Vuosi 2017

Minulla on ties miten monta julkaisematonta blogitekstiä luonnoksissa, kun kirjoitan ja kirjoitan, mutta en saa mitään julkaisuun asti. Olen niin ylpeä itsestäni, jos tulen tämän tekstin saamaan pihalle jossain vaiheessa.

Mitä viime vuonna sitten tapahtui? Näin ajateltuna tuntuu, ettei mitään ihmeellistä. Kuvittelisin silti, että eiköhän me jotain saatu aikaan.

Tammikuussa Alma tuli meille hoitoon Turun KV-näyttelyn jälkeen. Siellä kävin Alman kanssa ensimmäistä kertaa extemporena kehässä ja Alma oli PEK3 saaden KP:n. Alma hävisi ainoastaan omille sisaruksilleen. Alma aiheutti minussa hyvin ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta teki mieli jättää se kotiin lopullisesti ja toisaalta mieli huuti, että ei ei ei. Moneen kertaan olin täysin varma siitä, että Alma tulee jäämään meille, mutta jostain löytyi se päättäväisyys lähettää se takaisin äidin luo näyttelyturneen päätyttyä. Aivan ihana koira.

Helmikuussa käytiin Alman ja Toivon kanssa Kauhavan ryhmänäyttelyssä. Toivo vei sieltä potin kotiin ollen rotunsa paras koira ja saaden ensimmäisen sertinsä. Alma ei ollut yhtään sen huonompi, sillä se oli toiseksi paras narttu varasertin kanssa. Olin ihan järjettömän iloinen ja onnellinen tänä päivänä, sillä ikinä aikaisemmin ei oma koirani ole ollut esitettäessä rotunsa paras.

Maaliskuussa käytiin Korpilahden ryhmänäyttelyssä ja siellä sekä Toivo että Alma saivat erittäin

hyvän laatumaininnan. Huhtikuussa oli Vaasan kansainvälisen näyttelyn vuoro. Siellä Toivo oli toiseksi paras uros ja sai toisen sertinsä ja varacacibin. Alma sai Vaasan näyttelyssä hyvän eikä tuomari tykännyt siitä yhtään. Nähtiin molemmissa näyttelyissä paljon kivoja göötti-ihmisiä ja oli kiva, kun kehänlaidalla oli hyvä henki. Vaasan näyttelyn jälkeen Alma lähti takaisin äidin luo. Koirien yksinoloista tuli helpompia, kun ei ollut tylsyyttään räksyttävää Almaa. Silti ikävä kolkutti mielessä, sillä Alma on todella ihana koira.

Toukokuussa Toivo sairastui furunkuloosiin ja pitkään taisteltiin tassuvaivan parissa. Vihdoin kun siitä parannuttiin, niin pelkäsin kokoajan sen uusiutuvan. Edelleen kuivaan Toivon tassut extrahuolella, mutta en pakonomaisesti kyttää niitä jatkuvasti. Tulehdus tulee, jos tulee eikä sille sitten mahda mitään. Koko syksyn ja alkutalven oli tosi märkää ulkoilla koirien kanssa enkä olisi yhtään ihmetellyt, jos vaiva olisi tullut takaisin. Onneksi ei. Toukokuussa aloitettiin Toivon kanssa myös agilityn alkeiskurssi ja saatiin huisin kivaa yhteistä puuhaa!

Kesäkuussa oli Danskun spesiaalipäivä. Käytiin sen kanssa Tuurissa koiranäyttelyssä. Dansku sai laatumaininnakseen tyydyttävän eikä tuomari tykännyt sen liikkeistä yhtään - eihän se liiku niin näyttävästi kuin jotkut muut näyttelyitä kiertävät saksalaiset. Hyvää mieltä minulle toi tänä päivänä suuresti se, kun eräs käyttölinjaisia saksanpaimenkoiria kasvattava henkilö kävi kehumassa Danskua erittäin hyvän arvoiseksi koiraksi. Tykkäsi Danskun päästä ja ilmeestä. Minun rinsessa se onkin! Heinäkuussa jatkettiin Danskumaisessa teemassa, sillä käytin Danskun virallisissa selkäkuvissa. Selässä oli pari alkavaa spondyloosipiikkiä, mutta ei mitään muuta. Ranteet kuvattiin samalla nivelrikottomiksi.

Elokuussa käytiin kolmessa näyttelyssä Toivon kanssa. Kaksi ryhmänäyttelyä Seinäjoella ja yksi kaikkien rotujen näyttely Mäntyharjulla. Ensimmäisestä näyttelystä Toivo sai erittäin hyvän ja kahdessa muussa se oli rotunsa paras. Samalla Toivosta tuli Suomen muotovalio. Kuumeisena kahdessa näyttelyssä käyneenä olin todella ylpeä ja onnellinen sen valioituessa!

Syyskuussa kävin itse kasvattajan peruskurssin ja anoin minulle omaa kennelnimeä. Jos jonain päivänä meidänkin taloon tulisi pieniä gööttipupseja! Samalla syyskuussa tuli täyteen vuosi siitä, kun jouduin sanomaan Tiitille lopullisesti hyvää yötä. Edelleen saan vollotettua sen päivän tähden sitä miettiessäni. Edelleen sillä pienellä punaisella töpöhännällä on paikka minun sydämessäni ja välillä on sitä kova ikävä. Lokakuussa aloitin opiskeluni eläintenkouluttajaksi. Extemporena käytin koirat myös petotestissä. Dansku kävi haukkumassa karhua ja Toivo leikkimässä suden kanssa.

Marraskuussa käytiin Toivon ja Martan kanssa Virossa näyttelyissä. Molemmat olivat erinomaisia koiria, mutta kumpikaan ei sertifikaatin arvoinen. Joulukuussa käytiin Koiramessuilla ilman koiria. Oli kiva päivä, kun pääsi rauhassa ihastelemaan ihania gööttejä!

Lähiviikko ja ennaltaehkäisevä terveydenhoito

Marraskuun lopulla käytiin Toivon kanssa toisella lähiviikolla Iisalmessa. Se oli Toivon ensimmäinen kerta yksin jossain reissussa, erossa muusta laumasta. Oli pieni mies ihan ihmeissään. Sitä ahdisti yksinolot todella paljon, mutta sitten kun oltiin kahden niin nautti kyllä täysin siitä huomiosta minkä sai vain itse. Toivo on niin mammanpoika, että olisi aina lähdössä mun mukaan kaikkialle. Sydäntä särki jättää se yksinoloiksi ilman kaveria, mutta selvittiin! Danskun kanssa osaa ottaa yksinolot rauhassa, mutta aivan ypöyksin ei halua jäädä.

Dansku ei ole vieläkään tehnyt juoksua. Ootellaan, ootellaan.. Olisin toivonut sen alkavan meidän lähiviikon aikana, jotta saisin Danskun seuraavalle lähiviikolle mukaan. Koulun asuntolassa ei saa olla juoksuista narttua ja minua ahdistaa jo valmiiksi se, että se menee aloittamaan sen tietysti heti sinne saavuttaessa.. Haluaisin nimittäin saada Danskun seuraavalle lähijaksolle mukaan kouluun. Toivollakin olisi tiedossa matka tapaamaan ihania gööttityttöjä, mutta sen ajankohtaakin vielä odotellaan.

Käytiin Epun kanssa eläinlääkärissä viime viikolla. Ajattelin olla hyvä kissanomistaja. Tehdä sellaista ennaltaehkäisevää terveydenhuoltoa. Poistatettiin hammaskiveä ja otettiin sokeriarvot pikatestillä. Ihan vaan varmuudenvaralta, kun ei oo verikokeita otettu pitkään aikaan. Eläinlääkäri ajatteli, että sokeritesti on ehkä se tärkein, niin muita ei otettukaan nyt. Sen seurauksena Eppu on nyt vähän erilaisella ruokavaliolla ja mennään kontrollikäynnille vielä tämän kuun aikana. Että voi omistajaa ahdistaa! Sokeriarvot olivat vähän koholla ja se voi johtua myös stressistä eläinlääkärissä. Diabetestä ei siis ole vielä diagnosoitu, mutta se ei olisi ihme vaikka sellainen löytyisikin. Eppu on muutenkin ollut "sokerivieroituksessa" ja olen yrittänyt saada sen irti ruoka- ja sokerikoukusta. Nyt sitten vielä enemmän.

Eläinlääkärin tarjoama erikoisruoka vaikutti hyvin huonolta, pussi löytyy kaapista silti. Lihaa, vähän raksuja ja märkäruokaa on Epun ruokasisältönä nyt. Luin, että diabeteskissalle hiilihydraatit olisi huonosta. Erikoisruoka olisi ollut ainoastaan niitä hiilihydraatteja... Ei sydän antanut periksi alkaa syöttää pelkästään sellaista, vaikka ruoka oli muka suunniteltukin oikein diabetestä sairastavalle kissalle. Liha on ollut pääasiassa. Raksuina on Specifin jotain dieettidiabetesruokaa sekä Brit Caren painonhallintaruokaa. Märkäruokaa Eppu saa aina aamulla puoli pussia, päivän ja illan mittaa vaihtelevasti lihaa tai pienen määrän nappuloita. Nappuloita laitan aina edellisenä iltana mittaan valmiiksi seuraavalle päivälle sopivan maksimiannoksen eikä Eppu ole yhtenäkään päivänä kyllä koko annosta saanut.

Jännittää ja ahdistaa kontrolliverikokeet jo ihan suunnattoman paljon! Pelottaa jos sieltä tulee joku diabetesdiagnoosi mukana kotiin. Ei Eppu ole oireillut mitenkään, joten sen puolesta yritän nyt elätellä toiveita siitä, että ei siellä mitään ole. Mutta onhan tuo katti iso ja lihava, että saa odottaa ihan mitä tahansa... Hammaskiven takia alunperin mentiin eläinlääkäriin ja tsadaa, eläinlääkäri sanoi että ei sitä edes paljoa ollut. No onneksi sitä rahanmenoa saa näiden kanssa aina muualtakin sitten.

Tartto KV 4.-5.11.

Kävimme marraskuun ensimmäisenä viikonloppuna Viron Tartossa koiranäyttelyssä. Mukana oli siis Toivo ja Martta. Gööttejä oli ilmoitettu lauantaille 5 ja sunnuntaille 6 kappaletta.

Matka oli järjestetty koiranäyttelymatka eikä meidän tarvinnut kuin olla sovituissa paikoissa sovittuihin aikoihin ja homma pelasi hyvin. Alkuun olin pelännyt, että bussimatka olisi yhtä sirkusta ja koiria haukkuisi siellä ja täällä. Näin ei kuitenkaan ollut vaan levottomuutta alkoi tulla vasta pysähdyttäessä jonnekin ja alettaessa purkaa autoa matkustajista. Martta opetti näppärästi Toivon raapimaan häkkiä ja sehän mammanpojalle kävi oikein mainiosti - tiesipä tehneensä jotain päästäkseen perääni. Mitä ihmeellisempiä häkkilukkoviritelmiä saatiinkin tehdä, jotta koirat pysyi varmasti häkissään!

Lauantaina tuomarina oli virolainen Kalvo Kriisk, jonka nimi ei ennalta sanonut minulle yhtään mitään. Ei edes tiedetty, että ollaanko menossa nais- vai miestuomarille. Paikanpäällä tuomari selvisi miestuomariksi. Tältä tuomarilta molemmat koirat saivat erinomaisen, mutta kumpikaan ei saanut SA:ta. Toivo oli luokkansa toinen uros ja Martta ainoana avoimen narttuna ensimmäinen. Toivolle en olisi suonut lauantaina edes erinomaista. Se ei esiintynyt millään muotoa edukseen enkä saanut sen kanssa samanlaista fiilistä kehässä olemiseen kuin aina aiemmin. Meillä ei ollut niin hauskaa, kun siellä kehässä pitäisi olla.

Lauantaina näyttelypäivän jälkeen käveltiin koirien kanssa mukava lenkki näyttelypaikalta takaisin hotellille. Käytiin matkalla shoppaamassa vähän Tarton keskustassa. Kävelyä tuli ainakin se 7 kilometriä ja koirille uni maistui illalla hyvin. Uskallettiin jättää ne hotelliin siksi aikaa, kun käytiin syömässä muualla ja ihan hiljaista oli niin lähtiessä kuin palatessakin.

Sunnuntaina näyttelyssä oli tuomarina suomalainen Perttu Ståhlberg, joka on aikaisemmin antanut Martalle Suomessa erittäin hyvän. Samalla tuomarilla olen myös joskus käynyt Tiitin kanssa hakemassa erittäin hyvän. Ennestään oli tiedossa, että tuomari on hyvinkin tarkka ja arvostellut gööttejä myös erikoisnäyttelyssä. Toivo oli myös tällä tuomarilla VAL-ERI VAK2 ja Martta samoiten AVO-ERI AVK1. Martta oli kumpanakin päivänä parhaan laatumaininnan saanut narttu eikä parasta narttua valittu lainkaan. Kumpikaan näyttelyssä olleista nartuista ei ollut tuomareiden mielestä sertifikaatin arvoinen.

Sunnuntaina meillä oli myös piiitkä matka edessä takaisin Suomeen. Näyttelypaikalla oltiin aamulla vähän kahdeksan jälkeen ja isäni luokse Vantaalle saavuttiin kahden aikaan yöllä. Niin luulin, että olisi väsyneitä koiria seuraavana päivänä, mutta ei ollut ei.

Maanantaina meillä oli tiedossa kotimatka takaisin Ähtäriin. Matkaa tehtiin poiketen Riihikosken kautta, jossa Martta jäi kyydissä ja Dansku otettiin kyytiin. Danskulla on sopivasti ihana karvanlähtö päällä ja sen juoksuja odotetaan alkavaksi koska vaan. Mutta on kyllä ihanaa olla taas ihan oman lauman kesken kotona!

Toivo hierojalla

Tänään käytiin Toivon kanssa pitkästä aikaa hierojalla. Tämä käynti oli Toivon toinen hierontakerta. Ensimmäisellä kerralla Toivon pohkeet olivat vähän tiukat, mutta ei mitään sen ihmeellisempää. Tästä syystä en pitänyt erityisemmin kiirettä seuraavan hierojakäynnin suhteen - etenkään kun mitään ihmeellistä ei ole meidän päivissä sattunut.

Toivon ristiselässä ja erityisesti kauttaaltaan vasemmalla puolella oli jumia. Toivon vasen jalka alkoi tärisemään hyvin herkästi ja kertoi, että jotain olisi nyt vialla. Hilsettä alkoi pukkaamaan suoriltaan koiran turkkiin, kun hieroja kävi koiran vasenta kylkeä läpi. Mahdottoman kipeä se tuskin oli, sillä tärinästä huolimatta silmät alkoi lipsua kiinni ja Toivoa nukutti ihana hieronta. Toivo malttoi suhteellisen hyvin olla hierottavana ja aikaa kuluikin tällä kertaa 45 minuuttia!

Varattiin suoriltaan uusi hierontakäynti joulukuun alkuun. Danskun kanssa käydään parin viikon päästä. Että musta on kivaa, kun nyt löytyy likeltä hieroja, jonka luona mukava käydä. Koirat nauttii, kun pääsee rentoutumaan. Työtä ja tuskaa tulee varmaan silti nyt aiheuttamaan seuraava päivä, kun pitää pitää nyt Martan hampaat irti Toivosta, jotta toinen pääsee rauhassa palautumaan hieronnasta ;)

Martta ja Alma kävi kylässä

Martta ja Alma jäivät viikko sitten lauantaina meille pariksi päivää hoitoon. Kolmas koira omaan talouteen on mietityttänyt minua hyvinkin paljon. Neljää koiraa pihalla ulkoiluttaessani huomasin ajattelevani, että siinähän ne neljä koiraa menee missä kolmekin menisi.. Ihan yhtä vaikeaa/helppoa joka tapauksessa! Meidän talouteen ei silti ole tulossa nyt yhtäkkiä kahta koiraa lisää. Pennusta toki haaveilen, mutta sen aika on sitten kun on. Odotellaan sopivaa yhdistelmää ja sitä oikeaa pentua. Kolmas koira kuitenkin kolkuttaa mielessä..

Martta ja Alma sulautuivat porukkaan hyvin. Samaan tilaan en niitä jättänyt yksinolojen ajaksi omien koirieni kanssa. Alma sai Toivon viimeksi yllytettyä merkkailemaan, joten nyt Toivo pysyy Almasta hyvinkin kaukana. Sitten kun olin kotona, niin saivat tietysti leikkiä ja riehua keskenään, mutta yksinolot erillään. Toivo on vihdoin ollut pitkän aikaa merkkailematta sisälle yksinolojen aikana enkä sitä tapaa halua takaisinkaan. Ei ole helppoa kitkeä pois eikä lainkaan kivaa siivota niitä pissoja aina töistä tai kaupasta tullessa.

Keskiviikkona tehtiin sitten äidin kanssa vaihtarit niin, että Dansku lähti äidin ja Alman mukaan Martan jäädessä tänne meille. Meidän Viron näyttelyreissu on tiedossa siis jo ensi viikolla! Jänskää. Ihan itseä hirvittää olla erossa pölvästisaksalaisesta melkein kolme viikkoa. Ehkä selvitään juuri ja juuri ;) Danskulla on ainakin puuhaa riittänyt Alman kanssa ja ovat tulleet juttuun.

Viime viikonlopun Kristel oli meillä Jamesin ja Galaxyn kanssa. Toivo oli hyvin tarkka Epusta ja siitä, saako vieraat koirat tulla sohvalle tai minun rapsutettaviksi. Galaxy kelpasi leikkikaveriksi aina välistä sisälläkin. Eppu oli silti pyhä asia eikä Toivon kissaan saanut muut koirat koskea.

Perjantaina Omakoiraan oli päivittynyt minun kennelnimianomuksen tietoja. Rotuyhdistys on puoltanut hakemusta ja SKL hyväksyi toisen kennelnimiehdotuksen. Näillä tiedoilla kuvittelisin siis, että kennelnimianomus lähtee yhdellä nimellä eteenpäin FCI:lle. Jänskää! Ootellaan ootellaan, vielä pisin odotusaika edessä.

Olen tässä pikkuhiljaa yrittänyt vähän päivitellä blogia ajantasalle. Koirien sivut päivityksen alla parhaillaan! Katsotaan saisinko tätä elvytettyä vähän henkiin.

Ähtärin petotestit

Viikonloppuna Ähtärin Haukut oli mukana järjestämässä petotestejä Ähtärissä. Minun ei pitänyt viedä koiria testattavaksi, kunnes perjantaina illalla minulla olikin yhtäkkiä lahjakortti petotestiin. Lauantaina pari puhelua ja molemmille koirille oli testipaikat varattuina. Toivolle konesudelle ja Danskulle taas konekarhulle.

Toivon testi alkoi jännittää minua paljon sinä hetkenä, kun tajusin että se varmaan luulee sutta koiraksi. Mietin päässäni jo pahimmat mahdolliset vaihtoehdot siitä, kuinka sen "kaikkien kaveri" -asenne romahtaa, kun se säikähtää epäilyttävää koiraa niin kovasti. Jätin Toivolle mielessäni kaksi vaihtoehtoa: joko se pakenee tai se yrittää leikkiä suden kanssa. No mitäpä luulette? Koirasta joka rakastaa kaikkea eikä näe elämässään mitään pahaa? No Toivo yritti tietysti saada sen oudon tyypin vähän relaamaan ja yritti että eikö se ny vähän ees leikkis sen kanssa. Piti turvaväliä - oli se kuitenkin vähän outo koira. Hymyilytti ja nauratti siinä liinaa pidellessä, kun olin edes miettinyt sen saavan jotain elinikäisiä traumoja siitä. Tuli itselle taas ihan järjettömän hyvä mieli siitä, kuinka kivaluonteinen koira mulla on kotona. Sen elämään ei vaan mahdu mitään pahaa.

Danskun testi alkoi sillä, että se nuoli ah niin ihanaa karhunkakkaa. Se ei Toivon tapaan meinannut ensin huomatakaan karhua, mutta tajutessaan hetken mietti että mikä tää tyyppi oikein on. Dansku pysyi vähintäänkin minun sivulla, mutta pääasiassa minun ja karhun välillä. Haukkui ja piti sopivaa välimatkaa karhuun. Danskuun uskaltaa nyt jatkossa vähän jopa luottaa siinä, että kertoo kyllä jos metsässä on joku meidän kanssa!

Erilaisten koirien testejä oli todella mielenkiintoista seurata. Koirat toimii petotestissä täysin viettiensä varassa ja siksi sitä reagointia voi olla joidenkin kohdalla vaikeakin arvioida ennakkoon. Tulevaisuudessa olisi kiva käyttää omia koiria eri pedoillakin testattavina, nyt ei rahatilanne antanut periksi siihen. Suosittelen tätä kyllä muillekin!

Vaikka testissä olikin käytössä täytetyt eläimet ja aidot hajut, niin koiran reaktio on yleensä sama kuin kohdatessaan aidon eläimen. Eikä koirilla käynyt mielessäkään kyseenalaistaa sitä, että siinä liikkuu nyt "vaan" täytetty eläin ja ettei se olisi oikea. Testaaja selitti, että nyt seuraavalla kerralla koira osaa varautua hajun saadessaan siihen, että sieltä tulee jotain ei niin mukavaa. Se käykin järkeen. Omistaja oppii myös tulkitsemaan kuinka oma koira käyttäytyy vaaran uhatessa.

Alle vielä minun koirien testilomakkeet!

Eläintenkouluttajan opinnot

Ollaan Danskun kanssa oltu sunnuntaista asti Iisalmessa. Lähdettiin tänne vailla tietoa siitä, missä edes on Iisalmi. Navigaattori kertoi, että sinne ajaa reilu kolme tuntia ja se on jossain Kuopion lähistöllä. Siihen jäi kaikki minun tieto. Oltiin sunnuntaina illalla perillä joskus yhdeksän ja kymmenen välillä. Minulla oli oikea hiippariolo pihalla etsiessäni oikeaa asuntolaa - ylipäätään oikeaa rakennusta. Epätoivo meinasi iskeä jo ajomatkalla moneen kertaan ja samoin siinä pihalla miettiessäni mistä löydän oikeaan paikkaan.

On just sellainen olo, että oon ihan oikeassa paikassa oikeiden asioiden parissa. Vihdoin alan olla päässyt yli Kannuksen tuomasta koiranpakkotreeniahdistuksesta ja siitä on oikeasti 1,5 vuotta kun muutin Ähtäriin. Treenimotivaatiot on seilanneet ylä- ja alamäkiä oman jaksamisen ja fiiliksien mukaan. En aio asettaa itselleni suuria kilpailutavoitteita vaan ajattelin panostaa ihan arkipäiväisiin asioihin koirien kanssa. Treenataan tottiksia Danskun kanssa ihan sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Pakkomielle kilpailemaan pääsemisestäkin katosi sen sileän tien, kun Suomen Palveluskoiraliitto ilmoitti 1.1.2018 voimaan tulevasta lisenssipakosta (täällä siitä tieto).

Toivon, että tämän koulun aikana kehityn itse kouluttajana ja saan uusia apuja itseäni varten. Toivottavasti tulen myös suorittamaan näytöt ajallaan ja valmistun ylipäätään eläintenkouluttajaksi. Jos nyt jotain on jäänyt mieleen, niin se ettei kaikki tule suorittamaan näyttöjä - ihan siksi että se vaan jää.

Tällä kouluviikolla on tullut ihan käsittämättömän paljon jo tietoa ja asiaa. Ollut todella mielenkiintoinen viikko täällä ja meitä on tosi hyvä porukka kasassa. Erilaisia ihmisiä erilaisista lähtökohdista, jokaiselta voi saada jotain uutta itseäänkin varten ja erilaisia näkemyksiä asioihin. Meille on ihan huippu vuosi tulossa! Koiraihmisiä on paljon, mutta myös yksi erityisesti heppaihminen. Ainoa mikä ei itseä kauheasti sytytä, on tämä asuntolaelämä. Nyt sitä vasta ymmärtää, kuinka ihanaa on oikeasti asua omassa kodissa ja olla siellä itse (yksin) ja tehdä asiat just niinku tuntuu.

Tänään me opetettiin koirille Treat and Train -palkitsemisautomaattia. Meillä on tosi erilaisia koiria ja hyvin huomasi yksilöllisiä eroja jokaisen koiran kohdalla. Toinen koira oli sen käytössä synnynnäinen lahjakkuus ja toisella taas kesti vähän pidempään totutella laitteen toimintaan ymmärtääkseen että sieltä saa ruokaa ja että laitteen ääni kuuluu asiaan. Toinen pystyi heti heittäytymään puuhaan mukaan ja toinen oli tosikompi, eikä voinut ymmärtää että mitä tää tällainen treenaaminen on. Dansku ensin tepasteli luokassa kynsillään, kunnes vapautui ja jätti kynnet käyttämättä. Selkeästi hämmästeli vähän sitä konetta, mutta nopeasti ymmärsi että sieltä sitä safkaa saa. Silti siitä kyllä huomasi myös sen, ettei ruokapalkka ole sille se suosikki.

Mutta näin tiivistetysti meillä on siis ollut hauskaa! Danskulla on ollut totuttelemista siihen, että koiria näkyy siellä ja täällä, mutta hyvin se on alkanut siihen taas siedättyä eikä tarvii haukkua tai edes nostaa karvoja joka koiralle joka näkyy jossain. Tiistaina käytiin tapaamassa Tiiaa ja valkoisiapaimenkoiria Axea ja Ediä. Siinä huomasi sen, kuinka paljon Danskua ahdisti iholle tunkevat muut koirat. Dansku reppana haluaisi vaan elää omaa elämäänsä huomaamattomasti ilman liian tuttavallisia ystäviä. Tiia vei meidät myös kävelemään riippusillalle. Danskua jännitti ja niin kyllä jännitti omistajaakin. Pelkään itse hieman korkeita paikkoja ja hutera heiluva kapea silta ei ollut ihan miellyttävin kokemus. Selvittiin siitä kuitenkin molemmat (ihme ja kumma).

Tänään laitoin myös kennelnimianomuksen eteenpäin, jänskää. Saa nähdä hyväksytäänkö kumpaakaan vaihtoehtoa ylipäätään ensin Suomen kennelliitossa. Jos ei, niin sitten pitää miettiä vähän uudelleen. Molempiin vaihtoehtoihin on olemassa samankaltaisia kennelnimiä, joten voi olla että sieltä tulee kielteistä päätöstä takaisin. Mut katsellaan, ei oo kiire onneksi.