Muistan kuin aikoinaan opetin Tiille maahanmenoa. Pentu ei tajunnut sitä silloin ollenkaan ja mietin millä ihmeellä saan sen sille opetettua. Lähdettiin opettelemaan sitä niin, että Tii tuli jalkani alta ja kävi siihen maahan. Palkkailin siitä. Myöhemmin kuulin äidiltä, kuinka luonnonlahjakkuus Tii oli ollut heidän rally-tokotreeneissä maahanmenon harjoittelun suhteen - ei ollut tiennyt että sitä oli jo aiemmin sen kanssa väännetty ;)
Mutta tänään Tiiti pääsi esittelemään bravuuritemppuaan, maahanmenoa. Tiitillä oli hirmuisen hauskaa! Se on vasta oppinut maahanmenon täysin kunnolla ja siitä oli niin hauskaa päästä treenikentälle tekemään ihan vaan maahanmenoa. Saatiin kehuja kuinka Tiiti tekee maahanmenon todella nopeasti ja oikealla tekniikalla. Pelkäsin alkuun, ettei Tii tekisi maahanmenoa kentällä ollenkaan, kun ihan vasta opittu se. Väärä oli luulo, mutta oikein taitava pieni ♥
Tehtiin Tiitin kanssa vähän myös perusasentotreeniä. Pitäisi alkaa harjoitella paikallaoloa paaaljon entistä enemmän, jotta sekin joskus jäisi pienen Tiitin päähän. Mut on sitä aikaa vielä.
Estevarastossa Tii pääsi säikähtämään metallista opastekylttiä. Pieni göötti törmäsi sitä päin ja kyltti rämähti ikävästi. Olin varma siitä, että koira menettää toimintakykynsä eikä enää suostu treenata kyltin vieressä estevaraston sisällä, mutta olin väärässä. Tii oli sen jälkeen heti täysin valmis toimintaan, vaikkei halunnutkaan enää mennä kyltin luo. Silti sen toimintakyky säilyi. Hieno pieni göötti ♥
Dansku ja Danskulle sopiva keppi |
ps. Purri kävi eilen agilitykilpailuissa, joista lisää täällä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidetäänhän viestit asiallisina kiitos! :)