Voiko olla koti-ikävä, vaikka on jo kotona?

Aina Kannuksessa odotti sitä päivää, että pääsee muuttamaan pois sieltä. Enää en asu Kannuksessa, mutta odotan päivää jolloin pääsisin takaisin sinne. Ehkä sen uskaltaa nyt ääneenkin sanoa asiaa kauan ja paljon mietittyään. Mä vaan haluan muuttaa sinne takaisin. Tuntuu niin lopulliselta päätökseltä sanoa tää ääneen ja ajattelin taas aiemmin vain sitä, että mitä muut ihmiset ajatteleekaan. Mut tiedän et läheiset ihmiset ymmärtää kyllä jos niikseen tulee.

Ähtärissä on omalla tavallaan oma viehätyksensä. Niin on pääkaupunkiseudussakin. Vantaalle olen kaivannut, mut nyt järki ja tunteet huutaa vastaan. Meidän koti ei ole Ähtärissä. Ei Vantaallakaan. Se odottaa Kannuksessa. Kun oltiin kuun alussa Kannuksessa muutama päivä, niin mikäli mahdollista, olin maailman onnellisin. Koulun pääsykokeissa psykologi kysyi, että haluanko siis muuttaa lähemmäs perhettäni. Olin laittanut siis yhteishaussa ensimmäisen hakusijan Helsinkiin Metropoliaan. Olisihan se joo mukavaa asua lähempänä, mutta mun koti ei vaan nyt ole siellä. Kyllä vielä jonain päivänä, mutta nyt ei vaan tunnu siltä. Ainahan voisin palata muutaman vuoden päästä takaisin Kannukseenkin, mutta entä jos vaan tuntuu siltä että pitää palata nyt?

Olen pyöritellyt tätä asiaa paljon päässäni, mutta silti mieli ei muutu. Kaikkeen varmasti sopeutuisi niin tapahtuessa, mutta kun järki ja tunteet on eri mieltä aiemman kanssa, niin miksi tehdä asiat niin miten ei halua. Tällä hetkellä toivon koko sydämestäni saavani koulupaikan. En Helsingistä, en Espoosta enkä Turustakaan. Siellä on se yksi ja ainoa paikka jota odotan ja josta todella välittäisin omalle kohdalle sattuessa. Mikäli en saa koulupaikkaa ollenkaan, niin luulen sen olevan silti Kannus/Kokkola, joka kovasti kutsuu. Olen täysin valmis pakkaamaan omat ja koirieni tavarat heti ja suuntaamaan takaisin Keski-Pohjanmaalle. Haluaisin asua lähempänä perhettä ja tykkään töistäni Ähtärissä, mutta muttia riittää.

Yhteishaun aikaan maalis-huhtikuussa mieleni muuttui joka päivä. Sähköpostissa on varmaan 10 eri versiota yhteishaustani. Toisena päivänä halusin takaisin Vantaalle ja toisena Kokkolaan. Vantaa voitti viimeisenä hakupäivänä ja sitä olen katunut enemmän tai vähemmän sen jälkeen. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin koirat ja Eppu ovat kestäneet näitä muutoksia mukana. Niillä nyt on onneksi toisensa (ja minulla ne), joten sen puolesta kaikki muutokset meidän elämässä on sujuneet kohtuu hyvin. Onni on tietää, että nää kyllä tulee mukana vaikka mitä tapahtuisi!

Tän alun angstaustekstin jälkeen voisin mainita, että Toivo on ilmoitettu ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä Suomeen. Mennään Porin KV-näyttelyyn heinäkuun lopulla katsomaan mitä tuomarit siitä tuumaavatkaan. Sylvi on tulossa samaan näyttelyyn, oikein jännää siis! Nyt olen Juhannuksen töissä ja viikon päästä matkataan Toivon kanssa Riihikoskelle pentutestaamaan Ihanhelmi A-pentuetta.