Uudet tuulet puhaltaa

Kävin tosiaan tiistaina työhaastattelussa Ähtärin eläinpuistolla. Haastattelun aika oli klo 10, joten saatiin lähteä hyvissä ajoin ajelemaan kohti Ähtäriä. Kannuksesta sinne ajeli vähän reilu 2.5 tuntia.

Työhaastattelu meni ilmeisen hyvin, sillä muutamaa tuntia myöhemmin sain puhelun. Huhtikuusta ainakin heinäkuulle löytyisi töitä toukokuussa aukeavalta kotieläintilalta. Asuntohakemuksia on nyt lähetelty ja soiteltu asuntotoimistolle. Nyt peukut pystyssä siitä, että asunto löytyy. Minulla on viimeiset kirjoitukset 30.3. ja ollaan muuttovalmiita sen jälkeen koska tahansa.

Me oltaisiin siis koirien kanssa muuttamassa Ähtäriin! Kannuksessa ollaan viihdytty viimeiset neljä vuotta, joten vähän jännää suunnata kohti uusia tuulia. Amk-yhteishaku on myös alkanut ja sitä pitäisi hakea syksylle koulupaikkaakin jostain. Mutta nyt on onnellinen fiilis elää tässä hetkessä: Mulla on kesäksi oman alan töitä!

Käytös- ja luonnehäiriöt länsigöötanmaanpystykorvilla

Kuten moni blogin lukija tietää, olen viime heinäkuussa Kannuksen kennellinjalta valmistunut eläintenhoitaja. Tein opinnäytetyöni erilaisista käytös- ja luonnehäiriöistä länsigöötanmaanpystykorvilla. Rotu on itselleni todella lähentä sydäntäni, sillä olihan ensimmäinen oma koirani (nyt jo edesmennyt Helmi) göötti. Helmi ei suinkaan jäänyt viimeiseksi rotunsa yksilöksi perheessämme vaan niitä tuli pari lisääkin. Sain idean tähän opinnäytetyön aiheeseen, kun äidilleni muuttaneella göötillä ilmeni voimakasta alusta-arkuutta. Moni lukija varmasti tietää Tiitin, josta tuli marraskuussa virallisesti minun koirani. Tähän blogitekstiin yritän jollain tapaa saada tiivistettyä opinnäytetyöni sisältöä. Mahdoton tehtävä tiivistää edes pientä osaa, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Rotumääritelmässä sanotaan göötin olevan valpas, tarmokas, rohkea ja tarkkaavainen. Virheiksi luetaan vihaisuus ja liiallinen arkuus sekä selvästi epänormaali käyttäytyminen. Itselleni tulee göötistä mieleen vahvahermoinen, luonteeltaan tasapainoinen koira, joka on perheessä yleensä ns. yhden ihmisen koira ja haluaa seurata omistajaansa kaikkialle. Kokemukseni perusteella göötit ovat aina valmiita kaikkeen ja rakastavat touhuilla mitä tahansa omistajansa kanssa. Toteuttamani kysely vahvisti käsitystäni gööttien luonteesta ja samalla sain selville niitä luonteiden poikkeavuuksia, joita lähdinkin selvittämään.

Opinnäytetyössäni käsittelin eroahdistusta, arkuuksia, pakko-oireita ja aggressiivisuutta. Haukkuminen oli yksi asia, mitä kyselyyn toivottiin mukaan. Jostain oli kuitenkin pakko karsia ja koska tiedän gööteillä olevan paljonkin haukkuherkkyyttä, päädyin jättämään sen kyselystä pois. Halusin enemmän tietoa ongelmista, joista ei välttämättä niinkään puhuta ja joita ei välttämättä varsinaisesti mielletä rodun ongelmiksi. Vaikka koen rodun luonteen olevan kokonaisuudessaan hyvä ja tasapainoinen, niin viime vuosina silmiini on kuitenkin pistänyt enemmän koiria, joiden luonne ei olekaan niin rodunomainen.

Gööttejä rekisteröidään vuosittain noin 100–130 yksilöä ja kyselyyni sain vastauksia 140 koiran osalta. Suurin osa näistä kyselyyn vastanneista koirista oli alle 4-vuotiaita, mutta vanhempienkin koirien osalta tuli useita vastauksia. Uroksien osalta vastauksia kerättiin hieman enemmän kuin narttujen.

Kuva: Juuso Kuparinen

Koirat ovat ihanteellisia seuraeläimiä kiintyen vahvasti omistajiinsa. Koirille on myös luonnollista yrittää pitää lauma koossa. Nämä ominaisuudet yhdessä voivat aiheuttaa koirille eroahdistusta. Kyselyyn vastanneiden koirista 11 %:lla esiintyi eroahdistusta. Suurin osa eroahdistuneista koirista oli alle 4-vuotiaita. Yli puolet eroahdistuneiden koirien omistajista eivät kokeneet eroahdistuksen olevan normaalia elämää hankaloittavaa.

Arkuutta vuorostaan esiintyy eri koirilla rodusta riippumatta. Se voi olla perinnöllistä, huonon sosiaalistamisen tai traumaattisten kokemusten seurausta. Arkuus on monimuotoista ja se voi ilmetä jokaisella koiralla eri tavalla. 41 %:lla kyselyyn vastanneiden koirista esiintyi yleisesti arkuutta. Arkuutta esiintyi paljon kohdistuen vieraisiin koiriin, erityisesti pelkoa osoitettiin isoja ja tummia koiria kohtaan. Osa koirista oli valmis käyttämään hampaitaan myös pelottavan ihmisen tai koiran kohdalla.

Alusta-arkuutta esiintyi 20 %:lla kyselyn koirista. Alusta-arkuutta aiheuttivat metalliset ritilät, kerrostalon rappukäytävät, sillat, liukkaat lattiat, näyttelypöydät, treenihallit, tuulikaapit yms. Osa koirista pystyi siedättymään näihin paikkoihin ja tilanteisiin yhteen paikkaan, mutta seuraavassa paikassa sama asia oli ihan yhtä jännittävä kuin ensimmäisessä paikassa ensimmäisellä kertaa. Pari koirista laajensi pelkoreaktioitaan yhä uusiin asioihin, kuten alkoi yhdistää ovia, aitoja yms. epämiellyttäviin alustoihin.

Ääniarkuutta esiintyi 36 %:lla kyselyyn vastanneiden koirista. Ääniarkuutta esiintyi ukkosella, laukauksia kuullessa ja ilotulituksien paukkeessa. Joillakin koirilla kaikenlainen pauke aiheutti pelkoreaktion. Osa koirista pystyi pelottavien äänien tullessa säilyttämään kuitenkin toimintakykynsä, mutta osa taas menetti sen täysin. Usein pennuilla ei vielä varsinaisesti esiinny ääniarkuutta, mutta nuorilla koirilla sitä voi jo alkaa ilmentyä. Ääniherkkyyttä esiintyy eriasteisena eivätkä kaikki koirat reagoi ääniin samalla tapaa. Paimenrotuisilla koirilla sanotaan esiintyvän ääniherkkyyttä muita rotuja enemmän, sillä paimenkoirien tulee reagoida uusiin asioihin ja ääniin nopeasti. Sen tulee olla ohjattavissa ja reagoida ohjaajan ääniapuihin, vaikka työskentelisi kauempanakin. Paimenkoirakaan ei kuitenkaan saisi olla ääniarka.

Pakko-oireita esiintyi 8 %:lla koirista. Näillä koirilla esiintyi jonkun asian pakonomaista kyttäämistä tai jahtaamista, hännänjahtausta, jatkuvaa vedenjuontia, oman pihan vahtimista haukkuen, rauhattomana vinkumista tai kuljeskelua, kuoppien kaivamista, muiden ihmisten, autojen ja eläinten ihmettelyä sekä ihmisen, omien tassujen tai mattojen/sohvien yms. nuolemista ja tassujen järsimistä.

Aggressiivisuutta esiintyi 8 %:lla koirista vieraita ihmisiä kohtaan, 34 %:lla vieraita koiria kohtaan ja 6 %:lla tuttuja ihmisiä tai koiria kohtaan. Kyselyyn vastanneilla koirilla ei esiintynyt vakavaa aggressiivisuutta vieraita ihmisiä kohtaan. Puolet kysymykseen vastanneiden koirista haukkuvat vieraita ihmisiä joko kotona tai ulkona. Osa vastanneista kertoi koiransa olevan vain epävarma tai arka vieraita ihmisiä kohtaan. Osa koirista murisi vieraille ihmisille, jotka olivat yrittäneet koskea niihin. Aggressiivisuuden osalta vastanneisiin koiriin kuului myös pentuja.

Aggressiivisuus vieraita koiria kohtaan oli yleensä haukkumista, muille koirille pörhistelyä ja murinaa. Jotkut kertoivat, etteivät olleet varmoja, mitä heidän koiransa tekisi muille koirille kyseisessä tilanteessa. Osa osasi kertoa, että heidän koirallaan esiintyvä haukkuminen, murina ja pörhistely olivat todennäköisesti epävarmuutta. Eniten aggressiivisuutta vieraita koiria kohtaan ilmeni vastausten perusteella urosten kesken. Jos toinen koira provosoi, toinen lähti herkästi mukaan. Monella koiralla esiintyi hihnassa ulkoillessa rähisemistä. Kytkemättä ollessaan koirat tulivat pääasiassa toimeen muiden kanssa. Monella koiralla oli huonoja kokemuksia muista koirista ja jotkut koirat osoittivat aggressiivisuutta kaikenlaisia koiria kohtaan. Tuttuja ihmisiä tai koiria kohtaan osalla esiintyi resurssiaggressiivisuutta, eli koira puolusti tutuilta koirilta ruokaa tai lelujaan. Yksi kyselyyn vastannut koira purki stressaantunutta olotilaansa käyttämällä hampaita omistajaansa.

Suurinta osaa käytöshäiriöisistä koirista oli sosiaalistettu pentuaikana. Suurin osa ei kokenut arkuuden vaikuttavan arkielämään tai harrastuksiin, toisin kuin aggressiivisuus koettiin näitä häiritsevänä tekijänä. Osaa oli yritetty siedättää käytösongelmien kohdalla vaihtelevin tuloksin. Aggressiivisuus koettiin pahimpana ongelmana, sillä osa oli joutunut jättämään harrastukset pois, jouduttiin vältellä ohituksia ja lenkkitilanteita vähennettiin.

Kyselyyn vastanneista koirista selkeästi eniten käytöshäiriöitä esiintyi alle 4-vuotiailla koirilla. Kuitenkin kyselyyn vastasi eniten juuri tämän ikäisiä koiria ja kyselyn otanta on kovin pieni. Itseäni kuitenkin huolestuttaa eniten käytöshäiriöiset (aggressiiviset ja arat) pennut, joiden osalta kyselyyn tuli vastauksia. Ainoastaan 4 % kaikista vastanneista koirista uskoivat käytöshäiriöiden johtuvan terveysongelmista.

Toistaiseksi en ole kasvattaja enkä omista edes jalostuskäyttöön sopivaa narttua. Silti mielestäni rodun luonteelle tulisi asettaa paljon painoarvoa, jotta voisimme karsia pois jalostuksesta epäsopivat yksilöt. Täydellisiä koiria ei ole olemassakaan, mutta mikäli haluamme säilyttää rodun seurakoirana kuten jalostuksen tavoiteohjelmassa on ilmaistu, tulisi luonteella olla suuri painoarvo pentueita tehtäessä. Kyselyyn vastanneista osa kertoi, että heidän koirallaan esiintynyt arkuus tai aggressiivisuus haittasi normaalia elämää. Tämä tuskin on sitä, mitä rodultamme haluamme. Kyselyn tuloksia katsoessa on tärkeä muistaa, että eri ihmiset ovat määritelleet heidän koiransa käytöshäiriön laadun ja voimakkuuden eri tavalla. Sen suhteen en olisi huolissani kaikista kyselyn vastauksista, sillä väärinymmärryksen riski paikoittain on erittäin todennäköinen.

Näistä käytöshäiriöistä ja niiden esiintyvyydestä huolimatta olen erittäin tyytyväinen vastauksiin, joissa koirien kerrottiin olevan avoimia ja ystävällisiä, sosiaalisia, vilkkaita sekä aktiivisia ja leikkisiä. Moni koira oli myös kuvattu valppaaksi, rohkeaksi, tarmokkaaksi ja tarkkaavaiseksi. Nämä piirteet ovat rotumääritelmässä göötin luonteelle ominaisiksi määriteltyjä rodunomaisia piirteitä. Oli hienoa huomata gööttiharrastajienkin näkevän koirillaan näitä luonteenpiirteitä, mitkä on aikanaan länsigöötanmaanpystykorville rodunomaisiksi katsottu.

Kiitän vielä tässä blogitekstissäkin kaikkia kyselyyn vastanneita. Ilman teitä en olisi saanut tehtyä opinnäytetyötäni. Tässä on erittäin pieni osa opinnäytetyöni sisällöstä, sillä sitä sivumäärää on todella vaikea lähteä tiivistämään. Toivottavasti joku saa tästä edes jotain irti!

Taitava jälkikoira

Ollaan treenattukin. Tottisteltu pihalla ja tehtiin vuoden ensimmäinen jälki. Vuosi sitten ollaan tehty peltojälkeä, nyt ei sitä ihan. Lumihankijälki oli melkeinpä hauskempaa. Jätin jäljelle yhden tai kaksi nakinpalaa, mutta muuten tarkoitus oli katsoa seuraako koira mun tekemää jälkeä loppuun asti vai loppuuko mielenkiinto matkalla. Siksi vähän lyhyempi jälki, en halunnut pitkää tehdä turhaan jos ei olisi jäljestänytkään. Mut on Danskulla vaan supernenä, näki ihan kuinka se haistoi askeleen kerrallaan ja meni jälkeä tosi sujuvasti.



Tottikset on menneet ihan nätisti. Olen ollut oikein tyytyväinen siihen, kuinka koira tekee töitä. Seuraamisissa oon tehnyt enemmän mutkittelevaa serpentiiniseuruuta. Oon halunnut vähän vahvistella vasempia käännöksiä ja tolla tapaa on saanut niitä kivasti aina mukaan. Vuotamisesta oon huomauttanut kun menee pahasti yli, mutta muuten se on treeneissä saanut vinkua just niin kuin huvittaa. Se vaan on lähes viimeinen asia mihin olen nyt kiinnittänyt huomiota, vaikka pitäisi ehkä siihenkin. Oon vaan halunnut tehdä hyvänmielen treenejä ja niitä en saa jos keskityn koiran vuotamiseen. Tottiksia olis kiva saada videollekin joskus, ehkä saadaankin vielä joku päivä taas.



On tuo koira vaan ihana dorka. Mää tykkään ja se on se pääasia!

ps. Sain kutsun oman alan työhaastatteluun ja huomenna sitä pitäis mennä pyörähtään eikä vaan meinailla! ;)

Eläinlääkäripäivä

Meillä oli tiistaina aamupäivällä aika eläinlääkäriin kera Epun ja Danskun. Rokotusaika. Molemmat elikot osasivat käyttäytyä ja saatiin rokotettua ilman että piikkiä huomasivat. Pääsin kuitenkin kauhistelemaan ihan järkyttäviä rokotusten hintoja. Danskun rokottaminen maksoi 75 euroa ja Epun 45 euroa. Ihan tuhottoman kallista!

Samalla eläinlääkärireissulla puhuin lääkärin kanssa Tiitin mahdollisista virtsanpidätysongelmista. Saatiin resepti Propaliniin, jota voidaan kokeilla mikäli ongelmat jatkuu. Tiiti on siis sterkkauksen jälkeen alkanut ilmeisesti unissaan pissailemaan välillä alleen. Tämän avulla päästään testaamaan katoaako ongelma kokonaan vai jatkuuko sitä edelleen.

Saman päivän iltapäivällä kävin koirien kanssa pellolla. Göötit painivat omaan tyyliinsä kirmaillen ja Dansku välillä yritti mennä pilaamaan niiden leikkiä. Heitin Danskulle kolme lumipalloa, joiden perässä sai kirmata ettei loikkisi keskellä muiden leikkejä. Kun poistuttiin pellolta ja oltiin kävelty hetki, aloin katsoa kuinka Dansku vain tärisi. Otin sen viereeni ja rapsuttelin vähän pähkäillen mikä sen on. Ulkona +4 eikä kylmä nyt ainakaan voinut olla loikittuaan pellolla.

Danskua rapsutellessani huomasin sen mahan olevan pallo. Se oli ihan pinkeä ja turvonnut. Mahaa ei pystynyt kunnolla painelemaan sen ollessa erittäin kova. Paniikkiviestiä äidille, kun ainoa mitä itselleni tuli siinä mieleen oli vatsalaukunkiertymä. Lopputulemana soittoa eläinlääkäriin ja todettiin tämän johtuneen mahdollisesti lumensyönnistä. Sovittiin että seurailen koiraa ja mikäli yrittää oksentaa niin suoraan eläinlääkäriin.

Kolme tuntia myöhemmin Danskun turvotus laski. Maha oli edelleen vähän pinkeä, mutta huomattavasti parempi. Kuinka suuri helpotus! Olin jo täysin valmistautunut siihen, että Dansku leikataan vielä vatsalaukunkiertymän takia. Ilta meni tarkkailun alla ja maha palautui normaaliksi.

Yhdentoista aikaan illalla Dansku alkoi oksennella mahanesteitä. Menin täysin paniikkiin ja olin varma että nyt se koira kuolee. Kaveri sai järkipuheilla onneksi ymmärtämään, ettei meillä ollut mitään hätää. Danskun suolessa kulki tavara ja se pystyi syödä ilman että ruoka oksennettiin ulos. Ei tarvinnut soittaa paniikkipuhelua eläinlääkäriin ja viedä koiraa röntgenkuvattavaksi. Onni kaikessa siis mukana onneksi.

Tämä vaan muistutti itselleni siitä, kuinka tärkeä tuo koira minulle oikeasti on. Luulin oikeasti menettäväni sen ja meidän yhteisen tarinan olleen siinä. Onneksi ei käynyt niin. Vielä kun itse muistaisi pitää järjen matkassa tällaisissa tilanteissa eikä heti epäilisi sitä kaikkein pahinta.

Koiratreffailua ja iki-ihana Vantaa

Meidän sunnuntaiset gööttitreffailut meni oikein kivasti. Omasta mielestä niin kiva päästä treffaamaan omien koirien rotutovereita ja kuulemaan millaisia yksilöitä nämä sattuvat olemaan. Häntävariaatioita meillä oli mukana kaikenlaisia. Tiitillä lyhyt töpö, Masilla vähän pidempi lyhyt töpö, Liljalla puolikas häntä ja Toivolla pitkä häntä. Rakenteeltaan jokainen myös omanlaisensa. Tärkein juttu oli se, että koirilla oli oikein hauskaa keskenään. Loppupäivän uni maistui ainakin meillä kotona kaikille.

Keskiviikkona lähdettiin junalla kolmen koiran kanssa kohti Vantaata. Tää fiilis olla täällä on jotain aivan huippua. Oon niin kaivannut tätä. Vantaata. Havukoskea. Ihan eri juttu olla kotikulmillaan kuin Kannuksessa. Lenkille lähtiessä saa lähteä mihin suuntaan tahansa ja tietää saavansa kävellä juuri niin paljon kuin ikinä haluaa. Ei ole rajoitteita vaan mistä suunnasta tahansa pääsee tekemään jonkun kivan lenkin eikä tarvitse palata aina sitä samaa tylsää tietä takaisin. Ehkä parasta täällä olemisen suhteen. Kannuksessa talsii aina sitä samaa typerää Ollikkalantietä ja lenkkivaihtoehdot ovat usein vain suoraa tietä. Niin luksusta olla täällä.

Tänään käytiin gööttitreffaamassa Neaa ja Iisiä. Gööttitreffit yritti pilata mukana oleva hurjaakin hurjempi Dansku, joka oli tällä kertaa kovin epäilyttävän ulkonäön omaava. Onneksi kaikilla oli kuiteen hauskaa ja sai gööteillekin uusia koirakontakteja. Niin ihana vaan kun on koirat, joiden kanssa voi mennä minne vaan ja tehdä mitä vaan. Aina ne on yhtä innoissaan ja täpinöissään kun pääsee touhuamaan jotain.

Vaikka Dansku on ollut mulla jo 1,5 vuotta, niin silti suurin osa kotipuolen kavereista ei ole sitä ikinä nähnytkään. Silti voin olla erittäin ylpeä lähtiessäni sen kanssa kimppalenkeille tms, sillä aina voin luottaa siihen että se käyttäytyy (ts. ei yritä tappaa muita koiria niin kuin meidän muut sakemannit, joita kaverit on päässeet näkemään). Vaikka Tiitikin on alusta-arka, niin muuten se ei kyllä ole arka. Varautunut ehkä vieraita ihmisiä kohtaan, mutta vieraat koirat se treffaa yleensä ollen aika neutraali alkuun.

Olisi tärkeää saada näille koirille kokemuksia muiden kanssa toimimisesta myös yksin, mutta toistaiseksi en ole pitänyt sitä kovin tärkeänä. Kaikki nuo ovat maailman onnellisimpia jos yksin lähdetään jonnekin tai tehdään jotain. Se on suuri bilepäivä aina kun saavat laatuaikaa. Tiiti etenkin ottaa ilon irti heti kun tietää, että nyt ollaan kahdestaan ja on vaan niin hauskaa. Tiin kanssa on ihana touhuilla kahdestaan, kun tietää sen rakastavan sitä hurjan paljon.

Huomenna toivottavasti päästään taas koiratreffailemaan kavereiden näkemisen merkeissä, mutta se selviää tarkemmin sitten huomenna. Hurjan hauskaa meillä on kuitenkin tähän asti ollut. Harmillista, kun kohta pitää alkaa jo katsoa lippuja takaisin Kansasiin päin. Mä niin vaan haluaisin jäädä Vantaalle. Viisi vuotta poissa täältä ja ikävä vaan kasvaa joka hetki!

Olipa tylsä teksti. Ei yhtään kuvaa ja vaan turhaa jaarittelua. Pitää yrittää saada kuvia seuraavalla kerralla johonkin väliin mukaan! Jos vaikka saisin meidän Minnistäkin muutaman tuoreemman kuvan blogin puolelle ja samalla lähetettyä myös kasvattajalle. Hiiru on kyllä sellainen sylikoira ja sillä on niin arvolleen sopivaa elämää täällä. Pieni Minni taitaa elää omaa unelmaansa ruoan, rapsutuksen ja loputtomien hellyydenosoitusten parissa!

Helmikuu loppuu

Tämä on tämän blogin 500. blogiteksti. Hämmentävää. Tämän vuoden aikana olen kirjoittanut blogiin todella vähän, vaikka asiaa olisi välillä ollut enemmänkin. Nyt kuitenkin heti alkuun ilouutinen. Eli Martan juoksut ovat alkaneet ja astutus askeleen lähempänä. Kesäksi saadaan siis toivottavasti pieniä gööttilapsosia.

Danskun kanssa on otettu tottista, sillä itseä niin kutkuttelee se kisaamaan pääseminen. Hallikorttia ei tällä hetkellä ole (ja tuskin on tulossakaan enää tälle vuotta), joten se on vähän hankaloittanut treenaamista. Tuolla koiralla on ihan järjettömän hyvä motivaatio tehdä duunia. Seuruu on kivaa, käännöksiä ollaan tehty paljon. Luoksari on saanut jostain ihan uutta puhtia ja tykkään siitäkin todella paljon. Jääviä saa välillä muistutella. Kaikkein tärkein asia on kuitenkin se, että meillä on ihan hirmuisen kivaa treeniä keskenämme!

NoseWorkia ollaan treenattu muutamia kertoja sen jälkeen, kun päästiin nenäpunkista eroon. Ei se oikein muiden juttu ole kuin Danskun, joka siitä tykkää todella paljon. Sen nenä on niin super. Ylipäänsä on niin hyvä mieli treenata sen kanssa ihan mitä tahansa, kun se aina panostaa tehtävään duuniin sadalla prosentilla. Hiljaisuus ei ole ollut nyt missään meidän treeneissä sellainen "avainsana" tällä hetkellä vaan olen tehnyt lipsumisia sen suhteen. Panostetaan hiljaisuuteen nyt ihan jossain arkipäiväisissä asioissa, joten katsotaan niitä treenipuolella sitten kun arki sujuu ilman piippailua.

Koska rakastan kennellinjaa ja tykkään puhua kaikkea kivaa siitä, niin tähän haluan jakaa viime viikon hoitolakertomuksen. Minun piti tosiaan jättää koirat penkkareiden jälkeen torstai - perjantai väliseksi ajaksi koulun hoitolalle. Meille viimeiseksi vuodeksi sovittiin 5 euron päivähinta koiraa kohti ja tällä hinnalla olin koiria nytkin viemässä hoitoon. Hoidon hinnaksi olisi tullut 30 euroa. Kuitenkin minun päästessä hoitolalle sain kuulla etten saakaan edullisempaa hintaa. Hinnat oli päätetty nostaa meitä 4. vuoden opiskelijoita kohtaan normaalihintoihin eli yhden koiran hoitovuorokausi olisi ollut 15 euroa. Yhteensä kaksi vuorokautta minun koiriltani 90 euroa. Ei auttanut muu kuin napata koirat mukaani ja lähteä pois. 60 euron ilmoittamaton hinnan nouseminen ei jostain syystä innostanut minua yhtään. Katkeruus kennellinjaa kohti on noussut lisää ja yhtään positiivista sanaa tuskin tulen siitä koulusta enää sanomaan.

Huomenna mennään Tiitin ja Toivon kanssa gööttitreffeille! Päästään moikkaamaan taas Liljaa ja uutena tuttavuutena mukaan tulee myös Masi-göötti. Niin ihana, kun täältäkin löytyy nyt gööttiseuraa enemmän. Mieluusti treffaisi rotutovereita enemmänkin.

Helmin ruumiinavauslausunto

Helmin ruumiinavauslausunto tuli Eviralta viikko sitten. Siitä asti olen asiaa miettinyt ja yrittänyt kirjoittaa siitä. Tämä on vaan niin käsittämätöntä enkä meinaa löytää sopivia sanoja kirjoittamaan omia ajatuksiani esille. Helmi oli täysin terve koira. Kaikki sisäelimet olivat hyvässä kunnossa eikä mistään löytynyt edes kasvainta. Helmi kuoli isoon, halkaisijaltaan melkein 4 cm olevaan luunpalaan syvällä sen ruokatorvessa.

Viime viikon aikana olen miettinyt viestiä Turun eläinsairaalaan Helmiä hoitaneelle eläinlääkärille. Olen soittanut Eviraan Helmin avanneelle eläinlääkärille. Olen miettinyt kuinka tässä pääsi käymään näin enkä voi edelleenkään käsittää. Ruumiinavauslausunnossa luki, että Helmin ruokatorvessa oli 3,8 cm halkaisijaltaan oleva rosoinen luumöykky ja vatsassa lisää luusilppua.

Helmin kanssa oltiin ensimmäisen kerran 26.12. eläinlääkärissä päivystysreissulla yhteensä kuusi tuntia. Helmi oli syönyt luuta ja sen kunto romahti pari tuntia luun syönnistä. Ruoka ei pysynyt sisällä ja koira ainoastaan niiskutti. Sen maha alkoi myös paisua. Päivystyksessä eläinlääkäri kehtasi ensin epäillä koiralla nenäpunkkia eikä kertaakaan epäillyt meidän äidille oireilun johtuvan luutukoksesta. Helmi röntgenkuvattiin ja sille tehtiin vatsahuuhtelu. Eläinlääkäri epäili vatsassa käyvän jotain, jonka johdosta vatsahuuhteluun päädyttiin.

Nyt olemme ihmetelleet, kuinka vatsahuuhtelu vaan pystyi onnistumaan. Luutuke oli ruokatorven ahtaimmassa kohdassa, josta ruokatorvi liittyy vatsalaukkuun. Edes ihmisen ruokatorvi ei ole halkaisijaltaan 4 cm, kuinka siis pienellä koiralla voisi olla niin? Eviran eläinlääkäri epäili, että kaasuuntuminen on voinut vaikuttaa ruokatorveen hieman, mutta ei osannut sanoa kuinka letku olisi saatu koiran vatsaan. Hän epäili myös, että olisi voitu käyttää niin lyhyttä letkua ettei se yltänyt vatsalaukkuun asti. Näin tuke olisi jäänyt huomaamatta.

En vaan voi käsittää, että minun koirani röntgenkuvattiin ja vatsahuuhdeltiin eikä eläinlääkäri vain sattunut huomaamaan luuta. Ei meidän tehtävämme ole olla eläinlääkäreitä. Meidän tehtävänä on huolehtia eläimistämme, tarjota niille hyvää hoitoa ja viedä tarvittaessa eläinlääkäriin eläimen sairastaessa. Kertoa eläimen oireet ja huolestua poikkeavasta käytöksestä. Eläinlääkärin pitäisi olla se henkilö, joka keskittyy oireisiin (kuten siihen, että koiran kerrotaan syöneen luuta, niiskuttaneen, olleen täysin turvonnut). Helmiä ensin hoitanut eläinlääkäri sanoi, että kurkussa saattoi mahdollisesti olla jotain pientä. Onko se pientä, jos siellä on 4cm halkaisijaltaan oleva luukökkäre, joka lävistää ruokatorven aiheuttaen todella vakavan tulehduksen?

Helmi lopetettiin maanantaina 28.12., jolloin toinen eläinlääkäri huomasi ruokatorvessa olevan tukoksen. Meille ehdotettiin tähystystä vaihtoehtona, joten sen puolesta Eviran lausunto oli helpotusta tuova. Helmiä tuskin olisi voinut pelastaa enää maanantaina, vaikka olisimme lähteneetkin tähystämään ja leikkaamaan koiraa. Leikkaus olisi pitänyt suorittaa rintaontelon läpi ja se olisi ollut erittäin haastava. Sen lisäksi luunpala oli aiheuttanut Helmin ruokatorveen ruokatorvea kuolioittavan tulehduksen. Siellä oli ollut bakteeripesäkkeitä ja osa Helmin ruokatorvesta oli jo mennyt kuolioon. Mikäli bakteeripesäkkeet olisivat poksahtaneet, Helmi olisi kuollut suoraan verenmyrkytykseen bakteerien päästessä vereen. Meillä ei olisi enää edes ollut mahdollisuutta pelastaa rakasta perheenjäsentämme maanantaina toiselle eläinlääkärille päästäessä.

Minun koirani eivät tule syömään luita pitkään aikaan. Helmi söi normaalista ruokakaupasta ostettua koirille suunnattua paistettua/savustettua luuta, josta oli irronnut liian isoja palasia. Yksikään muu minun koiristani ei toivottavasti tule kuolemaan tällaiseen syyhyn enää ikinä. Harmi, että sen täytyi olla minun maailman parhain ensimmäinen koirani. Ensimmäinen koira opettaa paljon, mutta tällaisesta asiasta en olisi kaivannut opetusta rakkaan elämän tähden. Elämä on joskus vaan niin liian epäreilu.

Helmin kuolinsyy on nyt myös päivitetty jalostustietokantaan.