Kolme vuotta

Kolme vuotta sitten sain syliini maailman täydellisimmän koiran. En vielä silloin tiennyt sen olevan oikea aarre, mutta jo parin kuukauden päästä aloin ymmärtää. Niin, siitä on kolme vuotta kun Särmä tuli kotiin. Ja pian vuosi, kun Särmästä tuli enkeli. Ikävä on tällaisina hetkinä niin valtava.

Voiko olla koti-ikävä, vaikka on jo kotona?

Aina Kannuksessa odotti sitä päivää, että pääsee muuttamaan pois sieltä. Enää en asu Kannuksessa, mutta odotan päivää jolloin pääsisin takaisin sinne. Ehkä sen uskaltaa nyt ääneenkin sanoa asiaa kauan ja paljon mietittyään. Mä vaan haluan muuttaa sinne takaisin. Tuntuu niin lopulliselta päätökseltä sanoa tää ääneen ja ajattelin taas aiemmin vain sitä, että mitä muut ihmiset ajatteleekaan. Mut tiedän et läheiset ihmiset ymmärtää kyllä jos niikseen tulee.

Ähtärissä on omalla tavallaan oma viehätyksensä. Niin on pääkaupunkiseudussakin. Vantaalle olen kaivannut, mut nyt järki ja tunteet huutaa vastaan. Meidän koti ei ole Ähtärissä. Ei Vantaallakaan. Se odottaa Kannuksessa. Kun oltiin kuun alussa Kannuksessa muutama päivä, niin mikäli mahdollista, olin maailman onnellisin. Koulun pääsykokeissa psykologi kysyi, että haluanko siis muuttaa lähemmäs perhettäni. Olin laittanut siis yhteishaussa ensimmäisen hakusijan Helsinkiin Metropoliaan. Olisihan se joo mukavaa asua lähempänä, mutta mun koti ei vaan nyt ole siellä. Kyllä vielä jonain päivänä, mutta nyt ei vaan tunnu siltä. Ainahan voisin palata muutaman vuoden päästä takaisin Kannukseenkin, mutta entä jos vaan tuntuu siltä että pitää palata nyt?

Olen pyöritellyt tätä asiaa paljon päässäni, mutta silti mieli ei muutu. Kaikkeen varmasti sopeutuisi niin tapahtuessa, mutta kun järki ja tunteet on eri mieltä aiemman kanssa, niin miksi tehdä asiat niin miten ei halua. Tällä hetkellä toivon koko sydämestäni saavani koulupaikan. En Helsingistä, en Espoosta enkä Turustakaan. Siellä on se yksi ja ainoa paikka jota odotan ja josta todella välittäisin omalle kohdalle sattuessa. Mikäli en saa koulupaikkaa ollenkaan, niin luulen sen olevan silti Kannus/Kokkola, joka kovasti kutsuu. Olen täysin valmis pakkaamaan omat ja koirieni tavarat heti ja suuntaamaan takaisin Keski-Pohjanmaalle. Haluaisin asua lähempänä perhettä ja tykkään töistäni Ähtärissä, mutta muttia riittää.

Yhteishaun aikaan maalis-huhtikuussa mieleni muuttui joka päivä. Sähköpostissa on varmaan 10 eri versiota yhteishaustani. Toisena päivänä halusin takaisin Vantaalle ja toisena Kokkolaan. Vantaa voitti viimeisenä hakupäivänä ja sitä olen katunut enemmän tai vähemmän sen jälkeen. Olen positiivisesti yllättynyt siitä, kuinka hyvin koirat ja Eppu ovat kestäneet näitä muutoksia mukana. Niillä nyt on onneksi toisensa (ja minulla ne), joten sen puolesta kaikki muutokset meidän elämässä on sujuneet kohtuu hyvin. Onni on tietää, että nää kyllä tulee mukana vaikka mitä tapahtuisi!

Tän alun angstaustekstin jälkeen voisin mainita, että Toivo on ilmoitettu ensimmäiseen viralliseen näyttelyynsä Suomeen. Mennään Porin KV-näyttelyyn heinäkuun lopulla katsomaan mitä tuomarit siitä tuumaavatkaan. Sylvi on tulossa samaan näyttelyyn, oikein jännää siis! Nyt olen Juhannuksen töissä ja viikon päästä matkataan Toivon kanssa Riihikoskelle pentutestaamaan Ihanhelmi A-pentuetta.

Ylioppilasjuhlia ja koirajuttuja

Kiirettä pukkaa ja blogillekin yrittää repiä aikaa jostain. Viikonloppuna tehtiin visiitti Vantaalle ylioppilasjuhlieni viettoon. Dansku jäi työkavereideni hellään huomaan ja vain göötit lähtivät mukaani. Täpötäysissä junissa reissailun jälkeen voin vain todeta ratkaisun olleen täysin oikea, vaikka hirvittikin jättää tärkein muru pois matkasta!

Tiitille reissu taisi olla suhteellisen rankka. Rappukäytävässä tuli kannettua sitä ja junamatkalla kannoin sitä junassa poistuessa pitkin käytävää. Hengissä kuitenkin selvisi ja kotona on taas vähän helpompi olla. Toivo taas kävi hurmaamassa ihmisiä ihastuttavalla luonteellaan.

Heinäkuun alusta alkaen alan pitämään kahta kurssia Ähtärin Haukkujen alla. Pentutokoa ja sit perustokoa ihan aikuisille koirille. Huisin jännää! Odotan sitä niin innolla, ihanaa päästä pitkästä aikaa taas kouluttelemaan. Jospa sitä saisi sitä kautta myös koiraihmisiä ystäväpiiriinsä näin Ähtäristäkin. Nyt pitäis vaan alkaa suunnittelemaan kursseille sisältöä! Ilmoittautumisia on tullut ihan mukavasti, joten heinäkuussa aloittelee ihan mukava poppoo kurssilaisia.

Tässä on muuten Toivo. Toivo on minun ja äidin koira tätä nykyä. Ihana pieni Ruotsin tuonti, joka toivottavasti ihastuttaa minun koiralaumaa piiiitkän ajan. Ei pitänyt tulla gööttiä, ei urosta - ei ainakaan gööttiä tai Ruotsista, eikä kyllä todellakaan kolmatta koiraakaan. Ainakaan tähän elämäntilanteeseen tai tällaisella koirien ikäerolla. Tässä se silti on ollut viimeiset kahdeksan kuukautta ja tähän se jääkin. Perjantaina vietellään sitten 1v synttäreitä. Alla kuvissa Toivolla ikää siis 11 kuukautta.

Visiitti Kannukseen

Aloitin kirjoittamaan blogitekstiä viime viikon torstaina, kun oltiin reissaamassa kohti Kannusta. Tämä blogiteksti katosi kuin tuhka tuuleen yhden virheliikkeen seurauksena eikä minulla ole enää hajuakaan mitä olin siihen silloin kirjoittamassa.

Työkaverini kävi huolehtimassa Epusta tässä tämän vajaan viikon ajan, kun ollaan oltu poissa. Perjantaina oli lakkiaisten harjoitukset Kannuksessa, lauantaina itse juhla ja maanantaina kävin pääsykokeessa Kokkolan ammattikorkeakoulu Centriassa. Koirat otin mukaani ja majoituimme maaseutuopiston asuntolassa Lemmikin rivareissa.

Olen kyllä niin iloinen siitä, että kaikki koirat osaavat matkustaa junassa oikein nätisti. Göötit osaavat rauhoittua häkkiin ja Dansku nukkuu sievästi matkan jaloissani. Ei mitään turhia vinguta tai haukuta millekään! Kotimatka sujuu parhaillaan myös oikein rauhalliseen tahtiin. Toivottavasti yksinolot jatkuvat gööttien osalta nyt myös hiljaisina. Kun olen joutunut eristämään niitä Danskusta juoksujen aikaan, niin Toivo on välillä pitänyt konserttia pystyssä. Hiljaa se on ollut yleensä minun palatessani, mutta mekkalaa on saattanut alkaa kuulumaan juuri kun astun rapun ovesta ulos.

Danskun kanssa treenailtiin vähän Kannuksessa ollessamme ja ihan nättiä työskentelyä oli. 28.5. tapasin myös yhden Ähtärin haukkujen hallituksen jäsenen ja pääsin puhumaan ihan kasvotuste mahdollisesta kurssin pitämisestä. Mietittiin jonkunlaista pentukurssia, sillä niille on ollut nyt kovasti kyselyä. Kunpa löytäisin itsekin vielä treeniseuraa, sillä niin olisi paljon mukavampi touhuillakin jotain. Tällä hetkellä treenataan ainoastaan vailla mitään suunnitelmaa, vaikka kisaamisesta toki haaveilen.

Viikonloppuna oli tosiaan minun valmistujaiseni Kannuksen lukiolla. Sain vihdoin painaa kolmoistutkintolakin päähäni ja voin iloisin mielin tunnustaa olevani vastavalmistunut eläintenhoitaja ja ylioppilas. Sen lisäksi suoritin myös lukion oppimäärän. Työtä oli näissä neljässä vuodessa aivan riittävästi ja olen niin onnellinen siitä, että se on nyt ohi. Omat valmistujais-/ylioppilasjuhlani pidetään Vantaalla ensi viikonloppuna.

Eilen kävin myös tosiaan Kokkolan Centria ammattikorkeakoulussa pääsykokeissa. Hain tänne ja muutamaan muuhun paikkaan opiskelemaan sosionomiksi. Tuuri kävi, sillä esivalintakokeen jälkeen sain kutsun varsinaiseen pääsykokeeseen juuri Kokkolaan sille aikaa kun siellä olin. Koe tuntui menevän ihan hyvin, mutta nyt odotellaan lopullisia tuloksia heinäkuun alkuun asti.

Näin viisi yötä Kannuksessa viettäneenä voin salaa todeta kaipaavani sinne todella paljon. Tuntui niin kuin olisi kotiin tullut ja oli niin täydellistä käydä siellä koirien kera lenkkeilemässä tutuissa paikoissa. Tällä kertaa ei ollut Ollikkalankatua edes takaisin talsittavana ja se oli huomattavasti mukavempaa. Ollaan kyllä kotiuduttu jollain tapaa Ähtäriin, mutta nyt Kannuksessa ollessani vaan oli niin onnellinen fiilis.

Laitan loppuun vielä kuvan minusta ja Danskusta. Kunhan jossain välissä pääsen tietokoneelle, niin saan laitettua kuvan vielä minusta ja näistä kaikista koiruuksista!

Dansku ja Danskun aarre

Reilu viikko sitten Dansku säikytteli minua ihan olan takaa. Löydettiin joku uusi pururadan pätkä keskustasta päin ja lähdettiin katsomaan minne se vie. Dansku nappasi siinä ojasta jonkun iki-ihanan ison lihan palasen, jonka kanssa lähti karkuun.. Hotki sen ja sen jälkeen suunnattiinkin takaisin kotiin.

Kotona tungin Danskun kurkusta alas vetyperoksidia ruiskulla. Oksennusta ei näkynyt eikä kuulunut, joten seuraavaksi ei auttanut muu kuin mennä hakemaan lääkehiiltä apteekista. Sitä syöttelinkin koiralle sitten illan ja toivoin ettei minkäänlaisia myrkytysoireita tule ilmenemään. Minähän en tosiaan nähnyt, että oliko siinä lihassa jotain vai ei.

Näitä oireita ei meidän onneksi ikinä kuulunutkaan. Dansku onnistui ainoastaan säikyttelemään minua ihan kunnolla. Aina sitä kuulee myrkytystapauksista koirilla ja olin niin varma, että nyt sitä mennään meidänkin kohdalla.

Dansku aloitti juoksunsa myös samana päivänä aiemmin. Eli 17.5. ja edellisestä juoksun alusta oli kulunut aikaa aika päivälleen 4kk. Danskun juoksuväli on aina ollut vähintään 6 kuukautta, pari viime kertaa enemmänkin. Olin odottanut sille seuraavaa juoksua heinäkuun paikkeille, mutta tulikin vähän aiemmin sitten. Eipä voi mitään, näillä mennään eteenpäin!

Ihanhelmi A-pennut ja Tiitin kotiutuminen

Koska kaikkea ei viitsi eikä jaksa kirjoittaa samaan tekstiin, niin tässä vähän hajoitettuna tälle päivää! Paljon olisi taas asiaa, koska joku ei ole oppinut kirjoittamaan blogia ajallaan. Tiiti tuli Ruotsin reissun jälkeen siis kotiin ja Martalle jäi äidin luokse synnytysrauha Sylvin ollessa ainoastaan kissojen kanssa siellä.

Ihanhelmi A-pentue syntyi torstaina 12.5. päivällä. Pentueeseen kuuluu 3 narttua ja 2 urosta eli yhteensä viisi ihanaa gööttipentua! Näiden edellämainittujen lisäksi pentueeseen syntyi myös yksi jo pari päivää aiemmin kuollut narttupentu. Tilasimme äidin kanssa Martalta neljä narttua ja kaksi urosta ja tällä kertaa tilaus oli mennyt erittäin hyvin nappiin. Harmi kylläkin tämä yksi jo menehtynyt pentu. Martta on ollut erinomainen emä ja hoitaa pentujaan hyvin. Kaikkien pentujen painot ovat myös nousseet hyvin heti syntymästä asti. Pienet pennut ovat ahkerasti tisseillä ruokailemassa ja sitkeyttä niistä ei puutu. Näille pennuille on kaikille jo kodit tiedossa, ja nyt ei auta muu kuin toivoa että kaikki menee hyvin!

Tiiti tuli tosiaan kotiin Ruotsin reissun jälkeen ja sen jälkeen on ollut enemmän tai vähemmän stressiä kaikilla. Lähinnä nyt minulla ja Tiitillä. Tiitille on meidän koti ja lenkkimaastot okei, mutta rappukäytävä on se kaikista pahin. Ei ole kerta eikä kaksi, kun olen kantanut sen rappukäytävästä. Se surkeana vinkuu, kun sitä ahdistaa. En voi kuvailla omaa olotilaa sillä hetkellä, kun Tiiti luo muhun sen surkean katseensa ja sen koiran silmistä vaan paistaa ahdistus. Katsotaan tämä kuukausi loppuun ja seurataan sopeutuuko Tiiti tähän yhtään. Koiran sopeutumisen mukaan alan miettiä jatkotoimenpiteitä siitä, kuinka selvitään hirmuisesta rappukäytävästä.

Tuntuu vähän siltä, että Tiitin alusta-arkuus siedättely olisi ottanut takapakkia nyt viikon aikana. Se pääasiassa pystyy toimimaan rappukäytävässä, mutta nyt olen huomannut sen toimintakyvyssä sellaisia puutteita jota en ole pitkään aikaan nähnyt. Mut aikahan tän nyt näyttää, eikä auta muu kuin toivoa parasta. On toi koira vaan silti niiiin mun mussukka, nytkin nukkuu kainalossa eikä oo mitään huolen häivää.

Dansku pääsi viime viikolla kahtena päivänä mun mukaan iltasella töihin. Pääsi ihmettelemään kanoja, poneja ja vuohia vähän. Näiden reissujen pääpaino oli kuitenkin meidän pyöräilyreissuissa. Kahden päivän aikana Dansku pääsi jolkottelemaan pyörän mukana yhteensä 30 kilometriä. Voidaan varmaan vihdoin myöntää pyöräilykausi oikeasti avatuksi, vaikka pari kertaa käytiinkin jo aiemmin fillaroimassa.

Ruotsin erikoisnäyttelyreissu

Kävimme toukokuun alussa Toivon kanssa Ruotsissa erikoisnäyttelyssä ja paimennustaipumustestissä. Erikoisnäyttely oli juhlavuoden näyttely ja samalla suurin länsigöötanmaanpystykorvien erikoisnäyttely mitä on ikinä ollut! Näyttelyyn oli ilmoitettu 180 koiraa ja gööttejä paikalla olikin todella mukava määrä.

Lähdimme reissuun 3.5. tiistaina. Tulin Vantaalle jo edellisenä päivänä ja ennen reissuun lähtöä minulla oli kaksi esivalintakoetta. SOTELI -kokeen tein netissä aamulla ja sen jälkeen lähdettiin Danskun ja Toivon kanssa junalla Helsinkiin. Ystäväni viihdytti koiria 1,5 tuntia ulkona, kun itse kävin tekemässä luokanopettajakoulutuksen esivalintakokeen. Tämän jälkeen suuntasimme Kirkkonummelle, jossa Dansku jäi hoitoon ja Toivon kanssa hypättiin autokyytiin kohti Turkua.

Laiva lähti tiistai-iltana kohti Tukholmaa. Seuraavana päivänä matkustimme Länsi-Göötanmaalle majoituspaikkaamme Tånga Hediin. Tämä paikka oli erittäin koiraystävällinen ja siitä huomasi suunnittelun koiraihmisiä varten. Mieluusti menisin sinne uudelleenkin näyttelyreissulle! Ensi vuonna erikoisnäyttely ei tainnut kuitenkaan olla siellä vaan sijainti oli jossain muualla.

Torstaina oli vuorossa odotettu gööttierkkari. Urosten tuomarina oli kasvattaja Anita Whitmarsh. Toivo esiintyi kehässä oikein mukavasti ja sai erinomaisen. Luokassaan se ei sijoittunut. Kävimme kuitenkin pyörähtämässä emän Puckon ja isän Kaxen jälkeläisryhmissä (Puckon kasvattajaryhmä oli sijalla 2) sekä Westorpsin kasvattajaryhmässä, joka sijoittui neljänneksi. Pääsin vihdoin tapaamaan Sylvin ja Toivon kasvattajan! Meillä oli todella mukava näyttelypäivä ja näin paljon koiriemme sukulaisia. Meidän porukkaan kuului myös paras koira kaikista näistä 180 koirasta eli erikoisnäyttelyn BIS!

Toivo JUN-ERI

Perjantaina oli paimennustaipumustestin vuoro. Toivo osoitti täällä hyvää paimennustaipumusta. Alkuun se ei tiennyt yhtään mitä tehdä, mutta kun kävelimme nautojen perässä niin lamppu taisi syttyä koiran pään päälle. Se kaipaa lisää itsevarmuutta nautojen kanssa, mutta ideaa alkoi kehittyä ja itsevarmuus kehittyi pikkuhiljaa sen mukana. Toivo kuitenkin väsyi nopeasti ja tämä oli sen aivokapasiteettia hyvinkin kuormittavaa. Aavistelin ennen testiä, että joko Toivo ei syty naudoille ollenkaan tai sitten se tekee juoksupyrähdyksiään ja juoksentelee yhdessä nautojen kanssa. Juoksentelu osui lähemmäksi oikeaan. Selkeästi sillä oli pientä ideaa hommasta, mutta tarvitsee ehkä aikaa vielä enemmän. Jos nautoja nähtäisi useammin, niin koirakin voisi syttyä niihin ihan eri tavalla.

Lauantaina matkustimme Lidköpingiin, jossa oli uusi majoituspaikkamme Läckö Strand, Sunnuntaina osa porukan koirista meni vielä Lidköpingin KV-näyttelyyn. Toivoa ei kuitenkaan ollut ilmoitettu ja se kieltämättä vähän harmitti, sillä uroksia ei ollut kovinkaan paljoa. Maanantaina aamulla saavuimme takaisin Suomeen. Vietimme vielä yhden yön koirien kera Vantaalla, kunnes tiistaina aamulla matkustimme takaisin Ähtäriin.