Koiran urheiluvammat, hoito ja ehkäisy -luento

Kävin tänään Mikael Moreliuksen (eläinlääkäri/ortopedi) ja Heli Hyytiäisen (eläinfysioterapeutti) luennolla Myyrmäessä. Luennon aiheena olivat otsikon mukaisesti koiran urheiluvammat, sekä niiden hoito ja ennaltaehkäisy (agilityssä). Myös ensiavusta kerrottiin jonkin verran. Ajattelin kirjoittaa hieman mistä kyseisellä luennolla puhuttiin, sekä ehkä myös hieman kertoa omia mielipiteitä. Muistiinpanoja sain luennolla tehtyä 5-6 sivua ja tässä vain osa niistä. Luennon järjesti Helsingin seudun kennelpiiri (HSKP) ja HSKH:n agility -sähköpostilistalla olevat henkilöt saivat siitä tietoa sähköpostitse.
Kaikki käsitellyt asiat olivat tärkeitä, mutta erityisen tärkeitä itselleni olivat nämä, mitä tässä mainitsen.

Luennolla aloitettiin ensimmäisenä käsittelemään urheiluvammojen ennaltaehkäisyä ja siihen liittyviä asioita. Tässä vaiheessa meille luennoi eläinfysioterapeutti Heli Hyytiäinen.
On tärkeää muistaa, että koira pyrkii ja haluaa liikkua mahdollisimman vaivattomasti. Sen vuoksi pienikin ruhje, mustelma tmv voi muuttaa koiran liikkeitä. Ennaltaehkäisyssä on tärkeää huomioida koiran yleisterveys, onko mustelmia (niitä tosin koiralla hyvin vaikea huomata), ruhjeita, ylipainoa jne. Koiran omistajan, on opittava tunnistamaan omalla koiralla esiintyvä normaalista poikkeava käytös, siihen kuuluu mahdollinen kipuilu.

Kaikkein tärkein asia vammojen ehkäisyssä on alku- ja loppuverryttelyt! Alkulämmittelyn tarkoitus on valmistaa koiraa tulevaan suoritukseen ja lämittää koiran lihakset. Agilityn alkulämmittelyn tulee sisältää juoksentelua, hyppimistä ja suunnan vaihtoja nopeasti. Alkulämmittelyn on alettava rauhallisesta liikutuksesta ja noustava siitä pikkuhiljaa ja käsitettävä myös niitä hyppimisiä ja pomppimisia. Alkulämmittelyn on noustava sille tasolle, mitä tuleva agilitysuoritus tulee olemaan. Loppuverryttelyn on taas laskettava alas päin ja loppuverryttely loppuu vasta silloin, kun koira ei enää läähätä ja on täysin palautunut agilitysuorituksesta. Loppuverryttelyn tulee tapahtua suoraan suorituksen jälkeen, eikä loppua liikkeen jälkeen suoraan. Opin myös, että loimia ei tule käyttää lämmittelyn aikana, lämmittelyn jälkeen koiralle voi laittaa lämpöä sisällä pitävän loimen, mutta viilennysloimea ei tulisi agilitysuoritusta ennen koiralla pitää.
Itse en ollut aiemmin ajatellut alkulämmittelyä samalla tapaa, mutta nyt ymmärrän sen ja pidän sitä entistä tärkeämpänä hyppimisten ja pomppimisten suhteen.

Meille luennolla kerrottiin esimerkkejä, että joillain koirat eivät alkulämmittelyn jälkeen enää jaksa ratasuoritusta, joten alkulämmittely pitää jättää vähemmälle. Olisikohan vika silloin jo koiran yleisterveydessä ja peruskunnossa? Jos koiralla pitää treenata, on omistajan tehtävä huolehtia asiaan kuuluvista lämmittelyistä.

Itsestä oli erittäin tärkeää tietoa, kun sain tietää peruskunto koiralla koostuu nopeudesta, voimasta ja kestävyydestä. Jos yksi osuus ei ole kunnossa, ei suoritus ole niin hyvä kuin voisi olla. Loput kaksi eivät toimi silloin niin hyvin kuin voisi ja koiran suorituskyky huononee. Aiheeseen liittyi myös se, että jokaisella koiralla pitää olla tarkka treenisuunnitelma. Jos jo syksyllä tietää, että ensi kesänä tähdätään SM-kisoihin, pitää kaikki treenit suunnitella sinne asti asiaa edesauttavaksi. Ei paria viikkoa ennen kisoja päätetä että lähdetäänpäs tuonne ja aleta vaatia koiralta liikoja. Tästä lähtien pitää siis tehdä itselle kunnon treenisuunnitelma ja miettiä että minne tähdätään, ei siis lähdetä treenaamaan suunnittelematta etukäteen mitä silloin tehdään. Koiran peruskunnosta pitää myös huolehtia Vinnan kohdalla sitten.

Itse ymmärsin myös paremmin luennolla, että mitä eroa on asua vaikkapa maalla, kuin kaupungissa koiran ulkoilun kannalta. Molemmissa paikoissa koirat voivat saada saman verran liikuntaa, mutta maalla ehkä monipuolisemmin kuin kaupungissa. Maalla koiran kanssa rämmitään todennäköisesti mitä erilaisimmissa maastoissa (esim. metsässä on vaihtelevaa maastoa) ja koiran keho tottuu paremmin erilaisiin suunnan vaihdoksiin, hyppyihin ja loikkiin. Kaupungissa asuvaa koiraa lenkitetään asfalttiteitä pitkin Helsingin keskustassa päivästä toiseen, eikä sen keho totu siihen kaikkeen mihin maalla asuva koira todennäköisesti tottuu. Tietenkään kaikki ei mene niin, kuin  tuossa esimerkissä, vaan kaupungissakin löytyy koiria mitkä viedään metsälenkeille vaikka kauemmaskin jne, mutta tuossa noin "kärjistetysti".
Itsekin voin sanoa, että nyt kun asun osittain Kiteellä ja osittain Vantaalla, niin Kiteellä on helpompi lähteä lenkille sopivalle alustalle, kun Vantaalla se on "vaikeampaa" (saa ensin liikkua bussilla jonnekin, missä on kunnon metsää, peltoa jne missä voi kunnolla mennä). Vapaana saa juosta Kiteellä enemmän kuin Vantaalla.

Mikael Morelius kertoi omalla vuorollaan, että koirien agilityvammoja on vaikea löytää ja tunnistaa. Omistaja voi sanoa, että koirassa on joku vialla, mutta eläinlääkärin luona ei löydetä mitään syytä käytökselle. Olenkin jo aiemmin kuullut, että kaikki ei näy magneettikuvissakaan (esimerkiksi se lannerangan virheasento agilityn takia tapahtuneesa syyssä), joten oli kiva kuulla se vielä eläinlääkärin suusta. Olisin halunnut kysyä Moreliukselta, että onko nuo lannerangan siirtymiset kovan töytäisyn seurana yleisiä agilityssä, mutta meidän äidillä oli niin kiire autossa, että piti lähteä pois luennon lopussa..
Jos koira alkaa oireilla kipuaan tai käyttäytyy poikkeavasti, tarvitsee alkaa seurata oireita -> milloin ja missä tilanteissa ne esiintyvät. Näin eläinlääkärille on antaa enemmän lisätietoa ja on helpompi lähteä tutkimaan missä se vika mahtaa olla. Eläinlääkäri ei koiraa tuntematta voi itse keksiä noin vain, että mistäköhän poikkeava käytös johtuu. Omistajan tehtävä on tarkkailla koiraa ja auttaa eläinlääkäriä työssään kertomalla mitä "vikaa" on koirassa huomannut, milloin ja missä.

Agilityssä eniten vammoja tapahtuu A-esteellä ja sen jälkeen korkeusesteellä (?). A-esteellä kärsii koiran etupää, se joko juoksee, loikkaa A-estettä "päin" tai hyppää korkealtakin alas - etupäälleen. Tämä ns. korkeuseste aiheuttaa myös paljon rasitetta etupäälle, takapäähän kohdistuu suurin rasitus jonkin tutkimuksen mukaan pituusesteellä.

Tämän jälkeen Heli kertoi meille hieman ensiavusta lihasvamman hoidossa. Ensimmäisenä voidaan käyttää kylmä-lämpö -hoitoja, max. 15-20 minuuttia kerrallaan. Sopivaa lämpöä/kylmää voi saada esimerkiksi pakasteherneiden avulla, jotka muotoutuvat hyvin eri kohtiin. Geelipussit eivät muotoudu niin hyvin.

Jokainen koira on yksilö, kaikki eivät oireile kipuaan samalla tavalla. Toinen koira voi juoda paljon, toinen ei juo ollenkaan. Yksi koira taas on hyperaktiivinen kun toinen on apea, joku ei halua käydä enää samalla tavalla maahan makaamaan tai pysyä siinä.
Heli kertoi, että usein, jos koiralla on takapäässä jotain ongelmaa, se voi vetää pupulaukalle. Tämä oli "kiva" kuulla, sillä usein on Helmille naurettu sen pupulaukasta ja Helmillähän on takapäässä ongelmia. Alkaa olla niin paljon jo tietoa kaikesta päässä, että vaikkapa Vinnasta varmaan huomaa helpommin (kuin Helmistä) kun se alkaa kipuilla. Vaikka tietenkin toivotaan, ettei se ikinä ala kipuilla..

Meidän piti myös muistaa, että venyttely ei ikinä saa olla koiralle kipua tuottavaa! Esimerkkinä Heli sanoi, että ala-asteelta voi muistaa, kuinka aina pakotettiin venyttämään enemmän kuin pystyi venymään. Ja aina sattui niin hirmuisen paljon, mutta opettaja sanoi että niin kuuluukin. Mutta näin ei kuulu olla. Venyttely ei ikinä saa sattua, se pitää muistaa niin itsensä ja erityisesti oman koiran kohdalla!

Tässäpä nyt oli sitten hieman asioita sieltä luennolta. :-)