Vanha koira

Helmi on vanha koira. Äiti on minulle ikuisuuden toitottanut vanhan koiran olevan taakaksi. Ennen tätä viikonloppua en ole sitä oikeasti ymmärtänytkään, että Helmi on vanha. Helmihän täyttää tammikuussa jo 13 vuotta, mutta silti se on mielessä ja silmiin pinttyneenä edelleen se nuori koira. Yhtä rakas se silti on edelleen koko perheelle.

Ollaan nyt mökillä Karjalohjalla. Edellisen kerran oltiin täällä heinäkuussa. Huomaan selvän eron koiran kunnossa. Se on nyt se vanha koira, jota se ei aiemmin ole ollut. Ainoa, mikä suhteellisen kunnolla tuntuu toimivan on Helmin nenä ja sisäinen kello ruoka-ajan suhteen. Kuulo on heikentyny ja kroppa ei liiku samaan tahtiin kuin nuoremmalla koiralla. Päässä ei tunnu liikkuvan yhtään mitään ja silmät seisovat päässä. Nuoremmat koirat pidetään kuitenkin kurissa ja vanhaa rouvaa osataan varoa. Silti rakennekuvaakin ottaessa löytyi se haukkuva Helmiäinen.

Jotenkin sitä vaan ajattelee koiran elämän olevan loputon (vaikka omien ja muiden menetysten kautta on saanut todistaa ettei se näin ole). Onhan Helmi kuitenkin ollut minun ensimmäinen "oma" koirani, joka sittemmin jäi äitini luokse eläkepäivikseen. Monta kertaa sen elämän päättyminen on ollut lähellä, vaikka vielä toistaiseksi siltä on aina vältytty.

Helmi on minulle edelleen kovin rakas, vaikkei enää minun luonani asukaan. Mieluusti olisin sen kaikki nämä vuodet pitänyt minun luonani, mutta tiedän sillä olleen oikein hyvä elämä myös äidin luona. Varmasti parempi, mitä olisin itse sille voinut luonani tarjota. Onhan taloudessani ollut isoja koiria siitä asti, kun Helmi äidin luo pysyvästi muutti.

Vanha koira tuo mukanaan omat haasteensa. Se ei enää jaksa nuorempien koirien mukana lenkillä, muttei sitä yksinkään viitsi kotiin jättää ilman seuraa. Lyhyelläkin kävelylenkillä se vain nuuskuttelee eikä sillä ole kiire minnekään. Metsässä ei uskalla laskea irti, kun muuten matkaa taitetaan todella hitaasti ja vanha koira jää jälkeen. Se ei kuule enää kunnolla, haukkuu yksin tai muiden mukana äänille, joita sattuu kuulemaan. Mummokoirat ovat todella symppiksiä ja ihanaa katseltavaa, mutta tosihan se on, etteivät ne nuorempien keskellä enää niin reippaasti mene.

Helmi on ollut täydellinen roolimalli meidän muille koirille ja saanut kasvattaa monta kelpoa koirakansalaista. Martta tuli meille Helmin ainokaiseksi opetuslapseksi, mutta mikä onni ja ilo, että Helmi on lopulta saanut olla läsnä kasvattamassa kahta muutakin gööttilasta. En tiedä tosin onko se ollut Helmistä niin kiva kuin meistä ihmisistä ;)