Alun alkaen en ole ollut erityisen kiinnostunut
homeopatiasta, kukkaterapiasta tai mistään muusta vastaavasta, mutta nyt kun
luin tuota Ulla Kivimäen kirjaa, kiinnostuin siitäkin. Aiemmin en ole uskonut
siihen että ne voisivat auttaa, mutta tällä hetkellä mua kiinnostaisi perehtyä
siihen vaan lisää ja kokeilla omillakin koirilla. Kirjassa mainittiin mitä
kannattaisi kotiapteekkiin hankkia ja tekisikin mieli tuollaisia hankkia
kotiinkin, jos niistä todella olisi apua.
Kirjassa kerrottiin lonkkanivelen kasvuhäiriöstä C-vitamiinin
syötön kanssa. C-vitamiinin syötöllä ennaltaehkäistään lonkkavikaa ja kirjan
mukaan sen on todistettu auttavan ja osa eläinlääkäreistä uskoo tähän.
Amerikkalaisilla kasvattajilla saattaa olla pentujen kauppasopimuksissa pykälä,
missä myyty lonkkavikainen pentu korvataan ainoastaan siinä tapauksessa, että
sille on syötetty C-vitamiinia ohjeen mukaan alusta asti. Kirjassa kerrotaan
myös, että eläinlääkinnän C-vitamiinipioneeri W.O Belfield ja luontaishoitoihin
perehtyneet eläinlääkärit Lemmon ja Kearns eivät ole törmänneet yhteenkään
parvoon sairastuneeseen C-vitamiinia syöneeseen koiraan ja näistä useimmat ovat
olleet vielä rokottamattomia. Tämän jälkeen multa löytyy myös kiinnostusta
syöttää C-vitamiinia noille koiruuksille, kerta siitä on tutkitusti ollut
hyötyä. Silti vähän epäilen tämän todenmukaisuutta, vaikuttaahan moni muukin tekijä, kuin perinnöllisyys siihen.
Meidän omaan ”kotiapteekkiin” haluaisin mm. Apis Mellifica
30 (ampiaisen, mehiläisen, paarman, mäkäräisen, muurahaisen tmv puremaan
oireiden ehkäisemiseksi), Aconitum 30 (korvatulehduksen ensioireet, korvan
kuumotus ja punoitus), Nux Vomica 6-30 (myrkyllisten kasvien, alkoholin,
suklaan ja ylensyönnin haittavaikutuksiin), Ferrum Phosphoricum 12-30 (yleinen
kuumelääke), Arnica 30-200 (ensimmäisenä kyynpureman oireisiin), Apis 30
(toisena kyynpureman oireisiin), Vipera 30 tai Lachesis 30 (kolmantena
kyynpureman oireisiin), Pyrogenium 30 tai Echinacea 30 tai Lachesis 30
(verenmyrkytykseen kyynpureman yhteydessä). Verenmyrkytystapauksissa annetaan
vartin välein echinaceata ja lachesista, kunnes potilas saadaan lääkäriin, itse
käärmeenpuremaan voidaan laittaa muutama tippa teepuuöljyä.
Näiden lisäksi olisi varmaan hyvä pitää meillä kotona ruokaöljyä ja parafiiniöljyä (polttavanmakuisten aineiden, esim. bensiini ja tärpätti sekä pesuainemyrkytys, vaikutuksen lieventämiseen), lääkehiiltä (kaikkiin myrkytystiloihin 1-5g/kg), maitoa nyt yleensä onkin (emäksisten aineiden neutralointi, pesuaineet ja elohopeamyrkytys) sekä K-vitamiinia (rotanmyrkyn syömisen jälkeen). Homeopaattisia lääkeaineita annetaan vähintään 20 minuuttia ennen tai jälkeen ruokailun. Niitä ei tarvitse niellä, vaan ne imeytyvät suun limakalvoilta.

Helmi syö meillä nyt raakaruokaa ja olen aika varma sen
ruokavalion suhteen, että vitamiinit sun muut menevät vähän huonosti nyt, joten
pitää tarkistaa vähän että miten niiden pitoisuudet Helmin ruokinnassa menee.
Pitäisi sille kasvissosetta päästä tekemään itse, niin saisi lisäiltyä sinne
kaikkea mistä Helmi voisi näitä saada, Mustin ja Mirrin Maukas –sarjan kasvissoseessa
en usko olevan kaikkea tarpeellista, sen sisältö näyttää niin niukalta
verrattuna kaikkeen mitä mä olen aina Helmin soseisiin itse laittanut. Tämän tekstin kirjoittamisesta on hieman aikaa ja tällä hetkellä Helmi syö Moren Senior -ruokaa ja tullaan syöttämään seuraavaksi yksi 2,5kg säkki Sam's Fieldin senior -ruokaa.
Martta syö Pro Pacin isojen koirien penturuokaa, se tulee varmaan siirtymään Boosterin penturuokaan tai Basiciin kunhan saa nuo Pro Pacin ruuat syötyä. Minni syö nyt Purina ONE Junior (12-24kk ruokaa), sillä satuttiin voittamaan sitä mätsäristä 6kg ja sen lisäksi Boosterin Basicia.
Vinna vuorostaan syö nyt Jahdin ja Vahdin energia –ruokaa ja aika varmasti tuun siirtämään sen joko Boosteriin tai Happy Dogiin, sillä kumpaakin on saatavilla Kiteeltä jälleenmyyjältä. Kalliimpaa ne ovat kuin tuo JV:n energia, mutta varmasti parempia ja voisi luulla että sopisivat tuolle herkkävatsaiselle paremmin. Vinna syö tällä hetkellä JV energiaa ja Boosterin Basicia.

Ulla Kivimäen kirjassa puhuttiin etoksiinista (E 324), jota
useat koiran teolliset kuivaruoat sisältävät. Se on kasvinsuojelu- ja
kuminsäilöntäaine ja sen käyttö on sallittua eläinrehuissa hapettumisen
estoaineena. Etoksiini on terveydelle haitallista, joutuu se sitten iholle tai
nieltäisiinkö sitä. Etoksiinia ei saa kemikaalilaisäädännön mukaan säilyttää
elintarvikkeiden eikä eläinravinnon kanssa, mutta rehulaki sanoo, että sitä saa
lisätä 150mg kiloon eläimen täysrehua. Miksi näin?
Kirjasta löytyi myös lista ruuista, mitkä sitä sisältävät ja niitä ovat mm. ANF, Hills Prescription Diet W/D, Purina, IAMS ja Royal Canine USA (nämä ruoat on mainittu Diane Steinin kirjassa Natural healing for dogs & cats, sivulla 178). Koiranruokavalmistajat eivät usein mainitse ruoan sisältävän etoksiinia, vaan se saatetaan mainita turvallisena antioksidanttina. Etoksiinipitoinen koiranruoka liitetään usein pentukuolleisuuteen, syöpään, kitalakihalkioon sekä muihin epämuodostumiin.
Kirjassa mainittiin myös lisäaineena natriumnitriitti, joka on ihmisillekin syöpää aiheuttava lisäaine. Sitä löytyy koiranmakkaroista, mutta meillä ei niitä koirat syökään (tai no varmasti söisi mutta ei olla osteltu).
Koirien teollisissa kuivaruuissa käytetään usein synteettisiä hivenaineita, koska ne ovat halvempia kuin luonnolliset hivenaineet. Tuoteselosteessa mainittu rauta voi olla rautaoksidia eli ruostetta ja magnesium huonosti imeytyvää magnesiumoksidia. Tuoteselosteessa voi olla laskettu magnesiumin oikea määrä suhteessa kalsiumiin, mutta koira ei voi hyödyntää magnesiumoksidia samalla tavalla oikeassa suhteessa kalsiumiin nähden kuin magnesiumia.

Monesti sitä alkaa miettimään, että mitä ruokaa sitä
uskaltaa sitten koiralleen syöttää? Kaikissa on varmasti jotain vikaa, mutta
mikä olisi sitten paras vaihtoehto laajasta kuivaruokavalikoimasta?
Raakaruokintaan haluan vielä joskus Vinnan kanssa siirtyä, mutta se on vaan
hieman kalliimpaa (toki ruoasta riippuen), vaatii pakastintilaa ja pennun
kanssa en halua vielä alkaa barffaamaan, pentuaika on parempi mennä nappularuoalla
niin ei tarvitse niin paljoa pelätä että syötän sitä väärin. Teollisen koiran
kuivaruuan on kirjan mukaan havaittu aiheuttavan koiralle B6-, D- ja
C-vitamiinien ja sinkin puutetta sekä kaliumin imeytymishäiriötä. Koska
teollinen kuivaruoka voi myös sisältää teurasjätettä ja jäteviljaa, joka ei
sovellu ihmisten ravinnoksi hajun tai jonkin muun viallisuuden vuoksi. Ja näitä
me sitten syötetään meidän eläimille.
Luin myös Anders Hallgrenin kirjan ”Koiraongelmia ja
ongelmakoiria” ja siinä tykkäsin erityisesti sivulla 67 alkavasta oppimisen
kertomisesta (esim. operantti oppiminen jne.). Kirjassa myös puhuttiin ympäristön ja
perinnöllisyyden vaikutuksesta siihen millainen koirasta tulee. Mukana oli myös
Pertti Vilanderin ”Koirankorjauskirja”, jossa on Pertti Vilanderin ohjeet
ongelmakoiran koulutukseen. Tupen jälkeen mua on kiinnostanut todella paljon
perehtyä ongelmakoiriin ja niiden koulutukseen ja ongelmien purkamiseen. Oon netissä ja kirjoista
lukenut ongelmakoirien koulutuksesta ja yrittänyt perehtyä siihen ja miettiä
miten meidän omat ongelmat olisi ratkaistu. Hyvään alkuun katson meidän
päässeenkin mm. ohitusten suhteen, mutta harmi että se jäi kesken kokonaan kun ei ollut täysin aikaa
sille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidetäänhän viestit asiallisina kiitos! :)