superylpeä, sillä en olis uskonut että tää päivä tulee ikinä!). Kovin myös jankataan sitä, että kävelisi myös nätisti kun on muita koiria paikalla. Joskus kävelee, joskus ei, hyvä alku sekin!

Olin ihan varma, ettei Vinna ikinä tajua, että mä olen sen omistaja. Sen mielestä kaikki maailman ihmiset on olleet ihan superkivoja ja se on aina ollut valmis lähtemään kenen tahansa matkaan millon vaan, taakseen kertaakaan katsomatta. Vasta pari kuukautta sitten huomasin, että se alkoi oivaltaa että mä olen sen omistaja. Jos mä olen näkyvissä, niin Vinna ei mielellään lähde edes tuttujen ihmisten mukaan, kun haluaisi lähteä mun perään. Kyllä se sit kun ei enää mua nää menee kunnolla, mutta se että nyt se jopa katsoo, että äiti heii etkö sä tuu olis niin kiva jos säkin tulisit! Ulkona myös nykyään kun juoksee irti, niin juoksee välillä vaan ihan täyttä laukkaa mun luo käymään ja lähtee sitten taas pois.
Muistan kun Vinna lähti Vuk-aussien omistajan Miran luokse hoitoon päiväksi viime huhtikuussa, apsin parkkipaikalla annoin sen ihan vieraan ihmisen mukaan ja sinne se lähti mun perään yhtään katsomatta. Itsellä hyvä ettei itku tullut, mutta Vinna ihan onnessaan lähti vaan vieraan mukaan ja oli hienosti ollut vieraassa paikassa heti kuin kotonaan. ♥

On tuo kakara ollut kaameista kaamein, ikinä en olisi uskonut että saan jotain sellaista. Mahdottoman hirveä. Mutta myös ihan mahdottoman ihana ja paras! Sen kanssa kun on saanut painia on oppinut arvostaan kaikkia pieniä juttujakin. Paljon on ollut kompastuskiviä matkalla kouluttaa pikkupaimen isoksi koiraksi, mutta sit kun on tullut onnistumisia niin tietää että ne on oikeesti ansaittu. Kyllä siitä pikkuhiljaa on alkanut kunnon koira muovautua ♥ Ei Vinna kaikkia mun odotuksia oo täyttänyt, mutta on se silti vaan niin hieno koira!

Tästä lähdettiin

ja tähän on tultu! Yllä Vinna siis 7 viikkoinen ja alla 11kk vanha. Huomenna jos saisi siitä 12kk posetuskuvan.. Alla © Oona Pesonen















Vietettiin eilen täällä Vinnan synttäribileitä, bileporukkaan kuului Micke, Candy, Helmi ja Vinna, Hippi-paras oli lähtenyt jo aiemmin kotiin ja jäi paitsi synttäribileistä :( Alla kolme ekaa kuvaa © Helmi Salmiheimo ja vika kuva on meidän äidin ottama.

Vinna varasti nakista puolet joten se lyhentyi huimasti.. :D

Micke ja Vinna

Candy, Helmi, Micke ja Vinna juuri ennen kuin kaikki hyökkäsivät kakun kimppuun.. :D

Se oli jo hakupäivänä pieni sylikoira ja sitä se on vieläkin vaikka painoa on nyt parikymmentä kiloa ♥